tiistai 31. toukokuuta 2022

Juhlapäivä

Tänään on juhlapäivä! Olen ollut eläkkeellä tasan vuoden, enkä ole kaivannut takaisin työelämään. Työkavereita on kyllä välillä ikävä. Onneksi aika moneen heistä on edelleen yhteys olemassa. Toivottavasti jatkossakin. Terveisiä heille/teille kaikille.

Kevättä rinnassa?

Kevättä rinnassa? Olimme tänään Kolmen tähden illallisella bistro Heilissä. Jälkiruoaksi otin vaniljajäätelöpallon. Sellaisen ihan oikean vaniljan eikä mitään vähän sinne päin. Ilmeisesti S-ryhmän ravintolat pitävät sitä listoillaan.

Kun kysyin jäätelön toimittajaa, (mies)tarjoilija kävi selvittämässä sen minulle. Hän näytti pienen lehtiönsä taakse kirjoitettua yrityksen nimeä. Sain häneltä paperin ja kynän kirjoittaakseni sen ylös. Tämä vahvasti partavedelle (meinasin kirjoittaa turpavedelle) tuoksuva harmaahiuksinen henkilö ihasteli ääneen kaunista käsialaani. Hänenpoistuttuaan syömäkaverini hymyilivät ja naureskelivat, että olipa flirttiä. 

Juu, yksipuolisesti. Minä olen unohtanut, miten flirttaillaan ja mitä se tarkoittaa. Harmi. Tosin tässä tapauksessa ihan hyvä. Jos päätyisimme lähempään tuttavuuteen, niin minä tukehtuisin. Niin paljon tämä herra sitä tuoksuvaa vettä käyttää. Astmaatikon pitää osata valita oikein.

Se jäätölön toimittaja on espoolainen Caminito.

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Jäbä jepeli

Tänään puuhasteltiin Jäbän kanssa takapihalla. Välillä yhdessä, välillä erikseen. Kun annoin sille 17 cm pitkän vuodannahkaluun, se siirtyi järsimään luuta kauemmaksi.

Minä ryhdyin lukemaan. Sateessa oli pitkä tauko, joten se onnistui. Nautin nykyisin lukemisesta vähintäänkin yhtä paljon kuin nuorempana.

Yhtäkkiä katselin, mitä se Jäbä puuhaa. Se juoksi osittain järsitty luu suussaan, sitten se alkoi kaivaa. Luulin, että uutta jäähdyttelykuoppaa, mutta ei.

Kuopan kaivettuaan Jäbä asetteli luun sinne ja peitteli kuopan kuonollaan. Yksikään aiemmista koiristani ei tällaista tehnyt.

Jäbä on aikamoinen jepeli! Se muuten löysi piilottamansa luun. Järsi sen. Kun tuli luokseni, niin oli enemmän kuin vähän kosteana multainen.

Harmi, että puhelimeni oli sisällä latauksessa. Muutoin olisin ottanut kuvia tästä luun piilottamisesta.

Hoitajat ja lääkärit - mitä puuttuu?

Olen seurannut pelonsekaisin tuntein Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuutettujen kirjoituksia tulevasta. Vaikuttaa, että heillä, puheenjohtajat mukaan luettuina, on puutteellinen tietämys hv-alueen tarkoituksesta.

Kirjoitusten perusteella voisi luulla, että aluevaltuustot päättävät vain perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon asioista. Vain ne ovat tärkeitä.

Esiin on nostettu hoitajat ja lääkärit, laajalla rintamalla. Mitä puuttuu? Arvaavatko arvon valtuutetut?

Kirjoittajat ovat täysin unohtaneet sosiaalipalvelujen ja pelastustoimen kysymykset. Nämä kaksi toimialaa ovat kuitenkin vahvasti hv-alueiden käsissä!

Pyydän, vaadin teitä aluevaltuutettuja muistamaan nämä kaikki toimialat. Itse asiassa se on teidän velvollisuutenne. Ne ovat yhtä tärkeitä, sillä mikään niistä ei voi korvata toista.

Jos hv-alueita halutaan kehittää kunnolla, niin kaikkien toimialojen merkityksen ja tarkoituksen tulee olla jokaisen valtuutetun mielessä kirkkaana. Teillä ei ole oikeutta kieltäytyä selvittämästä myös ”oudompien” alojen toimintaa ja kehittämistarpeita!

 

lauantai 28. toukokuuta 2022

Kaipuu virheiden aikaan

Kuuntelin tänään Yle Radio 1:ltä ohjelman Näistä levyistä en luovu. Haastateltavana oli Radion sinfoniaorkesterin orkesterijärjestäjä Heikki Tikka.

Hänen valintansa olivat mielenkiintoisia, hyviä. Olisi voinut kuvitella, että tulee pelkkää sinfoniaa, mutta kaukana siitä.

Tikka totesi yhdessä vaiheessa, että hän kaipaa aikaa, jolloin tehtiin virheitä. Yllätävä mielipide, mutta erittäin tervetullut.

Hän haluaisi kuulla enemmän musiikkia, jota ei ole siloteltu ja tasoiteltu studiossa. Myös virheiden pitäisi kuulua. Näin musiikki olisi elävämpää.

Olen hänen kanssaan samaa mieltä. En vain musiikin, vaan koko elämän suhteen. Miksi meidän pitäisi pyrkiä aina täydellisyyteen? Voisimmeko vain hyväksyä, että teemme asioita oikein, mutta myös virheitä? 

Muutakin kuin musiikkia voi siloitella. Tosin eletty elämä ei sitä salli. Onneksi. Tai sitten me valehtelemme.

Virheet värittävät maailmaa, elämää. Virheet tekevät niistä näkyvän.

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Henkilökohtaista

Olen kuullut, että jokaisen someen kirjoittavan, on kerrottava jotakin omasta henkilökohtaisesta elämästään. (Onhan blogi osa somea?) Olen välttänyt niin arkaluontoisia asioita Jäbää lukuun ottamatta.

Nyt päätin avata salattua elämääni. Tänään sekä nyökyttelin että pudistelin päätäni.

Nyökyttelyn syynä oli onnistunut pyykin pesu. Kone toimi, vaatteista tuli puhtaita. Huomenna saan pesunpuhtaat ja kuivat vaatteet ylle alusta päälle asti.

Pudistelun syynä oli astianpesukoneeni. Se oli täynnä, ei kuitenkaan liian täynnä. Mutta. Lupaavasta alusta huolimatta se ei käynnistynytkään. Ei vaikka tarkistin kaiken mahdollisen, myös vesiliitännän. Kaikki vempaimet olivat oikeassa asennossa, mutta mitään ei tapahtunut.

Onneksi vesi tulee ja menee, joten astioiden käsin peseminen pelastaa tilanteen. Ja jos vielä muistan oikein, se on hyvää terapiaa.

Henkilökohtaiseksi tämän tekee se, että pyykkeihin olen henkilökohtaisesti tyytyväinen, mutta astioiden pesun epäonnistumiseen olen henkilökohtaisesti tyytymätön. Piste!

Uusin jumppavälineeni

Sain tänään uuden jumppavälineen. Väline sinäsnsä ei ole uusi, mutta jumpassa käytettynä kyllä.

Jäbä on mainio poika löytämään edellisten koirieni leluja tuosta pihasta. Eilen löytyi putkiorava. Tosin oravan "nahka" oli irti, lötky kuin mikä, ja putki yksinkin ihan hyvä lelu. Samoin "nahka".

Tänään löytyi putkinalle. Siitä innostuimme molemmat. Jäbä kantoi sitä minulle, minä otin sen käteeni, nousin puutarhatuolista ylös, nostin käteni ylös etukautta, vein sen vähän taakse vartalolinjasta ja viskasin. Istuin.

Kun Jäbä kävi noutamassa kuten noutajan kuuluukin ja toi putkinallen minulle, toistin liikkeen. Meillä oli hauska puolituntinen! 😄 Tönköt jalkani vetreytyivät kuin itsestään.

On muuten likainen kuin mikä. Eikä ihme. Se on maannut ulkona useamman vuoden.

Suosittelen tätä treeniä kaikille. Jos ei ole koiraa eikä putkinallea, niin ne voi korvata muilla. Noutavan koiran tilalle ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin noutava ihminen - joko treenaaja itse tai jokin muu ihminen. Mies, vaimo, ystävä, naapuri, sukulainen. Kuka tahansa, joka suostuu noutajaksi, kelpaa.

Putkinalle lienee helpompi korvattava. Mikä tahansa lelu tai keppi tai esine sopii hyvin. Jos mitään ei löydy, voi leikkiä viskaavansa jotakin. Arvotavaroita ei kannata viskellä, jotteivat säry ja/tai häviä.


tiistai 24. toukokuuta 2022

Ylilentoja

Olimme tänään Jäbän kanssa ulkona yhteensoittoon viitisen tuntia: pihassa ja lenkillä. Sen lisäksi Jäbä viihtyi omissa oloissaan muutaman muunkin kerran omiaan touhuten.

Pihassa ollessamme rekisteröimme usean ylilennon. Räkättirastaat lentelivät ja kisailivat pihamme yllä. Kevättä oli niillä rinnassa aivan selvästi. Reviiriäkin siinä merkattiin.

Ylilennot keskeyttivät Jäbän omat touhut samoin kuin sen, kun se leikitti minua jos jonkin moisin keinoin. Jäbän oli aivan pakko juosta räkättien "perässä". Se olisi niin mielellään aloittanut leikit niiden kanssa. Valitettavasti se ei yltänyt riittävän korkealle.

maanantai 23. toukokuuta 2022

Joensuun kaupunkiviiri 2022

Tämänvuotisen kaupunkiviirin Eloa ja Iloa suunnitteli nokialainen Pasi Immonen.



Jäähyllä

Jäbälläkin oli lämmin. Se keksi oman keinon jäähdytellä: kaivoi itselleen maakuopan ja lepäili siinä.




Pesä kuusen alla.



Aurinkoa ja lämpöä

Otin nämä kuvat auringosta tänään 23.5.2022 alkuiltapäivästä.






sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Huumeita ja alkoholia

Seurasin tänä viikonloppuna tiedotusvälineistä Vihreiden puoluekokousta. Päällimmäisinä mieleen jäivät huumeita ja alkoholia koskevat vaatimukset.

Vihreät haluaa vapauttaa kannabiksen myynnin, oston ja käytön. Ei kiesus, sanon minä. Kannabis on huume huumeiden joukossa.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä sain nähdä riittävästi kannabiksen ja muiden huumeiden seurauksia lasten (= alle 18-vuotiaiden) ja heidän vanhempiensa elämässä. Jyrkkä ei vihreiden haaveille.

Vihreät haluavat saada viinit kauppoihin, jotta meistä tulisi "oikeita eurooppalaisia". Kyse on vahvoista viineistä, koska mietoja viinejä jo saa ruokakaupasta.

Sepä se hauskaa olisi. Yhä useampi lapsi saisi ulottuvilleen lisää alkoholijuomia, koska valvonta ei ole pitävä. Tällekin jyrkkä ei!

Jos vihreiden ehdotukset menevät läpi, lastensuojelun kulut kasvavat rajusti. Vihreät on aivan pihalla elämän tosiasioista.



Kukkaispoikako?




lauantai 21. toukokuuta 2022

Kevään ensimmäiset

Tässä ovat pihani ensimmäiset leskenlehdet tänä keväänä. Kasvavat talon pohjoispuolella.



perjantai 20. toukokuuta 2022

torstai 19. toukokuuta 2022

Oikea ulkoilmakoira

Jäbä on oikea ulkoilmakoira. Ollaan puuhattu yhdessä tänään monta tuntia, sillä ilma pienestä tuulesta ja koleudesta huolimatta on ollut mainio.

Tunnustan. Jäbä oli paljon kauemmin ulkona kuin minä. Äsken yhtäsoittoa miltei neljä tuntia. Sen sisälle saaminen oli haastavaa. Se istui talon seunustalla ja tuijotteli minua, kun kutsuin sitä. Piti välillä pistää ovi kiinni, jotta se alkoi haluta sisään.

Vaikka emme me pelkästään pihassa ole, niin vaikuttaa, että jäbäräisellä riittää puhaa myös takapihalla.

 




Etikka

Olen tottunut käyttämään etikkaa lähinnä suolakurkkujen ja muuhun säilöntään. Olin kyllä kuullut ja lukenut, että etikka on myös hyvä puhdistusaine.

Pääsin kokemaan, että on todella hyvä. Erään tuttavani pyynnöstä autoin häntä siivoamisessa. Hänen kotinsa wc-istuin oli todella ruskea. Arvelin, että sitä ei saa koskaan puhtaaksi.

Kokeilin jos mitä aineita. Perinteisistä vessan puhdistusaineista soodaan ja kolajuomiin. Ei muutosta. Tämä tuttavani sanoi, että kokeilepa väkiviinaetikkaa, jota hänellä oli kotona pari pulloa. Oli kuullut jostain etikan ihmeitä tekevästä voimasta.

Aivan yhdellä kertaa istuin, jota myös vessanpöntöksi ja wc-altaaksi kutsutaan, ei puhdistunut. Parin päivän liottamisella tuli loistavia tuloksia.

Kun kävin tänään katsomassa tuttavaani ja pönttöä, niin tulos oli hieno. Tuttavani, jolta siivoaminen ei enää onnistu, oli iloinen ja vessanpöttö kuin uusi!

Tuttavani oli kyllä jaksanut lisätä etikkaa, mutta harjaaminen ei onnistu. Etikan lisääminen auttoi. Minulla ainakin vielä kädet toimivat.

Siispä etikka kunniaan sen kaikissa mahdollisissa käyttötarkoituksissa!

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Onpa mainio kirja

Eräs ystäväni suositteli minulle tätä kirjaa. Sain sen tänään (lopultakin) kirjastostamme. Vaikka minulla sivuja on takana vasta parikymmentä, voin suositella edelleen. 




Siun sote hylkäsi yhdenvertaisuuden

Siun soten yhtymähallitus hylkäsi tekemäni oikaisuvaatimuksen johdon palkankorotuksista. Päätös oli lähes yksimielinen.

Tällä päätöksellään Siun sote syrjäytti yhdenvertaisuusperiaatteen, joka on kirjattuna kuntayhtymän strategiaan yhtenä arvona. Käytännössä periaatetta ei ole enää pitkään aikaan noudatettu, mutta nyt se viskattiin virallisesti romukoppaan.

Päätöksessään hallitus toteaa, että johtajien palkankorotukset ovat perusteluja, koska he työskentelevät kokonaispalkalla. Työntekijät saavat ylityökorvauksen.

Ensi silmäyksellä vaikuttaa hyvältä. Kun vertaamme palkkatasoa, niin näkymä muuttuu. Johtajat saavat yli 10.000 euroa kuukaudessa, työntekijät vähän yli tuhannesta eurosta reiluun kolmeen tuhanteen. Harvat hyväpalkkaiset saavat enemmän.

Työntekijöiden ylityökorvaus on käytännössä myönnettävä vapaa tunti tunnista.

Ei ole oikein, että poliittiset päättäjät voivat suhmuroida tällä tavalla! Heidän pitäisi noudattaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa päätöksissään koskien koko sote-alan toimintaa.

Tässä palkkojenkorotuspäätöksessä oikeudenmukaisuus on kaukana. Johtajat ovat suosikkiasemassa. Yhtymähallitus vahvisti kahden kerroksen väen -periaatetta.


maanantai 16. toukokuuta 2022

Jonossa 514.

Varasin tänään usean kirjan Vaarojen kirjastossa. Yhden kirjan kohdalla yllätyin. Olen jonossa 514. Kirjailija on minulle vielä tuntematon.

Netistä katsottuani selvisi, että kyseinen kirja on romaanisarjan viimeinen. Taidan perua varaukseni ja aloittaa sarjan alusta.

Minulle tuli sellainen olo, että olen jäänyt jälkeen minulle niin rakkaan kirjallisuuden seuraamisessa.

Missä syyllinen? Minä? En kai! Huono tiedottaminen, kaupunkimme tilanne, maailman tilanne, ilmastopolitiikka, vai lähipiirini? 

Auts. Pitanee katsoa peliliin. Samoin kuin Vladimir Putinin. 


Vihako lähellä rakkautta?

Vihako lähellä rakkautta? Ei suinkaan, on mielipiteeni! Tunnen syvää vihaa, inhoa, halveksuntaa ja monia muita ikäviä tunteita naapurimaamme Venäjän terroristipresidenttiä Putinia kohtaan.

Mitä kauemmin Venäjän aloittama sota Ukrainassa jatkuu ja mitä enemmän siitä kerrotaan, niin sitä syvemmin tunnen vihaa, inhoa ja halveksuntaa. 

Nämä tunteeni eivät kohdistu ihmisiin, jotka vastustavat tätä sotaa. Tunteitteni kohteena on Venäjän hallinto.

Wilhelm Werneri

En ole aikoihin syönyt makkaraa. Tänään kaupassa käydessäni makkara- tai paremminkin nakkihammastani alkoi kolottaa.

Katselin useita merkkejä. Suurin osa aiheutti ikävän reaktion, melkein oksetti. Sitten huomasin Wilhelm Werneri -nakkimakkarapaketin.

Siinä on kymmenen nakkia. Lihapitoisuus on 90 prosenttia. Suolaakin on paljon, samoin rasvaa. Niissä lienee piilee se maukkaus.

Oli hyvä ostos. Maistoin pari nakkia sellaisenaan. Lopuista teen nakkikeittoa. Uskon saavani aikaiseksi hyvän keiton, jossa näiden nakkien lisäksi on perunaa, bataattia, porkkanaa ja muuta terveellistä. Mitään liemikuutioita ei tarvita.

En ole mikään ravinto- tai ruokavahti enkä -saarnajakaan. Mutta haluan silti tehdä terveellistä ruokaa - ainakin useimmiten. Välillä ravitsemusterapeuttien moittimat ruoat ovat sallittuja, myös meille lihaville!


Ryhmärahan käytön valvonnasta

Hyvinvointialueen valtuusto on päättänyt, että ryhmille (lue puolueille) maksetaan ryhmärahaa 4167 euroa jokaista varsinaista valtuutettua kohden. Kaikkiaan se tekee lähes 250.000 euroa.

Puolueryhmät ovat kertoneet rahaa tarvittavan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseen. On sitä perusteltu myös valtuutettujen kouluttamisilla ja esimerkiksi sihteerien palkkaamisella ryhmille.

Valtuutettujen kouluttaminen kuuluu aluevaltuustolle, ei ryhmille. Asukkaiden osallistaminen on sinänsä hyvä asia, mutta hyvinvointialueen tulee huolehtia siitä. En myöskään ymmärrä tarvetta sihteerien palkkaamiseksi

Ryhmärahasta on uutisoitu laajalti mediassa, mutta missään en ole nähnyt tietoa, valvotaanko ryhmärahan käyttöä. Ilmeisesti ei, kun pöytäkirjoistakaan tietoa en löytänyt.

Minua huolestuttaa, että rahaa ei käytetäkään esitettyihin tarkoituksiin. Pelkään puolueiden paikkaavaan sillä omaa taloudellista tilannettaan.

Ryhmäraha vaikuttaa täysin tarpeettomalta, keksityltä tarpeelta.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Yle teki virheen

Yle teki virheen valitsemalla Jälkiviisaat-ohjelmaansa uutena jäsenenä Timo Soinin. Minulle ongelmana ei ole Soini itse, vaan hänen taustansa, osaamattomuutensa ammatillisessa viestinässä..

Kun muut jälkiviisaat ovat kielitieteilijä, toimittajia, viestinnän ammattilaisia, niin Soini on populistipoliitikko. Hän kyllä viestii, mutta ei analyyttisesti. Se vie ohjelmalta arvovaltaa erittäin paljon alaspäin.

Harmillista on vielä se, että vapaa toimittaja Maryan Abdulkarim katsoi, että Ylen tämän valinnan vuoksi hän ei voinut jatkaa ohjelmassa. Hän kuitenkin esitti syvää analyysia ja toi teräviä näkökulmia ohjelmaan. Soini ei koskaan pysty tähän.