Ihmisen anatomia hukassa

Tiedätkö, millä puolella ihmisen kehoa sydän sykkii? Toivottavasti tiedät. Kaikki eivät sitä tiedä.

Kokoomuksella ihmisen anatomia on hukassa. Se mainostaa, että sydän on oikealla. Jo pienenä opin, että sydän on vasemmalla eikä sydämeen mahdu kahta ämmää.

Kaiken lisäksi Kokoomuksen mainoksessa sydän on sininen. Sehän viittaa kylmettymiseen, huonoon verenkiertoon, kuolemaan.

Jos sormet, varpaat tai mikä muu tahansa kehon osa on sininen (ei siis värjätty kuitenkaan), niin huoli on suuri. Verenkierto on huono. Vaarana on, että sininen osa kehosta menee kuolioon.

Jos sydän menee siniseksi, niin ei taida olla paljon tehtävissä. Varma kuolema!

Kevättä rinnassa?

Onkohan minulla kevättä rinnassa? Pari viimeistä viikkoa on ollut villiä menoa. Eikä tämä viikonloppukaan vanhaan malliin alkanut.

Minä, joka en ole mikään erinomainen kokki, olen innostunut kokkaamisesta. Luen tai kuuntelen reseptiohjeita, mutta sitten sovellan niitä. Miksi? Siksi, kun aina puuttuu kuitenkin jokin ainesosa tai en jaksa mitata millin tarkasti aineksia.

Viime viikkojen villityksenä on ollut kaalilaatikko, jauhelihakeitto, perunamuusi ja jauhelihakastike, kasviskeitto, broilerikiusaus (ihan itse tehtynä). Nyt suunnitelmissa on valmistaa kuhaa, lohta, kaalikeittoa, jossa jauhelihan korvaa Chorizo-makkara. Tähän kaalikeittoon sain vinkin työkaveriltani. 

Yksi helppo ja mieluisa ruoka on lasangette valmiista aineksista. Tarvitsee vain ruskistaa jauheliha ja lisätä se yhdessä lasangepalojen ja kastikkeen kanssa vuokaan, ripotella päälle juustoraastetta ja paistaa uunissa.

Kun seuraavan kerran teen lasangettea, korvaan jauhelihan tonnikalalla. Tai voisin kokeilla, miten Pielisen Kalan säilykkeet sopivat tähän ruokaan.

Ei siinä liene ihmeellistä, että ihminen valmistaa ruokaa. Syödä kun pitää, jos meinaa elää. Paitsi minun kohdallani, kun en ole mikään loistelias kokki. Onneksi onnistun sentään useimmiten tekemään maistuvia aterioita. Mitään en ole jätteisiin heittänyt. Tarvittaessa koirani on auttanut.

Mutta tänää repesi maa ja taivas! Partsulle tuli mieleen vaikka mitä, mitä voisi tehdä. Minuun iski leipomisvimma.

Koska en ollut varautunut tähän villitykseen, minun piti vartavasten käydä lähikaupassa hankkimassa sokeria, raesokeria, kanelia, hiivaa. Pitää leipoa pullaa. Ja sämpylöitä. Ja ehkä leipää. Pullaa olen leiponut viimeksi "sata" vuotta sitten.

Tänä iltana Partsun tupakeittiössä kohoaa kaksi taikinaa: pulla- ja sämpylä/leipätaikina. Mahdollisesti kolme, jos intoudun sulattamaan ruisleivän juuren ja leivon leivän siitä. Tai sittenkin kaksi, kun ruisleipätaikina nousee vasta huomenna, kun tänään pannaan alulle.

Teen voisilmä-raesokeripullia, korvapuusteja, kanelipitkon, mahdollisesti omenapitkon tai vaihtoehtoisesti omena-puolukkapitkon. Ja ihan tavallisia sämpylöitä.

Minulle on tullut mieleeni, että näin yksin elävänä on hankittava toinen pakastin, sellainen kokokorkea, jollainen jo on. Toinen valmiille ruoka-annoksille ja pakasteaineksille ja toinen marjoille ja sienille. Jääkaapin puolesta pärjään, kun se on riittävän tilava jo nyt.

Sydämellinen ja ystävällinen

Monet sadut alkavat "Olipa kerran". Tämä teksti ei ala, koska tämä ei ole satua.Tämä tarina on tosi, kuten Tapio Rautavaara eräässä laulussaan tai paremminkin äänitetyssä kertomuksessaan lausuu.

Lähdin tänään töistä yhtämatkaa yhden työkaverini kanssa. "Heitin" hänet matkan varrelle, kun pysähdyin häntä lähellä olevaan kauppaan. Sieltä hän reippaana käveli loppumatkan kotiinsa.

Lähtiessämme hän, kutsun tässä Marittaksi, ensiksi tarjoutui kantamaan jonkin kasseistani. Niitä oli useampi, kun taas kerran suuntasimme loppuviikoksi etätöihin. Piti ottaa tietokone ja muita työjuttuja mukaan.

Kiitin, toivottavasti kohteliaasti, ja sanoin kantavani itse. Koska ulkona oli ilmeisen liukasta, halusin pukea nastapohjalliset kenkiini. Kun Maritta tajusi, että saadakseni nastat paikoilleen joudun ottamaan kengät jaloistani, hän tarjoutui pukemaan ne. Näin minun ei olisi tarvinnut riisua kenkiä laisinkaan.

En antanut. Olisi ollut myös hankalaa. Tulimme kumpikin siihen lopputulokseen, että ei onnistu.

Kun pääsimme autolleni, hän tarjouduin harjaamaan autoni lumesta. Lopputulos oli, että minä harjasin kuskin puolen ja hän toisen.

Kaupan pihassa hän alkoi miettiä, että kaupassa ollessani auto taas kerran peittyy märkään lumeen. Hän ehdotti, että jäisi odottamaan ja auttaisi sitten lumen harjaamisessa. Pistin hänet kävelemään kotiinsa. Olenhan jo iso tyttö.

Kun sitten ajelin kotiin kauppareissun jälkeen, ajattelin häntä suurella lämmöllä. Että voikin olla noin sydämellinen ja ystävällinen ihminen!

Samalla mietin sitä, miten minulla voikin olla niin paljon ihania ihmisiä ympärilläni. Auttavat, kyselevät voinnistani, ovat ystävällisiä ja lämpimiä. En ole tehnyt mitään, jotta ansaitsisin heidät.

Hienoa, kun olette olemassa!

PS. Jälkikäteen hekumoin ajatuksella, että Maritta olisikin laittanut nastapohjalliset kenkiini. Miten riemullista olisikaan ollut, kun samaan aikaan kotiin lähtevät esimiehemme ja yksi työkaverimme laskeutuivat portaita ja olisivat nähneet tilanteen. Mitä se Partsu Marittaa potkii? Mitä se Maritta Partsun edesssä kykkii?

 

Jopas nyt jotain

Työpaikkani muutti tänään uusiin toimitiloihin. Alunpitäen ne oli ilmeisesti suunniteltu muuta kuin omaa toimialaani (laajasti katsoen) varten.

Työhuoneet ovat pieniä. Jokaisessa työskentelee kaksi henkilöä. Sitten on avotoimistoja (ennen avokonttoreita), jotka on jopa tieteellisesti todistettu huonoiksi - muun muassa vähentävät merkittävästi työn tehokkuutta, johon työnantajat yleensä katsovat.

Suunnittelukin ontui ainakin  meidän kerroksessamme. Avotoimistot on sijoitettu siten, että väliseinistä ei ole mitään hyötyä. Jokainen kahdessa rivissä istuva istuu niin, että ääntä eristävä "suojamuuri" on edessä seinää vasten, kun sen pitäisi olla työntekijän takana. Suunnittelussa unohtui, että koneisiin tarvitaan johtoja, joiden olisi pitänyt olla toimiston keskellä. Nyt ne ovat seinävierustoilla.

Covid-19-aikaan etäpalavereja suositellaan. Jos minulla on palaveri Teamsin kautta, niin hakeudun johonkin neuvotteluhuoneeseen, jos sellainen on vapaana. Ellei, ja työkaveri on paikalla, joudun menemään autooni palaveria pitämään.Teepä siinä muistiinpanoja!

Työnantajani on unohtanut, että toimimme alalla, jossa salassapitovelvollisuus on laissa määritelty. Kun puhun puhelimeen asiakasasioita, niin samassa huoneessa oleva työkaverini kuulee kaiken - vaikkei pitäisi eikä saisi.

Ja miten ihmeessä etenkään avotoimistossa työskentelevät pystyvät pitämään asiat salassa? Viisi tai enemmän ihmistä puhuu asiakkaille yhtäaikaa. Jos olisi edes vastamelukuulokkeet, niin se auttaisi. Taas säästettiin ykköskymppejä.

Eikä siinä vielä kaikki. Kaikkiin huoneisiin ei mahdu asiakirjakaappeja. Ne sijoitetaan käytäville. Toteutuuko paloturvallisuus? Toteutuuko työturvallisuus?

Vaatekaappejakaan ei saa mahtumaan huoneisiin. Ainoa vaihtoehto on sijoittaminen käytäville (jotka oikeasti ovat lyhyitä ja kapeita - eivät mitään valtion virastotalojen kaltaisia). Toteutuuko paloturvallisuus? Aiemmissa työpaikoissani moinen sijoittelu oli ehdottomasti kiellettyä.

Ja kuinka ollakaan. Vaatekaappeihin on vain yksi avain. Miten ratkaistaan se, kumpi saa käyttää kaappia? Minä ainakin haluan takkini ja muut varusteeni silloin, kun tarvitsen, odottamatta työhuonekämppistäni. Tai päinvastoin. Työhuonekämppikseni kanssa löysimme ratkaisun.

Eikä tässä vielä kaikki. Kaksi työyhteisömme jäsentä on sijoitettu eri kerrokseen. Eristetty meistä muista, vaikka saavatkin käydä kerroksessamme. Se siitä työnantajan tuesta

Onni onnettomuudessa on se, että työyhteisön henki on hyvä. Muutoin nykyinen tilanne olisi mahdoton.

Silti pakko sanoa. Työnantajani ei ymmärrä työmme luonnetta. Työnantajani ei ymmärrä, mitä se tekee asiakasturvallisuudelle ja asiakkaiden tietojen pitämiseen salassa.

Kiitos työantajani. Mokasit taas kerran - kaiken!

PS1. Puhelimien akutkin joudumme lataamaan lattialla, kun muuta paikkaa ei ole. Sähköpistokkeet ovat aivan kummallisissa paikoissa.

PS2. Kahvi- ja ruokailutilamme on avoin, ilman ovea. Se sijaitsee niin, että puheemme kaikuu avokonttoriin. Hyvästi työrauha, hyvästi oma rauha omalla ajalla - ruokatauolla. Ei meitä ole kuin yli 50, jotka käyttävät kyseistä taukotilaa.

Arkiruokaa

Miten hyvältä arkiruoka maistuukaan! Se ihan tavallinen ruoka. Ei mikään gourmet. Sain ajatuksen tehdä keittoa, kun yksi työpaikkamme harjoittelija söi herkullisen näköistä jauhelihakeittoa.

Niin yksikertaista, niin helppoa tehdä.

Kuori ja pilko perunat ja porkkanat. Laita kiehumaan, lisää kiehuvaan veteen lihaliemikuutio. Sillä aikaa, kun perunat ja porkkanat kypsyvät, pilko purjo (määrä makusi mukaan) ja ruskista jauheliha. Lisää purjo ja jauheliha keittoon. Mausta vielä mustapippurilla - joko rouheena tai kokonaisina.

Helposti saat keiton, jos käytät valmiita pakastejuureksia, joissa on muun muassa selleriä. Lanttukin sopii. Keittoon voi lisätä myös herne-maissi-paprika-sekoituksen. Ja päälle persiljaa.

Entäpä aamupalaksi. Puurot ovat hyvät vaihtoehdot leivälle ja juustolle. Minulla on meneillään neljän viljan -puurokausi. Seuraavana on vuorossa kaurapuuro. Ja sitten ruishiutalepuuro. Pitää vuorotella, jotta eivät pääse vanhenemaan näin yhden hengen taloudessa. Ja jos jää jotain vähän jäljelle, niin koira nauttii.

21.1.21

Rakastan tiettyä säännöllisyyttä kuten tätä päivämäärää 21.1.21. Siitäkin huolimatta, että olen kaikkea muuta kuin säännöllinen ja johdonmukainen.

Tänään 21.1.21 (virallisesti 21.1.2021) on viimein se odotettu päivä - ainakin monille. Päivä ilman presidentti Trumpia, kotoisammin ilman Trumppia.

Toivottavasti hänelle käy kuten omalle populistillemme Timo Soinille. Jäi pois, oli varjossa, yritti paluuta, jäi unohduksiin. Toivottavasti lopullisesti. Trumpin ei kyllä tarvitsisi edes sitä yrittää paluuta, mutta siihen hän puheessan viittasi.

Tästä päivästä alkaen (vaikka presidentti Bidenin virallinen virkaanastumispäivä oli eilen) Amerikan Yhdysvallat (The States of America) on taas matkalla kohti demokratiaa.

Epävakaa diktaattori on poistunut! Hurraa!

Muuttoa pukkaa

Viime (alku)viikko meni ja tämä (alku)viikko menee muuton parissa. Olen siunaillut, että mitä ihmettä minä oikein olen säästänyt sitä kaikkea, mitä kaapeista löytyi.

Ei, en ole muuttamassa kotoani minnekään. Työpaikkani toimipiste muuttaa. Ensi maanantaina 25.1.2021. Ja koska olen etätöissä aina loppuviikot joko keskiviikosta perjantaihin tai torstaista perjantaihin, niin muuttopakkaaminen ja -siivoaminen pitää hoitaa alkuviikosta.

Ja kuten asiaan kuuluu, niin kiireen keskelle tulee vielä jotain kiireellisempää. Olin varannut iltapäivän kaappien siivoamiseen ja mahdolliseen pakkaamiseen, jos siivous menee joutuisasti. Tuli kiireellinen asiakastapaaminen, kotikäynti. Se oli hoidettava.

Mutta ei hätiä mitiä, kuten vanhemmillani oli tapana sanoa. Tein kymmentuntisen työpäivän (sääli koiraani) ja sain lajiteltua kaikki paperit niin, että tuhottavat ovat tuholaisen sisällä ja muut oikeilla paikoillaan muuttoa odottamassa.

Huomiselle ja ylihuomiselle jäi "vain" vähien tavaroiden pakkaaminen muuttolataikoihin ja laatikoiden merkitseminen, mihin huoneeseen uudessa osoitteessa ne kuuluvat. Ja paperinkeräykseen menevien pois vieminen. Sen teen huomenna. 

Ja tietysti parin yhteisen tilan hoitaminen yhdessä työkaverin kanssa: laputamme kaikki huonekalut, että kiertoo n tai jonnekin muualle. Ja vähän muutakin.

Ette usko, mikä määrä käytettyjä kirjekuoria ihmisen (lue työntekijän) kaapissa voikin olla! Niitä kun olemme käyttäneet sisäisen postin postittamiseen.

Parasta kaikessa tässä päivässä oli, kun tulin kotiin ja rakas koirani tuli ovelle vastaan häntäänsä heilluttaen ja rapsutuksia pyytäen. Eikä ollut tuhonnut mitään, ei ulostanut eikä pissinyt. Hyvä Santtu! Huono emäntä!

Pohjois-Karjalan kaksi "diktaattoria"

Maakunnassamme on kaksi "diktaattoria". Toinen näistä on sanomalehti Karjalainen ja sitä julkaiseva yhtiö. Vaikka kyse on Laakkonen-konserniin kuuluvasta tahosta, niin itse Laakkonen-konserni ei ole samalla tavalla diktaattori kuin Karjalainen - kaukana siitä.

Karjalainen on valtamediaa edustava sanomalehti maakunnassamme. Yhdessä samaan yhtiöön kuuluvien paikallislehtien, kaupunkilehden ja radiokanavan kanssa sillä on suuri valta tiedottamisen saralla.

Tällainen vallan keskittymä on todettu muualla maailmassa vaaralliseksi demokratialle. Onko tämäkin?

On, ainakin siinä mielessä, että asioista tiedottaminen on kapea-alaista. Siitäkin huolimatta, että Karjalainen on kertonut olevansa monia katsantokantoja esiin tuova lehti. Pääpaino on kuitenkin Karjalaisen oikeistolaisella maailmankatsomuksella.

Ajattelin tarjota tämän tekstini Karjalaisen yleisönosastolle, mutta totesin, että se on turhaa. Olen ennenkin tarjonnut tekstejä, joissa kritisoidaan myös sanomalehti Karjalaista, mutta tekstejä ei ole julkaistu. Ja voin sanoa, että mitään asiatonta en ole tarjoillut. Monia muita tekstejäni lehti on kyllä julkaissut.

Myönnän, että on hyvä olla jokin maakunnallinen äänitorvi. Jos Karjalainen olisi sellainen oikeasti, niin se olisi enemmän moniarvoinen ja antaisi yhä useamman äänen kuulua. Myös silloin, kun sen tai Laakkosen konsernia kritoidaan.

Ja se toinen diktaattori, joka vaikuttaa meidän arkeemme. Se on tietenkin Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, PKO.

Maakuntamme jokaisessa kunnassa sen vaikutusvalta on suurtakin suurempi. Sen kauppoja löytyy kohta jokaiselta nurkalta. Ja ravintoloita ja hotelleja ja parkkihalleja ja vaikka mitä.

PKO kyllä samalla kehittää maakuntaamme, mutta sen vaikutus päättäjiimme on liian suurta. Joskus tuntuu (Karjalaista lukiessa), että kuntien päättäjät ovat PKO:n talutusnuorassa. Muilla kauppaliikkeillä ei ole mahdollisuuksia sijoittua hyville paikoille, vaan syrjään.

Onkohan PKO eräänlainen suojeltu kohde täällä meillä?

Taidanpa lähettää vinkin tästä tekstistäni Koivumaalle, Utriaiselle ja Kivelälle. Tulisivatko toisiin aatoksiin vai vain vihaisiksi?

Perunasalaatti á la Partsu

Tänä uutenavuotena tein perunasalaatin, johin olen ammentanut ideoita jos mistä: äidiltäni, itäisestä naapurimastamme, muista resepteistä ja kai vähän omasta päästänikin. Tässä teillekin, olkaa hyvät!

- neljä kiinteäksi keitettyä keskikokoista perunaa,

- kaksi keitettyä kananmunaa

- kaksi keskikokoista suola/maustekurkkua

- herneitä (suolaliemessä tai pakastettuna)

- kinkkua / keitettyä tai paistettua kanaa / kalkkunaa / paistettua naudanfilettä/-paistia/porsaanpaistia

- 1-2 omenaa 

- sipulia tai purjoa maun mukaan

- kermaviiliä / majoneesia / smetanaa / ranskankermaa

- suolaa tarvittaessa

Kuutioi melko pieniksi perunat, kananmunat, valitsemasi liha, sipuli/purjo ja omenat. Laita ne kulhoon. Lisää herneet - pakastepussillinen tai kaksi - miten haluat - tai suolaliemessä olevat puoli purkkia tai koko purkillinen - miten haluat.

Halutessasi voit keittää mukaan porkkanoita ja kuutioida ne pieniksi. Myös kevyesti keitetty kukkakaali sopii tähän salaattiin. Niiden ansiosta salaatti on entistä ruokaisampi.

Lisää kermaviili, majoneesi, ranskankerma tai smetana. Mietin pitkään, minkä valitsen. Mahdollista olisi ollut valita vain yksi näistä tai yhdistellä esimerkiksi kermaviili ja majoneesi. Majoneesi, kun sitä ei laita liikaa, antaa mukavan kirpeän sävähdyksen salaattiin. Siksi se on hyvä täydentäjä kermaviilille. Tällä kertaa päädyin smetanaan ja ranskankermaan yhdessä, ihan kokeilun vuoksi.

Tästä määrästä tulee 2-4 annosta, koska tämä perunasalaatti on tarkoitettu "pääruoaksi". Sitä voi käyttää myös muun ruoan ohessa, joten tämä määrä riittää useammalle.

Toivottavasti nautitte, kun kokeilette!

Merkittävän vuoden kolmanneksi merkittävin päivä

Tänään on vuoden 20201 ensimmäinen päivä, uudenvuodenpäivä. Tämä vuosi on minulle merkittävä, sillä elämässäni kääntyy uusi lehti. Voisi sanoa, että tämä uusi lehti on kolmastoista, kun peilaan elämääni taakse päin.

Miksi tämä päivä on tämän vuoden kolmanneksi merkittävin? 

Tasan kolmen kuukauden kuluttua minulla on viimeinen työpäivä ennen viimeistä vuosilomaa. Ja tasan viiden kuukauden kuluttua minulla on elämäni ensimmäinen eläkepäivä. Ihan itse olen sen ansainnut, niin kuin jokainen, joka eläkkeelle jää.

Tänään tämän vuoden kolmanneksi merkittävimpänä päivänä olen täpinöissäni. Olen innoissani. Odotan jännittyneenä tulevaa.

En ole koskaan pitänyt vuorotteluvapaita tai muita vastaavia, koska en ole ajoissa ymmärtänyt, että niinkin voisi toimia. En ole ollut äitiyslomalla enkä vanhempainvapaalla, kun ei niin jälkeläisiä ole. Koiravauvojen kotiin tullessa lomaa ei myönnetty, vaikka kyselin. :)

Nyt minulla on edessä jotain sellaista, jota en ole sanut maistaa kertaakaan. Aikani on täysin minun hallinnassani. 

Päässäni suorastaan suhisee, kun ajattelen niitä kaikkia mahdollisuuksia, joita on edessäni. Toivottavasti osaan käyttää tämän mahdollisuuden hyvin.