Kaksi kuukautta ja kuusi päivää

Tänään on tasan kaksi kuukautta ja kuusi päivää siitä, kun Jäbä muutti meille. Paljon on ennättänyt tapahtua. Nelikiloisesta reippaasta pikkuisesta on kasvanut yli viisitoistakiloinen reipas jäbykkä.

Ihana on poika, mutta osaa se olla riiviökin. Kuten kuuluu. Rajojaan on se hakeneut ihan kiitettävästi. Onneksi on oppivainen. Jos ei muutama toisto riitä, niin kymmet riittävät.

Kova on Jäbä komentamaan. Eivät ole ennen koirani haukkuneet kuin poikkeustapauksissa. Tämä nykyinen karvatassu haukkuu vaatiessaan antamaan ruokaa nopeammin, kun se näkee tarjoilun olevan tulossa. Samoin se haukkuu ihan muuten vain komentaakseen - minua.

Kun ovelle koputetaan, se on hiljaa. Juoksahtaa lähemmäs ovea ja tujottaa sisäkuistille vievää väliovea tarkasti. Emännän tehtävänä on katsoa, kuka tulee. Emäntä on kodin vartija.

Jäbä harrastaa kiipeilyä. Se kiipeilee pitkin sohvan selustaa - sohvalta käsin. Siitä on hauskaa makoilla sohvan selkänojan huipulla. Parasta taitaa olla kuitenkin kiivetä selkänojalle takaperin: etutassut ovat istuinosassa, takatassut selkänojalla, maha pitkin selkänojaa. Myös sohvan käsinoja on hieno kiipeilypaikka.

Erityisen mieluisaa on kiipeillä minun selässäni. Kerran raivasin sohvapöydältä tavaroita, niin Jäbä-herra kiipesi sohvalta käsin selkääni. Toisen kerran istuin sohvan käsinojalla varmistamassa, että tuli takassa syttyy. Taas se hyökkäsi selkääni ja alkoi kiivetä.

Myös seiniä pitkin kiipeily kuuluu sen bravuureihin. Se on ottanut osittain mallia minusta. Kun olen joutunut pitelemään seinästä kiinni sylissäni olevan taakan ja jaloissa juoksentelevan pennun vuoksi, olen ottanut tukea seinästä.

Jäbä on tulkinnut ilmeisesti sen niin, että kun eteiskäytävässä kävellään, niin vessan puoleisesta seinästä tulee ottaa kiinni. Voi välillä yrittää kiipeilläkin. Tärkeintä on kävellä takatassuilla oikealta vasemmalle etutassut ylhäällä seinällä. Näin tehdään vain, kun tullaan sisälle, ei ulos mentäessa. Silloin pitää joutua nopeasti.

Minun leikittämiseni vaikuttaa olevan Jäbästä hauskaa. Jos en itse huomaa tarvitsevani leikkiä, niin Jäbä huomaa senkin. Lelut vaihtuvat tiuhaan: narupallo, pierulelu, pitkä- ja suorasaparoinen violetti pikkupossu, vaaleanpunainen isompi possu. Ja vanha iso, kova pallo, jossa on nauha, josta retuuttaa. Se heiluu, ja sattuu, jos osuu.

Uteliaskin Jäbä-veitikka on. Kun kumarrun etsimään tavaroita, se tulee viereen ja kumartuu myös. Mitä täältä löytyy?

Sohvan lisäksi sen lempipaikka on sänky. Nyt, kun se pääsee sinne. Paras paikka sängyssä on minun tyynyni. Kun Jäbä huomaa minun valmistautuvan nukkumaan, se juoksee edeltä. Se oikaisee nykyään. Ennen se kiersi sängyn sille puolelle, jossa nukun. Nyt se on huomannut joutuvansa nopeammin kiipeämällä sänkyyn heti makuuhuoneeseen tultuaan.

Olemme päässeet sopuratkaisuun. Kun tulen, Jäbä siirtyy. Vähän. Saan pääni tyynylle ja mahdun jotenkuten makuulle kyljelleni. Siinä sitten käymme jatkoneuvottelut, jotka onneksi päättyvät molempia tyydyttävään ratkaisuun: minä pääsen nukkumaan sänkyyni ja Jäbä saa nukkua siinä minussa kiinni. Tosin kuuman iskiessä se siirtyy. Minä en siirry, vaikka kuinka kuumia aaltoja iskisi siinä vaiheessa.

                                                        Jäbä kotimatkalla 20.10.2021.