Jos olet koiraihminen ja/tai tiedät sellaisen sekä haluat auttaa, niin ota yhteyttä minuun. Välitän tiedot eteenpäin. Sähköpostiosoitteeni on partsupa@gmail.fi.
Kyseessä on kuusivuotias saksanpaimenkoirauros, joka tarvitsee vähintään tilapäisen, ehkä pysyvän kodin isännän sairastumisen vuoksi. Kiitos, jos pystyt auttamaan joko vinkkaamalla tai ottamalla sen vastaan Tällä hetkellä se on koirahoitolassa Joensuussa.
Olen avannut aluevaalinaamakirjan - Facebook - Tarja A Partanen. Saa käydä lueskelemassa ja kommentoimassa. Tietoa naamakirjasta saa myös jakaa eteenpäin.
Naamakirjan lisäksi kirjoitan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueeseen liittyvistä asioista jonkin verran tässä blogissani sekä lehtien yleisönosastopalstoilla. Koska lehdissä tilaa on niukasti ja kirjoituksia tarjolla mielettömästi, aiheet eri lehdissä vaihtelevat.
Vaaleista huolimatta tutut Partsun porinat ja Jäbän jorinat jatkuvat.
Tänään on tasan kaksi kuukautta ja kuusi päivää siitä, kun Jäbä muutti meille. Paljon on ennättänyt tapahtua. Nelikiloisesta reippaasta pikkuisesta on kasvanut yli viisitoistakiloinen reipas jäbykkä.
Ihana on poika, mutta osaa se olla riiviökin. Kuten kuuluu. Rajojaan on se hakeneut ihan kiitettävästi. Onneksi on oppivainen. Jos ei muutama toisto riitä, niin kymmet riittävät.
Kova on Jäbä komentamaan. Eivät ole ennen koirani haukkuneet kuin poikkeustapauksissa. Tämä nykyinen karvatassu haukkuu vaatiessaan antamaan ruokaa nopeammin, kun se näkee tarjoilun olevan tulossa. Samoin se haukkuu ihan muuten vain komentaakseen - minua.
Kun ovelle koputetaan, se on hiljaa. Juoksahtaa lähemmäs ovea ja tujottaa sisäkuistille vievää väliovea tarkasti. Emännän tehtävänä on katsoa, kuka tulee. Emäntä on kodin vartija.
Jäbä harrastaa kiipeilyä. Se kiipeilee pitkin sohvan selustaa - sohvalta käsin. Siitä on hauskaa makoilla sohvan selkänojan huipulla. Parasta taitaa olla kuitenkin kiivetä selkänojalle takaperin: etutassut ovat istuinosassa, takatassut selkänojalla, maha pitkin selkänojaa. Myös sohvan käsinoja on hieno kiipeilypaikka.
Erityisen mieluisaa on kiipeillä minun selässäni. Kerran raivasin sohvapöydältä tavaroita, niin Jäbä-herra kiipesi sohvalta käsin selkääni. Toisen kerran istuin sohvan käsinojalla varmistamassa, että tuli takassa syttyy. Taas se hyökkäsi selkääni ja alkoi kiivetä.
Myös seiniä pitkin kiipeily kuuluu sen bravuureihin. Se on ottanut osittain mallia minusta. Kun olen joutunut pitelemään seinästä kiinni sylissäni olevan taakan ja jaloissa juoksentelevan pennun vuoksi, olen ottanut tukea seinästä.
Jäbä on tulkinnut ilmeisesti sen niin, että kun eteiskäytävässä kävellään, niin vessan puoleisesta seinästä tulee ottaa kiinni. Voi välillä yrittää kiipeilläkin. Tärkeintä on kävellä takatassuilla oikealta vasemmalle etutassut ylhäällä seinällä. Näin tehdään vain, kun tullaan sisälle, ei ulos mentäessa. Silloin pitää joutua nopeasti.
Minun leikittämiseni vaikuttaa olevan Jäbästä hauskaa. Jos en itse huomaa tarvitsevani leikkiä, niin Jäbä huomaa senkin. Lelut vaihtuvat tiuhaan: narupallo, pierulelu, pitkä- ja suorasaparoinen violetti pikkupossu, vaaleanpunainen isompi possu. Ja vanha iso, kova pallo, jossa on nauha, josta retuuttaa. Se heiluu, ja sattuu, jos osuu.
Uteliaskin Jäbä-veitikka on. Kun kumarrun etsimään tavaroita, se tulee viereen ja kumartuu myös. Mitä täältä löytyy?
Sohvan lisäksi sen lempipaikka on sänky. Nyt, kun se pääsee sinne. Paras paikka sängyssä on minun tyynyni. Kun Jäbä huomaa minun valmistautuvan nukkumaan, se juoksee edeltä. Se oikaisee nykyään. Ennen se kiersi sängyn sille puolelle, jossa nukun. Nyt se on huomannut joutuvansa nopeammin kiipeämällä sänkyyn heti makuuhuoneeseen tultuaan.
Olemme päässeet sopuratkaisuun. Kun tulen, Jäbä siirtyy. Vähän. Saan pääni tyynylle ja mahdun jotenkuten makuulle kyljelleni. Siinä sitten käymme jatkoneuvottelut, jotka onneksi päättyvät molempia tyydyttävään ratkaisuun: minä pääsen nukkumaan sänkyyni ja Jäbä saa nukkua siinä minussa kiinni. Tosin kuuman iskiessä se siirtyy. Minä en siirry, vaikka kuinka kuumia aaltoja iskisi siinä vaiheessa.
Jäbä kotimatkalla 20.10.2021.
Jäbä yrittää olla selvästi pomo meidän kodissamme. Ei vain onnistu. Minä pistän sen ruotuun vähän väliä.
Aluevaltauksia se on tehnyt. En ole niitä vastaan. Kun se haluaa ja pääsee sohvalle, antaa mennä vain. En pahastu. Sen verran huono koiranomistaja olen.
Sänkykin on sitten vallattu. Ensiksi minä otin sen aamuisin vähäksi aikaa viereeni. Se tuntui ja tuntuu niin lämpimältä. Nyt se jo pääsee itsekin kömpimään. Kömpii vielä lähinnä aamuisin.
Se kyllä yrittää vallata minun paikkani. Haluaa nukkua erityisesti tyynylläni. Olen julma emäntä. Minun paikkani on minun paikkani! Jäbä on ihmeissään, kun siirrän sitä toiseen paikkaan. Oliko tässä jokin ongelma?
Jäbän aluevaltaukset ovat pieniä verrattuna suureen maailmaan. Lähimpänä meitä on itänaapurimme Venäjä. Sen johtaja Vladimir Putin on vallannut alueita entisestä Neuvostoliitosta melkoisen paljon.
Se on laitonta ja hävytöntä! Nyt, kun Euroopan unioni on asettamassa pakotteita Venäjää vastaan Ukrainan vuoksi, Putin uhittelee kuin maailmanomistaja. Rautaa rajoille tuntuu olevan hänen mottonsa. Meitä ei saa uhata, mutta me saamme uhata muita.
Ajattelin kirjoittaa herra Putinille kirjeen. Tosin vain tässä blogissani. Jos nousisin häntä vastaan isommasti, saattaisin olla vaarassa, vaikka ihan pieni ihminen, tekijä olenkin. Sen verran arvaamaton tämä itänaapurimme johtaja on.
Eilen sunnuntaina olin sopinut tapaamisen kaupunkiin kymmeneksi. Sen jälkeen menin erään ystäväni luokse ja sitten sisareni tyttären luokse.
Kahteen viimeiseen paikkaan olin luvannut ottaa Jäbän mukaan. Mutta mitä minä teinkään! Jätin sen kotiin, kun nukuin rokuliin. Muuten niin nopsa Jäbä on autoon mentäessä paljon hitaampi kuin minä. Kymmenen tapaamisesta ei passanut myöhästyä.
Kun menin ystäväni luokse, hän oven avatessaan kurkisteli ja kyseli, eikö Jäbä olekaan mukana. Hänen miehensä kyseli samaa tullessaan kahvipöytään. Sydämestäni viilsi ja tunsin häpeää.
Minäkin olen aina tervehtinyt ensin koirat ja vasta sitten muun talon väen. Ja olisin ollut ihmeissäni, jos nelitassuisia ei olisi löytynyt.
Viedessäni suolaisia herkkuja sisareni tyttären perheelle, hänen miehensä totesi pettyneenä: "En vieläkään nähnyt Jäbää. Olen nähnyt vain kuvista." Ja heidän tytär odotti selväskin näkevänsä Jäbän.
Tuntui pahalta. Mitä minä teinkään? Tuotin mielipahaa usealle ihmiselle. Niille, jotka tykkäävät koirista, ja selvästi erityisesti Jäbästä. Se jäbäräinen on vienyt sydämet jo pelkkien kuvien perusteella.
Onneksi ymmärsin olla tuottamatta pettymystä naapurin Riitalle ja Juhanille. Kun soitin Riitalle, että suolaiset herkut voi hakea, hän kysyi Jäbästä. Onhan Jäbäkin paikalla?
Oli, ilman muuta. Se tunnisti ihanat naapurin jo oven raosta ja yritti rynnätä heidän luokseen. Aiemman kuuden kultaisennoutajan opettamana olen oppinut varautumaan tällaisiin tilanteisiin. En kaatunut.
Jäbä oli onnessaan. Naapurin pariskunta juoksutti sitä ympäriinsä. Riitta osasi jekuttaa - poika juosta rynnisti ohi "piiloutuneen" ihmisen. Kiitos Riitta ja Juhani! Jäbä sai taas äksöniä elämäänsä.
Kai tämä sohvanvaltaaja jatkossakin pyrkii sisälle ikkunasta tuijottamalla. Ei vielä ole hylännyt minua. Hyvä, että elämässä on useita mukavia kavereita. Emäntäkin kelpaa.
Eräs ystäväni suositteli minulle Anna Rimpelän esikoiskirjaa Pitkään meni hyvin ja sen jatkoa Tilanne päällä, Aino Ritari.
Lainasin kirjat, enkä ole katunut. Ensimmäinen on vasta alkupuolella, mutta jo nyt uskallan suositella, että kannattaa lainata.
Mummeli, Aino Ritari, joutuu jos jonkinmoisiin seikkailuihin. Rullaattorin (ei siis rollaattorin) kanssa kulkeva Aino päätyy ulkoillessaan mereen, menee apteekkiin hakemaan apua seksihulluuteensa. Aikoopa ottaa itselleen miehen Afrikasta. Miettii jopa lapsen tekoa.
Aino Ritarilta ei mielikuvitusta puutu. Naapurin kuoleman takana on varmaan mafia, joka uhkaa myös Ainoa.
Kuolleen miehen ainoa perijä, serkku, muuttaa tämän asuntoon. Kommunikointi Ainon kanssa ei oikein suju. Aino puhua pälpättää mistä sattuu ja miten sattuu. Uusi naapuri on opetellut säähän liittyviä asioita voidakseen keskustella neutraalisti.
Odotan herkullisia lukuhetkiä jatkossakin!
Talvi onkin mainio asia. Tänään sekä aamusta että iltapäivästä ja illasta emäntä pääsi tosi puuhiin. Lunta, märkää sellaista, oli tullut aika paljon. Ja katolta sitä vasta tippuikin!
Aamulla tehtiin (siis emäntä teki) lumitöitä etupihalla. Minä kun en suostunut menemään takapihalle. Arvaatteko miksi? No siksi, kun näin, että katolta on tippumassa valtavasti lunta. Emäntä ymmärsi yskän, ja me lähdimme yhdessä etupihalle.
Emäntä rehki ja minä juoksentelin pitkin pihaa. Sain tehtyä polun syvään lumeen, jonne auraustraktorikin oli sitä lisää kasannut. Hyvä paikka tehdä tarpeensa.
Aika hyvin emäntää tottelin ja palasin melkein karkumatkalta. Kun yritin naapuriin Riitan ja Juhanin pihaan, niin silloin en ihan totellut. Emännän piti mennä melkein sisälle, ennen kuin tajusin sen olevan tosissaan.
Iltapäivästä takapihalla sitä lapioimista vasta riittikin. Hyvä, että emäntä sai oven auki. Ensin se lapioi sisältä käsin. Kun päästiin ulos ovesta, se jatkoi. Minäkin jatkoin, nimittäin lumessa leikkimistä ja juoksentelua.
Oli hauskaa, kun emäntä heitteli lapiolla lunta ja minä yritin ottaa kiinni niitä lumikokkareita. Taas kerran se emäntä yllätti. Sehän jaksoi lapioida oikein kunnolla. Onkohan sillä käsissä sittenkin voimaa?!?
Autoin minä emäntää. Kaivoin kuoppia patiolle, jotta se näkisi, missä laudat menevät. Niin se sai tietää, ettei kannata yrittää syvemmälle. Muutoin se olisi särkenyt patiomme.
Toisella kerralla ei ollut oven edessä niin paljon. Emäntä harmitteli hieman, kun sen unelma pitää koko patio vähälumisena ei toteudu. Niin paljon sitä lunta katolta tuli.
Aikoo see jatkaa lumien lapioimista takapihalla. Näin kun seuraavat lumet tippuvat, ne eivät valu kaikki oven eteen. Se saa oven sen verran auki, että päästään ulos. Näin se varmistaa, että minä en karkaa. Etupihan puolella alkaa olla jo houkutuksia.
Emäntä yritti tuoda tähän kuvia, mutta herra tai rouva Google, mikä lie, ei antanut. Kuvat eivät siirtyneet puhelimesta tietokoneelle.
Emäntä lähetti viestin Jarille, yhden siskonsa pojalle, joka osaa nämä asiat. Huomenna ne puhuvat puhelimessa, mitä voi tehdä. Vai voiko tehdä mitään? Jos vaikka pilvi(palvelu) on kaapannut ne kuvat.
Vasemmistoliiton Savo-Karjalan piiri asetti minut virallisesti aluevaaliehdokkaaksi sunnuntaina. Tänään ehdokaslistat on jätetty.
Koska olen nyt virallisesti ehdokkaana, julkaisen toisen vaalikuvistani, jonka pyysin itselleni.
Minua saa äänestää, mutta ei ole pakko. Ystävyys- ja tuttavuussuhteet eivä kärsi kummassakaan tapauksessa. 😀
Tänään tapahtui toisen kerran jotain ihmeellistä. Emäntä otti minut aamulla viereensä sänkyyn. Itse en vielä pääse sinne hyppäämään.
Luulin, että me koirat emme saa mennä sänkyyn. Siksi minullakin on kaksi makuualustaa, ihanan pehmeitä ja lämpimiä. Emäntä kertoi, että yleensä koirat eivät pääsekään, mutta hän on sellainen höppänä. Hänestä on mukavaa, kun vieressä on karvaturri.
Minustakin oli mukavaa siinä vieressä. Emäntä peiton alla, minä siinä kyljessä, en peiton alla. Emäntä rapsutteli minua niin mukavasti masusta. Piti yrittää auttaa toisella takatassulla.
Siinä oli todella lämmin olla. Sitten minulle tuli kuuma. Piti mennä lattialle. Keksin ihan itse, miten pääsen alas, ettei tarvitse hypätä suoraan tassuille, vaan laskeutua hienosti.
Pääsenköhän huomennakin viereen, hmm.
On työntekijä, esinainen ja tämän esinainen. Työntekijä on pitkällä sairauslomalla. Työntekijä oli yhteydessä esinaiseen ja pyysi / vaati yhteistä tapaamista. Sovittiin tapaaminen, johon osallistuu heidän kahden lisäksi esinaisen esinainen.
Tapaamisessa työntekijä halusi selvitettävän asioita, jotka olivat jääneet hänelle epäselviksi. Hän halusi vastauksen muun muassa kysymykseen 'miksi'.
Mitään suoria vastauksia hän ei saanut. Paitsi yhteen esinainen vastasi, ettei hän tiedä. Olisi pitänyt tietää. Tähän samaiseen asiaan liittyen esinaisen esinainen totesi, että hän oli kuuluu sellaista, joista oli tehty tiettyjä johtopäätöksiä.
Työntekijä peräsi, keneltä esinaisen esinainen oli asian kuullut. Tämä vastasi, ettei muista! Siis hän perustaa päätöksentekonsa kuulopuheisiin, ei tosiasioihin. Asia olisi selvinnyt yksinkertaisesti, jos sitä olisi kysytty työntekijältä itseltään.
Tämä on esimerkki täältä Pohjois-Karjalasta. Vähän samanlaista eriskummallista johtamista on ilmassa myös Hämeen suunnalla. Näin minulle kertoi eräs ystäväni.
Miksi käytän tässä vahvasti ilmaisua esinainen? Siksi, kun kuvittelin naisten yleensäkin päästyä esihenkilöiksi, johtamisen kulttuuri muuttuisi selvästi parempaan. Jouduin pettymään! Toivon, että nämä ovat poikkeustapauksia. Tunnen onneksi myös mainioita esinaisia.
Erityisesti näin joulua edeltävänä aikana odotetaan, että olemme kilttejä. Varsinkin lapsilta. Muutoin joulupukki ei tuo lahjoja.
Mutta pitääkö olla kiltti? Sehän riippuu siitä, mitä kiltteydellä tarkoitetaan.
Jos kiltteys on sitä, että me automaattisesti noudatamme toisten ohjeita ja neuvoja, niin ei aina pidä olla kiltti. Pitää ensin miettiä, onko tämä oikein ja oikeudenmukaista.
Jos kiltteyden nimissä kiusataan, niin silloin ei pidä olla kiltti. Silloin pitää protestoida, vastustaa kiusaajaa. Viedä asia eteenpäin.
Lapsiltakaan ei pidä vaatia liikaa joulunaluskiltteyden nimissä. Riittää se normaali, tavallinen kiltteys. Lapsiakaan ei saa alistaa. Miettikääpä vaikka Lassi ja Leevi -sarjakuvaa. Lassi on erityinen lapsi, vai onko sittenkin ihan tavallinen lapsi. Hänellä on vilkas mielikuvitus. Ne hurjat, ja ehkä aikuisten mielestä pahat asiat, eivät ole tahallista ilkeyttä.
Jos kiltteys tarkoittaakin omista asioista huolehtimista, vastuun ottamista ja muiden huomioon ottamista, niin silloin pitää olla kiltti. Ei vain joulun alla vaan ympäri vuoden.
Tällöinkin pitää muistaa kunkin ikä, kehitysaste ja kyky ottaa vastuuta. Lapselta ei voi vaatia samaa kuin aikuiselta!
Kävin tänään valokuvassa aluevaaliehdokkuuttani varten. Ei meinannut hymy irrota, kun en tykkää olla kuvattavana.
Piti saada sekä puolivartalokuva että kuva kainaloista ylöspäin. Eivätkä yhdet otokset riittäneet. Oli liian tuima tai vakava ilme. Mutta eikös vaalit ole vakava asia, ja tuima ilme osoita, että tiukkana ollaan?
Kun kerran hymyä vaadittiin ja kuvaajan kehotukset eivät tepsineet, keksin omat keinoni. Aloin hauskuuttaa itseäni.
Juttelin kuvaajalle niitä näitä höpö-höpö-juttuja. Hän naureskeli ja kehui ilmeitäni. Minua huvitti. Ja tuskastutti. Milloin tämä päättyy?
Ensimmäisen kuvasatsin jälkeen piti ottaa lisää, kun puolivartalokuvat olivat totisia. Voi minua jalkavaivaista, kun piti seistä paikoillaan! Jalkani kun pitävät enemmän edes pienestä liikehdinnästä.
Lopultakin kuvaukset olivat ohi. Annoin kuvaajan valita, mitkä lähetetään eteenpäin. Yksi kummastakin sarjasta. Itselleni sain sen ei puolivartalokuvan, pyynnöstäni.
Odottakaas, kun julkaisen sen kuvan. Te suorastaan häikäistytte! 😂
Kuulin tänään radiosta Ylen Itä-Suomen yhteislähetyksessä mainion ilmaisun, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut.
Kuopion Tapio sanoi puoli neljän uutisten jälkeen säätiedotetta lukiessaan, että "... on lupeessa" (tai lupeissa). Kontekstistä ymmärsin heti, että sana tarkoittaa 'luvassa'.
Piti ihan lähettää WhatsApp-viesti toimitukseen ja kysyä, käyttikö Tapio sanaa. Ei enää muistanut. Ihan ymmärrettävää. En minäkään muista läheskään aina, mitä olen puhunut, yksittäisistä sanoista puhumattakaan.
Hän kuitenkin kertoi, että 'lupeessa' kuuluu hänen sanavarastoonsa. Täytyneee joku kerta pyytää häneltä haastattelua ja kysellä hänen kielestään.
Kiitos! Tällaiset sanat rikastuttavat ohjelmia. Vain uutisilta haluan kunnon yleiskieltä, jossa kielioppi on kohdallaan.
Onnistuin säästämään sormeni. Ja huonekaluni. Ostin Jäbälle riittävän isoja vaaleita vuodannahkapuruleluja. Yhdessäkin riittää puuhaa todella kauan. Näin sormeni säästyvät - ainakin hetken aikaa. Ja huonekaluni. Aiemmin ostetut ohuemmat puruluut jäävät herkkupaloiksi. Niitä Jäbä järsii vain hetken, ja se on siinä.
Suosittelen koirien ystäville C Morelta Hau hau - Pikku koiratarha -sarjaa. Kymmenen kahdeksan minuutin jaksoa. Ihan hauskoja juttuja koirien päiväkodista.
...sydämeni rakastaa. Näin lauletaan vanhassa, (ainakin minulle) tutussa laulussa Huopikkaat, huopikaat.
Nyt huopikkaat olisivat tarpeen niin minulle kuin Jäbälle. Me molemmat pidämme ulkona olemisesta, myös pakkasella.
Minulla kovalla pakkasella ulkoilua rajoittaa astma. Jäbällä sitä rajoittaa se, että se on pentu. Pienet tassut eivät oikein kestä kovaa pakkasta. Ainakaan vielä.
Onneksi meillä on sisällä lämmintä. On varaava takkauuni, jota lämmittää.
Ja pakkasesta on sen verran hyötyä, että Jäbä riehuu siellä - kaikesta huolimatta. Tosin sitä riehumista tällä "villipedolla" riittää myös sisätiloihin. Minä joudun varomaan, jotten kompastu siihen, kun se vilistää sinne tänne. Ja vie riehuessaan jos jotakin mukanaan.
Jos sen vauhti ei olisi niin kova, ottaisin siitä kuvia. Videotkaan eivät onnistu, kun se aina häviää kuvasta.
Mutta. Ei mitään. Saanhan minä nauttia tästä villistä menosta! 😍 Teistä muista viis. Kyllä minä Jäbää rakastan. (Huh - tulipa hiki!)
Noutaja vai terrierri? Siinäpä vasta kysymys. Kyllä Jäbä on kultainennoutaja. Siitä olen varma. Olenhan ostanut sen vastuulliselta ihmiseltä. Välillä vain tulee mieleen jackrusselinterrieri, kun sitä, tai sen käytöstä, katsoo. Olen tuntenut elämässäni vain yhden jackrusselin, ja television koiraohjelmista nähnyt vähän enemmän. Monissa Jäbän toiminnoissa näyttäytyy samoja piirteitä kuin jackrusselinterrierillä. Se nousee sopivalla korkeudella oleville tasoille kuin terrieri. Ja haukkuu. Aiemmat kuusi kultaistanoutajaani eivät haukkuneet. Vain Nora haukkui lenkeillä, jos kohtasimme harmaan norjanhirvikoiran. Niitä se ei sietänyt. Mutta Jäbä on Jäbä, ja sellaisena sen otan.
Katsoin tänään TV 1:ltä Puoli seitsemän ohjelman. Aina en jaksa sitä katsoa, koska en pidä sen juontajista. Jos haastateltava on mielenkiintoinen, katson ehdottomasti.
Tänään jututettavana oli jazz-rumpali Reiska Laine. Mies on loistava työssään. Hän on esiintynyt Pori Jazzissa vuodesta 1966, joka vuosi. Siis alusta alkaen.
Paitsi, että hän on rumpali, hän on myös näytellyt. Ja tehnyt vaikka mitä. Intohimoinen jazzin ystävä hän on joka tapauksessa.
Pidän jazzista paljon. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy katsoa ohjelma, jossa Reiska Laine esiintyy. Hieno muusikko, hienoja ajatuksia.
Ja. Hän muistuttaa "elämäni miestä", joka myös oli rumpali. Ei jazzin saralla, vaan tanssiorkestereissa. Ulkoiselta olemukseltaankin he ovat samankaltaisia.
Kävi sydämeen.
Kyllä koiranpennun elämä on hienoa. Elämäni ensimmäinen talvi, ja jo nyt näin paljon lunta.
Lumessa on kivaa leikkiä. Saa hyppiä korkealle, jotta pääsee eteenpäin. Syvän lumen ansiosta opin pissimäänkin kuten uroskoiran pitää. Osaan nostaa takatassuja pissatessani. Nostan siis vain yhtä kerrallaan. Muuten olisin kuonollani hangessa.
Emäntä tekee lumitöitä etu- ja takapihalla. Takapihalla se yrittää pitää enimmät lumet pois patiolta. Jos se yrittäisi kolata koko takapihan, niin ei sillä aika riittäisi mihinkään!
Etupihallakaan sen ei tarvitse kolata koko pihaa. Sillä käy sellainen Pauli-talkkari ajamassa traktorilla suurimman osan. Onneksi jää kuitenkin portaat ja varastorakennuksen edusta emännälle, tai siis meille.
Takapihalla emäntä työntelee lumia sellaisella työntimellä. Se on vähän kuin lapio, mutta isompi. Näin emäntä sen minulle selitti. Minusta on kivaa käydä sen lumentyöntimen kimppuun ja vähän pureskella. Mutta emäntä se vain työntää ja työntää. Se ei ymmärrä, että haluan auttaa.
Etupihalla emäntä käyttää oikeaa lumikolaa. Se on aika iso. Ihme, että emäntä jaksaa työntää. Taitaa se olla sittenkin vahva, vaikka on vähän kömpelö - ainakin joskus.
Minä yritän päästä kolan kyytiin, mutta aina minä siitä luiskahdan pois. Ei hätää. Etupihalla(kin) riittää tutkimista. Saan olla sielläkin vapaana, kun muistan totella emäntää. Jos meinaan mennä pihapiiristä pois, niin se kutsuu minut takaisin. Ja minähän menen takaisin. Saan aina silloin jonkin pienen pienen herkkupalan. Taitaa olla samoja nappuloita, joita muutoinkin syön.
Eilen keskiviikkona emäntä järjesti mahtavan yllätyksen. Se soitti naapurin Riitalle ja kertoi, että olemme etupihalla ja kutsui katsomaan minua. Riitta ja Juhani tulivatkin.
Taas osasin toimia oikein. Odotin, että emäntä antoi luvan mennä tervehtimään naapureita. Ei se pitkään minua pidätellyt. Arvasi varmaan, että en ehkä tottelisi sitä.
Vautsi mitä naapureita! Ne juoksivat minua karkuun, sellaista pientä lenkkiä. Meidän pihassa kun on sellainen, että autolla ja kävellen ja juosten voi kiertää. Ei tarvitse mennä ainoastaan eteen ja taaksepäin. Välillä meinasin oikaista, mutta hitsi, ne komensivat minua. Piti jatkaa perässä juoksemista.
Minussa taitaa olla etsijän vikaa. Riitta meni piiloon. Juhani ja emäntä houkuttelivat etsimään Riitan. Löysinhän minä. Kyllä minua kehuttiin.
Taisivat nuo kaksijalkaiset sopia, että kesällä mennään Riitan ja Juhanin mökille ja uimaan. En ole varma, mikä on mökki ja mitä uiminen tarkoittaa. Kaksijalkaisten äänen perusteella voin kuvitella, että sen jotain todella kivaa. Odotan siis jo kesää!
Mutta tässä vähän kuvia talven touhuista.
Nyt se on allekirjoitettu. Nimittäin suostumukseni ryhtyä Pohjois-Karjalan aluevaaliehdokkaaksi Vasemmistoliiton listalla. En ole puolueen jäsen, mutta allekirjoitan sen arvot täysin.
Jos tulen valituksi, sitoudun tekemään kovasti töitä makuntamme terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen hyväksi ja kehittämiseksi. Tai ainakin yrittää. Aina ei voi tietää, mitä isossa porukassa voi saavuttaa.
Eläkkeellä olevana sosiaalityöntekijänä uskon osaamiseeni, ainakin lapsiperheiden asioissa. Minulla on vakaa käsitys siitä, mihin erityisesti pitää kiinnittää huomiota: varhaisen tuen ja lastensuojelun resurssien parantamiseen.
Mutta ne eivät ole ainoat kohennusta kaipaavat asiat. Pelkästään perusterveydenhuollon oikeanlainen saavutettavuus ja ikäihmisten palvelut ansaitsevat parannusta. Terveydenhuollon osalta voin todeta olevani kokemusasiantuntija joiltakin osin.
Jos en tule valituksi, toivon saamieni äänien edistävän Vasemmistoliiton muiden hyvien ehdokkaiden pääsyä vaikuttamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen Pohjois-Karjalassa.
Käytiin tänään emännän kanssa kylässä. Kahden kaksijalkaisen luona. Päivikki ja Seppo on niiden nimet.
Oli muuten hauskaa. Mistä tuo emäntä löytääkin niin kivoja ihmisiä!? Aina kun ollaan tavattu joku, niin ei ole ollut tylsää.
(Ihan vain ettei emäntä saa kuulla: Se on joskus tylsä. Ei se riehu. Se yrittää kasvattaa ja kouluttaa minua. Onneksi se sentään leikkii kanssani.)
Juu. Kyllä Pävikki ja Seppo tai Seppo ja Päivikki, miten vain, ovat kivoja. Ne jaksoi leikittää minua. Sain minä sellaisen dentastikin tai sentapaisen järsittäväksi. Ja narulelun myös kotiin vietäväksi. Vettäkin tarjoiltiin.
Emäntä oli laiska. Se ei jaksanut käyttää minua ulkona. Onneksi Päivikki pelasti tilanteen ja uhrautui. Sain olla olla vapaana vaikka kaupungissa oltiin. Olen minä sen verran tottelevainen. Pissasin minä ainakin kerran.
Sain kiinni variksenpoikasen, mutta Päivikki ei antanut sitä syödä. Emäntä sanoi, että se oli hyvä asia. Olisin voinut tulla kipeäksi. Hyvä ettei antanut syödä.
Se Seppo on hyvä leikittäjä. Sillä on selvästi kokemusta meistä koirista.
Emäntä muuten vain istui pöydän ääressä ja joi kahvia sekä söi herkkuja. Minä en niitä saanut vaikka kuinka yritin hyppiä pöytään.
Oli niin jännittävää, että kotona olen vain nukkunut syönnin jälkeen. Syöminen on tärkeää, jotta jaksaa kasvaa. Kävin kyllä kakkimassa ja pissimässä tuolla pihalla. Välillä olen herännyt ja käskenyt emäntää kirjoittamaan näitä ajatuksiani. Kerrankin se totteli!
Ei emäntä ole pistänyt pahaksi, vaikka olenkin ollut väsynyt. Ihan tyytyväinen se on ollut, kun on saanut välillä omaa aikaa. Taitaa se ymmärtää entistä paremmin ihmisten lapsiperheiden arkea. Ihmisitä on vain välillä mukavaa saada hengähtää.
Ja tässä vielä kuva vierailustamme. Kuvan on ottanut Päivikki N. Kerjäsinköhän minä jotakin?!
Tänään uutisoitiin, että Joensuun kulttuuri- ja liikuntalautakunta ei myöntänyt enää virkavapautta kulttuurijohtaja Sari Kaasiselle. Se osoittaa selkärankaisuutta päätöksenteossa!
Kaasinen ei kulttuurijohtaksi valintansa jälkeen ole juurikaan tehnyt niitä töitä, joita olisi pitänyt. Hän aloitti virassaan vuonna 2018 (joko jo maaliskuussa tai vasta kesällä). Valinta vahvistettiin helmikuussa.
Kaasisen sitoutuminen työhönsä on ollut heikkoa. Muun muassa Karjalan Heili kirjoitti 21.7.2021, että kulttuurijohtaja on singahdellut virkavapaalta toiselle.
Yle Joensuun verkkosivuilta löytyy kirjoitus 22.2.2018. Siinä vasta valittu kulttuurijohtaja hehkuttaa muun muassa uusia avauksia.
"Joensuun uudeksi kulttuurijohtajaksi valittu Sari Kaasinen aikoo aloittaa uudessa pestissään rauhallisesti.
– Olen seurannut ilolla Joensuun kulttuurielämää takavasemmalta. Jotkut kutsuisivat meininkiä pöhinäksi. Kulttuurijohtajana haluan auttaa tukemaan sitä kaikkea hyvää, mitä Joensuussa jo tehdään, Kaasinen sanoo.
Hän lupaa, että myös uusia avauksia on luvassa. Aika ajoin keskusteluun on noussut vaatimus uudesta musiikkitalosta Joensuuhun.
– Musiikkitalo kuulostaa hienolta idealta. Itse ajattelen kuitenkin, että mahdollisen uuden tilan pitäisi olla monipuolinen taiteiden paikka."
Hyvinpä on Kaasinen uusia avauksia tehnyt ja kehittänyt Joensuun kulttuurielämää!
Huomenna vietetään Mustaa Perjantaita, josta aivan käsittämättömästä syystä käytetään englanninkielistä nimitystä Black Friday. Ja onhan jo nimi Musta Perjantai (Black Friday) sinänsäkin käsittämätön, kummallinen. En tiedä, mistä se tulee. Voin vain arvailla.
Marraskuussa on mustaa. Paitsi nyt. Marraskuisena perjantaina ihmisten mieli on musta. Ahdistaa. Pitää saada piristystä. Siis ostoksia tekemään ja rahoja tuhlailemaan. Ei ostosten tarvitse tarpeellisia olla. Tuleehan hyvä mieli, joksikin aikaa.
Tosin Musta Perjantai ei ole enää yhdelläkään kauppaliikkeellä perjantai. Se on vähintäänkin torstaista lauantaihin tai sunnuntaihin. Puhutaan Mustasta Viikonlopusta (siis Black Weekend). Ja Musta Viikkokin on jo esitelty.
Kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan kulutusjuhlasta. Seuraava kulutusjuhla on sitten joulukuussa tästä juhlasta huolimatta.
On muitakin kummallisuuksia. Sokokset aloittivat 3+1 päivää -juhlat joskus, en muista aikaa. Nyt se juhla voi kestää jopa viisi päivää keskiviikosta sunnuntaihin. Carlssonin Neljä Hullua Päivää taitaa kestää viisi, ehkä kuusi päivää.
Onkohan kyse laskutaidon puutteesta? Tiedä häntä.
Tänään Jäbä täyttää 12 viikkoa. Ensimmäiset rokotukset se sai jo maanantaina. Eläinlääkärissä saatiin painoksi vain kahdeksan kiloa. Tiesin sen olevan väärin. Painoihan se jo viikko sitten yhdeksän kiloa. Käytiin äksen yhdessä painot tarkistamassa. Omaani en kerro (on niin vähän 😄), mutta Jäbä painoi 10,4 kiloa. Poika on terve. Riemastui, kun satoi paljon lunta, Tehtiin yhdessä lumitöitä etupihalla ei aidatuissa oloissa. Jäbä vapaana. Hienosti meni. Aina kun oli menossa turhan kauas pihapiiristä, kutsuin sen takaisin. Tuli ja helposti. Jotain olemme oppineet. Välillä se haaveili omatoimisesta reissusta isommalle tielle ja sitten väsyn tultua järsi, mitä sattui löytämään.
Katseltiin muuten yhdessä Yle Areenasta Pentu Liveä. Kyllä koira koiran tunnisraa ainakin äänestä. Katsomista riittäisi, mutta pitää tehdä muutakin.
Monet teistä tietävätkin, että annan palautetta paitsi lehtien yleisöosastojen kautta niin myös suoraan palautteen saajalle. Niin kiitosta kuin kritiikkiäkin.
Tänä vuonna olen käynyt sähköpostikeskustelua kahden suuren kanssa. Toinen on suuri kauppaliike ja toinen suuren konsernin suuri vaikuttaja. Keskustelut kävin aivan eriaikaisesti, väliä oli useampi kuukausi.
Molempien tahojen "keskustelukumppanini" oli korkeassa esimiesasemasemassa, anteeksi esihenkilöasemassa, oleva mies, ei kun anteeksi henkilö.
Tässä taannoin tajusin heidän antamiensa vastausten olevan aivan yhdensuuntaiset. Kumpikin vähätteli mielipidettäni eli näin ollen mitätöi sen. Toinen vastasi suunnilleen niin, että ei meille muut ole antaneet tällaista palautetta. Toinen, että olemme kyllä saaneet aivan toisenlaista palautetta.
Minä olin siis väärässä (heidän mielestään). Minulla oli tosin hyvinkin vakuuttavat perustelut palautteelleeni, kritiikille.
Jäin miettimään, että pitääkö olla huolissaan. Näillä miehillä eli henkilöillä on alaisia. Toimivatko he samalla tavalla alaiastensa suhteen kuin minun? Jos näin on, ei ole alaisilla herkkua olla töissä!
Toisaalta vastausten yhteneväisyyttä ei pidä ihmetellä. Ovathan nämä esimiehet, siis esihenkilöt, olleet saman yrityksen palveluksessa. Toinen on vieläkin.
Oltiin tänään emännän kanssa iltapäivällä kyläilemässä. Emäntä ja sen ystävä Mari olivat sopineet tapaamisen Marin kotiin.
Ensin me emännän kanssa tutustuttiin pihapiiriin, joka on iso. Siinä on lähellä isoa tietä metsikkö, jonne sain pissata. Sitten mentiin taloon.
Ensin minun kyllä piti vähän haukkua (lue komentaa) sellaista pientä polkupyörää. Se on Joonan. Pyörä ei totellut minua. Se vain seistä jökötti paikallaan talon vierustalla. Ei tullut leikkimään.
Sitten kuistille tulivat Mari ja Joona. Marin mies ja Joonan isä Ari oli pesemässä autoja. Emäntä luuli, että toinen auto palaa, kun sieltä nousi savua. Ei se mitään savua ollut, vaan vesihöyryä.
Kurjaa, kun emäntä on niin hidas. Minulla oli kiire tervehtimään talon asukkaita. Onneksi se Mari otti ohjat käsiinsä ja vei minut sisälle. Emäntä sai kömpiä kaikessa rauhassa portaat ylös ja tulla sisälle.
Joonaa vähän jännitti, kun minä yritin tutustua siihen. Eikä ihme. Olen minä välillä aika villin oloinen, kun olen niin innokas. Emäntä kertoi Joonalle, miten minua kannattaa komentaa, jos tuntuu siltä.
Minä sähelsin sinne tänne. Emäntääkin jännitti, kun oltiin eka kerran kylässä sisällä. Jos minä vaikka pissaan lattialle. Pyysi se Maria laittamaan sanomalehtiä minua varten, mutta ne olivat sitten väärässä paikassa, kun innostuksissani en niille ennättänyt. Pissi vain tuli. Kukaan ei suuttunut, kiva.
Sitten minä sain lahjoja. Narulelun ja vinkuvan sikapossun. Aika makeeta. Ja sain minä myös hammastikkuja, joitain dentastikkejä tai sinne päin. Ei väliä. Niitä on hyvä järsiä, jotta hampaat pysyvät kunnossa. Kotona tutustuin siihen sikapossuun. Sitäkin piti komentaa, kun en ollut varma, onko se kaveri vai vihollinen. Taitaa olla kaveri.
Taisin minä muuten merkata "oman" reviirini sisällä vielä muutaman kerran. Oli oikeita innostuspissejä. Ei tarvinnut pissiä ulos, kun lähdettiin kotiin. Tosin kotona tuli pihalle piiiitkä pissi. Ei meinannut loppua laisinkaan.
Ja arvatkaam mitä? Kun me lähdettiin kotiin, niin auto oli eripäin kuin mitä emäntä sen jätti. Ei se mitään. Se oli myös pesty! En ollut huomannut, kun emäntä ja Ari olivat sopineet asiasta. Se Ari oli pessyt auton. Kyllä kelpasi puhtaalla autolla ajella. harmi, kuin ei näkynyt muita koira, jotka olisivat voineet olla kateellisia meille.
Emäntä ja minä kiitämme Aria!
Kyllä minä olen nyt niin väsynyt, mutta onnellinen. Pitää nukkua, jotta jaksaa myöhemmin illalla riehua.
Tänään vietämme kansainvälistä miestenpäivää. Sitä on juhlittu (onko juhlittu?) vuodesta 1999. Maaliskuun 8. päivä on kansainvälinen naistenpäivä, jota vietettiin YK:n julistamana ensimmäistä kertaa 1975.
On tärkeää, että näitä päiviä vietetään. Me kaikki emme ole äitejä tai isiä, joita juhlitaan toukokuussa (äidit) ja marraskuussa (isät).
On myös kansainvälinen lasten päivä / lapsen oikeuksien päivä 20.11, jota vietetään YK:n vuonna 1989 hyväksymän sopimuksen kunniaksi
Kaikki nämä päivät ovat tärkeitä. Ja vielä tärkeämpää on, että jokainen päivä on lasten, naisten ja miesten päivä.
Mutta milloin vietämme kansainvälistä ihmisten päivää? Silloin emme tekisi eroa miesten, naisten, transsukupuolisten, muunsukupuolisten, aikuisten tai lasten tai kenenkään ihmisen kohdalla. Olisimme vai ihmisiä. Kuten olemmekin.
Onnea meille kaikille ihmisille vuoden jokaisena päivänä!
Rakas, raivostuttava, reipas riesa. Näillä sanoilla voin hyvin kuvailla Jäbää.
Kun se tuli kotiin, opetin heti alusta alkaen sen olemaan sylissäni. Silittelin, kutsuin nimeltä. Näin se oppi nopeasti luottamaan minuun ja tuntemaan nimensä.
Silloin se painoi vajaat viisi kiloa. Nyt pari kertaa painavampana, ehkä jo enemmänkin, alkaa olla haastavaa pitää sitä sylissä. Se kuitenkin haluaa syliin ja osoittaa sen. Ei auta muu kuin istua keittiön tuolille ja nostaa se. Tuossa se rinnan päällä makoilee, etutassut olkapäätä vasten. Välillä nuolaisee leuasta, välillä seurailee liikennettä tiellä, jonne näkyy naapurin talon ja puiden välistä.
Sitten, kun sille riittää, se hamuilee sormia ja korvanlehtiä. Jos vaikka vähän puraisisi pienillä terävillä hampailla.
Päästyään lattialle se hyökkäilee minua kohti ja yrittää löytää parhaita paloja niin minusta kuin vaatteistani. Useimmiten se loppuu, kun käännän selkäni enkä kiinnitä Jäbään mitään huomiota. Joskus siirryn hetkeksi toiseen huoneeseen.
Se on oppinut hyvin myös käsimerkkejä. Ei tarvitse sanoa koko ajan ei. Selkeä seis-merkki saa sen rauhoittumaan, vaikkei aina. Rauhoittumisen palkitsen puruluulla, jotta ikenet eivät niin kovin kutiaisi. Jäbä antaa hieroa ikeniään, mistä myös on hyötyä.
Ja mikä tahansa aktiivinen tekeminen auttaa, ettei se hyökkäile. Väsymys tulee varmasti. Ja teen melkein mitä tahansa, jotta en saisi lisää mustelmia ja pieniä hampaiden jälkiä ihooni.
Jos olisin ensimmäistä kertaa "pappia kyydissä", niin saattaisin miettiä, mikä on Jäbällä vikana, pitääkö siitä luopua. Ei tarvitse. Rauhoittuu kyllä.
Reipas pentu se myös on. Rohkea. Kävelyllä ollessamme se on innokas tutustumaan ihmisiin ja koiriin. Autot ovat kiinnostavia, mutta eivät pelottavia. Eikä niitä tarvitse haukkua.
Välillä Jäbä on turhankin rohkea, suorastaan uhkarohkea. Uuniin tulta sytyttäessäni pentua pitää vahtia tarkkaan. Pyrkimyksenä on selvästikin tutustua uuniin ja tuleen hyvin, hyvin läheltä.
Kyllä Jäbä osaa haukkua. Kun se huomaa, että ruokakuppi on kädessäni, se komentaa ja kovasti. Samoin puruluita antaessani. Haukku on vaativaa. Selän kääntäminen ja toiminnan keskeyttäminen lopettavat haukkumisen. Haukunnan päätyttyä annan seis-käsimerkin, jolloin se istuu hiljaa ja odottaa siihen saakka, kunnes panen ruokakupin lattialle ja annan luvan syödä.
Vaikka riesaksi sitä tässä kutsunkin, niin se on ennen kaikkea rakas.
Vajaa viikko sitten keskiviikkona 10.11. oli kansallinen kateuspäivä. Silloin tiedotusvälineet julkistivat eniten erilaisia tuloja ansainneiden nimet ja sen, paljonko he ansaitsivat ja paljonko maksoivat veroja.
Osa suurituloisista oli kieltänyt verottajaa julkaisemasta heidän tietojaan. Julkisuuslain mukaisesti tiedotusvälineet saivat kuitenkin myös nämä "puuttuvat" tiedot.
Meidän vähän / vähemmän / ei niin paljon ansaitsevien palkka- ja eläketuloja ei jostain syystä julkaistu. Eivät ole kadehtimisen arvoisia.
Minua ei kiinnosta, kuka on minkäkin verran ansainnut. Paljon kiinnostavampaa olisi tietää, kuinka paljon eri tuloryhmissä on henkilöitä ja paljonko he maksavat veroa keskimäärin. Prosentuaalisesti.
Ryhmittely voisi olla: alle 1000 euroa, 1001-1500 euroa, 1501-2000 euroa, 2001-2500 euroa, 2501-3000 euroa, 3001-4000 euroa, 4001-5000 euroa, 5001-6000 euroa, 6001-7000 euroa jne. aina kymppitonniin asti.
Sen jälkeen ryhmittely voisi olla viidentuhannen euron jaksoissa aina sataantuhanteen saakka. Siitä eteenpäin 50 tuhannen jaksoissa miljoonaan. Yli miljoona euroa ansaitsevien kokonaistulomäärä ja henkilöluku voisi olla yksi ryhmä.
Tiedoista pitäisi näkyä kaikki tulot: palkka, eläke, osingot, myyntivoitot, vuokratulot ... siis kaikki! Ja se, kuinka paljon veroja on maksettu kokonaisuudessaan ja mikä on kunkin tulomuodon osuus ryhmässään. Se kertoisi parhaiten, miten maa makaa. Ja miten ihmiset toimeen tulevat.
Karjalaisen ja Helsingin Sanomien (älyttömän laajoista) jutuista en etsinyt henkilöiden nimiä. Silmäilin mahdollisia yhteisiä nimittäjiä.
Silmiini osui yhden ryhmän edustajien suuret tulot. Kyse on laulajista ja muista esiintyvistä taiteilijoista.
Koronarajoitusten aikana he pitivät suurta ääntä tilanteesta. Tunsin silloin erityistä myötätuntoa heitä kohtaan. En enää - en siis kaikkia esiintyviä taiteilijoita kohtaan.
Suurta ääntä pitäneet ja laajalti tunnetut taiteilijat ansaitsivat kaikesta huolimatta paljon. Eniten esiintyvistä taiteilijoista kärsivät maakuntien miehet ja naiset, yksin esiintyjät, orkesterit, teatterit. Ne, joiden elanto oikeasti oli kiinni siitä työstä, jota he tekevät.
Anteeksi nyt vain, mutta en kestä enää taloudellisesti hyvin menestyvien nillitystä, miten huonosti heillä menee. Ei mene huonosti!
Koronarajoitukset olivat oikein! Sillä estettiin katastrofi. Ainakin toistaiseksi.
Pian perheessäni rokotukset ovat kunnossa, niin täysin kuin mahdollista. Minä saan tällä viikolla torstaina kolmannen koronarokotuksen. Ja toistaiseksi se on siinä.
Ensi viikolla on Jäbän vuoro. Se täyttää vaadittavat tai tarvittavat, miten vain, kaksitoista viikkoa. Se saa silloin ensimmäisen rokotuksensa. Toinen rokotus sillä onkin sitten jouluviikolla.
Omista mahdollisista koronarokotuksistani en tiedä mitään. Eiköhän maan hallitus ja THL osaa päättää asian oikein. Toivon ainakin.
Jäbällä rokotukset jatkuvat vuoden, kahden tai kolmen välein. En enää muista, miten se menee, mitkä rokotukset ovat tarpeen vuosittain, mitkä harvemmin. Mutta onneksi eläinlääkäri kertoo sen minulle.
Tässä kuvassa Jäbä odottelee vielä mistään tietämättä tulevia rokotuksia. Pallon vaaniminen on mielekiintoisempaa: kumpi ennättää ensin hyökätä!
Tänään oli jännä päivä. Käytiin emännän kanssa oikein kunnolla kaupungissa. Enkä oksentanut autoon enkä muutenkaan, kun sain aamulla ruoan aikaisin, ja sitä oli vähän.
Oltiin monta tuntia. Ei millään asioilla, vaan kyläilemässä. Tapaamassa koiria ja ihmisiä. Tai sen verran hoidettiin asioita, että emäntä haki siskoltaan peruna- ja riisipiirakoita. Se sisko teki ne emännälle ihan lahjaksi. 51 piirakkaa. 51-100-vuotissynttäri- ja eläkkeelle siirtymislahjaksi.
Sitten me mentiin emännän sen ystävän luokse, jonka sylissä oli laatikko, jossa minä makasin, kun tulin kotiin Vesannolta. Sen ystävän lisäksi oli iso koira. Nimi on Kirppu. Hassua. Minä kun luulin, että kirput on pieniä. Mutta ei pieni koira voi kaikkea tietää.
Vähän ensin jänskätti, kun se oli niin iso. Mutta kun emäntä ja sen ystäväkään eivät sitä pelänneet, niin en minäkään. Ensin se ajoi minua takaa. Sitten minä sitä.
Ja tuli vielä yllätys. Sen ystävän tytär tuli semmoisen pienen Vinku-koiran kanssa. Sen kanssa halusin leikkiä, mutta se pelkäsi vähän minua. Kyllä me sitten kaikki kolme nelijalkaista juoksenneltiin yhdessä. Ihmiset vain seisokelivat ja kävelivät hiljakseen.
Vauhtia oli paljon. Välillä minä putosin ojaankin. Pääsin pois ihan itse. Oli kova jano. Yritin juoda rapakosta, mutta minua kiellettiin. Saatiin sitten kaikki kolme ihan hyvää raikasta vettä.
Sitten me mentiin emännän toisen ystävän luokse. Sen, jonka sämpyläreseptin emäntä täällä paljastikin jo. Siellä ei ollut koiria. Oli ihmisiä. Mutta ne oli kuin hau-kavereita. Siis kivoja. Ystävä, sen mies. Ja tuli vielä niiden toinen tytär lastensa kanssa. Näin eka kerran näin pieniä lapsia. Se toinen aloittaa ensi vuonna eskarin. Toinen on pienempi.
Nyt ollaan kotona. Olen ihan väsynyt. Taitaa tuo emäntäkin olla. Jaksoin syödä aika vähän. Nyt on kivempi makoilla ja pitää silmiä kiinni.
Ai niin. Meinasin unohtaa. Tänään on eka päivä, kun en ole kakkinut enkä pissinyt sisälle. Paitsi kerran pissin. Kun tultiin kotiin. En malttanut tehdä ulos, kun piti päästä kotiin. Sisälle. Katsomaan, että kaikki lelut ja makuualustat ovat paikalla.
Kerron vielä salaisuuden. Emäntä ahnehti niitä perunapiirakoita. Taitavat olla hyviä.
Nyt minua vä-syt-tää. Pitää taas levätä.
Vanhaa lastenlaulua Leijonaa mä metsästän mukaellen voin todeta, että penturuokaa metsästän. En olisi uskonut, miten koran penturuoka on nykyään "kortilla"
Niissä kaupoissa, joissa asioin, tahtoo olla vain pieniä säkkejä. Kaikki alle kahden kilon. Eihän puolitoista kiloa tai vain kilo riitä mihinkään kultaisellenoutajalle. Ja rehellisesti sanottuna: pienissä erissä ostettuna kilohinta nousee todella korkeaksi.
Päätin, että etsin kotimaisten valmistajien penturuokaa. Ja jatkossa aikuisen. Ikäväkseni jouduin tilanteeseen, että nettisivuilla oli viesti: tuote tilapäisesti loppu.
No väliäkö sillä. On sitä muitakin vaihtoehtoja. Kaksi ystävääni vinkkasi aiemmin yhdestä nettisivustosta. Sieltä saisi koiran ruokaa ja muita tarvikkeita kotiovelle asti. Jos oston summa olisi yli 49 euroa, toimitus olisi ilmainen. Ei ollut sielläkään tarjolla penturuokaa.
Päätin lopulta googlettaa. Tietoturvaohjeiden mukaisesti en klikannut osoitetta suoraan googlelta, vaan katsoin sen ja kirjoitin erikseen uudelle välilehdelle.
Lopulta löytyi paikka, josta ostin. Kaksi isoa säkkiä kotiovelle toimitettuna ilman. Odotan jännityksellä, saanko ne ensi viikolla. Pitäisi saada ihan alkuviikosta.
Maksutapakin on hieno. Summa maksetaan laskulla, joka lähetetään sähköpostiin. Maksuaikaa on 30 päivää tästä päivästä lukien. Eli ruokasäkkien pitää olla ensin perillä.
Hienoa ilmaisen toimituksen lisäksi on myös se, että laskutuslisää ei tule. Ja tämä kyseinen pankki, jonka tietoturvasta on ollut laajalti puhetta, on muuttanut käytäntöjään. Enää minun ei tarvinnut kertoa henkilötunnustani. Ei edes syntymäaikaa. Vain syntymävuosi taisi jäädä, kun olen aiemminkin maksanut kyseisen pankin kautta.
Reilu kolme vuotta sitten "lupasin", että blogini olisi iloista sekametelisoppaa. Vähän kaikkea kaikesta. Huomasin, että olen lupaukseni pitänyt.
Jos olisin toiminut oikein linjakkaasti, niin minulla pitäisi olla useita eri blogeja: Partsun koirablogi, Partsun ruokablogi, Partsun poliittikkablogi, Partsun liikuntablogi, Partsun ystäväblogi, Partsun reissublogi, Partsun juhlablogi ... ja vaikka vielä mitä. Ja nyt vielä Jäbän jorinat.
Eihän se käy! Se ei olisi laisinkaan lukijaystävällistä!
Olen huomannut, että päivittäin kirjoituksiani käy lukemassa aikamoinen joukko. Ei olisi reilua, että tämä porukka joutuisi surffailemaan eri osoitteissa. Yksi osoite, monta asiaa. Tämä on mottoni.
Iloinen sekametelisoppa saakoon jatkua!
Ville Haapasalon hatsapurit ovat olleet kovin esillä. Kun tuossa kesällä oli jokin matkailuautokiertue Joensuussa, meinasin mennä yhdessä erään ystäväni kanssa syömään näitä hatsapureja. Emme nähneet, missä niitä torilla myytin. Menimme lounaalle ravintola Roustiin.
Koska tuote on saanut valtavasti huomiota, katsoin tarpeelliseksi ostaa varsinaista hatsapuria pienemmän hatsapurillon. Niitä oli erään kaupan pakastekaapissa.
Hinta pienestä tuotteesta oli melkein kymmenen euroa. Päätin silti ostaa sen. Pitihän selvittää, mistä tässä Haapasalon gruusialaisessa juustoleivässä oikein oli kyse.
Onneksi en mennyt silloin torille ostamaan sitä ihan isoa hatsapuria. Ei olisi maksanut vaivaa jonottaa. Haapasalon juustoleipä ei maistunut miltään. Oli pelkkää rasvaa.
Päivänä muutamana huomasin, että eräs (pieni?) leipomo on myös alkanut valmistaa omalla nimellään hatsapureja. Sellaisia pyörösten näköisiä. En edes harkininnut ostaa. Olivat jo valmiiksi niin surkean näköisiä. Jäin vain miettimään, oliko se tehty jonkin taikinapohjan päälle.
Elämäni hatsapurihaaveilusta on lopussa. Ei ole "miun maun mukkaan"!
Sain tänään sähköpostiini kysymyksen, että voiko Partsun reseptejä käyttää vapaasti ja jakaa ilman, että kertoo lähteen. Kyllä voi! Resepteilläni ei ole nimisuojaa.
Kunnioitan kuitenkin tätä henkilöä hänen kysymyksestään. Hän ymmärtää tekijänoikeudet. Jos minä tuunaan jonkin löytämäni reseptin, kerron alkuperäisen lähteen. Paitsi, jos olen yhdistellyt useammasta reseptistä. Silloinkin kerron, että olen muokannut useaa reseptiä samaksi.
Jos sellainen päivä koittaa, että luette Partsun ihan itse kehittelemän reseptin, niin voitte onnitella itseänne. Minua ei kannata, sillä sellaista reseptiä ei löydy. 😇
Tässäpä Jäbän 10-viikkoisjuhlaa kuvina. Sen narupallon arvoisa poika osasi piilottaa hyvin. Kunhan löydän, niin kuvan julkaisen.
Syntymäpäivänään Jäbä keksi uuden leikki- ja lepopaikan. Polttopuukassin. Mukavaa repiä tuohia ja sitten ottaa kunnon levot päälle. Kuvassa leikit on leikitty ja väsymys iskenyt. Itse leikkiä en saanut kuvatuksi, kun pentu oli niin vikkelä.
Minulla
on tänään syntymäpäivä. Täytän tasan kymmenen (10) viikkoa. Olen siis kympin
pentu. Tämä juhlapäivä sattui hauskasti tälle päivälle: 10.11.2021. Siinä on
rytmiikkaa. Nollia, ykkösiä ja kakkosia. Emäntäkin tykkää rytmisistä
numeroista.
Kun
muutin kotiin, emäntä sanoi, että meillä ei syntymäpäiviä eikä joulua juhlita.
Jos jotain juhlitaan, niin satunnaisesti. Kaikki päiväthän on oikeastaan
juhlapäiviä, kun meitä on kaksi. Jalkoja on yhteensä kuusi ja käsiä kaksi. Tai tarkemmin: neljä tassua, kaksi jalkaa ja kaksi kättä.
Emäntä
taisi huijata. Kun käytiin eilen kaupungissa kaupassa, sillä oli kaksi
kassillista tavaraa. Ei se niistä minulle mitään kaivanut. Eikä antanut
minunkaan kaivaa.
Tänään
se sitten yllätti minut. Mentiin yhdessä sisäkuistille kaivamaan yhtä kassia.
Sieltä löytyi miltei neonvihreä narulelu. Toisessa päässä on sellainen
tennispallo. Siitä lähtee kieputettu naru. Se tekee lenkin toisessa päässä,
niin siitä saa kiinni.
Me
leikitään emännän kanssa yhdessä sillä. Emäntä sanoo, että se ei voi kovin
paljon villitä minua, kun minusta pitää kasvaa rauhallinen kaveri- ja
lukukoira. Ja pah. Se taitaa vain olla laiska. Olen uskovinani sitä.
Saan
minä itsekseni sillä villitä itseäni. Emäntä laittaa kyllä lelusta kuvan Jäbän
jorinoihin, kunhan saa ensin kiinni minut ja narupallon.
Eräs ystävistäni leipoo erinomaisia sämpylöitä. Pelkästään niiden ajatteleminen saa nousemaan veden kielelle. Tässä hänen reseptinsä. Se, kuten minunkin omat reseptini, on suuntaa antava ainesmäärien suhteen. Näin jokaisen mielikuvitukselle jää varaa.
Lämmintä vettä. Suolaa ja siirappia. Kuivahiiva jauhojen seassa. Kaurahiutaleita, kauralesettä ja porkkanaraastetta. Jauhoina sämpyläjauhoja. Öljyä tietenkin. Kohotetaan ja leivotaan vehnäjauholla. Paistetaan 250 asteessa. Jätä taikina löysähköksi. Älä pyörittele, vaan nostele pellille.
Maukkaita ja nautinnollisia hetkiä sämpylöiden ja niihin laittamiesi lisukkeiden parissa!
Tein Partsun lihapataa, joka on muunnelma karjalanpaistista. Olisin voinut nimetä sen myös Partsun karjalanpaistiksi, mutta ei taida olla niin ainutlaatuinen versio, että olisin uskaltanut tehdä karjalanpaisti-nimellä. Vaikkakaan karjalanpaisti ei ole nimisuojattu (ainakaan vielä).
Hyvänä vinkkien antajana minulla oli sukulaiseni ammattikokki Miika, joka väitti olevansa ei ammattikokki. Kummallista!!!
Ostin karjalanpaistilihaa 400 g pakkauksen. Tein sille marinadin. Perusaineena oli punaviiniä (alkoholitonta, kun se oli ainoa, jota lähikaupasta löytyi). Miikan mukaan alkoholi ei ei anna lisämakua lihaan.
Marinadiin lisäsin punaviinin lisäksi murskattua valkosipulia, soijakastiketta, rouhittua pippuria, suolaa ja tomaattipyrettä. Tämä odottaa jääkaapissa huomiseen. Miika mainitsi, että parempi tehdä hyvä soosi.
Hän kirjoitti, että marinoinnissa lihaan menee suurimaksi osaksi suolaa, joka sitä kypsentää ja pehmentää, mutta ei suurimmaksi osaksi vaikuta lihan makuun.
Kun huomenna teen padan valmiiksi, niin otan lihapalat marinadista ja panen ne rypsiöljyllä voideltuun vuokaan. paahdan ne uunissa 300 asteessa niin, että ne saavat hyvän ruskean pinnan.
Sen jälkeen lasken uunin lämpötilan noin sataan asteeseen ja lisään silpotut sipulin ja/tai punasipulin ja kuutioidut tai viipaloidut porkkanat sekä tietysti vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Paistan kunnes kaikki on kypsää. Ihan tunnissa ei tämä onnistu.
Tarvittaessa lisään mausteita, esimerkiksi rosmariinia ja muita. Katsotaan.
Kaiken tämän herkun syön keitettyjen perunoiden ja salaatin / salaattien kera. Salaattina on ehdottomasti tomaatti, kurkku, sipuli (purjo), paprika oliiviöljykastikkeessa. Myös sienisalaatti sopii mainiosti.
Jos tämä onnistuu minulta, niin seuraavaksi kokeilen hieman arvokkaamman lihan marinointia.
Punaisen lihan vastustajat. Älkää teilatko minua. En ole ehdoton minkään ruoka-aineen suhteen. Syön myös punaista lihaa, kanaa, kalkkunaa, kalaa (etenkin) ja vihanneksia sekä lihan korvikkeita. Marjoista ja hedelmistä nautin päivittäin.
Ollaan käyty emännän kanssa lenkillä. Joku voisi sanoa sitä vain kävelyksi, mutta emännän kanssa olemme sopineet käyvämme lenkillä. Sen verran ahkeruutta siihen tarvitaan.
Kaksi, joskus jopa kolme kertaa päivässä lenkkeillään. Plus tietenkin takapihalla, missä saan olla ihan vapaana. Siellä välillä vähän riivaa. Pitää mennä päättömästi kuten ihmiset sen ilmaisevat. Vietetään monta tuntia päivässä ulkona. Se on hyvää koiran elämää.
Kylällä kuulostaa olevan lajitovereita. Äänistä päätellen. Olen minä niitä nähnytkin. Tänäänkin, kun oltiin menossa ison tien suunteena, siellä käveli isohko koira emäntänsä kanssa. Menivät vauhdilla karkuun, vaikka oltiin kaukana. Taisi niistä jompikumpi tai molemmat pelätä minua. Tai emäntää.
Kun mentiin niiden perässä samaa reittiä, niin ne tulivat kaukana vastaan. Eivät halunneet kohdata meitä, vaan kiersivät, vaikka olivat selvästi menossa takaisin, mistä olivat tulleetkin.
Ei kyllä mennyt hukkaan silti se aamuinen lenkki. Nähtiin Olivia, kääpiösnautseri isäntänsä kanssa. Ottivat meidät kiinni, kun tulivat takaa. Emäntä kysyi, että saadaanko tervehtiä. Saatiin lupa.
Harmillista. Olivia kyllä haisteli minua, ja minä sain haistella sitä. Olisin innokkaasti halunut leikkiäkin sen kanssa, mutta se on arka. Se pitää sallia sille. Ei voi pakottaa, jos tällainen Jäbä hieman pelottaa.
Aamun lenkki kesti tunnin verran. Ennätettiin me kävellä melkein kilometri. Oltiin molemmat väsyneitä sen jälkeen. Tai ainakin minä.
Iltapäivällä mentiin toiseen suuntaan. Kun oltiin yhden taloyhtiön lähellä, siihen sisäänmenoväylälle pysähtyi auto. Siitä nousi nuori mies. Se halusi tulla tervehtimään minua, eikä emännällä ollut mitään sitä vastaan.
Se rapusitti minua masusta. Tuntui ihanalta. Kieristelin selälläni, että lisää, kiitos lisää! Se sanoi, että minulla ihanan pehmeä turkki. Ja että olen sosiaalinen, kuten muutkin kultaisetnoutajat.
Sitten se kertoi mainion jutun. Sillä on aikuinen kultsikka, kuten meitä myös kutsutaan. Se ja emäntä sopivat, että jos lenkillä tavataan, niin ilman muuta tervehditään. Jeeee!!! Eivät nuo kaksijalkaiset aivan hölmöjä ole. Ymmärtävät meidän nelijalkaisten tarpeita.
Iltapäivän lenkki ei ollut yhtä pitkä kuin aamulla, vaikka aikaa meni melkein saman verran. Se ihana nuori mies vei tietysti aikaa, ja niin sen pitikin olla.
Ja minä taisin olla väsyneempi. Onneksi emäntä ymmärsi koiran kieltä ja tajusi, että nyt pitää kääntyä takaisin kotiin.
Toinen blogikirjoitukseni kolmisen vuotta sitten koski sitä, että päävalmentaja tukee. Kyse oli työkavereitteni osallistumisesta Joensuu run -tapahtumaan. Minä olin se päävalmentaja, uskokoon ken haluaa. Ja lisäksi oli huoltopäällikkö ja muuta.
En ollut ainoa, joka ei (jostain syystä 😂) osallistunut juoksutapahtumaan. Minä, työkavereitteni juoksun päävalmentaja, sain tukijoukkoja katsomoon huoltopäälliköstä MKoosta ja toisesta etunimeltään samasta MHoosta.
Nyt minulla on tilanne, että olen kyllä itseni päävalmentaja, mutta minulla on tukija ja kannustaja. Se on tämä pieni koiranpentu Jäbä.
Jokunen vuosi sitten eräs lääkäri totesi minulla hermovaurion. En suostunut leikkaukseen, sillä halvaantumisen mahdollisuus oli 50/50. Silloin lääkäri kehotti liikkumaan minua erittäin varovaisesti.
Uskoin, ja silloin alkoi alamäki. Kuntoni rapistui pikkuhiljaa ja lihasteni voimat vähenivät.
Tänä kesänä ensin fysioterapeutti totesi, että kyse ei hermovauriosta, vaan jostain muusta hoidettavasta asiasta. Kun terveysasemamme lääkärikin totesi asian olevan näin, päätin ryhtyä rohkeisiin toimiin.
Aloitin kuntouttamiseni. Jo silloin tilanteeni parani huomattavasti. Nyt Jäbän luokseni muuton jälkeen liikkumiseni on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin. Askel on keventynyt ja askelväli kasvanut. Lihakset ovat vahvistuneet.
Vaikka Jäbän tehtävänä ei ole huolehtia minusta, niin se tukee ja kannustaa minua liikkumaan. Tietämättään, kuten arvata saattaa.
Jäbä on personal trainerini, mutta ei suinkaan ensisijaisesti. Se on ennen kaikkea hieno kaveri. Toivottavasti jatkossa se on myös kaverikoira ja lukukoira. Sen aika näyttää. Riippuu, millainen koiruus siitä kehittyy. 💓
Lapsuuden ja nuoruuden ujoudesta huolimatta minusta tullut melko ahkera kirjoittaja muun muassa yleisönosastoilla. Olen myös ollut suoraan yhteydessä päättäjiin, niin paikallisiin kuin valtakunnan tasolla toimiviin.
Yritykseni vaikuttaa asioihoin ei lopu tähän. Olen kirjoittanut niin Ylen hallituksen / hallintoneuvoston jäsenille sekä yksityisyritysten edustajille - muun muassa PKO:n toimitusjohtajalle. PKO on osuuskunta, mutta käytännössä se toimii kuin yritys konsanaan.
En luettele kaikkia, joihin olen ollut vaikuttamassa - joskus yksin, joskus yhdessä muiden kanssa. Useimmiten niin, että olen ollut rikkana rokassa, kun asioita on mennyt eteenpäin.
Viimeisin "saavutukseni", josta olen ylpeä, on kirjoitukseni 'aluevaalit vai maakuntavaalit'. Kun Karjalainen ei julkaissut sitä, lähetin sen Heiliin ja Viikko Pohjois-Karjalaan.
Jälkimmäisen reaktiota en vielä tiedä, kun en ole ennättänyt käydä kirjaston lukusalissa lehteä lukemassa. Heilin päätoimittaja vastasi, että lehti ei julkaise kirjoitustani. Toimitus oli arvioinut perusteluni kuitenkin niin vahvoiksi, että jatkossa Heili kirjoittaa aluevaaleista, ei maakuntavaaleista.
Ja ihan tiedoksi. En aja mitä tahansa asiaa, vaan vain sellaisia, jotka koen tärkeiksi ja joihin mielestäni pitää tehdä muutos.
Aluevaalit vai maakuntavaalit - kaikilla lienee mielipide asiasta. Kanssani saa olla eri mieltä. Eikä ole pahitteeksi, jos minut haastetaan keskusteluun niin tästä kuin muistakin asioista.
Kävimme tänään Jäbän kanssa kaupungissa tapaamassa yhden sisareni tytärtä ja hänen tytärtään. Ja tarvittavat ostokset tein myös samalla reissulla.
Ennen tämänpäiväistä kaupunkireissua Jäbä oli tavannut neljä perheen ulkopuolista: kanssani hakureissulla mukana olleen ystäväni ja kahdesta naapurista kolme henkilöä. Ulkoilut olemme "onnistuneet" tekemään niin, että muita on nähty kauempaa. Valitettavasti.
Jäbä pyöri väkkäränä uusien tuttavuuksien edessä ja ympärillä. Aiemmasta arkuudesta ei ollut tietoakaan. Ja taisivat nämä uudet tuttavatkin olla innoissaan Jäbästä. Harmillisen lyhyeksi jäi tapaaminen, kun minä tyrin lähdön kanssa ja hieman myöhästyin sovitusta. Sisareni tytär meni vielä töihin vähäksi aikaa.
Tässä pari kuvaa tältä päivältä. Istumakuvan on ottanut tämä 8-vuotias tyttö ja toisen hänen äitinsä. Vaihdettuamme kuvia me aikuiset totesimme, että tyttö päihitti meidät tullen menen kuvan laadussa.
Olen ollut emännän ja minun yhteisessä kodissa tasan kaksi viikkoa. Oppinut olen asioita. Ja on niitä jäänyt oppimattakin.
Tiedän, mitä tarkoittaa, kun emäntä kysyy että pitäisikö syödä. Olen heti valmis. Heilutan iloisena häntääni. Samalla tavalla teen, kun emäntä kysyy että pitäisikö ottaa herkkutikku. Ja istun valmiiksi ennen kuin käsketään. Istu-käskyn olen oppinut hyvin. Välillä istun, kun haluan kerjätä herkkuja.
Emäntä tulee kovin iloiseksi, kun se kutsuu minua "tule", ja minä vipellän sen luokse että tassut meinaavat seota toisiinsa. Voi miten se kehuu minua!
Oman nimenikin minä tiedän hyvin. Kun se sanoo Jäbä, minä katselen heti sitä. Saattaisi olla jotain mukavaa tarjolla.
Minulla on kaksi nukkuma-alustaa: toinen emännän sängyn vieressä, toinen työhuoneen lattialla. Paras paikka nukkumiseen yöllä on sängyn alla. Siihen saakka kunnes pääsen hyppäämään sänkyyn. Olen yrittänyt, mutta vielä en pääse. Eikä emäntä auta.
Taidan olla aikamoinen turvamies emännälle. Paitsi postinhakureissuilla niin myös sen jälkeen, kun se syö aamupalaa, juo kahvia ja lukee lehtiä. Minä makaan sen tuolin alla, jotta sillä olisi turvallinen olo. Nyt en syö, kun söin jo ennen postia.
Ai niin. Vielä ne pissi- ja kakka-asiat. En ole vielä täysin sisäsiisti, eikä tarvitsekaan, emännän mukaan. Välillä tulee sanomalehdille, kun en ennätä pyytää ulos. Mutta emäntä sanoo, että parempi näin kuin joka paikkaan lattioille. Paljon minä teen tarpeitani ulos. Olen jo isolla tiellä merkannut paikkoja omaksi reviirikseni.
Tervehdys kaikille! Täytän tänään yhdeksän viikkoa! Kaksi päivää sitten täytin kaksi kuukautta. Tuumattiin tuossa emännän kanssa, että joulukuusta alkaen emme laske enää viikkoja vaan pelkästään kuukausia. On helpompaa. Ja olenhan jo silloin aika iso poika.
Kaikenlaista on ennättänyt sattua ja tapahtua. Ollaan käyty yhdessä kävelyllä. Jaksan jo kulkea melko pitkän matkan. Olen emännän turvamiehenä, kun se hakee aamuisin päivän lehdet. Kukaan ei uskalla ryöstää niitä, kun olen mukana.
Joskus emäntä kutsuu minua vikurivarsaksi. Ihan en ymmärrä sanan merkitystä, mutta jotenkin se liittyy kävelyillä käymiseemme ja siihen, kun minä vikellän puolelta toiselle, taakse ja eteenpäin.
Olen kuullut, että kylällämme on lajitovereita. Sitä emännän ei ole tarvinnut kertoa. Kuulenhan minä itsekin, kun haukkuvat. Postia hakiessamme yhden talon pihassa koirankopin katolla häntäänsä heiluttaa jokin koira. Emme ole vielä tajunneet sen rotua. Voi olla moniro. Oikeat pystykorvan elkeet sillä kyllä on.
Yhden rivitalon pihassa tuonne vähän alaspäin länteen taisi olla aikamoinen koirien taistelu. Haukkuivat ja ärisivät ja kiljuivat niin kovasti. Sitten tuli niiden emäntä ja karjaisi "hiljaa". Siihen loppui se räksytys. Toistaiseksi.
Läheltä en ole päässyt vielä tapaamaan kylän muita koiruuksia. Ollaan oltu väärään aikaan tien päällä. Kerran näin kolme koiraa kaukaa. Olivat menossa pois päin, niin ei jääty odottelemaan.
Perjantaisin meillä on punnituspäivä. Emäntä käy ensin vaa'alla ja tarkistaa, miten on painon käynyt minun tultua taloon. Sitten se ottaa minut syliin ja me mennään yhdessä sille punnituslaitteelle. Se kehuu minua. Olen kasvanut hyvin.
Tammikuussa valitaan (hyvinvointi)alueiden valtuutetut yleisellä
vaalilla. Koska valittavat henkilöt muodostavat aluevaltuustot, kyse on
aluevaaleista. Ei maakuntavaaleista.
Jostain syystä sanomalehti Karjalainen päätti, että kyse olisi maakuntavaaleista. Olisi hauskaa tietää, mistä tämä ajatus on saanut alkunsa.
Karjalaisen käyttämä termi ”maakuntavaalit” johtaa harhaan.
Maakuntavaaleissa pitäisi valita maakuntavaltuusto, mutta se ei käy.
Maakuntaliitollahan on oma (maakunta)valtuustonsa, jota ei ole valittu
demokraattisella yleisellä vaalilla.
Karjalaisessa oli 29.10. peräti kaksi aluevaltuustoja koskevaa
artikkelia. Kun viitattiin Pohjois-Karjalaan, lehden oma toimittaja
käytti maakuntavaali- ja aluevaltuusto-sanoja. Hämmentävää!
Koko maata ajatellen edessä ovat aluevaalit. Tiedotusvälineiden pitäisi käyttää termejä yhteneväisesti.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Karjalainen lähtee itsepäisesti
käyttämään harhaan johtavaa termiä. Pitäisikö lehden tehdä korjausliike?
Jälkikirjoitus: Tarjosin tekstiä sanomalehti Karjalaiselle, mutta sieltä ilmoitettiin, että kirjoitustani ei julkaista. Ei perusteluja, koska lehtien ei tarvitse niitä antaa.
