sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Onnea Timo

Timo Vornanen, onnittelen sinua. Ammuit itsesi kertalaukauksella koko maan tietoisuuteen ja ulkomaillakin, ainakin Venäjällä.

Reilu viikko ihkun käsittämättömän tapauksen jälkeen olet ollut joka päivä medioissa. Eilen lauantaina Jukka Lindströmin Kovan viikon ilta -ohjelma Ylellä omisti lähes koko ajan sinulle.

Ihkua ennen tuskin kukaan tiesi sinusta. No, täällä Pohjois-Karjalassa kyllä tiesimme. Jopa puolueesi puhenjohtaja Riikka Purra totesi, ettei tuntenut sinua. Ellei hän halunnut ottaa etäisyyttä sinuun.

Eduskunnassa harvoissa puheenvuoroissasi olet puhunut turvallisuudesta. Aika hyvin onnistuit edistämään sitä.

Palkittu poliisi, innokas metsästäjä ja isä. Ja vielä enemmän paljon muuta, mutta turvallisuusyistä jätän tarkentamatta.

torstai 2. toukokuuta 2024

Ihku ja anteerksipyyntö

Tiedotusvälineiden mukaan persujen kansanedustaja Timo Vornanen on syyllistynyt ampuma-aseen käyttöön julkisella paikalla. Ja muutamaan muuhunkin rikokseen häntä epäillään syyllisekse.

Ihku-baarin edessä aseensa laukaussut Vornanen esitti tänään anteeksipyyntönsä. Keille? Persujen puolueelle, äänestäjilleen ja eduskunnalle.

Unohtuiko ihku-mieheltä jotain? Kyllä. Anteeksipyyntö olisi pitänyt osoittaa ensisijaisesti heille, jotka joutuivat vaaraan. Ja meille kaikille, jotka haluamme elää rauhassa ilman väkivallan uhkaa.

Nyt Vornanen on päätetty erottaa puolueen eduskuntaryhmästä Itse hän on päättänyt pysyä kansanedustajana. Oikeuden päätöstä ei mahdollisesta rikosasiasta ole. Vornanen tietänee, mikä on lopputulos.

Aika "ihkua" toimintaa parlamentaarikolta.

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Mistä on pienet persut tehty?

Mistä on pienet persut tehty? Rasismista, natsimielisyydestä, törkeistä rikoksista - niistä on pienet, ja isot, persut tehty.

Olen järkyttynyt, kun persujen kansanedustajaa epäillään vakavista rikoksista: törkeästä väkivallasta ja ampumaserikoksesta. Persut puhuvat maan sisäisestä turvallisuudesta, mutta järkyttävät itse sitä monin tavoin.

Kyse ei ole pelkästään tästä ilmeisesti siviiliammatiltaan poliisin tekemästä rikoksesta. Kyse on laajemminkin persujen toiminnasta. Rasistisella ja syrjivällä toiminnallaan he vaarantavat turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan. Hallituspuolueiden tuella, ainakin hiljaisella sellaisella.

En väitä kaikkia persuja rikollisiksi. Silloin, kun kansanedustaja syyllistyy moiseen, kyse on erittäin vakavasta asiasta. Toivottavasti persujen johto ainakin ymmärtää tehdä oikeat johtopäätökset, mikäli kyseinen edustaja todetaan syylliseksi tekoihin.

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Mitään ei ole leikattu ...

"Mitään ei ole leikattu ennen kuin kaikki on leikattu." Tämän lauseen kuulin perjantaina Yle radio 1:n Politiikkaradion osiossa Puheet päreiksi.

Viestin oli lähettänyt ohjelman kuuntelija. Hän mainiosti sovelsi hallituksen viestiä 'mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu'. Hän on ymmärtänyt, että oikeistolainen hallituksemme leikkaa kaikesta, joka liittyy vähäosaisiin. Väitteistä huolimatta päätökset eivät ole oikeudenmukaisia.

Perjnatain Puheet päreiksi -ohjelmaa toimittaa Tapio Pajunen. Hänen kanssaan ohjelmassa on mukana suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen. Aivan loistava kaksikko! Suosittelen. Ohjelma tulee yhdeltä iltapäivällä.

torstai 18. huhtikuuta 2024

Kansanedustaja ihan pihalla

Seurasin tänään eduskunnan kyselytuntia. Välillä hallituspuolueidenkin edustajat kyselevät asioista omilta ministereiltään. Näin teki tänään myös outokumpulainen toisen kauden kansanedustaja Sanna Antikainen (ps).

Meinasin kuolla nauruun. Antikainen peräsi oppositiolta vastauksia, vaikka kyselytunnilla kysellään ministereiltä. Kun salissa alettiin nauraa, ja ihan syystä, niin lopulta Antikainen ymmärsi esittää kysymyksensä muistaakseni oman puolueensa ministerille, Kaisa Juusolle. En ole varma, kun nauroin niin rajusti. Tosin Juuso on tehtävistään yhtä pihalla kuin Antikainen kyselytunnin tarkoituksesta.

Ja arvatkaapa, miten Antikainen kysymyksensä asetti. Se alkoi: "Eikö olekin niin...?". Arvoisa edustaja antoi jo vastauksenkin ministerin suuhun.

Mitäpä pitäisi ajatella edustajan osaamisesta?

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Suomi militarisoituu

Nykyhallituksen aikana Suomessa on ollut havaittavissa merkkejä militarisoitumisesta. Liittyminen Natoon tapahtui edellisen hallituksen kaudella, mutta sotilaallinen valmistautuminen on voimistunut nyt viimeisen vuoden aikana.

Kahdenvälinen sopimus USA:n kanssa antaa vieraalle valtiolle sen halutessa valtavat mahdollisuudet "valloittaa" Suomi. Etenkin puheet ydinaseiden läpikuljettamisesta ovat enemmän kuin huolestuttavat.

Presidentti Stubb puhui vaalikampanjassaan ja heti sen jälkeen rauhan puolesta toimimisesta. Virkaan asettamisen jälkeen en ole kuullut enkä lukenut mitään rauhasta. Nato-intoilua on sen sijaan riittänyt.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Ensimmäinen päivä

Tänään on ensimmäinen päivä tällä lämmityskaudella, kun ei ole tarvetta pistää tulta uuniin. Vielä näin lähempänä iltayhdeksää sisälämpötila on melkein 22 astetta Aurinko lämmittää mukavasti.

Huomenna tuli uuniin on pistettävä. Vielä ei ole niin lämmintä, että voisi olla taloa lämmittämättä useampana päivänä.

Vaihtoehto olisi tietysti sähköpattereiden kuumentamisesta, mutta se ei ole tarpeen. Onhan puuvarastossa puita riittävästi, osittain jo ensi talvelle. Loput tulevat, kun ilmoitan toimittajalle. Maksettu on.

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Laillistettua väkivaltaa

Suomessa on julmin hallitus kymmeniin vuosiin. Orvon ja Purran johtama oikeistohallitus ei välitä laisinkaan, miten kurjaan tilanteeseen se päätöksillään asettaa heikoimmassa asemassa olevat.
 
Erilaisten tukien leikkaamisella hallitus harjoittaa laillistettua väkivaltaa: taloudellista ja henkistä. Kun se vie ihmisarvoisen elämisen mahdollistavat välttämättömätkin tuet ihmisiltä, se on taloudellista väkivaltaa. Sen myötä hallitus syyllistyy henkiseen väkivaltaan.
 
Vahvemman oikeudella se lyö kovalla kädellä. Se ajaa ihmiset kodeistaan, koska he eivät enää kykene maksamaan vuokria ja asuntolainoja. Monet perheet joutuvat muuttamaan jopa eri paikkakunnalle, minkä vuoksi turvaverkostot hajoavat.
 
On paljon köyhiä perheitä, joiden aikuiset käyvät työssä. Silti rahat eivät riitä kunnolla edes ruokaan. Orvoille ja purrille sellainen elämä on täysin tuntematon.
 
Kun valtiovalta vie pois taloudellisen turvan, turvattomuuus ja ahdistuneisuus lisääntyvät. Työllistyminen ei toteudu nykyisillä toimilla. Työttömästä rakentamisen asiantuntijasta ei tehdä hetkessä sairaanhoitajaa. Kaikille uuden ammatin opiskelu ei edes ole taloudellisesti mahdollista, kun aikuiskoulutustuki jää historiaan.
 
Uskon, että jokainen meistä ymmärtää talouden sopeuttamisen tarpeen. Poliitikkojen vähintään kahdenkymmenen vuoden aikana tekemiä virheitä ei kuitenkaan korjata yhdessä vaalikaudessa. Tarvitaan paljon pidempi aika. Nyt ongelman ratkaisijoiksi joutuvat ne heikoimmat kansalaiset, jotka eivät ole syyllisiä tilanteeseen.
 

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Jäbän jorinat - Toimi jo

En aina ymmärrä tuota nahkamutsiani. Välillä se rauhoittelee ja hidastaa minua. Välillä se itse hidastelee.

Kun se aikoo katsoa televisiota, sen eleet ovat tietynlaiset. Silloin tedän, että pöydälle ei saa mennä. Ja tiedän, että televisiosta tulee jotain liikkuvaa.

Joskus nahkamutsi toimii kuin aikoisi avata sen kuvaa, ääntä ja liikettä tuovan härpäkkeen. Ja yllättäen se ei avaakaan, vaan tekee aivan muuta.

Silloin minun pitää ottaa johtajuus. Osoitan sille, että toimi jo. Televisio auki ja vähän äkkiä! Aina se ei tottele, mutta aika usein kyllä.

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Jäitä hattuun, Joensuu

Joensuu etsii kiivaasti säästökohteita. Tapetilla ovat niin päiväkodit, koulut, kirjastot kuin uimahallit. Juuri ne palvelut, jotka ovat tarpeellisia "suurelle yleisölle" eli kaupungin asukkaille, rahoittajille.
 
Sinkkolan eläinpuistosta luopumista käsiteltiin Karjalaisessa 21.2.2024. Koulutus- ja nuorisojohtaja Aatu Mustonen totesi perusteluksi, että Sinkkola ei ole kaupungin ydintoimintaa. Miten ovat edellä mainitsemani palvelut? Käsittääkseni ne ovat juuri sitä ydintoimintaa.
 
Joensuu on satsannut valtavia määriä jäähalliin. Se palvelee vain pientä osaa kaupunkilaisia. Ja ennen kaikkea se palvelee kilpaurheilua, johon panostaminen ei ole minkään kunnan ydintoimintaa. Muut kuin kilpailijat käyttävät, jos sattuvat pääsemään halliin.
 
Kaupunki luopuu vauhdilla omista toimitiloistaan ja muuttaa vuokralle. Maksaa kalliisti tästä "muutoksesta".
 
Suunnitelmissa on, että Rantakylän uimahalli suljetaan ja Mehtimäelle rakennetaan iso uimahalli. Se on järjetön idea. Me emme tarvitse kansallisia ja kansainvälisiä uimakilpailuja palvelevia halleja. Tarvitsemme vähintään kaksi uimahallia, jotka tarjoavat mahdollisuuden kaikille joensuulaisille nauttia vesiliikunnasta. Kilpailuissa voi tehdä yhteistyötä vaikkapa  Kuopion kanssa.
 
Jättihallin rakentaminen Mehtimäelle on muutoinkin "epäilyttävää". Miten järjestetään paikoitusalue? Nykyiset paikoitustilat eivät tule riittämään. Miten huolehditaan, että liikunrajoitteiset ja -esteiset pääsevät uimahalliin?
 
Kirjastojen lakkauttaminen on järjetöntä. Jo peruspalveluna ne antavat asukkaille paljon. Lakkauttamisen myötä häviäisivät myös lehtien lukusalit. Kirjastoautot eivät korvaa mitenkään. Lisäksi kirjastoautot eivät ole esteettömiä. Monien lukuharrastus loppuu, mikäli kirjastojen ovet suljetaan.
 
Jäitä hattuun, Joensuu! Nyt tarvitaan viisautta, arvoisat päättäjät! Kaikkien kaupunkilaisten pitää saada palveluja yhdenvertaisesti. Myös liitoskunnissa. Keskitytään nyt vain ydintoimintaan.
 

torstai 21. maaliskuuta 2024

Monenlaisia päiviä

Päiviä on monenlaisia. 8.3. on kansainvälinen naistenpäivä ja 19.3. oli Minna Canthin eli tasa-arvon päivä. 19.3. vietetään myös kansainvälistä sosiaalityön päivää. Huomion arvoista on, että päivän idea on Suomesta. Eilen 20.3. vietettiin kansainvälistä onnellisuuden päivää.
 
Tänään 21.3. on rasiasmin vastainen päivä, ja koko viikko on rasismin ja syrjinnän vastainen. Toivottavasti maamme hallitus tekee muutakin kuin kertoo rasismia kohdanneille, miten asioiden paitisi olla. Romano Mission edustajan mukaan heitä ei kuultu (lähde Yle Radio 1, Ykkösaamu).
Vietetään tänään myös kansainvälistä vanhan musiikin päivää (lähde Yle Radio 1).
 
Helsingin Sanomien verkkosivuilla törmäsin kansainväliseen Hot dog -päivään, jota juhlistetaan huomenna 22.3. Herkun "keksi" Teodor "Teutori" Leppänen Nokialla. Kuuman koiran syntymävuosi on 1954. Syntymästä on useita tarinoita. Teutori alkoi myydä grillillään halkaistuja sokerimunkkeja, joiden sisällä on kiekuralenkkiä. Täytteeseen kuuluvat myös sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti ja raaka silputtu sipuli. Tällaisenaan en ole maistanut, sillä sokerihillomunkin sijaan "kuorena" on ollut soikea sämpylä.
 
Tässä nämä tärkeimmät. 🙂

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Jäbän jorinat - Pihkassa

Pakko tunnustaa. Olen pihkassa. Tämä ei liity nahkamutsiini, vaikka ihan kelpo ihminen ihminen se on. Yrittää jopa löytää sitä kuivaruokaa, joka kelpaa minulle enemmän kuin hyvin. Jos löytää isossa säkissä, tilaa. Jos ei, osstaa pienemmissä erissä.

Ei minulla ole näköpiirissä mitään koiranarttuakaan. Olisi se ihan kivaa, mutta jätkiä koko kylä täynnä. Pitäisikö muuttaa kantakaupunkiin? No ei! Ei ne nartut maaseudun vapautta korvaa.

Turkkini, ja samalla minä, on pihkassa. Meidän pihassa on hieno, iso, tuuhea kuusi. Sen oksat levittäytyvät laajalle. Mahdun sen oksien suojaan jopa talvella. Se on lempipaikkani, tai ainakin lempiturvapaikkani, kun on inhottava keli, mutta haluan olla pihalla. Ja talvella kuusen juurella maa on paljas. Arvatkaa, kuka kaivaa kuoppia!

Kuusesta tarttuu pihkaa. Nahkamutsi rakastaa sen tuoksua. Kun erehdyn menemään sen lähelle, se nuuskuttelee minua suorastaan hurmioituneena.

Pihka on siitä ihmeellistä, että se lähtee turkista yllättävän hyvin, kun kieriskelen lumessa. Aina en viitsi peseytyä ennen sisälle menoa. On niin makoisaa, kun nahkis halii ja rapsuttelee tavallista enemmän. Ja minähän, pihkainen koiruus, pyörittelen innoissani pyllyäni ja heiluttelen häntääni. Tämä on hauskaa.

perjantai 15. maaliskuuta 2024

"Aitoa" neuvottelua

"Aitoa" neuvottelua:  pääministeri Petteri Orpo rajaa neuvottelun aiheet ja määrää etukäteen lopputuloksen.

Miksi minulle tulee mieleen itäisen naapurimaamme presidentti Vladimir Putin?

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Pääministerin ilmoitus

Suomen pääministeri Petteri Orpo antoi ilmoituksensa EU-parlamentissa. Maamme hallituksessa ei ole äärioikeistolaista puoluetta.

Mitä häh!?

Perussuomalaiset on kaikkien kriteerien mukaan äärioikeistolainen puolue. Se on syrjivä, rasistinen. 

Hallituksessa on kaksi laitaoikeistolaista puoluetta: kokoomus ja kristillisdemokraatit. RKP:n voi katsoa olevan "tavallinen" oikeistolainen lähinnä siksi, että siellä on tasapainottavia tahoja kuten esimerkiksi Eva Biaudet.

Orpo sai kyllä aikamoisen löylytyksen EU-parlamentissa. Hänellä silmät olivat kuin pöllöllä. Hän ilmeisesti kuvitteli esiintyvänsä siellä kuin ihmeiden tekijä. Kuvitteli vievänsä kokoomuslaista "ilosanomaa". Pieleen meni!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Minne ydinaseita kuljetettaisiin?

Hallitus ajaa lakia ydinaseiden sallimiseksi Suomen maaperällä. Myös nuori tasavallan presidenttimme Alexander Stubb haluaa sallia ne. Perusteluna on esitetty mahdollinen tarve ydinaseiden kuljettamiseksi maamme kautta.

Missään vaiheessa ei ole kerrottu, minne niitä aiotaan kuljettaa. Ja mistä niitä kuljetettaisiin? Suomihan on tunnetusti pussinperä. Läntisen maailman tiet päättyvät itärajaamme. Ei ole jatkoyhteyttä yhteenkään Nato-maahan, joka sallisi ydinaseet.
 
Norjaan aseita ei viedä, koska se ei salli ydinaseita maaperällään. Ruotsiin niitä ei tarvitse kuljettaa maamme kautta, koska sinne pääsee suoremminkin, jos se sallii ydiaseiden viemisen omalle maaperälleen.
 
Olisi hyvä, jos pääministeri Orpo tai puolustusministeri Häkkänen kertoisivat julkisesti, minne he aikovat kuljettaa ydinaseita kauttamme?
 

tiistai 27. helmikuuta 2024

Lastensuojelu yksin ei riitä

Viime aikoina on nostettu esiin, miten viranomaiset voivat tai voivatko suojella lapsia. Keskiössä ovat olleet lastensuojelu ja lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät.
 
Asia ei ole yksinkertainen. Useilla hyvinvointialueilla on käytäntö, että lastensuojelun asiakkuudessa olevien lasten palvelutarpeesta ei aina päätäkään sosiaalityöntekijä vaan "ylemmän" tason työryhmä, johon kuuluu päälliköitä ja johtajia. He eivät ole missään kosketuksessa lapseen ja tämän perheeseen. Yleensä kyse on ostopalveluista, joita alueet itse eivät tarjoa.
 
Jos tällainen työryhmä päättää tai ohjeistaa palveluiden hankkimisesta, niin ne eivät voi olla oikein kohdentuvia. Sosiaalityöntekijä on puun ja kuoren välissä. Myös lähiesihenkilö voi käyttää direktio-oikeuttaan siten, että lapsen ja perheen etu ei toteudu, ohjaamalla keyempiin palveluihin. Johtajuus on avainsana.
 
Lapsiperheiden ongelmia ratkottaessa lastensuojelu yksin ei kuitenkaan riitä. Työhön tarvitaan kaikki tahot: viranomaiset, läheiset, naapurit. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen matalalla kynnyksellä pitäisi olla jokaisen ymmärryksessä. Se on perheen hyväksi, kunhan sitä sitä ei käytetä ilkeilymielessä.
 
Toimiessani lastensuojelun sosiaalityöntekijänä havaitsin ison ongelman viranomaisten toiminnassa. Neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa ei haluttu tehdä ilmoituksia. Perusteluna oli pelko perheen kanssa tehtävän yhteistyön vaikeutumisesta tai mahdollisesti aggressiivisista reaktoista.
 
Jos lastensuojelu ei saa tietoa lapsen kaltoinkohtelusta tai muusta häneen kohdistuvasta epäasiallisesta toiminnasta, toimiin ei voi ryhtyä. Viranhaltija on aina velvollinen tekemään lastensuojeluilmoituksen tarpeen vaatiessa.
 
Myös perheille tarjottava sosiaalipalveluiden varhainen tuki on äärimmäisen tärkeää. Valitettavasti siitä on alettu säästää, vaikka se olisi mitä parhainta ennalta ehkäisevää lapsiperhetyötä.
 

lauantai 24. helmikuuta 2024

Surullinen vuosipäivä

Tänään tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjän mukaan kyse oli sotilaallisesta operaatiosta. Oikea ilmaisu on, että Venäjä aloitti oikeudettoman sodan Ukrainaa vastaan.

Tämä sota, kuten kaikki muutkin sodat, on vaatinut turhia uhreja. Jos muistan oikein, aivan äskettäin uutisoitiin yli 100.000:sta tuhannesta uhrista.

Kumpi maa voittaa sodan? Vai voittaako kumpikaan? Se jää nähtäväksi. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan sota voi jatkua vuosia. Karmaisevaa.

Toivon ukrainalaisille jaksamista ja sitkeyttä. Toivon, että länsimaat lopultakin havahtuisivat, että Ukraina tarvitsee erittäin vahvaa aseellista tukea. Se taistelee meidänkin vapauden puolesta. Valitettavasti nyt ilman aseita ei voi saada aikaiseksi rauhaa. Lännen on toimittava!

Että minä inhoan Vladimir Putinia! Sen kiero hymy oksettaa. Saisi mädätä jossakin yksin.

maanantai 19. helmikuuta 2024

Ohjelma juuri minulle

Eilen sunnuntaina Maikkarilla alkoi uusi visailusarja Sanansaattajat. Siinä etsitään sanojen alkuperää. Tuttuja kasvojakin siitä löytyy. Juontajana Jenni Pääskysaari sekä vakipanelisteina kirjailijat Tuomas Kyrö ja Miika Nousiainen (sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä).

Kolmas panelisti vaihtuu. Ensimmäisessä jaksossa mukana on näyttelijä Martti Suosalo. Vastauksia/arvauksia tuomaroi kielitieteilijä Janne Saarikivi, joka tunnetaan muun muassa Ylen Jälkiviisaat-ohjelmasta.

Tämä ohjelma on kuin minulle tehty. Sanat, kielet ja visailu, huumori yhteen ohjelmaan yhdistettyinä. Ja erittäin hyvät sanasepot. Voiko parempaa olla? Paitsi ehkä erittäin hyvä poliittinen satiiri.

Maikkarin lisäksi ohjelma on katsottavissa Katsomossa. Katsomo+-palvelu tarjoaa sen ilman mainoksia ja yhden jakson ennen muita.

Vakuutan, kyse ei ole tylsästä kielitieteellisestä ohjelmasta. Osallistujilta ei odoteta vahvaa sanojen alkuperän tietämystä. Herjaa saa heittää. Saarikivi on sitä varten, että tietää.. Totean vain, että nerokkaat arvaukset hytkyttävät. Ja ainakin minusta on riemastuttavaa tietää sanojen alkuperä.

Toivotan nauruhermoja kutkuttavia hetkiä Sanansaattajien parissa.



tiistai 13. helmikuuta 2024

Kolme kirjettä

Viime viikolla sain maapostitse kolme kirjettä. Tämä yllätti minut. Yleensä postilaatikossani on vain ilmaisjakelulehti ja mainoksia.

Yksi kirje tuli Yleltä. Jokin aika sitten Maailman politiikan arkipäivää -ohjelma juhlisti 60-vuotista taivaltaan ja järjesti useatuntisen lähetyksen Yle radio 1:ssä. Kuuntelen ohjelman joka lauantai. Nyt osallistuin ohjelmaan ja soitin lähetykseen. Kerroin kokemuksistani Moskovassa vuosina 1991-1992, jolloin työskentelin siellä.

Posti toi fanilahjan: kaksi pussukkaa, jotka saa myös "repuksi". Sopivat hyvin vaikkapa uimavehkeiden kuljettamiseen tai kenkäpusseiksi. Kiitos lahjasta.

Toinen kirje tuli Pohjois-Karjalan, siis Siun soten, pelastuslaitokselta. Pitää ilmoittaa sinne, miten paloturvallisuus on hoidettu. Kirje on lähetetty meille "oikean ikäisille" kansalaisille. Hoidan asian kuntoon - netissä, jotta ymmärtävät minun olevan vielä asioita ymmärtävä.

Kolmas kirje saapui eduskunnan oikeusasiamiheltä. Joulukuussa 2020 lähetin Itä-Suomen aluehallintovirastolle kantelun eräästä Siun sotea koskevasta asiasta. Helmikuussa 2023 käännyin oikeusasiamihen puoleen, koska vielä silloinkaan aluehallintovirasto ei ollut tehnyt ratkaisua asiasssani.

Oikeusasiamiehen mukaan aluehallintovirasto toimi väärin. Koska se myönsi viipeen asian käsittelyssä, niin aihetta lisätoimille ei ole. Se siitä.

tiistai 6. helmikuuta 2024

"Pitää kysyä vaimolta"

Olen seurannut melko aktiivisesti käynnissä olevaa presidentinvaalia. Etenkin tällä toisella kierroksella olen kuunnellut ja lukenut luotettavia tiedotusvälineitä kuten Yleä ja Hesaria sekä maakuntalehteämme. Onhan Karjalaisessa juuri vaaleihin liittyvää aineistao STT:n toimittamana. Kriittinen pitää silti olla.

Alexander Stubb on useassa haastattelussa vastannut toimittajan esittämiin kysymyksiin: "Pitää kysyä vaimolta". Tai "Pitäisi kysyä vaimolta".

Näen jo kauhukuvia, jos Stubbista tulee Suomen seuraava presidentti. On meneillään esimerkiksi NATO:n huippukokous. Häneltä kysytään Suomen kantaa asiaan. Ja hän vastaa: "Pitää kysyä vaimolta".

Kun tähän vielä lisää kaikki ne tyhmyydet, joita hän on tehnyt tai päästänyt suustaan, niin ei ole maamme kovin vakaa jatkossa. Sori siitä -ilmaisut eivät anna luotettavaa kuvaa presidentistä. Kakarasta ei ole maan turvallisuus- ja ulkopoliittiseksi johtajaksi.

Viimeisimpänä Stubb väittti olevansa ensimmäinen suomenruotsalainen presidenttiehdokas. Ja sitten lähetti anteeksipyynnön Elisabeth Rehnille tekstiviestillä. Rehn suhtautui asiaan asiallisesti. Näkeekö Stubb maailmaa oman napansa (ja vaimon navan) ulkopuolella laisinkaan?

Jos meille tulee tuollainen tuulella kävyvä presidentti, joka tekee mitä sattuu ja sanoo mitä sattuu, niin pelottaa.

Olen iloinen, että annoin ääneni Pekka Haavistolle. Hänellä on osaaminen halussa. Vaikka hänellä onkin 20 vuotta nuorempi puoliso (viittaus ällöttävään Teemu Selänteeseen) ja puoliso sattuu olemaan samaa sukupuolta Haaviston kanssa.

Niillä asioilla ei ole mitään merkitystä presidentin tehtävien hoitoon. Eivätkä ne ole arvojeni vastaisia asioita. Ja onhan kyse ihmisarvosta.

maanantai 5. helmikuuta 2024

Hyvä päivä tänään

Tänään on ollut hyvä päivä. Ei ole ollut kipuja laisinkaan. Siksi olen pystynyt tekemään enemmän kuin aikoihin töitä, jotka vaativat nimenomaan jalkoja.

Takapihan rappunen, johon oli kasautunut lunta ja jäätä, tuli puhdistettua. Nyt oven saa auki kunnolla. Myös silloin, jos katolta tippuu lunta.

Etupihan portaatkin saivat kyytiä, tai paremminkin niillä ollut lumi. Ei tarvitse enää kahlata. "Talkkari-Pauli" hoiti etupiha-alueen suurimmalta osin. Jätti sentään jotain minullekin.

Polttopuiden hakukin onnistui ilman tuskaa. Samoin sisätyöt. Ja etenkin Jäbän kanssa tekeminen. Naapurini ovat ihania, mutta tänään en heitä kaivannut. Tai en siis tarvnnut. Onneksi.

Vaikka mainostan tämän päivän hyvyyttä, niin eivät ne muutkaan ole huonoja. Joskus vain kivut yrittävät pilata oloni. Useimmiten eivät onnistu, mutta joskus kyllä. Silloin on pakko valittaa jollekulle.

keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Ministeri Satosen epäasiallinen toiminta

Kokoomuslaisen Petteri Orvon johtama hallitus on pistämässä heikoimmassa asemassa olevien elämän todella heikoksi. On päätetty sosiaalietuuksien ja työttömyysturvan sekä työehtojen heikennyksistä. 

Kaikkea tätä on perusteltu uusien työpaikkojen syntymisellä. Valitettavasti olen niin tyhmä, että en ymmärrä niiden asiayhteyttä. Miten esimerkiksi työttömyysturvan heikentäminen synnyttää uusia työpaikkoja?

Aivan hallituksen alkutaipaleella kokoomuksen puolesta kysymyksiin tiedotusvälineissä vastasi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen. Tai ei siis vastannut, osallistui keskusteluun mihinkään vastaamatta.

Päätin kysyä suoraan häneltä. Lähetin ainakin neljhä sähköpostia, joissa peräsin vastauksia. En ole saanut ensimmäistäkään. Valitettavasti kansanedustajaa ei voi saattaa edesvastuuseen epäasiallisesta toiminnasta kansalaisia kohtaan.

Lopulta päädyin kyselemään asiasta työministeri Arto Satoselta. Hän kyllä vastasi, mutta ei oikeasti vastannut. Vastauksissaan hän oli ylimielinen, suorastaan halveksiva. 

Sain vinkin lukea lain perustelut. No kävin lukemassa. Ei sieltä vastausta löydy. Sehän on selvää. Laki on yleisellä tasolla, mutta mitään takuita uusien työpaikkojen syntymisestä perusteluista ei löydy.

Työministeri Satonen toimi epäasiallisesti väistäessään vastaamisen kysymykseeni. Kyllä hänellä pitää olla jotain konkreettista tarjolla, jos väittää syy-seuraus-suhteen olevan olemassa.

Lähetin vielä yhden kyselyn. Jos en saa asiallista vastausta, kantelen hänestä oikeuskanslerille. Toisin kuin kansanedustajat ministerit toimivat virkavastuulla, ja heidän on noudatettava viranhaltijoilta edellytettyjä asiallisia toimintatapoja.

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Ihmisarvo turvattu

Suomen presidentin vaalin ensimmäinen kierros osoitti, että ihmisarvo on ainakin näiltä osin turvattu. Perussuomalaisten ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle.
 
Olen äärimmäisen iloinen, että Jussi Halla-ahosta ei tule maamme presidenttiä. Pelkkä ajatuskin, että meillä olisi presidentti, joka antaa arvon vain Suomessa syntyneille, hirvittää.
 
Jatkoa ajatellen toivon, että toisella kierroksella saa enemmän ääniä asiapoliitikko.  Koskaan aiemmin en ole kuullut niin tyhjänpäiväistä lässytystä kuin linssiluteeksikin kutsuttu henkilö suustaan päästi vaalipäivän iltana.
 

Jäbän jorinat - Ihmeellisiä makuelämyksiä

Viime päivinä olen saanut kokea ihmeellisiä makuelämyksiä. Nahkamutsi on hoksannut yhden todella kivan asian. Minä todellakin rakastan piimää.

Jos tähän asti se onneton nahkis on pähkäillyt, miten saisi nuo ei niin maukkaat nappulat syötettyä minulle ilman kommervenkkejä, niin nyt se on tajunnut asian. Tarvitaan vain loraus piimää.

Ei, en tarvitse makaronijauhelihalaatikkoa, maksalaatikkoa, enkä muutakaan vastaavaa. Kun saan lorauksen piimää nappuloiden päälle, niin ei ole ongelmaa.

Tosin on pakko myöntää, edttä vielä parempaa olisi mahdollista tarjota. Ensin nappuloita jonkin laatikkoruoan kera, ja sitten jälkiruoaksi piimää. Parasta, jos nahkis olisi sen laatikkoruoan itse tehnyt.

Tajuaakohan nahkis, millaisia ihmeellisiä makuelämyksiä se minulle tarjoilee - ainakin välillä? Piimästä meillä saattaisi tulla kiistaa samoin kuin laatikkoruuista. Onneksi se ostaa itselleen jotain muuta piimää ja maksalaatikkoa. Muut laatikot se jotenkin tekee erikseen: ensin yhdessä, mutta lopussa erottelee. Jotain suolasta se on puhunut.

perjantai 26. tammikuuta 2024

Maan oikeus puolustaa itseään

Kun Hamas hyökkäsi Israeliin, lännessä toisteltiin, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään. Ja näin onkin. Olihan kyse terroristisesta hyökkäyksestä.

Valitettavasti Israelin sotatoimet eivät ole enää mitään oman maan puolustamista. Israel tappaa silmittömästi siviilejä, lapsia, hyökkää sairaaloihin. Nyt Israelkin syyllistyy terroristisiin tekoihin.

Pääministeri Benjamin Netajahu toisti sanansa viimeksi tänään maan oikeudesta puolustaa itseään. Hän ei hyväksy kansaivälisen tuomioistuimen päätöstä, että Israelin on suojeltava Gazan siviilejä ja sallittava humanitaarinen apu Gazan kaistalle.

Suomessa etenkin Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on tukenut Israelin toimia. Hän perustelee tukeaan Israelin oikeudella puolustaa itseään.

Ulkoministeri Elina Valtonen sentään lopulta toi esiin kannan, että Israelin on lopetettava siviilien tuhoaminen. Tämä tapahtui EU-kokouksessa.

Tilanne on kestämätön. Israel on miehittänyt pitkään /vuosikymmeniä) palestiinalaisten maata.Se, että juutalaiset joutuivat kohtaamaan julman vainon Natsi-Saksan taholta, ei oikeuta Israelia toimimaan lähes samalla tavalla palestiinalaisia kohtaan.

Kansaivälisten yhteisöjen pitää ryhtyä kaikkiin toimiin, jotta sekä Hamasin että Israelin toimet tuomitaan ja niiltä edellytetään, että ne lopettavat sotatoimet välittömästi.

keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Naapuriapua

Ihmisille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Kaikkea ei tarvitsisi sattua kuten minulle maanantaina. Tai myöhään sunnuntaina. En enää muista, milloin tarkemmin.

Joka tapauksessa toinen jalkani teki tempun. Tietyt liikkeet sattuvat vietävän kipeästi. Nukkumaankaan en pysty tavalliseen tapaan. Hoitajan ohjeiden mukaan syön dopingia niin paljon kuin saan, ja vähän enemmäkin.

Koska kaikki tekeminen ei suju, olen kääntynyt naapurini puoleen. Olen ennenkin pyytänyt, mutta nyt tarve saattaa olla pidempi.

Juhani ja Riitta ovat auttaneet, kiitos heille. Tulehduskipulääkettä tuotu, puita kannettu, lumitöitä tehty. Ruokani olen sentään pystynyt laittamaan ja Jäbälle antamaan sen omat ruoat.

Ennen ikävää sattumaa, josta en ymmärrä mitä kävi, sain apua auton kanssa. Sunnuntaina yritin lähteä kauppaan, mutta asuto ei käynnistynyt. Naapurin Juhanilta tuli apu. Maanantaina hän latasi akun täyteen ja piti autoa käynnissä niin kauan, että moottori lämpesi.

Nyt en ole voinut käydä "koeajamassa", miltä istua ratin takana täydellisen latauksen jälkeen. En vielä uskalla edes yrittää nousta autoon, etteivä tuskalliset kivut palaa. 

Ruoka alkaa olla lopussa. Soitin lähikauppaan myymälänhoitajalle ja kerroin ongelmastani. Hän lupasi tuoda tauotteet, jotka tilaan. Hän maksaa ensin, ja minä maksan hänelle. Tämä on tietenkin poikkeus, mutta sain aikaa selvitellä jatkoa.

Tulin sanoneeksi Juhanille tästä järjestelystä. Hän totesi, että soita meille, niin käymme kyllä kaupassa. Hän joutu hieman komentamaan, kun minua vähän nolotti. Hän painotti, että naapuriapu on naapuriapua.

Ehkä minäkin opin pyytämään ja vastaanottamaan apua ilman, että tunnen olevani vaivaksi. Ihanat naapurit opettavat minua tässäkin.

maanantai 22. tammikuuta 2024

Jäbän jorinat - Homma ei aina pelitä

Onkohan kaikilla koirilla samanlaista kuin minulla? Karvat harmaantuvat, tai ainakin vaalenvat nahkan kanssa asuessa.

Kun olen pihalla ja halun sisälle, hypähdän ikkunalautaa vasten ja katson tiukasti nahkamutsia. Siellä se istuu keittiön pöydän tai työpöydän ääressä. Tai on jossain muualla.

Tiukka katseeni muuttuu tiukaksi tuijotukseksi, jos nahkiksella ei jalka ala liikkua tiuhaan toinen toisen eteen. Haluan sisälle.

Kun aamuisin tulen aamutarpeiltani, käyn ensimmäisenä tarkistamassa ruokakupin sisällön. Joskus on sellaista herkullista ruokaa, etten malttaisi odottaa. Miksi se kuppi ei ole valmiiksi saatavilla, vaan se pitää laskea alas kymmenkunta senttiä, vähän enemmän? Siis nahkis päättää syömisen aloittamisen.

Toisinaan kupissa on mitä on. Käyn haistelemassa ja poistun muualle. Pidä ruokasi. Tosin nälkä alkaa kurnia pian mahassani. Pakko nöyrtyä, jotta saan edes jotain ruokaa.

Voisimpa toimia samalla tavalla nahkista kohtaan kuin se toimii minua kohtaan!

 



keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Automaattisestiko turvallisuusuhka

Olen seurannut järkyttyneenä viimeaikaista keskustelua turvallisuusuhasta, jonka perusteella saa kummallisen käsityksen. Venäläiset, joilla on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuus, olisivat automaattisesti turvallisuusuhka.
 
Etenkin perussuomalaisten, mutta myös kokoomuslaisten, mielestä näiltä ihmisiltä pitäisi riistää maamme kansalaisuus. Ilman mitään todisteita turvallisuusuhasta tai muusta rikollisuudesta.
 
Joidenkin lehtitietojen mukaan vaikuttaa, että myös keskustalaiset ovat lähdössä samaan rintamaan. Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt myötäilevät. RKP vaikenee kuin muuri tai on hiljaa kuin k_si sukassa.
 
Ihmettelen, miten näiden Suomen kansalaisten ihmisarvoa loukataan. Maamme pitäisi olla oikeusvaltio, jossa rikolliseksi todetaan vasta oikeuskäsittelyn jälkeen, jos todetaan.
 
Tunnen useita venäläisiä, jotka ovat kaksoiskansalaisia. Monet heistä ovat asuneet Suomessa jopa kymmeniä vuosia. Ilman mitään rikkeitä. Nytkö heidän pitäisi jättää uusi kotimaansa?
 
Rohkenen väittää, että kantaväestössämme on enemmän turvallisuuttamme uhkaavia henkilöitä kuin kaksoiskansalaisissa yleensä.
 

maanantai 15. tammikuuta 2024

Pitääkö periaatteistaan joustaa

Tässä jokunen aika sitten sain palautetta, kun en suostu joustamaan periaatteistani. Siis en kaikista. Tai itse asiassa minut "ripitettiin" siitä.

Tämän "palautekeskustelun" jälkeen jäin miettimään, pitääko periaatteistaan joustaa. Eli pitääkö luopua arvoistaan?

Pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että ei. Jos luopuu periaatteistaan, luopuu osasta itseään. Arvoista luopumattomuus ei kuitenkaan tarkoita joustamattomuutta.

Minulla on joitakin arvoja, periaatteita, tai kuten eräs (ei kannattamani) presidenttiehdokas sanoisi mielipiteitä, joista en jousta. Ihmisarvo on jakamaton. Ihmisen taustoista, vakaumuksesta tai muista seikoista riippumatta jokaisella on ihmisarvonsa, jota pitää kunnioittaa, arvostaa.

On yksi periaate, tai paremminkin arvo, omassa elämässäni, jonka puolesta olen joutunut "taistelemaan" useasti. Se on uskonnottomuus.

Uskonnottomuuteni vuoksi minua on väheksytty, minua on yritetty käännyttää uskovaiseksi ja minua on haluttu ohjata tianteisiin, joissa on jokin uskonnollinen elementti. Nuorempana suostuin osallistumaan sellaisiin tilaisuuksiin. Enää en suostu.

Kun kyse on henkilön uskonnottomuudesta, se ei tarkoita muiden uskonnollisen vakaumuksen kieltämistä. Jokaisella on oikeus vakaumukseensa, kun vain ei loukkaa tai vahingoita sillä muita.

Kerran vapaaehtoistyössäni eräs asiakas kiitti minua saamastaan tuesta ja toivotti "Jumalan siunausta".  Uskonnottomana olisin voinut loukkaannutua, mutta en loukkaantunut. Hän halusi antaa minulle parasta, jonka tuntee. Tämän palautteen mytä sain tietää onnistuneeni tukihenkilönä.

On muitakin arvoja, joista en luovu. Palaan niihin joskus, jos aihetta tulee.

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Jäbän jorinat - Tällaista elämäni on

Olen tässä reilun viikon ajan pohtinut, ovatko maailman kirjat sekaisin. Meillä on joka aamu ollut herätys kello kahdeksan, vaikka nahkamutsilla ei ole ollut minnekään menoa. 

Se on noussut joko herätyssoittoon tai vähän aiemmin ja mennyt pistämään uunin tulen. Miksi ihmeessä? On se höpissyt jotain sellaista, että ei tule kylmä. No miksi ihmeessä sitten ulkona on kylmä? Laittaisi tulen sinnekin!

Se on laittanut uudestaan tulen uuniin iltapäivällä tai alkuillasta. Jotta ei tule kylmä. Väliajan se on kantanut puita kassillisen, kaksi, kolme sisälle. Osan se on pistänyt uunin päälle (sytytyspuut ja vähän muutakin) ja osan uunin vieressä olevaan kassiin. Miksei se pistä niitä suoraan uuniin?

Rehellisyyden nimissä, on se tehnyt muutakin. Lukenut lehtiä puhelimesta, touhunnut kotihommia. Ja on se muistanut minunkin olemassaoloni, ihan kiitettävästi. Joka päivä olen saanut ruokaa kahdesti, herkkupalat kahdesti ja rapsutuksia tosi paljon. Leikkiä nahkamutsi osaa.

Yhteiset ulkoilut ovat jääneet vähiin. Jos nahkis tulee ulos näillä paukkupakkasilla, sen hengitys alkaa vinkua. Ei sitä kuuntele Erkkikään!

Eikä sillä ole niin väliä, tuleeko ulos vai ei. En minäkään tarkene olla ulkona kauan. Käyn vai pikaisesti tarpeillani. Kunhan vähän lämpenee, pääsen tarkemmin tutkimaan, onko jotain uutta kuusen juurella oksien alla.

Tänään nahkis kävi asioilla kaupungissa. Sekään ei mennyt ilman ennakkostressia. Sitä onnetonta jännitti, miten auto kestää kylmyyttä (vaikka pakkasta oli enää vain hieman yli 20 asttta). Käynnistyykö auto vai ei? Hui hai! Olisi vain muistanut, miten se hoiti asiat ennen eläköitymistään (ennen yhteistä elämäämme).

Nahkamutsin asiointireissu oli minulle rankka koettelemus. Olemmehan olleet yhdessä yli viikon tiiviisti. Vain ne muutatmat hetket, jolloin olen käynyt ulkoilemassa, olemme olleet erossa. Muistaakseni.

Kun se tuli kotiin, järjestin kohtauksen. Ulko-ovi oli avoinna. Hyppäsin väliovea vasten. Ajattelin pääseväni sien livahtamaan jonnekin seikkailulle. Ei onnistunut. Nahkis komensi heti, että ei. Sen lisäksi se oli pannut jotain välioven taakse, että en saanut sitä kokonaan auki.

Tällaiste elämäni on. Ainakin nyt.


keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Paukkuu

Tällä viikolla on pakkanen paukkunut. Onneksi eivät vesiputket. Aamupäivällä kuului ensin pientä naputusta, jota ihmettelin. Mistä tulee? Sitten paukahti, suorastaan pamahti.

Niin äkkiä kuin siinä pystyin, mietin tilanteen. Putkista ei voi olla kyse, koska talon sillä seunustalla ei oe putkia. Ennätin jo arvella, joku paukutteli ilotulitteita vielä, mutta väriloistoa ei näkynyt. Äänen täytyi tulla pakkasesta, joka talon nurkkia koetteli.

Olen kohdannut toisenkinlaista paukutttelua. Eräs sukulaiseni antoi tulla kuin tykin suusta. Omaa kymmenien vuosien katkeruuttaan siinä päästeli ulos. Toivottavasti nyt tuli kaikki, niin pääsee elämään toisenlaista elämää.