sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Onnea Timo

Timo Vornanen, onnittelen sinua. Ammuit itsesi kertalaukauksella koko maan tietoisuuteen ja ulkomaillakin, ainakin Venäjällä.

Reilu viikko ihkun käsittämättömän tapauksen jälkeen olet ollut joka päivä medioissa. Eilen lauantaina Jukka Lindströmin Kovan viikon ilta -ohjelma Ylellä omisti lähes koko ajan sinulle.

Ihkua ennen tuskin kukaan tiesi sinusta. No, täällä Pohjois-Karjalassa kyllä tiesimme. Jopa puolueesi puhenjohtaja Riikka Purra totesi, ettei tuntenut sinua. Ellei hän halunnut ottaa etäisyyttä sinuun.

Eduskunnassa harvoissa puheenvuoroissasi olet puhunut turvallisuudesta. Aika hyvin onnistuit edistämään sitä.

Palkittu poliisi, innokas metsästäjä ja isä. Ja vielä enemmän paljon muuta, mutta turvallisuusyistä jätän tarkentamatta.

torstai 2. toukokuuta 2024

Ihku ja anteerksipyyntö

Tiedotusvälineiden mukaan persujen kansanedustaja Timo Vornanen on syyllistynyt ampuma-aseen käyttöön julkisella paikalla. Ja muutamaan muuhunkin rikokseen häntä epäillään syyllisekse.

Ihku-baarin edessä aseensa laukaussut Vornanen esitti tänään anteeksipyyntönsä. Keille? Persujen puolueelle, äänestäjilleen ja eduskunnalle.

Unohtuiko ihku-mieheltä jotain? Kyllä. Anteeksipyyntö olisi pitänyt osoittaa ensisijaisesti heille, jotka joutuivat vaaraan. Ja meille kaikille, jotka haluamme elää rauhassa ilman väkivallan uhkaa.

Nyt Vornanen on päätetty erottaa puolueen eduskuntaryhmästä Itse hän on päättänyt pysyä kansanedustajana. Oikeuden päätöstä ei mahdollisesta rikosasiasta ole. Vornanen tietänee, mikä on lopputulos.

Aika "ihkua" toimintaa parlamentaarikolta.

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Mistä on pienet persut tehty?

Mistä on pienet persut tehty? Rasismista, natsimielisyydestä, törkeistä rikoksista - niistä on pienet, ja isot, persut tehty.

Olen järkyttynyt, kun persujen kansanedustajaa epäillään vakavista rikoksista: törkeästä väkivallasta ja ampumaserikoksesta. Persut puhuvat maan sisäisestä turvallisuudesta, mutta järkyttävät itse sitä monin tavoin.

Kyse ei ole pelkästään tästä ilmeisesti siviiliammatiltaan poliisin tekemästä rikoksesta. Kyse on laajemminkin persujen toiminnasta. Rasistisella ja syrjivällä toiminnallaan he vaarantavat turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan. Hallituspuolueiden tuella, ainakin hiljaisella sellaisella.

En väitä kaikkia persuja rikollisiksi. Silloin, kun kansanedustaja syyllistyy moiseen, kyse on erittäin vakavasta asiasta. Toivottavasti persujen johto ainakin ymmärtää tehdä oikeat johtopäätökset, mikäli kyseinen edustaja todetaan syylliseksi tekoihin.

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Mitään ei ole leikattu ...

"Mitään ei ole leikattu ennen kuin kaikki on leikattu." Tämän lauseen kuulin perjantaina Yle radio 1:n Politiikkaradion osiossa Puheet päreiksi.

Viestin oli lähettänyt ohjelman kuuntelija. Hän mainiosti sovelsi hallituksen viestiä 'mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu'. Hän on ymmärtänyt, että oikeistolainen hallituksemme leikkaa kaikesta, joka liittyy vähäosaisiin. Väitteistä huolimatta päätökset eivät ole oikeudenmukaisia.

Perjnatain Puheet päreiksi -ohjelmaa toimittaa Tapio Pajunen. Hänen kanssaan ohjelmassa on mukana suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen. Aivan loistava kaksikko! Suosittelen. Ohjelma tulee yhdeltä iltapäivällä.

torstai 18. huhtikuuta 2024

Kansanedustaja ihan pihalla

Seurasin tänään eduskunnan kyselytuntia. Välillä hallituspuolueidenkin edustajat kyselevät asioista omilta ministereiltään. Näin teki tänään myös outokumpulainen toisen kauden kansanedustaja Sanna Antikainen (ps).

Meinasin kuolla nauruun. Antikainen peräsi oppositiolta vastauksia, vaikka kyselytunnilla kysellään ministereiltä. Kun salissa alettiin nauraa, ja ihan syystä, niin lopulta Antikainen ymmärsi esittää kysymyksensä muistaakseni oman puolueensa ministerille, Kaisa Juusolle. En ole varma, kun nauroin niin rajusti. Tosin Juuso on tehtävistään yhtä pihalla kuin Antikainen kyselytunnin tarkoituksesta.

Ja arvatkaapa, miten Antikainen kysymyksensä asetti. Se alkoi: "Eikö olekin niin...?". Arvoisa edustaja antoi jo vastauksenkin ministerin suuhun.

Mitäpä pitäisi ajatella edustajan osaamisesta?

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Suomi militarisoituu

Nykyhallituksen aikana Suomessa on ollut havaittavissa merkkejä militarisoitumisesta. Liittyminen Natoon tapahtui edellisen hallituksen kaudella, mutta sotilaallinen valmistautuminen on voimistunut nyt viimeisen vuoden aikana.

Kahdenvälinen sopimus USA:n kanssa antaa vieraalle valtiolle sen halutessa valtavat mahdollisuudet "valloittaa" Suomi. Etenkin puheet ydinaseiden läpikuljettamisesta ovat enemmän kuin huolestuttavat.

Presidentti Stubb puhui vaalikampanjassaan ja heti sen jälkeen rauhan puolesta toimimisesta. Virkaan asettamisen jälkeen en ole kuullut enkä lukenut mitään rauhasta. Nato-intoilua on sen sijaan riittänyt.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Ensimmäinen päivä

Tänään on ensimmäinen päivä tällä lämmityskaudella, kun ei ole tarvetta pistää tulta uuniin. Vielä näin lähempänä iltayhdeksää sisälämpötila on melkein 22 astetta Aurinko lämmittää mukavasti.

Huomenna tuli uuniin on pistettävä. Vielä ei ole niin lämmintä, että voisi olla taloa lämmittämättä useampana päivänä.

Vaihtoehto olisi tietysti sähköpattereiden kuumentamisesta, mutta se ei ole tarpeen. Onhan puuvarastossa puita riittävästi, osittain jo ensi talvelle. Loput tulevat, kun ilmoitan toimittajalle. Maksettu on.