torstai 30. syyskuuta 2021

Outo viesti Googlelta

Etsin tänään tietoja Googlesta. Minulle tuli ilmoitus, että Google on muuttanut joitakin asetuksiani, koska en ollut vahvistanut määräajassa olevani 18 vuotta täyttänyt. Tällaista vahvistuspyyntöä ei ole tullut. Ajattelin vahvistaa (ja muuttaa asetuksiani). Vahvistaminen jäi kesken, sillä Google pyysi minua tunnistautumaan pankkitunnuksilla tai lähettämällä valokuva henkilökortistani, josta henkilötunnukseni käy ilmi.

Ilmoitin asiasta poliisille sen nettisivujen kautta. Kaiken varalta. Saa nähdä, johtaako mihinkään vai olinko turhan hätäinen.

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Maistuva eines

Kävin asioilla. Kaupunkireissun aikana valtava nälkä yllätti. Kotona ei ollut pakastimessa mitään valmista ruokaa.

Vanhastaan tiesin, että jos en saa nopeasti murkinaa, niin tulen äkäiseksi. Jo purkkihernekeiton valmistaminenkin tuntui liian hankalta. Se veisi liikaa aikaa.

"Juoksin" ruokakaupan läpi nopeasti. Nappasin ne tarvikkeet, joita hakemaan alunperin sinne menikin. Valmisruokakaapin edessä silmäilin, mitä sieltä ottaisin.

Silmiini sattui Kokkikartanon paneroitu kalaleike ja muusi. Muistelen jonkun maininneen sen olevan hyvää. Paketti, joka oli muuten 30 prosentin alennuksessa, lähti mukaan. Lähtöhinta 4,49 euroa. Ei sekään paha hinta - Karsikon S-marketissa.

Kotiin päästyäni lämmitin ruoan mikrossa heti. Hieman jännittyneenä maistoin kalaa, muusia ja herneitä. Todella maistuvaa!

Ei muuten ole ihme. Muusi on valmistettu kermaan ja veteen. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Kalaleikkeessä on alaskanseitifilettä 65 prosenttia. Tämän kaiken kruunaavat maukkaat herneet ja tillivoi. Ihan aitoa voita on käytetty.

Kala pyydetty vastuullisesti. Pakkaus kierrätettävissä kokonaan - kartonkia ja muovia.


maanantai 27. syyskuuta 2021

Kysymykseni

Lähetin alla olevat kysymykset sähköpostitse Siun soten ja Essoten sekä Keski-Suomen ja Vaasan sairaanhoitopiirien johtajille.

 

Hyvät johtajat!

Sanomalehti Karjalainen julkaisi yhteisen kannanottonne Aster-potilastietojärjestelmästä 21.9.2021. Odotan teidän vastaavan kysymyksiini. Vastauksianne käytän yleisöosastokirjoituksen pohjana myöhemmin.

Mitkä ovat ne sote-uudistuksen tavoitteet ja hyödyt, joita kohti Aster vie? Millä tavalla se vie niitä kohti? Millä tavalla se on paras meille, neljälle maakunnalle?

Väitätte, että Asterin hankkimiseksi on käytetty ammattitaitoa. Keiden ammattitaitoa on käytetty: johtajatason, ulkopuolisten konsulttien, suorittavan henkilöstön (lääkärit, hoitajat, sosiaalialan ammattilaiset)?

Millä tavoin kustannusanalyysi on tehty? Mitä toiminnallisia ja teknisiä hyötyjä Aster tuo? Mikä riippumaton taho on tehnyt Asterista arvion?

Väitätte, että Asterin myötä sote-ammattilaiset voivat kohdentaa ajastaan enemmän asiakas- ja potilastyöhön. Miten perustelette tämän, kun nämä (harvat) ammattilaiset, jotka ovat sattumoisin päässeet kokeilemaan Asteria, ovat todenneet asian olevan päinvastoin?

Mitä ovat nämä suurimman vaikuttavuuden toimenpiteet, joihin Asterin myötä resursseja voidaan kohdistaa organisaatiotasolla?

Miksi haluatte hankkia todella kalliin järjestelmän, joka on kehitetty Yhdysvaltoja varten? Siellä sote perustuu vakuutuksiin, ei julkisiin palveluihin? Tällä on mitä suurin vaikutus tarpeeseen, jota järjestelmältä vaaditaan!

Esitän kysymykseni, koska kirjoituksenne on yleisluontoista jargonia vailla konkretiaa.  Käytännössä se ei kerro mitään oikeita perusteluja Asterin hankinnalle.

Odotan vastauksianne sähköpostiini maanantaihin 4.10.2021. Kiitos etukäteen.

 

 

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Arto Nyberg, tervetuloa takaisin

Tänään Ylen TV1:n sunnuntai-iltaan palasi kesätauon jälkeen Arto Nybergin keskusteluohjelma. Tervetuloa takaisin, Arto Nyberg. Olet Suomen yksi parhaimmista, jos et jopa paras keskusteluohjelmien vetäjä.

Pride-viikko päättyy

Päättyvä Pride-viikko on ollut kiitettävästi esillä tiedotusvälineissä. Erityisesti oman maakuntamme valtalehti Karjalainen ansaitsee kiitokset.

Ahkerana sanojen käyttäjänä olen huomannut hienon muutoksen tiedottamisessa. Sanat puoliso ja kumppani ovat tulleet käyttöön myös silloin, kun kun kyse ei ole seksuaalivähemmistöistä.

Ei kenenkään meistä ole tarpeen tietää, mitä sukupuolta haastateltavan henkilön kumppani edustaa. Tai edustaako jotain muuta.

Tärkeintä on, että me saamme tietoa henkilöiden elämästä ja etenkin heidän tekemisistään, saavutuksistaan. Saamme lukea ja kuunnella, mitä kukin ihminen haluaa meille antaa kertomuksensa myötä.

Ei enää askel kerrallaan

Nyt olen päässyt tilanteeseen, jossa en mene eteenpäin vain askel kerrallaan. Kilometrit alkavat taittua pikkuhiljaa.

Olen suorastaan hengästyneen iloinen tästä. Kun yksi lääkäri antoi diagnoosin, että minulla on hermovaurio, menin täysin matalaksi. Vaihtoehtoina olivat leikkaus tai ei leikkausta. Leikkauksessa oli 50/50 mahdollisuus halvaantua. En valinnut sitä.

Tästä tiedosta halvaannuin jotenkin henkisesti. Aiemmat päivittäiset kävelylenkit jäivät väliin. Diagnoosi osoittautui vääräksi. Ei hermovaurio, vaan hermopinne.

Siitä sain uutta voimaa lähteä eteenpäin. Pääsin fysioterapeutin vetämään kuntosaliryhmään. Sain sieltä sellaista energiaa, että en olisi uskonut. En minä olekaan vielä täysin toivoton tapaus.

Anssi Kelaa lainaten: nyt minä kävelen vain, minä kävelen vain. Tavoitteeni on kävellä vuosittain vähintään tuhat kilometriä. Se ei ole paljon. Vajaa kolme kilometriä päivässä!

Kun tuleva kultainennoutajani Jäbä kotiutuu 20.10. tai 23.10. (riippuu kasvattajan aikataulusta), niin luulen tuhannen kilometrin vuosimäärän ylittyvän reippaasti.

Eikä Jäbän tarvitse päättää, haluanko ulos vai en. Kyllä minä itsekin haluan. Tänään(kin) oli ihanan raikas syysilma ulkoilla.

Turvallisuuden vuoksi?!

Luin eilen joko Helsingin Sanomista tai Karjalaisesta uutisen, jossa kerrottiin Talebanin ottaneen uudestaan käyttöön kuolemanrangaistuksen ja raajojen amputoinnin.

Perusteluksi Taleban, joka voidaan kirjoittaa myös Taliban (Kotuksen eli kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen mukaan), kertoi turvallisuuden.

Järkytyin! Tosi on, että jos ihminen tapetaan tai häneltä katkotaan jalat ja/tai kädet, niin hän ei ole enää vaaraksi. Inhimillisyydestä ei tässä jälkeäkään.

torstai 23. syyskuuta 2021

Yhteys huipulle on paras vaihtoehto

Lyhyen elämäni aikana olen oppinut, että asioita kuntoon saattaakseen kannatta olla suoraan yhteydessä huipulle, organisaation korkeimpaan henkilöön. Se on paras vaihtoehto, vaikka melkein aina ensin yritän sieltä alempaa.

Yrityksissä tämä henkilö on toimitusjohtaja. Tänään jouduin soittamaan Puhas Oy:n toimitusjohtajalle, sillä asiani ei muuten selvinnyt.

Yritin selvittää mieltäni askarruttavat seikat ensin asiakaspalvelun kanssa. Aivan kaikki eivät selvinneet. Asiakaspalvelun henkilö joutui etsimään muualta pari juttua, joten hän soitti minulle takaisin. Ällistyin, kun huomasin puhelun tulevan 09-alkuisesta numerosta.

Soitto oli turha. Ei selvinnyt asiani. Pyysin asiakaspalvelupäällikön ja toimitusjohtajan nimet ja puhelinnumerot. En saanut. Henkilö kertoi, ettei hän saa antaa niitä. Jätin soittopyynnön päällikölle.

Kun tämä ei soittanut, googletin Puhaksen toimitusjohtajan. Yllätyksekseni netistä löytyivät kaikkien tarpeellisten työntekijöiden nimet ja yhteystiedot.

Toimitusjohtaja soitti minulle takaisin noin tunnin kuluttua, kun olin jättänyt hänen vastaajaansa soittopyynnön.

Selitin hänelle mieltäni painavat asiat Puhaksen toiminnassa. Hän otti palautteeni vastaan asiallisesti ja myönsi, että puutteita on. Esimerkiksi tämä 09-alkuinen numero aktivoituu silloin, kun Joensuun päässä on ruuhkaa. Toimitusjohtaja, tuttavallisemmin toimari, totesi, että nyt on jäänyt ostopalveluhenkilöstön perehdyttäminen vaillinaiseksi.

Ihmettelin myös Karjalaisessa tänään julkaistua uutista, että Enon hyötyjätepiste suljetaan ja liitoskuntien Pyhäselän ja Kiihtelysvaaran alueella kiertävän vaarallisen jätteen keräysauton toiminta on lopetettu.

Sain kunnollisen selityksen. Työntekijöiden työturvallisuus autossa ja kierrätyspisteessä ovat vaarantuneet. Hyvä peruste. Ja mahdollisuuksia jatkoon uuden kaluston voimin selvitetään.

Hyvä, kun sain yhteyden suoraan huipulle. Asiat selvisivät, eikä minun tarvitse kirjoittaa yleisönosastolle tiukkaa palautetta.

Asiakaspalvelua ei ole muuten kielletty kertomasta henkilöstön yhteystietoja!

tiistai 21. syyskuuta 2021

Jos

Jos teen asioita kömpelösti, ethän tee niitä puolestani.

Jos hieman haparoin tasapainoni kanssa, ethän tarraa minuun heti kiinni.

Jos haen tapaa hoitaa jokin asia, ethän tyrkytä minulle heti omaa tapaasi.

Anna minun tehdä itse asioita. Anna minun hakea tasapainoa vartaloni kanssa. Anna minun tehdä asiat omalla tavallani.

Kun saan tehdä kaiken tämän, en menetä toimintakykyäni. En ainakaan vielä. Haluan säilyttää sen mahdollisimman pitkään. Haluan tehdä paljon asioita, jotka tuovat minulle mielihyvää. Itse tekemällä mielihyvä on suurempi. Itse tekemällä saavutan sen tuloksen, jota havittelen.

Jos kuitenkin huomaat, että en oikeasti pysty tekemään sitä, mitä olen tekemässä, kysy voitko auttaa.

Jos vaarannan itseni ja/tai muita, niin tartu ihmeessä toimeen.

Silloin olen iloinen, että minulla on sinut. Silloin olen iloinen, että autat minua. Silloin olen iloinen, että voin elää turvallisesti.

Samalla olen ilonen, jos voin auttaa sinua jotenkin. Omalla tavallani.

Vanhoja

Osallistuin tänään sovitusti fysioterapeutin vetämään kuntosaliharjoitteluun. Hänen lisäkseen meitä oli neljä ryhmäläistä, kuntoon saatettavaa, sekä opiskelijaharjoittelija.

Jollain laitteella äheltäessäni kuulin fysioterapeutin sanovan "vanhoja". Mitä ihmettä? Mekö vanhoja? Ei todellakaan! Olemmehan kaikki alle satavuotiaita, nuorin tänään oli 45 vuotias, jos oikein kuulin ja laskin.

Otsalleni kihonneet hikikarpalot kuivuivat nopeasti. Ei ohjaajamme meitä tarkoittanut. Hän tarkoitti kuntosalilaitteita.

Laitteet taitavat muuten vanheta nopeammin kuin ihmiset. Ne ovat vasta 18 vuotta eli täysi-ikäisen ihmisen ikäisiä. Ihmisillä 18 vuotta tarkoittaa aikuisuuden versomista.


sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Minne ne sukat oikein katoavat?

Pesin tänään pyykkiä. Arvioni mukaan pestävien joukossa piti olla 16 sukkaa eli kahdeksan paria. Kaikki samanlaisia, koska olen löytänyt todella hyvät jalkojeni hyvinvointia ajatellen.

Harmillista, että en laskenut niiden määrää vaatteita koneeseen laittaessani. Nyt arvioin vain, mitä omasta mielestäni olen sukkia käyttänyt tämänpäiväistä edeltävän viimeisimmän pesun jälkeen.

Tarkistan tilanteen vielä huomenna. Mitä oli pesussa ja mitä kaapissa? Vai oliko mitään missään.

Minne ne sukat oikein katoavat? On niitä ennenkin kadonnut, mutta ei tässä määrin. Eihän minulla ole vielä sukkia syövää koiraakaan!

perjantai 17. syyskuuta 2021

Kommunikointi on tärkeää

Jokainen meistä tietää, että kommunikointi on tärkeää. Tänään sain vahvistuksen ajatukselle merkittävältä henkilöltä - Yle:n hallituksen puheenjohtajalta Matti Apuselta. Hän oli vieraana Yle ykkösellä Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Apunen, jonka kanssa en läheskään aina ole samaa mieltä asioista, kertoi, miten tärkeää on kommunikoida myös kasvavien tomaattien kanssa.

No jo totta tosiaan! Tämä kommentti lähensi häntä minuun. 😀

torstai 16. syyskuuta 2021

Kiitos!

Kiitos hieman kauempana asuvat naapurini Minna Jaakkonen sekä lapset Milja ja Jalo! Onnistuin toheloimaan ja kaaduin hakiessani puita huomiseksi talon lämmitystä varten.

Ensin yritin päästä itse istumaan portaille (hiisattuani itseni pyllylläni puuvajalta talon eteen). Kun ei onnistunut, aloin huutaa apua. Onnekseni Minna lapsineen oli iltapyöräilyllä, ja he kuulivat avunhuutoni. Ja löysivät minut pimeästä huolimatta.

Minna tottuneena apua antamaan sai minut istumaan ensin alimmalle, sitten toiskesi ja kolmanneksi alimmalle portaalle. Ja siitä sitten jaloilleni.

Puutkin tulivat sisälle Minnan ja lasten avustamina.

Minulle ei käynyt mitenkään.

Ei kannata kuljeskella huonoissa jalkineissa. Tukevat sellaiset tarvitsee jokainen.

Muistutuksen teko kannatti

Lähetin sähköpostia Siun soten kirjaamoon laskutukseen liittyen. Olen sopinut, että minulle lähetetään vain e-laskuja. E-laskujen lähettäminen on myös kuntayhtymän ohje siitä, miten ensisijaisesti tulee toimia.

Minulle alkoi tulla paperilaskuja. Soitin laskuissa mainittuun puhelinnumeroon. Työntekijät valittelivat ja pahoittelivat. Sanoivat, että ei me vaan ne muut.

Ketkä muut? Terveyskeskuksen ja hammashoitolan työntekijät olivat kuulemma tulostaneet laskut paperille, joten niitä ei voinut enää lähettää e-laskuna. Vaadin tekemään hyvityslaskun ja lähettämään uuden sähköisenä.

Meinasi olla takkuista koko homma. Jouduin soittelemaan vähän sinne ja tänne. Jopa Meidän talous Oy:öön, joka loppupeleissä hoitaa käytännön laskutuksen. Siellä toimitaan automaattisesti Siun sotelta tulevien tietojen perusteella. Ymmärrettävää.

Kun en päässyt asiassa eteenpäin, lähetin sähköpostin ja pyysin selvitystä. Myöhemmin sain tietää, että asiani käsitellään muistutuksena.

Tämän viikon tiistaina minulle soitettiin kirjaamosta ja kerrottiin, että asiani on käsitelty ja työntekijöiden on todettu toimineen virheellisesti. Asiakasmaksupäällikkö Riitta Manninen-Rouvali oli myös suositellut, että minulle maksetaan pyytämäni korvaukset.

Päätös on tulossa postitse. Kuntayhtymän lakimieheltä Sakari Kelalta tuli aamulla sähköposti, jossa hän pyysi tilinnumeroani. Näin hän saa laitettua maksuun minulle tulevan korvauksen.

Olen tyytyväinen ratkaisuun. Asia ei laajassa mittakaavassa ole suuri, mutta se on periaattellinen, koska olen sopimuksen tehnyt.

Haluan päästä eroon paperilaskuista niin kuin se suinkin on mahdollista. Pankin tiedostoissa ne ovat tallessa, ja jo kirjaantumisen etusivulta näkyy, jos on hyväksymättömiä laskuja. En pääse unohtamaan kuten paperilaskujen kanssa saattaisi käydä.

tiistai 14. syyskuuta 2021

Jäbä Ivor Vilperi

Jäbä Ivor Vilperi on ainakin tässä vaiheessa seuraavan uroskoirani nimi. Sukunimenä tietysti minun nimeni.

Jäbä, joka voi olla myös Jäpä puhekielssä, on työnimi. Ivor on virolainen nimi. Sitä hain, koska pennun isä on virolainen. Tullut itse pentuna Suomeen.

Vilperi on maarekisterin mukainen "tilukseni" eli tonttini nimi. Sukunimi on tietysti minun omani, jota en tässä paljasta.

Menen tapaamaan tätä nelijalkaista poitsua ensimmäisen kerran lokakuun alussa Vesannolle. Saa nähdä, miten osaan perille. Nyt kuitenkin tiedän, että Leppävirran kautta on lyhin matka.

Kokonanen päivä kannattaa varata reisuun, jotta ei käy liian raskaaksi. Yksi ystäväistäni on luvannut lähteä mukaan.

Varsinaiselle kotiinhakureissulle lähtee yhden siskoni tytär perheineen. Onhan tämä siskoni tytär koiralle "varaäiti". 😊 Ellei lähdölle ilmene esteitä. Elämästähän kun ei koskaan tiedä.

maanantai 13. syyskuuta 2021

Vihreät tempaisivat

Vihreät piti puoluekokouksensa viikonloppuna. Kokousedustajat päättivät niukalla enemmistöllä, että he haluavat laillistaa kannabiksen käytön.

En pidä laisinkaan sen enempää kannabiksen kuin muidenkaan huumausaineiden laillistamisesta. En edes pyrkimyksistä siihen suuntaan.

Käytön rangaistavuuden sanotaan johtavana siihen, että käyttöä piilotellaan viimeiseen saakka. Varmaan piiloitellaankiin. Mutta minusta ratkaisun pitäisi olla muuta kuin huumeiden käytön laillistaminen.

Voisiko olla mahdollista, että rangaistus ei olisi vankeustumio tai sakkoja? Voisiko olla mahdollista, että rangaistuksena olisi pakkohoito? Tai mahdollisuus valita hoidon tai vankeusrangaistuksen välillä?

Oikeusoppineet päättäkööt asiasta. Tai siis käytännössähän se on, että kansanedustajat päätöksen tekevät.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Pelottava, kummallinen ja ihmeellinen some

Olen ollut some-vastainen "niin maan perusteellisesti" tv-hahmo Reinikaista lainatakseni. Minusta some on ollut pelottava ja kummallinen. Sehän varastaa minut.

Saattaapi olla näinkin. Ja olen edelleen erittäin varovainen some-käyttäjä. Eläköitymiseni myötä minusta on tullut kuitenkin sellainen, että saatan jossakin viipyä. Paljastamatta itsestäni liikaa. ??😀 Vai onkohan kyse vanhuuden höperöitymisestä? Ei, ei sentään!

Some tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia.Olen siis täällä blogissa ja facessa. Onko WhatsApp some? Jos on, olen sielläkin somessa.

Facen kautta on löytynyt ihmeellisiä "vanhoja" tuttavuuksia. Sukulaisia, työkavereita, ja muitakin.

Tänään minuun otti yhteyttä mesen kautta etunimikaimani, jonka kanssa olimme työkavereita jonkin aikaa lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä aloitellessani.

Oli huikean ihana tunne, kun häneltä tuli viesti, jossa hän kyseli, olenko se sama. Olenhan minä. Meistä tuli facebook-kavereita. Tuntui muuten hienolta tämä yhteydenotto. Olivathan hänen tietonsa nousseet esiin, kun yhteisiä kavereita on. En vain uskaltanut ottaa yhteyttä.

Ja sain muun muassa yhteyden myös enooni ja hänen vaimoonsa. Puhelimitse yhteydenpito ei ole ollut kovin tiivistä. Eikä tapaamisiakaan ole ollut koronan ja välimatkan vuoksi. Ehkä facen kautta enemmän.

En halua mainostaa mitään some-kanavaa, mutta vastoin aikaisempia käsityksiäni, se ei olekaan niin kamala. Asetuksilla pystyn suojaamaan omaa ja myös kavereinani olevien identitettiä. Ainakin jonkin verran muilta ihmisiltä. Herra/rouva Face on eri asia.


torstai 9. syyskuuta 2021

Kun Pirskanen henkilöstöä kuuli

Siun soten johto ja henkilöstö, etenkin lääkärit, ovat eri mieltä uuden potilastietojärjestelmän Asterin hankinnasta. Johto haluaa, jotta saa hienoja tilastoja. Muistattehan: valhe, emävalhe ja tilasto. Henkilöstö vastustaa, koska työaika menee ohjelman klikkailuun. Asakastyölle jää hävyttömän vähn aikaa.

Toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen oli viemässä jo kerran Asterin hankintapäätöstä kuntayhtymän hallituksen päätettäväksi. Viime sekunneilla hän veti hankinnan pois asialistalta. Hän selitti, että haluaa kuulla vielä henkilöstöä.

Jo siinä vaiheessa minua alkoi sekä pelottaa että naurattaa. Syynä oli sama juttu. Pirskasen henkilöstön kuulemiset kun satun tietämään. Yhtä tyhjän kanssa.

Lastensuojelussa työskennellessäni pyysimme Pirskasen tapaamaan meitä. Hän tuli mukanaan toimialuejohtaja ja palvelujohtaja. Käytännössä Pirskanen ja kaksi muuta johtajaa viittasivat kintaalla meidän huolillemme. Korvat olivat kuurot. Suhtautuminen ylimielistä.

Myöhemmin Siun sote järjesti ison tapaamisen Tikkamäen "Mekkaan" eli hallintorakennuksen M-talon auditoriossa. Kuulemisen aiheena Siun soten toimet huonon taloudellisen tilanteen ja riittämättömien henkilöresurssien vuoksi.

Tyylilleen uskollisena toimitusjohtaja Pirskanen selitteli, kierteli ja kaarteli. Vastauksia emme saaneet. "Kuulemisen" jälkeen meitä oli muutama, joiden korviin osui toimitusjohtajan hyvin halveksiva tokaisu työntekijöistä. Se ei ole julkaisukelpoinen.

Asterin tiimoilta henkilöstön kuuleminen kilpistyi yhteen tapaamiseen, jossa olivat eri työntekijäryhmien pääluottamumiehet. Heillä ei ollut kantaa asiaan. Vain JUKO oli esillä. Pääluottamusmies oli luovuttanut puheenvuoron käyttämisen lääkärille, joka on asiantuntija asiassa.

Tämän "kuulemisen" perusteella Pirskanen vei asian pikaisesti uudelleen hallitukselle, joka tekikin hankintapäätöksen äänestyksen jälkeen. Pirskanen "kuuli" pääluottamusmiehiä, joilla ei ole mitään tietoa Asterista ja jotka eivät edes käyttäisi sitä, ja jätti kuulematta asiaan perehtyneen lääkärin.

Onnitteluni Ilkka!

Laboratoriokoe nopeasti

Kävin tänään laboratoriossa antaakseni näytteen B12-vitamiinin imeytymisen sekvittämistä varten. Olin käynyt jo tiistaina. Kyselin tuloksesta eilen keskiviikkona, kun en löytänyt Omakannasta.

Hoitaja totesi, että hän olikin vahingossa jättänyt lähettämättä pyynnön. Tämän vuoksi sovimme käynnistä tälle päivälle.

Menin omalle terveysasemalle yhdeksäksi. Pienen odottelun kuluttua minut pyydettiin sisään. Kun hoitaja alkoi tehdä alkukirjauksia tietokoneelle, hän sanoi, että mitä ihmettä. Tulokset olivatkin järjestelmässä!

Se oli nopea käynti. Eikä edes pistetty käsitaipeeseen.

Oliko hoitaja huithapeli? Ei suinkaan. Tietojärjestelmä on ihmeellinen maailma. Tulokset kantakaupungista tänne vaaralle kestävät välillä pitkään. On pieni jarru erikoissairaanhoidon ja perusterveyshoidon välillä.

maanantai 6. syyskuuta 2021

Puhelinta ostamassa

Olipa mielenkiintoinen aloitus tälle viikolle. Menin ostamaan uutta älypuhelinta, koska vanha älypuhelimeni alkoi toimia älyttömästi. Se lähetteli yhtä ja samaa viestiä 5, 7, 13 kertaa. Ja muuttui se myös älykkäämmäksi kuin olikaan: muodosti itsestään ryhmän, joka näkyi yhdellä vastaanottajalla. Minulla ja muilla vastaanottajilla ei.

Siis, menin tänään Elisan myymälään selkeästi mielessäni, mikä puhelin matkaani lähtee. Olin selaillut nettiä ja keskustellut it-alalla työskentelevän sukulaiseni kanssa.

Kun vuoroni tuli, kerroin (nuorelle) (miesoletetulle) myyjälle, haluamani puhelimen tiedot. Ei ollut liikkeessä sitä puhelinta. Ei ollut sitä vähän vanhempaakaan mallia

Myyjä tarjosi uudempaa. Kyselin hintaa ja alennusta, jonka voisin saada pitkäaikaisena asiakkaana. Hän halusi tarjota minulle pakettia: päivitetään 4G-liittymäni 5G-liittymäksi, niin hän voisi tehdä kokonaistarjouksen.

Minua rupesi naurattamaan. Hyvä jos kotikylällä, joka on itse asiassa taajama, on 4G-yhteys! Melko usein yhteys on vain H+-tasoa.

Tähänkös asiantuntija totesi, että H+ on sama kuin 4G. Menin sanattomaksi. Eikö se tiedä! Tarkistin äsken Elisan nettisivuilta liittymien nopeudet. H+ ei ole sama kuin 4G.

Päätin lopulta ostaa uuden, hienon puhelimen. Niitä oli vain yksi kappale tässä liikkeessä. Kyselin irtokuoria. Ei ollut tälle puhelinmallille, koska oli sen verran uusi. Vanhemman mallin kuori kävi tähän.

Pyysin myyjää siirtämään vanhasta puhelimestani tiedot uuteen puhelimeen. Eihän se käynyt. Pitää varata aika Oma gurulle, jonka palvelut ovat maksullisia. Arviohinta on sata euroa. Sain ajan keskiviikolle, koska huomenna tiistaina ei ole asiaa kaupunkiin. Yhdistelen asiointikäyntejäni. Onhan edestakainen matka noin 75 kilometriä.

Jos olisin tiennyt kaiken tämän byrokratian, niin olisin kylmästi ostanut puhelimen nettikaupasta - sen vanhemman mallin - ja sitten vasta varannut ajan Oma gurulle, joka ei kovin omalta tunnu.

Ajattelin, että yksi tie, kaksi asiaa, ja suuntasin suoraan liikkeeseen. Ei toiminut.

JK. Anteeksi, kun osoitan selkeästi myyjän mahdollisen sukupuolen ja iän. Minulle tuli vahva käsitys, että nuori mies luuli minun, vanhemman naisihmisen, joka oli varmaan maalta, olevan täysin tietämätön älypuhelimista.


lauantai 4. syyskuuta 2021

Empiirinen koe

Tämä tarina kertoo nuoresta, joka täytettyään 18 vuotta päätti tehdä empiirisen kokeen. Kyse oli alkoholin vaikutuksesta yksilöön, joka ei ollut aiemmin maistanut alkoholia.

Koetta varten hän tarvitsi alkoholin lisäksi henkilön, joka olisi koko ajan selvä ja seuraisi, miten koketta tekevän nuoren käytös muuttuu alkoholin nauttimisen myötä. Tällainen henkilö löytyi kaveripiiristä.

Koetta tekevä nuori nautti alkoholijuomiaan. Kaveri kirjasi ylös tarkkaan, paljon oli juotu, minkä verran aikaa oli kulunut juomisen aloittamisesta. Ja tietenkin sen tärkeimmän: miten koetta tekevän olemus ja käyttäytyminen muuttuivat juomisen edetessä.

En tiedä, mitä kokeen tekijä joi ja kuinka kauan. Lopputuloksen tiedän. Nuori ei pidä oluesta, mutta vodkasta kylläkin. Ja sen tiedän, mikään alkoholin suurkuluttaja hän ei ole.

Voin vain todeta, että erittäin vastuullista alkoholin käytön aloittamista. 

Ja tämä tarina on tosi.

perjantai 3. syyskuuta 2021

Omatoiminen puhelin

Puhelimeni on ryhtynyt omatoimiseksi. Lähetin tänään tavallisen tekstiviestin yhdelle siskoistani, hänen pojilleen ja yhden siskon tyttärelle.

Jonkin ajan kuluttua tuli viesti ensin siskon tyttäreltä, että viestini oli löytänyt hänet viisi kertaa. Soitin, jolloin se meni hänelle vielä kerran tai kaksi.

Sitten siskoni viestitti saaneensa lähetykseni viidesti. Ja sen jälkeen yksi hänen pojistaan lähetti tekstiä, että riittää jo. Kutsu on tullut 13 kertaa.

Kun sitten soitin siskoni pojalle, hän kertoi minun lähettäneen viestin ryhmälle. En ole koskaan muodostanut ryhmään tekstiviestipuolella, vain WhatsAppissa.

Puhelimeni halusi siis viestiä aktiivisesti heille asiani. Ja samalla muodosti ryhmän, jota ei enää löydy puhelimestani.

Ihmeelliset ovat älypuhelimen taidot. 😂

Vetovoimaa tuhoamalla

Kunnalliseen demokratiaan kuuluu kuulla asukkaita. Eilen torstaina Joensuun kapupunki järjesti tällaisen demokratian riemuvoiton Puronsuun luonnonpuiston kaavoitussuunnitelmiin liittyen Teamsin kautta.

Kaupungin edustajina läsnä olivat Päivi Mujunen, Juha Pasma ja Simo Vaskonen. Ja yhdestä puolueesta oli luottamushenkilöitä paikalla. Jos oli muita, niin se ei käynyt keskustelussa ilmi.

Kaupungin suunnitelmissa on rakentaa alueelle kerros- ja omakotitaloja. Rakentamisen tarkoituksena on lisätä kaupungin vetovoimaa. Siis lisätään vetovoimaa tuhoamalla ainutlaatuinen luonnonpuisto!

Tähän liittyen yksi osallistujista (en minä) kysyi, onko jo päätetty, keille tontit luovutetaan. Olihan Juha Pasma todennut Yle Joensuun haastattelussa 4.5.2021, että asunnot on tarkoitettu ”erityisammattilaisille kuten lääkäreille, sairaanhoitajille tai ammattitaitoisille, kokeneille kaavoittajille”

Ja mitäpä Pasma tähän? Totesi jollekin kuiskaten, että kaikkea sitä voi toisen ihmisen suuhun panna. Ei ehkä ollut tarkoitettu muiden kuultavaksi. Hän kielsi sanoneensa niin, vaikka kyseinen haastattelu löytyy edelleenkin Areenasta!

Osallistujat, asukkaat ja luonnonsuojeluliiton Savo-Karjalan edustaja, esittivät erittäin asiallisia kysymyksiä ja asiantuntevia näkemyksiä, luonnonpuiston säilyttämiseksi. Kaupungin edustajat kiertelivät ja kaartelivat, varsinaiset vastaukset jäivät vähiin.

Päivi Mujunen esitteli aluetta karttojen ja kuvien avulla. Kuviin oli osunut vain niitä kohtia, joissa puisto näytti ryteiköltä. Mujunen sanoi olevansa hameihminen joten alueella kulkeminen olisi vaikeaa. Mitä?!?!

Jos minä lähden luonnonpuistoon tai metsään, niin en pue ylleni hametta tai mekkoa enkä käytä korkokenkiä. Kunnon ulkoiluvaatteet siellä pitää olla.

Onko tarkoituksena tuhota Puronsuun luonnonpuisto siksi, jotta valitut joukot pääsisivät alueelle asumaan ja siellä voi liikkua hameeseen pukeutuneena?

Demokratian huipentuma oli Simo Vaskosen kommentti pyyntööni, että viranhaltijat veisivät tapaamisessa esiin nousseita ajatuksia luottamushenkilöille. Hän sanoi suunnilleen näin, että se ei ole tehtävämme. Teemme tästä Youtube-lähetyksen. Te voitte viestiä siitä päättäjille.

Minä onneton olen luullut, että henkilöt, jotka osallistuvat järjestäjätahon puolesta kuulemistilaisuuksiin, vievät kuulemiaan asioita päättäjille tiedoksi. Anteeksi, olen erehtynyt!

Minulle jäi kyseisestä kuulemistilaisuudesta käsitys, että se oli järjestetty muodon vuoksi, pakon vuoksi. Kaavoitusprosessissa ei selvästikään aiota ottaa huomioon kaupunkilaisten mielipiteitä.

Joensuun kaupugin vetovoimaa "lisätään" tuhoamalla unohtaen, että Suomessa asuvat hakeutuvat mieluummin maaseutumaisille tai muuten vihreille ja vehreille alueille asumaan, ei betoniviidakoihin. Aika on muuttunut, arvoisat kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöt!

JK. Pistäydyin kyseisessä puistossa. Väite, että nykyisellään siellä on vaikeaa liikkua, ei pidä paikkaansa. Minä, jolle liikkuminen on välillä erittäin hankalaa, pääsin hyvin eteenpäin. Ihan siellä oli kunnon polkureittejä, joita pitkin tallustella.

torstai 2. syyskuuta 2021

Pentu syntyi

Eilen keskiviikkona 1.9.2021 syntyi kultaisennoutajan urospentu Vesannolla Mehtäpellon kennelissä. Se on yksi viidestä pennusta, joista narttuja on kolme ja uroksia kaksi.

Pentujen vanhemmat ovat Minni ja Reiska. Toinen uroksista muuttaa meille lokakuun loppupuolella, tarkemmin 23.10.

Minulle ei pitänyt tulla enää koiraa. Ei koiran koiraa, ei pentua eikä täysi-ikäistä. Mutta nyt tulee.

Kun sain eilen puhelun kasvattajalta hieman puoli yhdeksän uutisten jälkeen, en meinannut mahtua nahkoihini. Olin innoissani!

Sain jo illalla kuvia pentueesta. Tänään kävin tuijottelemassa kasvattajan facebookista löytyviä emän ja isän kuvia. Ja seikkailin muutenkin netissä. Kävin ilmi, että taloon tulee kansainvälistä verta. Pennun isä on syntynyt Virossa.

Koska en vielä tiedä, kumpi uroksista muuttaa tänne Pohjois-Karjalaan (kasvattaja päättää), julkaisen molempien strategiset mitat: sininen nauha kaulassa 14,56 cm ja 590 g, vihreä nauha kaulassa 13,43 cm ja 575 g. 

Nyt minulla on alkanut odotusaika.