sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Jäbän jorinat - Tämäkinkö sen piti keksiä

Tervehdys pitkästä aikaa. En ole päässyt kirjoittelemaan, kun nahkamutsi on vallannut läppärin täysin itselleen. Tänään se oli armollisella päällä.

Meillä sujuu ihan ok. Ikävää on ollut nyt se, että Ulkoiluttaja ei ole päässyt lenkkeilemään kanssani vähään aikaan. Yksi syy on se, että sille sattui haaveri.

Lyhyet ja hitaat lenkit nahkamutsin kanssa ovat ok, mutta kaipaan vauhtia. Onneksi saan sitä omalla pihalla - yksin tai nahkamutsin kanssa.

Vähän huvittaa, kun se heiluu välillä lapion kanssa, vaikka lapioitavaa ei ole. Tai siltä minusta tuntuu. Välillä sillä on käsissä petkel, jolla se hakkaa kovettunutta ja jäätynyttä lunta. Ja sitten heittää lumen kauemmas takapihan oven edestä. Se on hauskaa.

Olen nuori ja energinen. Silti kaipaan välillä rauhaa, jotta saan levätä ja nukkua. Nahkamutsi vain keksi jotain, joka tekee minut levottomaksi. Paitsi öisin. Silloin nukun ja kunnolla.

Nahkamutsi on ruvennut piilottelemaan keksin puolikkaita eri puolille kotia. Niitä löytyy milloin mistäkin. Eikä siinä ole mitään logiikkaa.  Josku löydän, kun tulen pihalta. Joskus muulloin. Eivätkä ne ole aina samassa paikassa.

Siis pitikö sen keksiä tämäkin! Miten koira voi levätä, kun takaraivossa tykyttää, että herkkuja saattaa olla vielä jossakin piilossa? Levottomaksi on tämä elämä mennyt.




perjantai 24. helmikuuta 2023

Slava Ukraini!

Tänään tuli tasan vuosi siitä, kun Venäjä hyökkäsi oikeudettomasti Ukrainaan ja aloitti julman sodan.

Ukraina tarvitsee meidän kaikkien tukea. Tuetaan vaikka aivan pienin lahjoituksin. Pienistä puroista syntyy iso joki.

Tänään jopa meidän kylällä jokin taho oli pystyttänyt lippusalon, jossa liehui Ukrainan lippu. Kylän torilla, keskeisellä paikalla. Kiitos!

Slava Ukraini!



keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Olipa se kutistunut

Kävin tänään entisen työpaikkani pihassa ja rakennuksessa. En töitä hakemassa, vaan vapaaehtoistyöni tiimoilta.

Minua jännitti etukäteen, löydänkö autolleni paika vai pitääkö jättää kauaksikin. Löytyi ihan pihasta parkkipaikka, josta sain vinkin etukäteiskyselyn perusteella.

Vapaana ollut paikka oli aivan lähellä minun entistä parkkiruutuani. Hikoilutti, kun pelotti, jaksanko kävellä rakennukseen asti.

Yllätyin. Koko piha oli kutistunut puoleen. Käytännössä olisin jaksanut kävellä moninkertaisen matkan. 

Kun parisen vuotta sitten olin töissä viimeisiä kuukausia ja viikkoja ennen eläköitymistäni, niin tuntui, etten millään jaksa autosta rakennukseen ja päinvastoin. Nyt jäin miettimään, mitä on tapahtunut.

tiistai 21. helmikuuta 2023

Lakkovastaisuuden lietsontaako

Sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitus 16.2.2023 käsitteli satamalakkoa. Kirjoituksessa todettiin: "Suomalaisilta ei heru tukea ja ymmärrystä tälle lakolle."

Pääkirjoituksessaan 21.2.2023 lehti jatkoi samaan malliin: ”Satamalakon jatkuminen syö suomalaisten mielissä vähäistäkin sympatiaa ahtaajille.”

Mistä nämä tiedot suomalaisten mielipiteestä? En ole huomannut ainuttakaan tutkimusta tai selvitystä, jossa oli selvitetty suomalaisten ajatuksia satamalakosta. En ole kuullut radiosta tai nähnyt televisiosta vastaavaa tietoa.

Jos sellainen tutkimus tai selvitys on tehty, toivon saavani linkin siihen. Kysyin sitä sähköpostitse lehden päätoimittajalta Pasi Koivumaalta ja toimituspäälliköltä Jyrki Utriaiselta, mutta en saanut vastausta.

Vaikka Karjalaisen pääkirjoitus on mielipidesivuilla, niin se on pääkirjoitus. Taustalta pitää löytyä faktatietoa. Paljolti tosiasioihin onkin viitattu. Suomalaisten ”mielipide” (laillisesta) lakosta on laadittu musta tuntuu -pohjalta.

Karjalaisen toimittajilla saa, ja mielellään pitää, olla omat mielipiteensä. Niistä voi kirjoittaa kolumneissa, jotka ovat selkeästi erillään tietopohjaisista jutuista. Näiden kahden pääkirjoituksen osalta minusta vaikuttaa, että lehden pyrkimyksenä on ohjata suomalaisten mielipidettä lakkoja vastaan.

maanantai 20. helmikuuta 2023

Niin se maailma muuttuu

Syyskuussa 2007 silloinen Suomen puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) totesi Yhdysvaltain matkallaan, että Suomen suurin turvallisuushaaste on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Suomessa kohisi poliitikot laidasta laitaan paheksuivat. Ja me tavalliset ihmiset myös, minä mukaan lukien. Ei näin sovi sanoa.

Helmikuussa 2023 Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi yhdysvaltalaisen kaupallisen televisio- ja radioyhtiö CBS:n haastattelussa, että Venäjä on uhka koko Euroopalle. Siitäkin kohistiin ja kohistaan, mutta ei paheksuta - ainakaan Suomessa, paitsi jotkut.

Niin se maailma muuttuu. En tiedä, onko Venäjä muuttunut vai onko se aina ollut niin julma kuin nykyään. Sotilaallinen hyökkäys on sen luokan teko, että sitä pitää paheksua, ei Marinin lausumaa. Marinia ihaillaan (?) hänen rohkeista sanoistaan.

Kyllä, Venäjä on uhka Suomelle, koko Euroopalle ja maailmalle. Se pyrkii valloittamaan maailman sotimalla. Tosin tuskin se siihen pystyy, mutta...

torstai 16. helmikuuta 2023

Kaapattu vai ei - jälkikirjoitus

Juuri lukemani tiedon mukaan Mika Lintilän WhatsApp-tiliä ei oletu kaapattu. Lintilä selitti, että kyse on ollut rinnakkaiskäytöstä. Mitä se tarkoittaa, hän ei osannut kertoa. Asiantuntijan mukaan sillä tarkoitetaan tilin rinnakkaiskäyttöä tietkoneella. Tosin Lintilä väittää, ettei hänellä ole koneelle ladattu  WA-sovellusta.

Hmm. Mielenkiintoista. Selitystä, selitystä. Tulee mieleen entinen (lyhytaikainen) pääministeri Anneli Jäätteenmäki - "kysymättä ja pyytämättä".

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Kaapattu vai ei

Tiedotusvälineissä on laajalti uutisoitu, että elinkeinoministeri Mika Lintilän puhelimesta oli lähtenyt Sanna Marinia ja Matias Mäkystä pilkkaava WhatsApp-viesti. Lintilä on kiistänyt lähettäneensä sen itse.

Hän on arvellut, että hänen tilinsä oli kaapattu Afrikan matkan aikana. Viestin lähettämisen aikaan hän oli ollut syömässä ravintolassa Fortumin edunvalvonnasta vastaavan johtajan Esa Hyvärisen kanssa. Helsingin Sanomien (HS) mukaan Hyvärinen ei ollut nähnyt Lintilän "näpläävän puhelinta".

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että eduskunnan turvallisuudesta vastaavat asinatuntijat eivät tutki tilin kohtaloa. Tehtävä on annettu ulkopuoliselle yksityiselle yritykselle, kirjoittaa HS. Tili oli "kaapattuna" vain muutaman tunnin ajan.

Monet tahot ovat arvioineet, että pelkästään tämä seikka osoittaa turvallisuusuhan olevan mitätön. Jos kyse olisi vakavasta asiasta, valtion omat turvallisuusasiantuntijat tutkisivat asian perinpohjin.

Huomenna torstaina pitäisi tulla tieto, oliko tili todellakin kaapattu. Olipa lopputulos mikä hyvänsä (Lintilä itse kirjoitti viestin, joku hänen läheisistään tai avustajistaan oli päässyt puhelimeen käsiksi tai tili oli kaapattu) niin tilanne on nolo - ministeri Lintilälle.

Ministerillä välähti

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulla välähti. Näin ainakin Ylen nettiuutisten mukaan. Tosin Yle tiedotti asiasta, ei kertonut räväkästi ministerin välähdyksestä.

Kiuru järjesti tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi keinot hoitajapulan ratkaisemiseksi. Jatkossa hoitajat tekevät töitä, joita hoitajien kuuluukin koulutuksensa perusteella tehdä. Avustaviin tehtäviin tulee palkata avustavaa henkilöstöä.

Näin yksinkertaista se on. Luulen, että Tehy ja Super palkitsevat ministerin arvomitalilla. Lopultakin hän ymmärsi asian, jota sekä ammattiliitot että tavalliset kansalaiset ovat toitottaneet usean vuoden ajan.

Onnea Krista Kiuru. Ei mennyt ihan kokonaista vaalikautta, jotta löysit ratkaisun.

tiistai 14. helmikuuta 2023

Keskittynyt valta huolestuttaa

Suomessa päätösvalta on keskittynyt ja keskittyy edelleen. Se herättää minussa suurta huolta. Kun yksi ihminen toimii miltei kaikilla mahdollisilla tasoilla useissa eri tehtävissä, niin tuleeko asiat nähtyä riittävän laajalti? Perehdytäänkö riittävästi ja hoidetaanko asiat kunnolla?

Erinomaisen esimerkin tästä keskittymisestä sain joensuulaisesta kansanedustajasta Seppo Eskelisestä. Hän on kirjoittanut eri rooleissa yleisönosastokirjoituksia ja kolumneja, ja hänestä on kirjoitettu, muun muassa Karjalaisessa.

Kansanedustajuutensa lisäksi Eskelinen on Joensuun kaupungin valtuutettu ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, minkä myötä hän on myös omistajaohjausjaoston varapuheenjohtaja. Hän on Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston puheenjohtaja sekä aluevaltuutettu.

Hän istuu kahdessa eduskunnan valiokunnassa varsinaisena jäsenenä ja yhdessä varajäsenenä. Aiemmin hän toimi peräti neljässä valiokunnassa joko varsinaisena tai varajäsenenä.

Eskelinen vaikuttaa myös VR:n ja Postin hallintoneuvostoissa ja toimii poliisiasiainneuvottelukunnan puheenjohtajana. Luottamustoimien listaa voisi jatkaa loputtomiin paikallisista, maakunnallisista ja sosiaalidemokraattisen puolueen tehtävistä.

Eskelinen ei ole ainoa. Lähes poikkeuksetta yhdet ja samat henkilöt eri puolueissa haalivat valtaa, ja sitä jaetaan heille. Vallan hajauttamisesta ei ole tietoakaan. Onko kyse myös epäluottamuksesta omia kohtaan?

Haastan kaikki puolueet miettimään vallan jakamista eri henkilöille, ja ryhtymään toimiin. Kaikki luottamustehtävät eivät ole vaaleissa päätettävissä. Lautakunnat, jaostot ja valiokunnat voisivat saada raikasta tuulta toimintaansa, jos mukaan sitoutettaisiin laajempi joukko vaikuttajia.


lauantai 11. helmikuuta 2023

S-pankin outo käytäntö

Yritin nostaa tänään lähikaupassani S-tililtä rahaa, jotta voin huomenna maksaa Jäbän ulkoiluttajalle tämän viikon työt. Ei onnistunut.

Tarkistin kaupassa olevan päätteen avulla, että tilillä on riittävästi saldoa. Oli. Onnekseni minulla sattui olemaan mukana myös pin-koodi, joten saatoin tarkistaa sen oikeellisuuden. Aivan oikein oli.

Myyjät kaupassa eivät pystyneet selvittämään, mistä siinä oli kyse. Nostoa yrittäessäni tuli tieto, että kortin haltijalla ei ole oikeutta kyseiseen toimintoon.

Pyysin selvittämään asian ja ilmoittamaan minulle viimeistään maanantaina eli ylihuomenna. Jonkin ajan kuluttua myymäläpäällikkö soitti. Hän kertoi, että vastaavia tapauksia on ollut pari aiemminkin. Asiakas ei ole päivittänyt tietojaan. Tällöin S-pankki blokkaa toimintoja yksi kerrallaan.

Olin aivan huuli pyöreänä. Pitäisikö minun tietää, milloin pitää päivittää tietojani? Miksi pankki ei ole asianmukaisesti yhteydessä, jotta se toimisi lain mukaan? Eihän pankki voi noin vain blokata toimintoja ilman, että se ilmoittaa asiakkaalle?

Jätin soittopyynnön. Odotan jännityksellä, mitä pankista vastaavat. Mikä lienee selitys?

Olen pystynyt kartuttamaan bonuksia ostoksistani. Olen pystynyt maksamaan ostoksiani kortillani. Korttini on voimassa tämän vuoden kesäkuuhun asti.

Kun saan pankista puhelun, olen yhteydessä finanssivalvontaan. Mikään selitys ei poista sitä, että pankki on toiminut laittomasti.

Jäbän ulkoiluttaja ei jää vaille palkkiotaan. Ajelin kymmenen kikolmetrin päähän ja nostin summan Ottomatilta toisen, varsinaisen pankkini tililtä.

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Silkkaa säästöä

Tulipa tänään säästettyä yli tuhat euroa. Auto vaati taas kerran remonttia, joka kävi ilmi viime viikon vuosihuollossa. Sovin remontista heti huollon jälkeen, koska ilman autoa en pärjää.

Kun sain tänään soiton remontin ajankohdasta, kerroin, että tässähän on kyse samasta asiasta kuin vajaa vuosi sitten. Kun työntekijä kävi läpi aiempaa remonttia koskevia tietoja, hän totesi, että samoista varaosista ja samasta ongelmasta on kyse. Ei mene maksua.

Jonkin ajan kuluttua hän soitti uudestaan ja totesi, että koska kyse on takuuvaraosista, he eivät voi teehdä asialle mitään. Automerkkini virallinen takuuhuoltosopimus oli tässä liikkeessä päättynyt vuodenvaihteessa. Neuvoi olemaan yhteydessä uuteen huoltofifrmaan.

Olin tiukkana. Minun suuntaani tämä auto- ja huoltamoliike oli velvollinen korjaamaan virheellisen työn. Jos teettäiisn työn toisessa yrityksessä, en saisi ehkä sijaisautoa veloituksetta käyttööni kuten olin sopimut tämä yrityksen kanssa.

Soittaja sanoi keskustelevansa huoltopäällikön kanssa. Soitti jonkin ajan kuluttua uudestaan. Yritys hoitaa takuukorjauksen omaan piikkiinsä. Sijaisautonkin saan veloituksetta,,. Jos on tarvetta eli eivät ennätä tehdä remonttia yhden työpäivän aikana, saan sijaisauton viikonlopun yli.

Tässä tuli säästöä firman arvion mukaan 1100,00 euroa. Ehkä tässä auttoi se, että olen ollut kyseisen yrityksen asiakkaana lähes 30 vuotta.

Lisää säästöä tuli tänään sähköyhtiöni viestin myötä. Sain tekstiviestin sähkön hinnan puolittamisesta huhti-toukokuuksi, niin euroja ropisi lisää omalle tililleni. Sähkön hinta on silloin 10 snt/kWh. Siirtohintaa en vielä tiedä. Toivottavasti ei nouse niin, että kaikki sähkön kulutuksesta tulevat säästöt menevät kohonneeseen siirtohintaan.

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Jännittäviä aikoja

Keskustelin eilen erään ystäväni kanssa puhelimessa. Olimme molemmat samaa mieltä, että elämme nykyään jännittäviä aikoja. Siis koko Suomessa ja maailmalla. Tosin tätä mieltä olemme olleet jo usean vuoden ajan.

Kotikaupungissamme Joensuussa jännittävää on ainakin kaupunginjohtajan vaihtuminen. Kari Karjalainen jää eläkkeelle syksyllä. Uuden kaupunginjohtajan hausta päätetään pian kaupunginhallituksessa.

Tämä ystäväni nosti esiin veret seisauttavan ajatuksen. Hakeekohan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen strategiajohtaja Ilkka Pirskanen sitä paikkaa?

Taivahan talikynttilät. Toivottavasti ei. Ja jos hakee, toivottavasti ei tule valituksi!

Jännitystä elämään tuovat eduskuntavaalit. Kolme puoluetta on melkein samoilla viivoilla. Mikä niistä voittaa? Toivottavasti ei persut, eikä kokoomuksenkaan voitto ole niin toivottava.

Keskustasta ei ole enää pelkoa. Ainakaan näillä näkymin. Jos demarit voittavat, voisivat tehdä parempia päätöksiä. Olla oikeasti vähäosaisten puolella eivätkä leikisti. Nyt hallitus on tehnyt päätöksiä, jotka tukevat tulonsiirtoja hyvätuloisille.

Maailmanlaajuisesti jännittävää on muun muassa Suomen Nato-jäsenyyden eteneminen. Itse en ole vielä varma, onko se meille hyväksi.

Turkki ja Unkari kyllä osaavat jarruttaa. Saa nähdä, miten Yhdysvallat pistää ne ruotuun. USA haluaa sekä Suomen että Ruotsin sotilasliittoon (jota välillä myös puolustusliitoksi kutsutaan). Olemmehan hyvä ja nöyrä kumppani.

Muutakin jännitystä on maailman politiikan tiimoilta. Siihen palaan vielä varmasti.