Nopea ja maukas kesäinen salaatti

Luin jostakin varhaiskaalin käytöstä. Siitä innostuneena ostin ja kokeilin, miten toimii.

Tälle maanantaipäivälle tein salaatin, jonka pohjana oli silputtu varhaiskaali. Joukkoon kuutioin avomaankurkkua, paprikaa, tomaattia. Leikkelin persiljaa ja ruohosipulia. Päälle päätteeksi lisäsin vielä (feta)salaattikuutoita jonkin verran, kun niitä sattui olemaan jäljellä. Valmiita salaattikastikkeita tai öljyjä en käyttänyt, jotta ainesten maku tuntuisi suussa.

Palan painikkeeksi keitin uusia perunoita, jotka söin, tietenkin, kasvisrasvalevitteen kera. Voi olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta sitä minulla ei ollut. Ihan korkean kolesterolin pelossa. ;) Tosin en ole täysin kieltäytynyt voin käytöstä - voi on aina voita!

Huomiseksi tiistaiksi tein muutoin samaa salaattia, mutta lisäsin pilkottua graavilohta. Sitäkin kun oli jäljellä vähän ja se piti saada syötyä ennen viimeistä käyttöpäivää. Ja niin, vielä raejuustoa.

Palanpainikkeeksi otin pakastimesta sulamaan siskoni tekemiä riisipiirakoita. Eiköhän nälkä pysy poissa, ja työpäivä suju.

Salaatin määrästä tietysti riippuu, tarvitaanko muuta palanpainikkeeksi. Isompi määrä salaattia riittänee ilman mitään muuta lisuketta. Varsinkin, jos salaatista itsestään tekee ruokaisamman.

Salaatista jokainen voi tehdä eri vaihtoehtoja. Siihen voi panna oliiveja, Chorizo-makkaraa, kanaa, muutakin kalaa kuin graavilohta, salaattijuuston lisäksi tai vaihtoehtona muitakin juustoja. Vain mielikuvitus on rajana.

Suolaisia aineksia, suolaa ja mausteita jokainen voi tietysti käyttää oman mieltymyksensä mukaan.

Häpeällistä

Häpeällistä, sanon minä. Niin sanoi Perussuomalaisten puheenjohtaja ja kansanedustaja Jussi Halla-ahokin. Tosin aivan eri syistä, kuitenkin samaan asiaan liittyen.

Halla-ahosta oli häpeällistä, että eduskunnssa edes käsiteltiin edustaja Juha Mäenpään syytesuojan murtamista. Halla-ahosta oli ilmeisesti ihan oikein, että Mäenpää vertasi turvapaikanhakijoita vieraslajeihin. Eli Halla-ahon mielestä turvapaikanhakijat ovat vieraslajeja!?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen olisi halunnut viedä Mäenpään puheet rikosoikeudelliseen käsittelyyn. Hänen mukaansa kyse oli selvästi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Jos joku "tavis" olisi moista suustaan päästänyt, niin nakki olisi napsahtanut. Käräjille oitis!

Minusta häpeällistä tässä on se, että Juha Mäenpää edes puhui moisia. Tosin sitä ei ehkä pitäisi ihmetella, kun kyse on "persusta".

Häpeällistä on myös se, että Halla-aho sanoi olevan häpeällistä, että Mäenpään syytesuojan murtaminen tuotiin eduskuntaan. Voi Jussi, Jussi. Tuo kertoo sinusta kaiken olennaisen.

Minusta häpeällistä on myös se, että perussuomalaisten lisäksi monet muiden puolueiden kansanedustajat äänestivät syytesuojan murtamista vastaan. Kannattavatko he todella rikollisia puheita?

Valitettavasti omasta maakunnastanikin löytyi tällainen. Ilomantsilainen Keskustan edustaja Hannu Hoskonen. Jostain syystä ei yllättänyt. Onhan hän "kunnostautunut" monessa muussakin älyttömässä asiassa.

Maakunnan persuedustajat Sanna Antikainen ja Jussi Wihonen (sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä, ei naista suosien) toimivat kuten kunnon persun kuuluukin - äänestivät syytesuojan murtamista vastaan.

Mahtoivatko edes ymmärtää, mitä Mäenpää sanoi, vaikkei häntä nyt päästäkään syyttämään?

Polvilumpioni ei tottele, osa kaksi

Polvilumpiostani voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Tämä on toinen osa. Kolmas, neljäs, ehkä viideskin tulee.

Yhdessä vaiheessa elämääni kirjoitin juttuja lehtiin avustajana. Free lancer lienee se hienompi sana. Niillä ansioilla pääsin kesälomien ajaksi ja muulloinkin oikeita toimittajia tuuraamaan yhteen maakunnalliseen lehteen, en sentään siihen suurimpaan, mutta toiseksi suurimpaan kyllä.

Keskussairaalamme alueelle rakennettiin paikoitustaloa. Menin tekemään siitä juttua. Rakennustyöt olivat aivan alussa. Oli talvi. Reippaana "toimittajana" kävelin rakennustyömaan johtajan kanssa alueella ja jututin häntä. Hups. Yllättäen reipas toimittajan alku löysi itsensä maasta makaamassa.

Jalkani oli livennyt. Samalla taas sen sama oikean jalan polvilumpio oli mennyt sijoiltaan. Vaikka sairaala-alueella oltiin, ambulanssi tuli jostain kauempaa. Tosin itse olin syypää siihen. Kun "lansseja" ei ollut lähellä, ja minä en suostunut, että minut siirretään pyörätuoliin ja kärrätään siinä ensiapuun. Sen verran koski, ja todella kovaa.

Haluan mainita, että minulla todella korkea kipukynnys.

Minut vietiin ensiapuun. Siellä mukava mieshoitaja yritti saada polvilumpiotani paikoilleen. En kestänyt sitä pirullista kipua. Huusin suorastaan.

Sain morfiinia. Sitten lisää. Lopulta kipu ei ollut sietämätön, ja polvilumpioni saatiin paikoilleen.

Minut vietiin osastolle. Osaston hoitajat olivat kauhuissaan, kun kuulivat polvilumpioni menevän herkästi paikoiltaan. Miten he sen tajuavat?!? Ensiavun sairaanhoitaja lohdutti, kyllä rouva osaa siitä kertoa.

Kotiin olisin päässyt heti, jos sairaalasta olisi löytynyt koko jalkaa tukeva ja erityisesti polvea tukeva tuki. Kaikki olivat muiden käytössä.

Seuraavana aamuna pääsin kotiin. Fysioterapeutti ensin "opetti" minut kävelemään.

Polvilumpioni ei vieläkään ottanut opiksi. Kehtaakin! Myöhempiin temppuihin palaan myöhemmin.

Kiitos, olen kiitollinen

Jutta Urpilainen, nykyinen Suomen EU-komissaari (SDP), sen aloitti. Julkisen kiittelemisen.

Demarit hävisivät kuntavaalit vuonna 2008. Häviöstä huolimatta Urpilainen puhui torjuntavoitosta ja kiitteli äänestäjiä. "Ensinnäkin kiitos kaikille äänestäjillemme" - näin suunnilleen alkoi lähes jokainen Urpilaisen puheenvuoro haastatteluissa.

Ainakin minulle tuli sellainen olo, että hän väisteli asian ytimestä puhumista. Demarit hävisivät vaalit hänen ollessaan puolueen puheenjohtaja.

Ensinnäkin haluan kiittää äänestäjiämme... Ensinnäkin haluan kiittää äänestäjiämme...

Nyt tämä julkinen kiittely on siirtynyt yritysmaailman puolelle. Ihan täällä meidän maakunnassammekin sitä esiintyy.

Häkellyin aika paljon lukiessani sanomalehti Karjalaista, joka kirjoitti Autotalo Laakkosen toimitusjohtajan vaihdoksesta. Uudeksi toimitusjohtajaksi oli valittu (kutsuttu?) silloinen varatoimitusjohtaja.

Uusi toimitusjohtaja kiitteli Laakkosen perhettä ja työnantajaa, kun hänet tehtävään valittiin. Kertoi olevansa kiitollinen.

Mitä ihmettä?!?

Ei kai kyse ollut "almusta" entiselle varatoimitusjohtajalle? En usko todellakaan. Laakkosen perhe on sen verran kovaa liikemiestä sukupuolesta riippumatta, että almuille ei ole sijaa. Ansioiden ja näyttöjen perusteella siihen perhekonserniin tekijät valitaan!

Uuden toimitusjohtajan pitäisi olla kiitollinen itselleen, omalle osaamiselleen. Olla rinta rottingilla - minä olen osaaja!

Ei pitäisi nöyristella. Tai jos pitää, niin missä mennään?

Kun minä kiittelen teitä, hyvät lukijani, kiittelen vilpittömäsi. Tosin taustalla saattaa olla ajatus, että harjoittelen uutta elämääni varten eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Ehkä pyrin korkeisiin poliittisiin tehtäviin. Puolue on vielä haussa. Tai ehkä pyrin yritysjohtajaksi sellaiseen yritykseen, johon osaamiseni riittää. Sen verran minulla on vielä järkeä jäljellä, että en pyri esimerkiksi teknologiapuolelle tai muulle minulle täysin käsittämättömään maailmaan.

Menikö jo muistikin?

Tajusin juuri, että olin unohtanut toiset yksivuotisjuhlani. Ensimmäisen, vuosi eläkkeeseen 1.6., ei jäänyt huomaamatta eikä kuulematta työkavereiltanikaan.

Viime perjantaina 12.6.2020 olisi ollut blogini yksivuotisjuhlapäivä!

Yllätyin itsekin, kuinka monta kirjoitusta olen saanut aikaiseksi. Tämä on 89. teksti. Olen kirjoittanut ihan teidän lukijoiden kiusaksi, mutta toivottavasti myös iloksi ja riemuksi. Minä olen tästä tykännyt.

Jos teitä ei olisi, ei olisi blogianikaan.

Kiitos!

No jopas nyt jotakin!

Tänään tiistaina 16.6.2020 ärsyyntymiseni nousi aikamoisiin sfääreihin. Aiemmin minulle tuli Helsingin Sanomat paperisena versiona päivittäin, sitten muutoin diginä, mutta perjantaista sunnuntaihin myös paperisena. Kun sitten aloin vieläkin säästää, lopetin perjantain paperilehden.

Olen ryhtynyt sopeuttamaan menojani vajaan vuoden kuluttua alkaviin eläkepäiviin. Eläkkeellähän tulot eivät kasva, vaan putoavat rajusti palkkaan verrattuna. Näin ollen jokin aika sitten muutin Hesarin tilauksen kokonaan digitaaliseksi. Se on minimi, ellen sitten näe nälkää ja siksi joudu luopumaan kokonaan tilauksesta.

Ensin meni hyvin. Aamuisin tihrustelin lehteä kännykästäni. Kun joskus viime viikolla muutin käyttäjätunnukseni, alkoivat ongelmat - viikonloppuna. Lehti ei päivittynyt. Aina oli vain vanha lehti ja vanhat uutiset. Tuusulastakin kolme samaa juttua ollut kohta koko koronakauden ajan.

Tänään aamulla ärsytyskynnys meni yli. Avasin tietokoneen, jotta löydän Hesarin asiakaspalvelun puhelinnumeron helpoiten. Ja sitten soittamaan. Ne tavalliset, jos haluat sitä, paina tätä, jos tuota, paina sitä.

Loptulta minulle vastattiin. Itse asiassa ihna kohtuuajassa.

Aloitin vuodatukseni. Valitin, kun lehti ei päivity. Asiakaspalvelun työntekijä tarkisti minulta käyttäjätunnukseni. Se näkyi järjestelmässä oikein. Olin todella vihainen. Silti vanha lehti!

Yhtäkkiä katseeni jähmettyi tietokoneen ruudulle. Mitä ihmettä!?! Tietokonekaan ei päivity. Ruudun oikeassa alareunassa on sama päivämäärä kuin Hesarin mobiilisovelluksen viimeisimmässä lehdessä.

Puhisin, että on se kummaaaaaa... Puheeni alkoi hidastua. Tuijotin, tuijotin. Tajusin, että tietokoneessani oli päivämäärä 16.6.2020, ja uusin digi-Hesari oli samalta päivältä.

Sanoin kiireesti, että palaan asiaan, jos ongelma vielä jatkuu.

Olisin voinut vaipua maan alle häpeästä. Lehti päivittyi kuten pitikin. Minulla oli ajantaju mennyt sekaisin näin lomahelteellä. Tänään ON 16.6.2020, ei 23.6.2020.

Entä jos?

Eilen lauantaina alkoi Yle TV1:ssä Jari Tervon luotsaama ohjelma Entä jos. Tervon lisäksi siinä on kolme vierasta. Käsittääkseni vieraat vaihtuvat. Eilen vieraat olivat tunnettuja kasvoja, paitsi yksi. Ainakin minulle yksi vieraista oli vieras. Jotain tuttua kasvoissa oli, mutta en saanut kiinni, missä kenties olen häneen "törmännyt".

Ohjelma oli äänitetty kevään aikana - suurimpaan koronaviruseristyksen aikaan. Näin ollen osallistujat eivät olleet samassa tilassa. Kukin oli kotonaan. Televisiossa he olivat naamaruutuja - milloin yksi, milloin usemapi neljästä osallistujasta näkyi ruudussa.

Entä jos ohjelma Entä jos olisi jäänyt tekemättä? Olisimmeko köyhempiä henkiseltä anniltamme? Olisiko Suomi tai koko maailma menettänyt jotakin? Jäänyt jotain paitsi?

Ei todellakaan! Aika köykäinen oli ohjelma. Aiheet vaihtuivat, ja jossittelu ei tullut lupauksista huolimatta sydämen kyllyydestä.

Jotta en yhden jakson perusteella täysin teilaisi ohjelmaa, katson uuden jakson ensi lauantaina. Odotukseni eivät ole kovin kummoiset.

Tervo ja vieraat tekivät parhaansa. Ohjelman idea ontui, samoin käsikirjoitus.

Vai olenkohan jotenkin tyhmä?

Lomalle

Tänään olen vielä viikonlopun lauantaissa. Maananataina jään lomalle. Sellaiselle neljän päivän, onhan juhannusviikko.

Luvassa on luita hellivää hellettä ja lämpöä. Olo on vapautunut. Ei aikatauluja, joita en itse halua. Ja loma alkaa hyvin. Heti maanantaiaamuna kello kahdeksan istun kampaajan tuolissa hiuksiani muotoiluttamassa,

Kampaaja-aika oli jo aiemmin, mutta työt sotkivat sen. Ei ollut minulla valtaa päättäää omista asioistani. Kohta on.

Lomien määräytyminen on jännä asia. Meillä kunnallisella puolella lauantaita ei lasketa lomapäiväksi. Ihan hyvä niin. Yksityisellä puolella kyllä. Miksi? Eihän lauantai ole työpäivä!

Omien lomieni suhteen koin myönteisen yllätyksen. Luulin, että minulle kertyy tällä loman määräytymiskaudella vain 28 päivää. Ei, ei. Kertyykin 30 päivää. Yli kummenen vuotta kunnallisella alalla ja ennen 31.3.2021 olen yhtäjaksoisesti kuusi kuukautta saman yönantajan palveluksessa. Hyvä näin.

Nämä yllättävät kaksi "ylimääräistä" lomapäivää tekevät sen, että voin vielä spekuloida lomien pitämisellä ennen eläkepäiviä.

Aiemmin ajattelin, että viimeinen fyysinen läsnäolopaiväni olisi aprillipäivä 1.4.2021. Nyt saattaa olla toisin. Tai sitten käytän nuo kaksi päivää jo aiemmin ensi vuonna. Saa nähdä.

Lomalle on hyvä jäädä. Työviikko ei mietytä, kun viikko on vapaata.

Että ne ipanat meluavatkin!

Maailmassa ei ole kauheampaa kuin meteliä pitävät ipanat. Kehtaavat hyppiä trampoliinilla ja kiljua suuresta riemusta. Hyppisivät ihan hiljaa! Minä haluan olla rauhassa. En halua kuunnella lasten riemua.

Tänäänkin istuin omalla terassillani auringon lämmössä. Olen ihan varma, että kuulin jostakin lasten huudahduksia. Ainakin, kun oikein tarkkaan kuuntelin. Ihan naapurissa ei pieniä lapsia ole, mutta varmasti niitä löytyy lähitienoilta. Suorastaan häiritsevää.

Kun olen pihassani vapaa-ajasta nauttien, niin minua ei saa häiritä. Minulla pitää olla rauha ajatella omiani. Jos ipanat, joita myös lapsiksi kutsutaan, kiljuvat riemusta kesästä nauttien, niin minulla ei ole mahdollisuutta vaipua synkkyyteen. Pitää vahtia niita kummajaisia.

Ei ole laisinkaan reilua, että mukulat nauttivat hyvästä ja huonosta säästä, jos minä en nauti! Enkähän minä voi nauttia, kun pitää kuunnella lasten kiljahduksia, naurunremakkaa, tömiseviä askelia, kun leikkivät hippasta.

Heidän vanhempansa ne ihan kummallisia ovat. Sallivat moisen häirinnän. Eivätkö he osaa kasvattaa lapsiaan?! Lasten pitää olla hiljaa kuin huopatossutehtaassa. Äh, taitaa olla vääränlainen vertauskuva. Kyllähän ne koneet siellä tehtaassa meteliä pitävät. Vai käytettäisiinkö huopatossutehtaassa tavallista neulaa ja lankaa? Ei.

Ipanat voisivat leikkiä koko ajan piilosta. Silloin kaikki ovat hiljaa. Pitää pysyä piilossa ja olla hiljaa, jottei etsijä löydä. Ja etsijän pitää olla hiljaa, jotteivat piilossa olijat kuule, milloin hän lähestyy piilopaikkaa.

Voi sitä autuutta, kun ei kuuluisi mitään! Korkeintaan puiden lehtien suhinaa ja lintujen laulua.

Saattaisi ahdistus iskeä. Pidän hiljaisuudesta. Se rauhoittaa. Mutta jos ei olisi kuin pelkkää hiljaisuutta, ei olisi mitään elämää.

Minusta on hienoa istua lauantai-iltapäivisin omalla kotiterassillani auringon alla tuulen sivellessä lempeästi poskipäitäni. Lueskella, juoda kahvia, kuunnella ympäristön ääniä.

Välillä ei kuulu kuin lintujen sirkutusta, lehtien havinaa. Jossakin koira haukahtelee. Lapset kirmailevat pihoillaan ja kylän raitilla. Joku naapuri leikkaa nurmikkoa, toinen naputtelee nauloja rakentaessaan ties mitä. Välillä autot ajavat raitilla, mopopojat päristelevät, traktorit jyrisevät, moottoripyörät ovat lähteneet liikkeelle. Sitten on taas hiljaista.

Hiljaisuus rauhoittaa. Ja elämän äänet rauhoittavat. On hyvä tuntea, kuulla, ettei ole yksin tässä maailmassa.

Leikkikää lapset, leikkikää!

Jännittävä tosi elämä -kuvaus

Katsoin tänään Yle Areenasta jotakin sellaista, joka oli parempaa ja jännittävämpää kuin mikään todella hyvä fiktiivinen dekkari.

Saksalaisten, englantilaisten, norjalaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten hyvien dekkarisarjojen ystävänä olin suorastaan yllättynyt. Että voikin olla henkeä salpaavaa!

Henkeäsalpaavan jännityksen perustana on, ettei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei räiskintää. On hidasta menoa, välillä kaikki on kuin pysähtynyt. Vaikuttaa, että mitään ei tapahdu. Ja tapahtuu paljon.

Katsoin suorana mustarastaan pesintää halkopinossa. :) Ensin mykkänä, kun en hoksannut panna ääntä päälle. Se ei haitannut. Tuntui hyvältä katsoa elämää ilman meteliä. Kun panin äänen päälle, niin onneksi ei tullut mitään karmivaa taustamusiikka. Oli aito tunnelma, vain pesä mustarastaineen ja ympärillä oleva luonto. Siitä kiitos!


Ensin näytti, että poikasia on vain kolme. No ei sentään. Löytyi niitä enemmän, kun ne nousivat esiin toisten alta.

Emo huolehti niistä. Toi ruokaa, huolehti ulosteiden poistamisesta - näin käsitin. Vartioi, ettei mikään paha kävisi niiden kimppuun.

Pesä puupinossa. Puupinon omistajat olivat peittäneet sen pellillä, jotta talvella olisi käytössä kuivaa polttopuuta. Sade ropisi peltiin. Poikaset olivat pesässä turvassa, emon hoivassa. Emo oli valppaana, katseli koko ajan ympärilleen. Ettei vain mikään vaarantaisi poikasia.

Olisin voinut katsella pesintää vaikka kuinka kauan. Valitettavasti tai paremminkin onneksi välillä on pakko huolehtia omasta kultaisestanoutajasta. Ja kai tätä kotiakin pitää siivoilla, järjestellä.

Palaan vielä mustarastaan pesinnän pariin. Suosittelen teillekin hyvät lukijani. Valtavan hieno kokemus odottaa teitä!