Käytiin tänään emännän kanssa kylässä. Kahden kaksijalkaisen luona. Päivikki ja Seppo on niiden nimet.
Oli muuten hauskaa. Mistä tuo emäntä löytääkin niin kivoja ihmisiä!? Aina kun ollaan tavattu joku, niin ei ole ollut tylsää.
(Ihan vain ettei emäntä saa kuulla: Se on joskus tylsä. Ei se riehu. Se yrittää kasvattaa ja kouluttaa minua. Onneksi se sentään leikkii kanssani.)
Juu. Kyllä Pävikki ja Seppo tai Seppo ja Päivikki, miten vain, ovat kivoja. Ne jaksoi leikittää minua. Sain minä sellaisen dentastikin tai sentapaisen järsittäväksi. Ja narulelun myös kotiin vietäväksi. Vettäkin tarjoiltiin.
Emäntä oli laiska. Se ei jaksanut käyttää minua ulkona. Onneksi Päivikki pelasti tilanteen ja uhrautui. Sain olla olla vapaana vaikka kaupungissa oltiin. Olen minä sen verran tottelevainen. Pissasin minä ainakin kerran.
Sain kiinni variksenpoikasen, mutta Päivikki ei antanut sitä syödä. Emäntä sanoi, että se oli hyvä asia. Olisin voinut tulla kipeäksi. Hyvä ettei antanut syödä.
Se Seppo on hyvä leikittäjä. Sillä on selvästi kokemusta meistä koirista.
Emäntä muuten vain istui pöydän ääressä ja joi kahvia sekä söi herkkuja. Minä en niitä saanut vaikka kuinka yritin hyppiä pöytään.
Oli niin jännittävää, että kotona olen vain nukkunut syönnin jälkeen. Syöminen on tärkeää, jotta jaksaa kasvaa. Kävin kyllä kakkimassa ja pissimässä tuolla pihalla. Välillä olen herännyt ja käskenyt emäntää kirjoittamaan näitä ajatuksiani. Kerrankin se totteli!
Ei emäntä ole pistänyt pahaksi, vaikka olenkin ollut väsynyt. Ihan tyytyväinen se on ollut, kun on saanut välillä omaa aikaa. Taitaa se ymmärtää entistä paremmin ihmisten lapsiperheiden arkea. Ihmisitä on vain välillä mukavaa saada hengähtää.
Ja tässä vielä kuva vierailustamme. Kuvan on ottanut Päivikki N. Kerjäsinköhän minä jotakin?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti