Suomalaisuudesta ja kotimaisuudesta

Kuntavaalien aikaan minua alkoivat pohdituttaa suomalaisuus ja kotimaisuus. Mitä ne tarkoittavat ja kenellä on oikeus käyttää ilmaisuja omia tarkoistusperiään varten?

Suomalaisuus, suomalaiset. On eräs poliittinen ryhmittymä, joka pyrkii omimaan suomalaisuuden itselleen. Persut, perussuomalaiset.

Puolueen nimi on mennyt läpi yhdistysrekisterissä, joten se lienee laillinen. Protestoin kuitenkin sitä vstaan.

Suomalaisuuteen liittyy muutakin kuin persut ja heidän kannattajansa. Kaikki kantasuomalaiset ja muualta muuttaneet Suomen kansalaiset ovat suomalaisia.

Pitääkö tällaista jakoa eri suomalaisten välillä tehdä? Ei missään tapauksessa! Millään ryhmittymällä ei pitäisi olla oikeutta varastaa suomalaisuuden viittaa.

Suomalaisuus ei ole nurkkakuntalaista pikkupolitikointia vaan kansainvälisyyttä, suvaitsevaisuutta, yhteiskunnallista monimuotoisuutta. Siis ei mitään persuilua.

Entä sitten kotimaisuus. Keskusta lanseerasi vaalikampanjassaan ajatuksen "se kotimainen". Mitä hittoa? Ovatko muut suomalaiset puolueet ei-kotimaisia?

Jos minulta kysytään, ja vaikkei kysyttäisikään, vastaan, että eivät. Ovat ne yhtä kotimaisia kuin kepu. 

Johtopäätökseni on, että persut ovat varastaneet suomalaisuuden ja kepulaiset kotimaisuuden. Tai ainakin yrittäneet sitä. Eivät ole tainneet onnistua. Onneksi.

Puhelu perunapellolta

Tänään tuli se puhelu perunapellolta, jota olinkin odotellut. Yritin kyllä ensin soittaa tälle perunapellolle kadonneelle ystävälleni, mutta hän ei sattunut olemaan puhelimen äärellä tai oli varattuna. Soitti sitten takaisin.

Puhelun aluksi kysäisin, mitä perunapellolle kuuluu. Äkkiä kävi selväksi, että ystäväni ei ollut tunnistanut itseään tekstistäni Haloo, kuuleeko perunapelto.

Oli hän ensin ajatellut, voisinko se olla minä. Oli sitten todennut mielessään, että en se ainakaan minä ole.

Kelpasi meidän nauraa hänen kömmähdykselleen. Ensin hän ei muistanut laisinkaan edellistä puheluamme eikä varsinkaan perunapellolle lähtemistä. Kun kerroin tarkemmin, kenen kanssa hän sinne pellolle suuntasi, palasi hänellekin sellainen hämärä muistikuva.

Tärkeintä on, että ystäväni ei ole vajonnut perunapeltoon. Hyvää on myös se, että hänen ansiostaan sain mainion aiheen kahteen blogitekstiini. Kiittelin kovin.

Tänään hänen tarkoituksenaan ei siis ollut ilmoittautua pellolta poistuneeksi. Ilmoitti, että nyt hänellä olisi minulle huonekasvien taimia, joiden kuolemista voin jatkossa yrittää estää.

Jussista saan miehen armaan

Metrotytöt levyttivät aikoinaan tuon Jussista saan miehen armaan -laulun. Se tuli mieleeni, kun kuulin sen tänään radiosta ajaessani kaupunkiin.

Isäni lauleli sitä minulle yhteen aikaan aika usein. Ressukka kuvitteli, että kävin katsomassa miniän paikkaa perhetuttujen luona. Heillä oli kanssani samanikäinen Jussi-poika. Tämä tapahtui minun ollessani lukioikäinen.

Kyseisen perheen rouva oli töissä eräässä toimistossa, jossa minä olin kesätöissä. Tulimme toimeen hyvin keskenämme. Hän kutsui minut kerran kahville, ja siitä meidän ystävyytemme sai alkunsa.

Jussi oli, ja on varmaan edelleenkin, mukava ihminen. Ei vain minun tyyppiäni. Enkä minä hänen tyyppiään.

Minua ja Jussin äitiä nauratti, kun molemmissa perheissä isät suunnittelivat mielessään romanssia nuorison kesken. Olisihan se ollut makoisaa, kun perhetutut, joita yhdisti sama poliittinen aate, olisivat päässeet vielä appiukoiksi keskenään.

Molempien perheiden äidit, Jussi ja minä tiesimme, miten asian laita oikein oli.

On oikeastaan surullista, kun eri ikäisten ystävyyttä ei aina ymmärretä. Eiväthän teinityttö ja keski-ikäinen nainen voi olla ystävyksiä. Takana täytyy olla jotakin elämää suurempaa.

"Nuoruuden" Jussia on hyvä muistella näin oikeana juhannuspäivänä, Jussin päivänä. Vaikken hänestä saanutkaan miestä armasta. En edes miestä.

Itikoista viis

Näinä helteisinä päivinä on tehnyt johtopäätöksen, että itikoista viis. Itikoilla en tarkoota niitä pohojalaasia itikoita, lehmiä, vaan ihan itäsuomalaisia iniseviä itikoita, jotka osaavat lentää ja, valitettavasti, myös imeä verta. Eivät tuota maitoa, eivät niin.

En pidä itikoista, rakastamisesta puhumattakaan. Olen tehnyt kaikkeni, jotta ne eivät pääsisi minua kiusaamaan. Tämä kesäkuinen kuumuus on saanut minut lieventämään kantaani. En enää vihaa niitä ilkimyksiä. Kestän, ja ne alkavat jättää minut rauhaan. En ole mielenkiintoinen.

Jos kyse olisi pelkästään minusta, niin pari hyttysverkolla varustettua avointa ikkunaa ja hyttysverholla varustettu avoin takaovi sekä tornituuletin pitäisivät minut tyytyväisenä. Enhän ainakaan palele!

Mutta, mutta. Vastuullani on elävä olento. Santtu, kultainenoutaja, joka täyttää pian 13 vuotta. Sillä on kuuma, tuskallisen kuuma.

Jäähdytyskeinot ovat vähissä. Se ei tykkää uimisesta, joten järveen vieminen ei auta. En siis saisi sitä sinne. Oleskelu varjossa, okei. Viileään suihkuun vieminen, okei. Minusta, ei Santusta.

Ainoa lisä on pitää ikkunoita ja takapihan ovi yöllä auki. Silloin talo viilenee riittäväsi. Oven eteen pitää laittaa este Santulle, jotta se ei käy pitkin yötä tervehtimässä siilejä, haukkumalla tietty.

Summa summarum. Itikoista viis. Partsu kestää nekin, kunhan Santtu saa nukkua hyvin. Eikä sen terveys kärsi.

Haloo, kuuleeko perunapelto

Muutama viikko sitten keskustelin erään ystäväni kanssa puhelimessa. Hän jutteli samalla parin muun henkilön  kanssa, jotka kävivät siinä hänen lähellään.

Lopulta hän sanoi: "Soitan sinulle kohta takaisin. Käyn näyttämässä perunapellon." Ja sitten hän sulki puhelimen.

Olen odotellut soittoa. En ole rohjennut soittaa perunapellolle, koska siellä ei varmaankaan ole kenttää. Olen ajatellut, että kyllä hän soittaa, kun palaa perunapellolta. "Kohta" vaikuttaa olevan venyvä käsite.

Haloo, kuuleeko peruntapelto? Jos kuulee, soita takaisin.

Pakko elää

Nyt on kyllä pakko elää ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Haluan olla kuulolla, kun Jussi Halla-ahon puoluetestamentti avataan 21.6.2031.

Halla-aho jysäytti sellaisen uutispommin ettei paremmalla väliä.Hän ei jatka Perussuomalaisten puheenjohtajana elokuussa pidettävän puoluekokouksen jälkeen.

Halla-aho sai ihmiset kihelmöimään seuraavat kymmenen vuotta. Samalla hän sai huomion kiinnittymään puolueeseen. Tai, kuten Ylen toimittaja Ari Hakahuhta totesi tänään A-studiossa, älkää katsoko sirkusmiehen heiluvaa kättä vaan seuratkaa sitä toista. Siellä on se villakoiran ydin. Mikä? En tiedä.

Oliko tämän lopettamisen taustalla perussuomalaisten halu päästä seeuraavaan hallitukseen yhdessä Kokoomuksen kanssa? Petteri Orpohan saa allergioita Halla-ahosta. Löytyykö vähemmän allergisoiva puheenjohtaja?

Miten käy uuden puheenjohtajan? Halla-aho ilmoitti, että hän jatkaa taustalla vaikuttamista. Saako uusi puheenjohtaja riittävästi liikkumatilaa? Vai käykö kuten Ville Itälälle? Hänet valittiin Kokoomuksen puheenjohtajaksi Sauli Niinistön jälkeen, joka jäi hallitukseen valtiovarainministeriksi. Itälän puheenjohtajuus jäi lyhyeksi.

Lähteenä näille pohdinnoille olen käyttänyt tämänpäiväisiä Ylen tv-uutisia ja A-studiota.

"Ei tässä ole paljon kaloreita"

Joillakin ihmisillä on suorastaan inhottava tapa todeta, että ei tässä ole paljon kaloreita, kun he tarjoavat esimerkiksi kahvileipää.

Kun kuulen tämän toteamuksen, minulle nousevat sarvet päähän, kulmahampaiden tilalle kasvavat syöksyhampaat ja alan mylviä mielessäni kuin raivostunut härkä.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tehdään ja tarjotaan vähäkalorisia herkkuja. Tottahan itsekin kiinnitän asiaan huomiota, mutta en aina. Minusta ei ole laisinkaan paha asia syödä välillä kunnon kaloripommeja.

Raivostuttavaksi tuon toteamuksen tekee se, että lausahdus suunnataan aina, poikkeuksetta, meille ei niin langanlaihoille naisille ja miehille. Viestihän on, että sinä kun olet, hmm, tuollainen tukeva/lihava/läski.

Olenko minä mukamas joskus sanonut, että en halua kalorikasta suuhun pantavaa? En! Minä herkuttelen silloin, kun siltä tuntuu. Ja kun ei tunnu, en herkuttele. En tee siitä suurempaa numeroa.

Minulle esimerkiksi oikea jäätelö on vain ja ainoastaan kermajäätelö. Kaikki muut ovat feikkejä. Ymmärrän, jos joku ei voi tai halua sellaista syödä, mutta antakaa minun syödä. Ilman kommentointia!

Minulle saa edelleenkin tarjota vähäkalorista ja terveellistä. Mutta saa tarjota myös jotain "syntisempää". Ei kuitenkaan tarvitse erityisesti painottaa. Kunnioitan ihmisiä enkä valikoi. Kotonani saan olla halutessani nirso.

Mikä journalisti!

Kuuntelin tänään Yle Areenasta toimittaja ja journalismin tutkija Olli Seurin podcastia Avoin kysymys. Seuri itse on loistava journalisti. Hän työskenteli muun muassa Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, mistä minä hänet ensimmäistä kertaa "löysin". 

Hänet on palkittu Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla ja Suomen Kuvalehden journanalistipalkinnolla sekä Suurella journalistipalkinnolla vuonna 2017. Hän arvostaa kaikkia näitä, mutta erityisesti viimeisintä.

Seurin Areenassa julkaistu podcast Avoin kysymys on loistava. Loistava toimittaja haastattelee muita loistavia toimittajia, muun muassa. Ja Tasavallan presidentti Sauli Niinistöä ja presidentti Tarja Halosta.

Tänään kuuntelemassani jaksossa Seuri haastatteli oikeustoimittaja Susanna Reinbothia, joka oli aiemmin Nelosen uutisten oikeustoimittaja ja työskentelee nykyään Helsingin Sanomissa. Podcastin otsikko on Miten haastattelun faktat tarkistetaan. Reinboth yhdessä toimittaja Minna Passin kanssa sai Vuoden maineteko -palkinnon 2018, kun he tutkivat Helsingin huumepoliisia.

Vaikkei olekaan toimittaja, tästä, kuten muistakin jaksoista, saa erittäin hyvää tietoa journalismin toimintatavoista.

Suosittelen!

Jos lapsi ei saa paahtaa

Jos lapsi ei saa paahtaa, sillä voi olla vakavat seuraukset. En tarkoita baanalla paahtamista. Tarkoitan aivan arkista asiaa - leivän paahtamista.

Eräs pieni lapsi harmistui valtavasti, kun vanhemmat eväsivät häneltä leivän paahtamisen. Hän oli valmis jopa niinkin rajuun ratkaisuun kuin siirtymään eläkkeelle ennen eskaria. Näin hän saisi rauhassa paahtaa leipää.

Äiti ja kaksi hänen ystäväänsä pohtivat mahdollisia seuraamuksia. Toinen näistä ystävistä pisti äidin miettimään. Tulevaisuudessa tämä pieni lapsi olisi päättämästä myös vanhempiensa kohtalosta. Siitä, millaisia palveluja he saisivat sitten vanhoina.

Äiti ymmärsi heti, että hän ja lapsen isä jäisivät vaille tärkeitä herkkuja: äiti limpsaa ja isä HK:n Sinistä. Äiti suorastaan kauhistui ajatusta.

Ei hätiä mitiä. Toinen näistä äidin ystävistä päätti tasapainottaa tilannetta. Hän ilmoitti tulevansa vierailulle, koska oli hankkinut lahjat perheen jokaiselle kolme jäsenelle.

Isä sai HK:n Sinisen, äiti kahden litran pullon Pepsi Maxia ja lapsi ison paketin kaurapaahtoleipää. Ja he kaikki jakoivat kaiken sulassa sovussa.

Miten käy kansanvallan?

Kuntavaalien äänestysaktiivisuus jäi laimeaksi. Se keikkui viidenkymmenen molemmin puolin. Miten se vaikuttaa kansanvallan toteutumiseen? Onko demokratia vaarassa myös meillä Suomessa?

Jos tilanne jatkuu pitkään tämänlaisena, niin on. Minun mielestäni. Jos asioista päättävät henkilöt, jotka käytännössä on valittu pienen vähemmistön voimin, niin päätöksentekoa voi kutsua jopa mielivaltaiseksi. Kyse ei ole enää demokratiasta.

Olisi helppoa todeta, että mitäs kansa ei äänestä. Oma on syynsä! Voi, voi. Teille on annettu mahdollisuus. Käyttäkää sitä.

Oikeampi tapa lähestyä asiaa on, että poliitikot miettivät omaa toimintaansa. Katsovat niin sanostusti peiliin. Sieltä löytyy syy siihen, että yhteisten asioiden hoito eivät jaksa kiinnostaa. Meitä kansalaisia ei vain kuunnella. Politiikan tekotapa on vääristynyt. Sinänsä yhteiset asiat kiinnostavat.

Tänään SDP:n kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen ja Seppo Eskelinen, jotka uusivat valtakirjansa Joensuun valtuustoon, toivat esiin huolensa äänestysinnon laimeudesta Yle Joensuun haastatteluissa. Missään vaiheessa en kuullut heidän pohtivan syitä siihen.

Eskelinen sentään totesi, että asiaa pitää tarkastalla paitsi paikallisella niin myös valtakunnallisella tasolla. Siinä hän on oikeassa. Minusta poliitikkojen on pohdittava, mitä he tekevät väärin, kun kansaa ei kiinnosta.

Kokoomus ja perussuomalaiset ovat olleet innoissaan kuntavaalien jälkeen "voitostaan". Onko kyseessä oikea voitto? Kannattaako riemuita, kun vähemmistö Suomen äänestäjistä äänestää heidät "voittoon"? Entä jos äänestysprosentti olisi ollut noin seitsemänkymmentä? Mikä olisi ollut lopputulos?

Sama koskee muitakin puolueita, jotka tällaisessa tilanteessa iloitsevat tai iloitsisivat "voitostaan". Ei kyse ole oikeasta voitosta. Enemmistö suomalaisista saattaisi olla eri mieltä siitä, tulivatko "oikeat" henkilöt valituiksi.

Taviksen havaintoja kuntavaalituloksista

Seurasin kuntavaalituloksia illalla hieman yli kymmeneen. Sitten Nukkumatti komensi sänkyyn.

Aamulla heti kuuden kuuden jälkeen nappasin puhelimen käteeni ja kömmin takaisin peiton alle. Siinä kyljelläni lueskelin Helsingin Sanomien ja Ylen verkkosivuja. Sanomalehti Karjalaisen herkut jätin odottamaan, kun paperilehti tulee ja saan nauttia sen annista aamupalan ja tuoksuvan kahvin kera.

Karjalaisen tietojen pohjalta tein jonkinlaista ei-tieteellistä yhteenvetoa Pohjois-Karjalan vaalituloksista.

Yksi vaalituloksista on 7x0 ja 11x1. Pohjois-Karjalassa seitsemän ehdokasta ei saanut yhtään ääntä ja yksitoista ehdokasta sai yhden äänen.

Taviksen arvio: Seitsemän ei luottanut edes itseensä ja yhteentoista luotti vain ehdokas itse

Taviksen vasta-arvio: Nämä seitsemän jo ehdolle asettuessaan tiesivät äänestävänsä jotakin muuta. He toivoivat jonkun äänestävän heitä, jotta puolue saisi enemmän ääniä. Yksitoista tai osa heistä ei äänestänyt itseään, vaan muuta puoluetoveria. Ehdolle asettuessaan he uskoivat saavansa näin enemmän ääniä puolueelleen.

Nollaääniä saivat keskustan, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton ehdokkaan. Ykkösääniä saivat keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten. Kunnista nollaäänituloksia tuli Kiteellä, Nurmeksessa, Outokummussa, Tohmajärvellä ja Rääkkylässä. Yhden äänen tuloksia mainittujen kuntien lisäksi oli Joensuussa, Juuassa, Kontiolahdella, Liperissä ja Polvijärvellä.

Äänestysprosentti on häpeällisen alhainen. Pohjois-Karjalassa kuntia on kolmetoista. Alle 50 prosentin jäivät Ilomantsi, Joensuu, Liperi ja Outokumpu. Rimaa hipoen viidenkymmenen prosentin rajan (alle 51%) ylittivät Kitee, Kontiolahti, Lieksa ja Nurmes. 52-57 prosentin välissä oltiin Heinävedellä, Juuassa, Polvijärvellä ja Tohmajärvellä. Rääkkylä oli jälleen kerran omaa luokkaansa 62,7 äänestysprosentillaan.

Rääkkylä oli myös ainoa kunta, jossa äänestysinto kasvoi! Muissa se laski kohtuuttoman paljon.

Maakunnassamme valittiin yhteensä 390 valtuutettua. Heistä uusia on 163 (tulos saatu usean tarkistuslaskennan jälkeen). Tämä tarkoittaa, että 41,79 prosenttia valtuutetuista on uusia, tai uusia entisiä valtuutettuja..

Lopuksi muutama minusta mielenkiintoinen seikka. Kiteellä entinen kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen valittiin valtuustoon suhteellisen suurella äänimäärällä. Uskon, että hän pudotti aviomiehensä Seppo Auvisen varavaltuutetuksi.

Joensuussa Eevi ja Matti Väistö ovat ratkaisseeet mahdollisen vastaavan ongelman siten, että Eevi ei ole enää ehdokkaana. Matti oli tuossa taannoin pudota valtuustosta. Näin kylillä kuiskitaan.

Liperissä kaikki kuusi perussuomalaista ovat uusia. En muista, onko puolue ollut aiemmin siellä edustettuna.

Joensuussa vihreillä on seitsemän valtuutettua. Heistä kuusi on uutta. Vain ministeri Krista Mikkonen uusi valtakirjansa.

Paljon olisi vielä vaaleista pohdittavaa, mutta jääköön se myöhempään ajankohtaan. Tai annetaan asiantuntijoiden tehdä arviota.

Ihan pihalla

Olen välillä ihan pihalla. Tänään (tai siis eilen sunnuntaina - teksti jäi julkaisematta) astuin ulos ymmärrykseni ulkopuolelle lukiessani Helsingin Sanomien verkkosivuja.

Siellä uutisoitiin Astra Zeneca -koronarokotteesta. Tätä rokotetta ei suositella annettavaksi yli 60-vuotiaille. Miten tämä siis menikään?

Ei ole kauaa, kun Astra Zenecaa ei suositeltu alle 65-vuotiaille sen mahdollisen veritulppariskin vuoksi. Nyt Eman virkamies suosittelee, että sitä ei anneta yli kuusikymppisillekään.

On hyvä, että terveydestämme pidetään huolta. Jos jokin on vaaraksi, sitä ei pidä käyttää.

EU-maat aikovat kuitenkin jakaa ylimääräisiä koronarokotteita muille maille, köyhimmille. Toivottavasti jaetaan vaarattomia rokotteita. Ettei siirretä veritulppariskiä meiltä kauemmaksi. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Toisaalta, jos oikein ilkeästi ajatellaan, niin olisihan se helppo ja mukava keino hillitä maapallon väestökasvua. Ihan terveysturvallisuuden nimissä. Tai varjolla.

Taisin olla kovin ilkeä. Anteeksi.

***

Olen edelleenkin pihalla näin maanantaina. Hesarin verkkosivuilla kirjoitettiin, että Eman johtajan sanat oli ymmärretty kuulemma väärin. Astra Zeneca on erinomainen riski-hyöty-suhteensa perusteella. Sopii myös yli 60-vuotiaille.

Saisikohan jostain tilattua postauksen, että kun jokin asia on selvitetty varmasti loppuun, niin siitä tulisi tieto sähköpostiin? Siihen asti voisin vain pähkäillä ja ihmetellä vaihtuvia tuloksia ja mielipiteitä.

Kaksi vuotta Partsun porinoita

Tasan kaksi vuotta sitten aloitin blogini kirjoittamisen. Ensimmäisen teksin otsikko oli Elämä yllättää. Nyt tekstejä on 224 - jotkut lyhyitä, jotkut pidempiä.

Silloin yllättävältä tuntui, että aloin kirjoittaa blogia. Olinhan kaikin tavoin vältellyt kaikenlaista "some-hömpötystä".

On elämä yllättänyt senkin jälkeen. Onneksi enimmäkseen vain hyvässä mielessä.

Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen eämäni on muuttunut aika paljon. Tai siis ei oikeastaan. Moni asia on ennallaan. Uutta, suurinta uutta, on se, että nyt saan päättää aikatauluistani aivan itse.

Tove Jansson on kirjoittanut: "Ellei joku satu tietämään, mitä eläkkeelle pääseminen tarkoittaa, niin kerrottakoon asia: Kun ihminen elää tarpeeksi vanhaksi, hän saa kaikessa rauhassa tehdä juuri mitä haluaa."

Tämä sitaatti löytyy myös työkavereiltani saamasta läksiäiskortista. Maritta, kuten aina, oli askarrellut sen itse.Siitä näkyy, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Ystävyys, koirat, kirjoittaminen.

Sanottakoon nyt kaiken varalta. Vaikka olenkin elänyt tarpeeksi vanhaksi päättääkseni tekemisistäni rauhassa, en tunne itseäni vanhaksi. Sen aika tulee, jos on tullakseen.

Väliäkö ihmisoikeuksilla

Bolivia, Brasilia, Chile, Paraguay, Uruguay, Argentiina.Uganda, Kongo, Zimbabwe, Libya, Nigeria, Päiväntasaajan Guinea, Norsunluurannikko, Eritrea. Myanmar, Kiina, Pohjois-Korea. Mussolinin Italia, Hitlerin Saksa, Neuvostoliitto, Bosnia. Irak, Syyria, Turkki. Venäjä, Valko-Venäjä, Unkari.

Näitä ja monia muita maita yhdistävät loukkaukset ihmisoikeuksia vastaan. Osa on ollut tai on selkeästi diktatuuri. Osa toteuttaa politiikkaa, jolla ihmisoikeuksia "vain" loukataan. Monet näistä maista ovat syyllistyneet kansanmurhiin.

Unkarin kohdalla huolestuttavaa on, että se kuuluu Euroopan unioniin. Muut EU-maat eivät ole kyenneet tai halunneet painostaa Unkaria riittävällä tavalla, että tämä "asettuisi ruotuun" eli kunnioittaisi ihmisoikeuksia. Asetetaanko ihmisoikeudet EU:n "yhtenäisyyden" alttarille?

Venäjä ja Valko-Venäjä eivät jostain syystä yllätä laisinkaan. Vladimir Putinin diktatuuri on ollut havaittavissa jo pitkään. Aljaksandr Lukashenkan räikeät toimet loukkaavat paitsi oman maan kansalaisia niin myös kansaivälisiä sopimuksia ja lakeja. Kumpikin herra välikäsien kautta vangitsee ihmisiä perusteettomasti.

Mutta väliäkö ihmisoikeuksilla oikeastaan on? Antaa mennä vaan kun on alamäki?

Ihmisoikeuksilla on enemmän kuin paljon väliä. Kun meillä on ne, ja niitä kunnioitetaan, voimme elää turvallisesti. Voimme toimia ilman minkäänlaista väkivallan pelkoa. Voimme ilmaista vapaasti mielipiteemme, käyttää sanaamme vapaasti (mutta vastuullisesti). Me kunnioitamme muita ja muut kunnioittavat meitä.

Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Niitä pitää vaalia. Niiden eteen pitää tehdä jatkuvasti työtä. Niitä tarvitaan sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla.

Vaikka viestit maailmalta ovat vähintäänkin huolestuttavia, niin otsani saa syviin ryppyihin pelko oman maamme tulevaisuudesta. Meillä on syntynyt poliittisia ääriliikkeitä (tai siis ääriliike) ja erilaisia jengejä, jotka eivät välitä ihmisoikeuksista.

Ne katsovat oikeudekseen ryöstää, tappaa, murhata, kohdistaa muihin moninaista väkivaltaa. Niille ihmisarvo ei ole mitään. Muualta tulevilta rajat pitäisi sulkea.

Pelottavinta on, jos tällainen ihmisoikeuksista piittamaton toimintatapa pääsee hiipimään yhteiskuntaan demokraattisten portaiden kautta. Ihmiset ensin uskovat populistisiin korulauseisiin, äänestävät populisteja, syntyy hurmosliike. Ja kuinka ollakaan! Elämme jos ei ihan kuin Hitlerin Saksassa niin lähestulkoon.

Siinä eivät ole vaaravyöhykkeessä vain muunmaalaiset. Silloin vaarassa ovat myös jo Suomessa asuvat, jotka eivät kannata kyseisen liikkeen maailmankatsomusta.

Laiton irtisanominen

Siun sote kävi yt-neuvottelut syksyllä 2019, alkuvuodesta 2020. Se irtisanoi kuutisenkymmentä työntekijää niin sosiaali- kuin terveyspalveluista.

Yksi irtisanotuista oli lastensuojelun työntekijä, joka vastasi muun muassa sijaisperheiden koulutuksesta ja rekrytoinnista.

Irtisanomisen perusteeksi kerrottiin tehtävien ulkoistaminen. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kyseinen työntekijä riitautti irtisanomisen. Kun neuvottelut työnantajan kanssa eivät johtaneet mihinkään, hän valitti aisiasta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

Sain häneltä tänään tiedon, että hallinto-oikeus oli tehnyt ratkaisunsa. Kyse oli laittomasta irtisanomisesta. Perusteena on uudelleensijoittamisvelvoitteen laiminlyönti.

Siun sote saattaa hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Sitä se tuskin saa, koska vastaavanlaisesta tapauksesta on olemassa ennakkopäätös.

Ei tullut irtisanominen aivan halvaksi Siun sotelle. Se joutuu maksamaan menetetyt ansiot. Lisäksi tulevasta ajasta sen on tarjottava työtä tai rahaa. Siun sotella on myös velvollisuus julkistaa päätös julkisessa verkossa.

Jos kaikki irtisanotut olisivat valittaneet, työnantajan päätökset olisi kumottu. Näin luulen.

Toivottavasti asiasta tulee mahdollisimman julkinen, jotta jatkossa työntekijät rohkaistuisivat valittamaan. Valitettavasti pelkona on, kuten niin usein, että työnantaja kostaa. Siun sote on ainoa iso sote-toimija Pohjois-Karjalassa.

Rattiraivoa

Huh, huh! Olipa aikamoinen kuljettaja. Mustan Mersun kuljettaja nimittäin. Ehkä nainen, ehkä mies tai muun sukupuolinen. Henkilö joka tapauksessa.

Kävin tänään kaupungissa. Päätin ajaa kotiin pienempää tietää niin pitkälle kuin mahdollista. Ajelin helteestä nauttien (autossani on ilmastointilaite) Kulhon tietä.

Jo alkupäässä saavutin Mustan Mersun. Tarkistin nopeuden, kun olin auton "perässä". Nopeusrajoitus oli 60 km / t. Mersun kuljettaja ajoin noin neljääkymppiä. Suoralla tieosuudella ohitin mustan Mersun.

Palattuani omalle kaistalleni huomasin kyseisen kuljettajan kiihdyttävän vauhtiaan. Kulhon kiertoliittymästä käänyin kohti Ilomantsintietä.

Ilomantsintiellä kiihdytin nopeuden sallittuun sataan kilometriin tunnissa. Musta Mersu seurasi minua. Vastaan tuli autojono.

Mersun kuljettaja oli silminnähtävästi raivoisissa tunnelmissa. Kaasutti hippulat vinkuen ja ohitti minut - vilkun näytöllä ei ollut väliä.

Minut saa kyllä ohittaa, toisin kuin tämän kuljettajan, arvelen. Ohitus oli vaarallinen hänelle, minulle ja vastaan tulevissa neljässä autossa oleville.

Ilman tiukkaa jarruttamistani autoni vasen etukulma olisi lähtenyt Mersun mukaan. Ilman vastaan tulevien tiukkaa jarruttamista Mersu olisi törmännyt niihin.

Lopulta huomasin, että mustan Mersun kuljettaja kiitti minua kauniisti. Työnsi vasemman kätensä ikkunasta ulos ja näytti keskisormea.

Heti ohituksen jälkeen Mersun kuljettaja jarrutti kiivaasti. Ei vilkkua. Hän kääntyi oikealle Mustanlammentielle. Käyn joskus katsomassa, millaista väkeä sen tien varrella asustaa.

Yksi asia minua huolestuttaa. Jos tämä mustaa Mersua kuljettanut henkilö raivostuu noin helposti, niin miten on hänen perheensä turvallisuuden.

Annoin palautetta

Olen lukemassa Kalle Isokallion kirjaa Tiedonhuuhtoja Virtanen. Tykkään huumorista ja ironiasta, joita Isokallio viljelee.

Yksi iso haitta kirjassa on. Paikoitellen kieli on suorastaan ala-arvoista. Ei siis Isokallion viljelemä, vaan se, että kirja vilisee kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Kustannustoimittaja on jättänyt työnsä kesken, tai paremminkin jättänyt hoitamatta (kunnolla). Virheet eivät ole mitään tyyliseikkoja, vaan virheitä.

Soitin kustannusosakeyhtiö Tammeen - "miljoonaan" numeroon. Yhdestäkään ei vastattu. Onneksi yksi kustannustoimittaja, jolle asia ei sinänsä kuulu, soitti takaisin. Otti palautteeni hyvin vastaan, suorastaan kiitteli. Lupasi viedä eteenpäin asianosaisille. 😊

Jatkossa, jos vastaavaa nousee esiin, voin lähettää sähköpostia kustannusjohtajalle. Toivottavasti ei tarvitse.

Annoin toisellekin taholle palautetta, toisesta asiasta. Olin yhteydessä viimeisen työpaikkani pääluottamismieheen. Useat työntekijät ovat soittaneet tai lähettäneet viestejä, kun pääluottamusmies ei vastaa heidän yhteydenottoihinsa.

Viikonloppuna lähetin sähköpostin. Tänään soitin, kun ei vieläkään ollut hoitanut yhtä asiaa. Pian kuulin, että ensin oli lähettänyt sähköpostin ja sitten soittanut pahoitellen tilannetta. Oli luvannut tutustua asiaan tarkkaan ennen sovittua tapaamista.

Nyt en enää hoida luottamusmiehen asioita. Loppuihan se pesti minulta maaliskuun loppuun. Jos tulee yhteydenottoja, tiedän, miten ohjeistan. 😠

Kuin eläkeläiseksi syntynyt

Tänään on se minun suuri päiväni, ensimmäinen eläkepäiväni. Aamulla hieman jännitti, muuttuuko elämäni miten radikaalisti ja jos muuttuu, miten.

Kahden kuukauden lomalla olo teki harjoittelijasta mestarin kerta heitolla. Olen kuullut, että eäkeläiset heräävät aamuisin aikaisin ja helposti. Niin minäkin.

Yritin nukkua väkisin kuuden jälkeen tarpeillani käytyäni. Ei siitä mitään tullut. Mieli oli virkeä. Ja vartalokin, ainakin melkein.

Nousn ylös. Päästin koirani ulos aidatulle pihalle. Peseydyin, laitoin kahvin tippumaan. Hain postilaatikosta noin sadan metrin päästä päivän lehden ja eilen maanantaina tulleet mainokset.

En muistanut hakea eilen, kun luulin silloin olevan tiistain. Tänään elin jonkin aikaa keskiviikossa. Mutta väliäkö sillä on. Kunhan elin ja elän!

Ei tämä päivä ole kovin paljon eronnut eilisestä, tai viime viikosta. Silti jotenkin tuntuu, että olen kuin eläkeläiseksi syntynyt. Elämä soljuu mukavasti eteenpäin. Ei turhaa kiirettä ja stressiä. On tekemistä, ihmisiä. Voi laiskotella luovasti ja keksiä juttuja. Minusta saattaa kehkeytyä oikea Pelle Peloton.😇

Uskon, että nautin jatkossakin näistä vapaaherrataren päivistä. Mottoni on: sopivasti kaikkea - tekemistä, liikettä, laiskottelua ja kanssakäymistä. Sillä mennään ja pärjätään