Olen ollut emännän ja minun yhteisessä kodissa tasan kaksi viikkoa. Oppinut olen asioita. Ja on niitä jäänyt oppimattakin.
Tiedän, mitä tarkoittaa, kun emäntä kysyy että pitäisikö syödä. Olen heti valmis. Heilutan iloisena häntääni. Samalla tavalla teen, kun emäntä kysyy että pitäisikö ottaa herkkutikku. Ja istun valmiiksi ennen kuin käsketään. Istu-käskyn olen oppinut hyvin. Välillä istun, kun haluan kerjätä herkkuja.
Emäntä tulee kovin iloiseksi, kun se kutsuu minua "tule", ja minä vipellän sen luokse että tassut meinaavat seota toisiinsa. Voi miten se kehuu minua!
Oman nimenikin minä tiedän hyvin. Kun se sanoo Jäbä, minä katselen heti sitä. Saattaisi olla jotain mukavaa tarjolla.
Minulla on kaksi nukkuma-alustaa: toinen emännän sängyn vieressä, toinen työhuoneen lattialla. Paras paikka nukkumiseen yöllä on sängyn alla. Siihen saakka kunnes pääsen hyppäämään sänkyyn. Olen yrittänyt, mutta vielä en pääse. Eikä emäntä auta.
Taidan olla aikamoinen turvamies emännälle. Paitsi postinhakureissuilla niin myös sen jälkeen, kun se syö aamupalaa, juo kahvia ja lukee lehtiä. Minä makaan sen tuolin alla, jotta sillä olisi turvallinen olo. Nyt en syö, kun söin jo ennen postia.
Ai niin. Vielä ne pissi- ja kakka-asiat. En ole vielä täysin sisäsiisti, eikä tarvitsekaan, emännän mukaan. Välillä tulee sanomalehdille, kun en ennätä pyytää ulos. Mutta emäntä sanoo, että parempi näin kuin joka paikkaan lattioille. Paljon minä teen tarpeitani ulos. Olen jo isolla tiellä merkannut paikkoja omaksi reviirikseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti