Polvilumpioni ei tottele, osa yksi

Oikean jalkani polvilumpio on itsepäinen. Se ei tottele eikä toimi aina kuten pitäisi. Tämä tottelemattomuus alkoi jo vuonna 1982. Jos muistan oikein. Eräällä kielellä edellinen lause ilmaistaan "jos muistini ei muuta".

Olin silloin joulun alla toiseksi nuorimman siskoni luona kyläilemässä Varkaudessa. Siskoni oli silloin siellä töissä. Tarkoituksenamme oli palata kotikaupunkiini jouluksi, hyvissä ajoin, junalla.

Olimme sopineet, että eräänä päivänä tapaamme jouluostosten merkeissä kaupungilla siskoni työpäivän päätteeksi.Lähdin siskoni asunnolta hyvissä ajoin kävelemään kaupungin keskustaan. Ylitin tien. Siinä toisella puolen tietä oli kohdalla linja-autopysäkki. Linja-autot menivät vastakkaiseen suuntaan kuin minä. Noudatin siis liikennesääntöjä ja kuljin tien vasenta reunaa.

Silloin oli satanut hieman lunta. Silloin, kun talvet olivat oikeita talvia. Kuitenkin ennen suuntautumistani kaupunkiin aura-auto oli käväissyt paikalla. Juuri sataneen hienoisen lumen alla oli liukasta.

Ja kuinka ollakaan. Liukastuin, ja polvilumpioni meni sijoiltaan.

Siihen aikaan ei ollut kännyköitä. Paikalle sattui pari ihmistä. Pyysin heitä menemään tien toisella puolella olevaan taloon. jossa alakerrassa asui siskoni vuokraemäntä. Pyysin tilamaan ambulanssin.

Vuokraemäntä tuli auliisti paikalle. Hän halusi auttaa minut ylös ja viedä taloon. Sanoin, että nyt on parasta tilata ambulanssi. Hän ymmärsi, että näin on parasta.

Kun ambulanssi saapui paikalle, ainoa huoleni oli, että jaksavatko miehet nostaa minut paareille (ei baareille). Olin silloin muuten ihan muuta painoluokkaa kuin nyt - siis en laisinkaan näin lihava kuin nyt - ihan normaalipainoinen. Miehiä nauratti. He sanoivat, että ollaan tässä nosteltu painavampiakin ihmisiä. Sinä olet ihan höyhenen kevyt heihin verrattuna.

Junamatkan kotiin saatoimme unohtaa siskoni kanssa. Sen sijaan hänen miehesä ajeli Toyota Coronallaan, muistaakseni sinapinkeltaisella, Varkauteen ja haki meidät. Siinä minä jalka kipsattuna istuin kuin ruhtinatar - etu- vai takapenkillä - en muista.

Joulu ja seuraava kuukausi menivät jalka kipsissä. Vieläkin olen ylpeä, miten minä kyynärsauvojen avulla vaelsin lähikauppaan noin puolen kilometrin, kilometrin päähän, ja hain kaikki ruokaostokseni itse.

Pisteenä iin päälle oli, kun eräs jo lapsuudessa tuntemani ystäväni pistäytyi luonani. Ensin ajattelin, että poikaystävän kanssa. Vielä mitä. Olivat kihlautuneet Tapaninpäivänä. Toivat minulle ihanan lahjan, joka on vieläkin tallessa: Mauri Kunnaksen kirjan Koiramäen lapset kaupungissa.

Pahoittelen lukijani, jatkoa polvilumpioni tottelemattomuudesta seuraa vielä.

Jalkojen hoito kannattaa

Olen aina tiennyt, että jaloistaan kannattaa pitää huolta. Pitää ne kunnossa. Tietäminen ei valitettavasti vielä tarkoita, että oikeasti ymmärtää asian.

On toki asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Näitä ovat muun muassa hermosäryt ja muut krooniset kivut. Lääkkeet auttavat kyllä jonkin verran, mutta aina ne eivät riitä. Mutta sitten on niitä kipuja, joihin voin itse vaikuttaa.

Tänään kohdallani tietäminen ja ymmärys kohtasivat toisensa. Jalkaparkani ovat reistailleet ja kärsineet jos jostakin syystä. Sen syvemmin asiaan johdattelematta joihinkin kivuista sain tänään helpotusta.

Jalkateräni valittivat, niin vietävästi. Etkö sinä eukko ymmärrä, että tarvitsemme hoitoa. Ja sinä olet se ainoa, joka sen hoidon mahdollistaa.

Valitus oli niin kovaa, että oli pakko ryhtyä toimeen. Pesuvatiin melko kuumaa vettä. Jalkakylpysuolaa. Upotin jalat tähän lähes taivaalliseen kylpyyn. Hieroin jalkateriäni toisiaan vasten. Lilluttelin niitä. Annoin lämpimän olon vallata koko kehoni.


Nautinnollisen lilluttelun jälkeen kuivasin jalkateräni hyvin. Sitten rasvasin apteekista hankkimallani voiteella, jota myös terveysasemani osastonhoitaja minulle suositteli. Samalla hieroin jalkateräni ja pohkeeni oikein antaumuksella.

Vajaan puolen tunnin hoidon jälkeen jalkani kiittivät minua. Ne olivat kevyen tuntuiset. Kivut, joihin en voi vaikuttaa, jäivät jotenkin taka-alalle.

Jalkojen hoito kannataa. Ihan säännöllisesti. Kunpa muistaisin tämän jatkossakin. Jos jalat tokeentuvat pitkän hoitamattoman jakson jälkeen näin hyvin, niin miten hyvin ne voivatkaan jatkuvasti hoidettuina!

MarjaTerttu

Marjat ova hyviä, niin syötävinä kuin ihmisinä. Kun marjat kasvavat tertuissa, niin olo tuntuu rikkaalta - näitä on paljon yhdessä. Ja luohan yhdessäolo turvaa. Jos on monta yhtä hyvää Marjaa kuin yksi, niin sitten on hyvä olla. On turvallista.

Tertut, joissa on marjoja, mitä hyvänsä, ovat hyviä. Ja niin ovat Tertutkin. Ainakin yksi Terttu. Se Terttu, josta nyt kirjoitan, on työpaikkamme kävelevä tietotoimisto. Jos pitää selvittää mitä tahansa, kannattaa aivan ensimmäisenä kääntyä Tertun puoleen.

Hän on erittäin ammattitaitoinen. Hän tietää asiat jopa siltä ajalta, jolloin hän ei vielä ollut näissä hommissa. Näin minusta ainakin tuntuu. Kun tämä pitkä nainen kävelee käytävällä vastaan ja minä kysyn jotain tarpeellista tai tarpeetonta, niin aivan pysähtymättä Terttu antaa vastauksen ja jatkaa matkaa.

No ei nyt sentään näin tylysti. Halusin tällä kertoa, että Terttu ei tarvitse välttämättä tietokirjoja tai arkistoja voidakseen vastata kysymyksiimme. Se on hyvä, sillä se tuo tehokkuutta kaikkien työskentelyyn. Ei tarvitse käyttää kallista työaikaa spekulointiin. Ja Työnantaja kiittää!

Ei Terttu ole pelkkä tietotoimisto. Hän on välillä niin hulvattoman hauska, että naurattaa niin, että kadoksissa olevat vatsalihaksetkin kipeytyvät. Siis minulla ne ovat kadoksissa, eivät Tertulla.

Marja on vankka tuki, kuin kallio. Kun aloitin nykyisissä töissäni toukokuussa 2012, niin Marja oli jo konkari, vaikka onkin minua nuorempi. Sisältä arkana ja epävarmana, ja silloin vielä epäpätevänä, aloin astella tätä työpolkua opetellen peruskäytäntöjä. Marjan osaaminen teki vaikutuksen. Hän oli ja on edelleen turvallinen työpari. Kun toiselle tulee hetki, ettei tiedä, mitä sanoa, miten toimia, Marja ottaa ohjat käsiin.

Marja on mehevän herkullinen luonteeltaan. Näyttää hyvin rauhalliselta ja tasaiselta, mutta sielussa kuplii. Kun tällä naisella ilo lähtee irti, niin se lähtee kunnolla. Hän on ohjannut minut pioneeriksi kohti Vastuutonta Vanhuutta. Jäänhän ensimmäisenä pois työelämästä. Olemme oikeutettuja Vastuuttomaan Vanhuuteen, koska työmme tässä ja nyt on sitä, että vastuutamme muita ihmisiä toimimaan vastuullisesti.

Marja kestää hyvin toisten härnäystä. Kun hänen miehensä vielä oli töissä samassa rakennuksessa kanssamme, niin Marja välillä "katosi". Ei usein eikä pitkäksi aikaa. Kun hän sitten hymyilevänä palasi kahvihuoneeseen, niin kiusoittelimme, että taisit käydä pussailemassa miehesi kanssa. Marja löi heti löylyä lisää kiukaalle.

Korona on erottanut heidät minusta. Olemme eri aikaan toimistolla töissä, joten emme näe laisinkaan. Kun korona pakenee, otan kaiken irti näistä työkavereista. Tosin Tertun kohdalla en ehkä ennätä, kun hän siirtyy toiseen tiimiin, jonka "koti" on toisella puolella kaupunkia.

Nyt ei saa ilakoida

Nyt ei saa ilakoida. Se on käynyt selväksi lähes kaikkien tiedotusvälineiden kautta. Pitää synkistellä! Pitää miettiä, miten kestän tämän korona-ajan, "eristyksen" ajan.

Omalla alueellani lähes joka päivä Ylen alueradio kyselee ihmisiltä, miten selviätte tästä ajasta. Mitä vinkkejä teillä hyvät kuuntelijat on päästä näiden synkkien aikojen ylitse. Vielä olen pitänyt kutini ja jättänyt antamatta palautetta. Ei olisi kovin rakentavaa.

Television kanavat syöttävät tekopirteitä ohjelmia. Kun kuunnellaan Katri Helenaa, Kaija Koota, Paulaa ja katsellaan "loistavia" lavashow-esityksiä, niin kyllä me jaksamme. Kaikki yhdessä.

Mitä hemmettiä! Minä en suostu synkistelemään. Otan tilanteen vakavasti, mutta en murheen viittaa kantaen. Tiedän, miten vaarallisesta asiasta korona-viruksessa on kyse, mutta en suostu vaipumaan murheen valtakuntaan. Huolehdin kaikista mahdollisista varotoimista, joihin pystyn. Muuta en voi.

Nautin tämänhetkisestä olostani. Paitsi silloin, kun pitää olla etätöissä.

Kaipaan läheisiä ihmisiä. Silti nautin siitä, että ei tarvitse, suositusten mukaan ei saisi, juosta tukka putkella siellä ja täällä. Kerran, korkeintaan kaksi kertaa viikossa käyn kaupassa. Luen kirjallisuutta ja päivän lehdet, katselen televisiota, katselen netistä ohjelmia ja elokuvia, joita en ole ennättänyt tai jaksanut katsoa niiden myöhäisen esityksen vuoksi. Elisa Viihteen Aition olen löytänyt, kun unohdin  perua sen tilauksen. Jäin koukkuun.

Lämmittelen taloa, ainakin jokunen päivä. Koirani Santun kanssa vietämme leppoisaa aikaa. Välillä ihan sohvaperunoina.

Mutta muistakaa rakkaat ihmiset. Nyt ei saa ilakoida! Pitää synkistellä! Elämme raskaita aikoja.

Tosin voitte liittyä seuraani ja uida vastavirtaan. Tämä on hauskaa! 😄

Luottaako presidenttimme...?

Viikonloppuna jäin miettimään presidenttimme Sauli Niinistön sanomisia - ihan vain lehtitietoihin perustuen. Hän on ottanut kantaa moniin sisäpoliittisiin kysymyksiin, vaikka hän on nimenomaan ulkopolitiikan johtaja - ainakin viime kädessä.

Miksi Niinistö on ollut aktiivinen sisäpolitiikan asioissa? Onko hänestä tullut vanhus, joka ei pysty pitämään näppejään erossa asioista, jotka eivät itse asiassa kuulu hänelle?

Luottaako presidenttimme (nuoriin) naisiin? Nykyinen hallitus on viiden eri-ikäisen naisen johtama, suurimmaksi osaksi.

Luottaako Sauli Niinistö esimerkiki pääministeri Sanna Mariniin? Toivottavasti kyllä. Marin on selkeäsanainen ja päämäärätietoinen. Osaava. Siitäkin huolimatta, että puutteita on. Kokonaisuutena Marinin hallitus on onnistunut. Valtionvarainministeriä lukuun ottamatta. Hän on osoittautunut heikoksi.

Taannoinen haastattelu Yle TV 1:ssä osoitti, että ilman Marinia Kulmuni ei pystyisi vastaamaan asioihin. Tämä näkyi myös jo heti, kun uusi hallitus muodostettiin. Anova, pyytävä katse katse kohti Sanna Marinia kertoi, osoitti, että Katri Kulmuni ei ole tehtäviensä tasolla. Valitettavasti, kuten presidentti Martti Ahtisaari sanoisi.

Mutta. Luottaako presidenttimme Sauli Niinistö (nuoriin) naisiin. Jos ei, niin olen huolestunut! Hänellä on nuorehko, 43-vuotias, vaimo Jenni Haukio. Fiksulta ja ajattelevalta vaikuttava nainen. Kokoomustaustastaan huolimatta. Anteeksi, jos loukkaan Kokoomuksen kannattajia.

Pääministeri Sanna Marin täyttää marraskuussa 35 vuotta. Vajaan kymmenen vuoden ikäero ei tuossa iässä ole yhtään mitään. Sanoo eläke-ikää lähestyvä Partsu.

Niin Haukiolla kuin Marinilla voi olla yhtä paljon järkeä päässä, ja älyä myös - vai pitäisikö kirjoittaa myäs? Ikäerosta huolimatta.

Arvoisa presidentti Niinistö, luota naisiin. Ja myös miehiin, kun he tekevät viisaita päätöksiä.

Partsu itärajan tuntumasta.

Mitä ihmettä sanoinkaan?

Tänään perjantaina 17.4.2020 oli elämäni neljäs etätyöpäivä. Viime viikolla oli se ensimmäinen. Tällä viikolla kolme, ensi viikolla taas kaksi. Näin nämä viikot vuoroittelevat etä- ja lähipäivien kesken.

Jos viime viikolla se ainoa etätyöpäivä oli raskas ja kului hitaasti, oli kuin nälkäpäivä, niin tällä viikolla kaikki oli toisin.

Kuvittelin, että etätyöpäivinä pääsen tekemään rästissä olevia asiakaskirjauksia ja saan ne lähes ajan tasalle. Vielä mitä!

Keskiviikko meni kokonaan erilaisten Teams- tai puhelinneuvotteluiden siivittämänä. Oli asiakkaiden kanssa, yhteistyötahojen kanssa sekä esimiehen ja työparin kanssa. Minun ja työparin piti saada sovittua esimiehen kanssa, miten toimimme kyseisenä päivänä, kun yhden palaverin tiesimme jo etukäteen olevan erittäin haastatavan. Selvennykseiksi: sekä esimieheni että tämä työparini teemme samalla jaksotuksella etä- ja lähityötä. Siksi netti- ja/tai puhelinpalaverit.

Torstai meni sellaisessa sumussa ja humussa, että en ymmärrä laisinkaan. Ja korostan. En ollut etäpäivänä yhtään humalassa enkä muidenkaan huumaavien aineiden vaikuituksen alaisena. En edes krapulassa tai muussa vastaavassa. Kahvista puhumattakaan.

Tämä perjantai oli myös puheluita ja muita etäpalavereita. Joitakin kirjauksia ennätin tehdä. Siitäkin huolimatta, että etäyhteydet takkusivat. Jopa sähköposti sanoi välillä, että bye, bye.

Puolen päivän jälkeen oli työparin kanssa asiakastapaaminen. Ja sen jälkeen kyseisen paikan työntekijöiden tapaaminen. Ja sen jälkeen vielä palavereita työparini kanssa hänen autossaan yhden kauppaliikkeen parkkipaikalla.

Soitimme asiakkaille. Kävimme työparin kanssa läpi asioita, joita olin selvittänyt päivän mittaan työparini ollessa muiden asiakkaiden parissa. Hänen piti päästä "kartalle", koska jotkin asiakkaat ovat meidän yhteisiä. Meillä molemmilla on myös asiakkaita muiden työparien kanssa. Oli siinä autopalaverissa vähän työnohjauksellista työparityöskentelyäkin.

Kun sitten vähän ennen puolta neljää iltapäivällä kömmin työparini autosta jatkaakseni työpäivää omassa autossani, suustani tuli ulos lause, jota en uskonut tulevan: "Ihanaa päästä töihin maaantaina!"

Mitä ihmettä sanoinkaan? Totta. Odotan eläkepäiviä innolla. Silti minusta on parasta tehdä töitä työpaikalla ja sieltä käsin. Oikeasti, fyysesti läsnä olevat työkaverit ovat se voimavara, josta voin ammentaa jaksamista työpäiviin.

Ihanaa työkaverit, kun olette olemassa! Myös etänä.

Koira viisas, omistaja typerys

Koirilla on emäntiä ja isäntiä. Näillä ilmaisuilla ei suinkaan tarkoiteta vaimoa ja aviomiestä tai talonomistajaa. Koirien kohdalla yhteinen nimitys kyseisille henkilöille lienee omistaja. Näin emme inhimillistä tätä hienoa luonnon kappaletta. Ja onhan koira vakuutusyhtiön määrittelyn mukaan esine. Ja esineenhän omistaa joku. Esineellä ei ole emäntää tai isäntää.

Mutta itse aiheeseen. Koira viisas, omistaja typerys. Omasta mielestäni olen ollut aika viisas, tai ainakin koiraa ymmärtävä omistaja. Ja nimeomaan kultaistanoutajaa ymmärtävä. Onhan minulla ollut niitä yhteensä kuusi: Emppu, Nora, Mandi, Joonas, Ada ja Santtu. Vain kaksi urosta. Saatte arvata, mitkä mainitsemistani. Urokset ovat olleet kermanvalkeita, nartut kullanruskeita - toisilla sävy syvempi, toisilla vaaleampi. Kirjoitan toiste, miten nämä kuusi ihanaista päätyivät minun kotiini.

Siis aiheeseen. Nyt minulla on vielä Santtu, joka täyttää 12 vuotta kesäkuussa. Se on ollut kohta kaksi vuotta minun kanssani kahdestaan, ilman koirakaveria - täällä kotona. Välillä se tylsistyy, kun omistaja ei vaivaudu tulemaan kotiin heti neljän jälkeen. Sen on pitänyt löytää tekemistä ja viihdykettä ihan yksin.

Niinpä se on käyttänyt hyväkseen omistajansa typeryyttä. Ensin se nappasi keittiön pöydältä kaiken, mikä oli jäänyt sen päälle ja kelpasi koira-herran suuhun. Aika äkkiä typerä omistaja ymmärsi, että keittön pöydälle ei saa jättää mitään syötävää.

Santtu kyllä osasi ja osaa varmasti jatkossakin käyttää hyväkseen omistajansa typeryyttä ja unohtelua. Kerran kauppakassia tyhjentäessäni aivan käsittämättömästä syystä pistin yhdelle keittiön tuolille ison hapankorppupaketin. Oletan, että tuli puhelu, jonka myötä unohdin paketin tuolille. No, eihän viisas koira jätä käyttämättä hyväkseen oivaa mahdollisuutta. Seuraavana päivänä töistä tultuani, minä - se typerä omistaja - löysin lattialta revityn pahvisen paketin ja revityt pussit. Viisas koira oli syönyt kaikki hapankorput, varmaan jopa nauttinut, ja nuollut kaikki muruset, joten suurempaan siivoukseen ei ollut tarvetta. Pussit roska-astiaan ja pahvinpalaset kierrätykseen.

Typerä omistaja ymmärsi, että tuolillekaan ei kannata jättää mitään, mistä viisas koira voi kiinnostua.

Santtu-koira taitaa kuitenkin olla omistajaansa, minua, viisaampi. Siis - viisas koira, typerä omistaja. En suostu vieläkään käyttämään itsestäni kuvausta tyhmä.

Tänään oli pitkä päivä, kun piti loppuviikon etätyöpäivien vuoksi saada asiakirjoja eteenpäin. Kotona kun ei ole tulostinta. Viisaan koiran päivä venyi laittoman pitkäksi olla yksin kotona. No, keksihän se itselleen viihdykettä.

Kun tulin kotin, koirani oli riemuissaan, ja minäkin lepertelin sille: voi, oliko pitkä päivä, oliko ikävä, pitääkö päästä pihalle. Heti tämä Santtu-herra suuntasi tassunsa kohti takaovea, joka johtaa aidatulle takapihalle. Sitä ulos päästäessäni silmäilin tupakeittiötä.

Hupsista. Lattialla lojui avattuja Dentastick-pusseja ja revitty pahvipaketti, jossa ne olivat olleet. Pusseja oli kolme. Kaikki tyhjinä. Kahdessa oli ollut, sen voin sanoa varmuudella, jäljellä kaikki seitsemän kappaletta, ja yksi oli puoliksi tyhjä. Eli 14 + 3 tai 4 oli tämä viisas koirani napsinut suuhunsa. Oli onnistunut avaamaan kaapin oven, jonka takana nämä herkut olivat piilotettuina. Siis olivat. Piilo oli avattu.

Vesikuppikin oli tyhjä. Tarkistin sen vetoisuuden, kun täytin se. Kolme, siis kolme (!) litraa oli sankari juonut.

Mutta. Viisas kun koirani on, niin vahinkoa ei ollut tapahtunut. :) Volaa. Ei pissiä missään sisätiloissa. Kaikki pissit päätyivät takapihalle, sinne minne saavatkin päätyä.

Kiitos viisas koirani! Ansaitsisit vähemmän typerän omistajan.

Nyt koiran herkkuvarasto on siirretty toiseen kaappiin ja aivan ylähyllylle, noi 160 sentin korkeuteen. Ehkä nyt onnistun olemaan koiraani viisaampi. Ainakin tässä asiassa.

Olipa rankka päivä!

Tämä elämäni ensimmäinen etätyöpäivä oli rankka. Pakko tunnustaa.

Aamutoimeni sujuivat hyvin. Kävin pienellä lenkillä, hain päivän lehden postilaatikosta ja kannoin sisään puita, joilla lämmittää illalla uunia.

Santtu-koirani vaistosi, että ei ole tavanomainen kotipäivä. Kun päästin sen sisälle aamulla itsenäisen ulkoilun (omalla aidatulla isolla pihalla) jälkeen, niin se vain läähätti. Miksi tuo emäntä istuu työhuoneessa jo aamusta? Eikös se lue henkilökohtaiset sähköpostinsa vasta illalla?

Oman pienen tiimimme Teams-palaveriin kirjautuminen tökki. Onneksi jostain kummallisesta syystä hoksasin ottaa yhteyden puhelimen kalenterin kautta. Pääsin mukaan. Työkaverit olivat jo jakaneet tehtävät keskenään. Minulle ei langennut mitään. :) Ehkä kannatti myöhästyä.

Päivän mittaan sain kyllä töitä tehtyä, ihan hyvin, ahkerasti. Ja pidin ainakin osan tauoista, jotka kuuluukin pitää. Silti jotain puuttui, etäyhteyksistä huolimatta. Ne oikeat, elävät työkaverit!

Tekniset ongelmat sain selätettyä työkavereiden ja teknisen tuen avulla. Jospa muistaisin kaiken vielä ensi viikolla keskiviikkona, kun olen taas etätöissä, jopa perjantaihin saakka!

Se tärkein työ, jos emme tarkoita asiakastapaamisia, salassa pidettävien asiakasasioiden kirjaaminen järjestelmään onnistui ilman ongelmia. Jos tämä toimii, niin muilla yhteyksillä ei ole niin väliä.

Santtu-koiranikin asettui nopeasti. Ei pyrkinyt ulos, ei halunnut rapsutuksia, ei läähättänyt vieressä. Nukkui kuten varmaan muinakin työpäivinäni. Heräsi ja oli aktiivinen neljän jälkeen, kun huomasi, että emännän työpäivä päättyi. Tietokone sammui ja sujahti salkkuun, jotta ei unohdu tiistaina työhuoneen työpöydälle, vaan todellakin lähtee toimistolle.

Elämäni ensimmäinen etätyöpäivä oli todellakin rankka. Paljon pidempi kuin lähityössä. Päivän päätteeksi olin ihan pyörryksissä. Ainoa hyvä puoli työpaikalla vietettyyn toimistopäivään verrattuna oli se, että sisäilma oli hyvä. Pyörryksissä oleminen johtui siitä, kun oli uusi tilanne ja keskittyminen vaati erityisiä ponnisteluja.

e e e - se on huomenna torstaina 9.4.2020

Minua jännittää vietävästi. Huomenna on Se Suuri Päivä - e e e - elämäni ensimmäinen etätyöpäivä!

Onneksi pääsiäisen vuoksi tälle viikolle osuu vain yksi etätyöpäivä. Näin pääsen harjoittelemaan tilannetta.

Aivan kylmiltäni minun ei tarvitse siirtyä etätyöpäiviin. Meidän oma, pieni seitsemän hengen tiimimme on kokoustanut koko alkuviikon aamuisin puoli yhdeksältä. Ne neljä, jotka tiimistämme ovat jo olleet nämä kolme päivää maanantaista keskiviikkoonn etätyössä, ovat antaneet kullanarvoisia neuvoja.

Valmistaudu aamuun ikään kuin lähtisit töihin. Käy jossakin, lenkillä tai muuta sellaista, mikä korvaa työmatkan. Säilytä päivärytmi. Muista pitää ruokatauot. Voit käydä ostamassa vaikkapa perhepitsan ja syödä sen yksin. Sillä pärjää pitkälle. Ja kannattaa pukeutua jo aamusta siten, että voi lähteä ihmisten ilmoille. Työhömme kun kuuluu myös kiireellisten asioiden hoito.

Nämä joka-aamuiset Teamsin avulla käytävät keskustelut antavat hyvän tunteen, että kuulut johonkin porukkaan. Saman hyvän tunteen tuovat vähittäiset ja satunnaiset tapaamiset työpaikalla niiden kanssa, jotka tekevät lähityötä samoina päivinä kuin minä.

Jo tällä ensimmäisellä etä/lähityöviikolla työyhteisön merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan. En koskaan halua tehdä etätyötä, ellei siihen määrätä.

Kiitos hyvät, rakkaat, ihanat työkaverit! Olette korvaamattomia. Ja kun vielä oman tiimin kesken käymme leikkimielistä kisaa siitä, mikä ei kuulu joukkoon (eli mitä olemme ja mitä emme ole tehneet elämässämme - kymmenestä yksi ei kuulu joukkoon), tutustumme toisiimme ehkä hieman paremmin.

Nähdään kesäkuussa, tai syksyllä - mitä ihmettä!?

Tänään perjantaina työpäivä päättyi outoon tunnelmaan. Yksi jos toinenkin työkaveri kävi huikkaamassa ovellani tai minä heidän, että nähdään kesäkuussa. Tai, jos huonosti käy, vasta syksyllä.

Työyhteisöni, johon kuuluu 24 työntekijää ja kaksi esimiestä, on jakanut itsensä kahtia. Siis, esimiehet ovat kyllä yhtäaikaa töissä, jos eivät ole lomalla. Esimiehet eivät vain tapaa toisiaan, ovat paikalla eri rakennuksissa eri puolilla kaupunkia.

Muutoin meidän viisi tiimiä on sopinut keskenään, ketkä ovat parittomilla viikoilla etätyössä maanantaista keskiviikkoon ja parillisilla maanantaista tiistaihin. Ja ne loput loppuviikot.

Alamme kuuluu yhteiskunnan kannalta välttämättömiin palveluihin. Näin ollen meidän pitää kaikin varmistaa, että pystymme huolehtimaan näistä palveluista. Eri aikoina toimistolla töitä tekevät eivät saa tavata toisiaan myöskään vapaa-ajalla. Jos yhden ryhmän työntekijät altistuvat korona-virukselle tai sairastuvat siihen, niin toisella ryhmällä on mahdollisuus pysyä terveenä - ehkä.

Näin voimme varmistaa, että palvelut voidaan antaa asiakkaille. Näin kuuluukin olla.

Eli korona-pahkeinen vaikutti tähänkin. Näen osaa työkavereistani vasta kesäkuussa, jos hyvin käy. Korona-pandemian pitkittyessä näiden työkavereiden näkeminen siirtyy myöhäisemmäksi. Syksyyn, ensi vuoteen? Toivottavasti ei niin pitkälle!

Tässä haastavassa tilanteessa saimme esimiehiltä (naisimmeisiltä) hyvin selkeät toimintaohjeet. Siitä kiitos.

Ja minä Partsu olen ottanut tietotekniikassa huiman askeleen eteenpäin. Osaan käyttää Teamsia (neuvottelusysteemi, jossa voi puhua ja tarvittaessa näyttää naamansakin), osaan ottaa etäyhteyden työnantajan sisäiseen verkkoon ja tehdä töitä siellä kuten kuuluukin. Ja kai olen oppinut jotain muutakin, mutta palaan siihen myöhemmin - kun ymmärrän, mitä muuta. ;)

Jaksamista meille kaikille tässä poikkeustilanteessa!