perjantai 29. joulukuuta 2023

Maakuntalehden uusi linja

Sanomalehti Karjalainen on pikkuhiljaa muuttanut linjaansa uutisoinnista. Varsinaisten uutisten sijaan tilalle tullut enemmän elämäntapaohjeita, sisustusvinkkejä, kyseenalaisia terveysvinkkejä ja paljon muuta. Lukupaketteja, kuten lehti niitä nimittää.
 
Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivuillaan 4.12., että Karjalainen suuntaa kaiken sisällön alle 50-vuotiaille. Karjalaisen uutispäällikkö Anna Suoniemi väittää, että lukijat, jotka eivät ole enää kohdeyleisöä, lukevat kaiken velvollisuudesta.
 
Tämä ei pidä paikkaansa. Me yli 50-vuotiaat olemme erittäin kriittisiä sisällön suhteen. Mikä tahansa hömppä ei kelpaa meille. Me haluamme tutkittua ja vahvistettua tietoa ja vankkaa uutisointia ajankohtaisista tapahtumista.
 
Suoniemi toteaa, että lukijat eivät ole huomanneet muutosta. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Muutoshan on alkanut jo ennen marraskuuta, jonka uutispäällikkö merkitsee rajapyykiksi. Palautetta on annettu ja annettaisiin enemmän, mutta lehti ei anna sille mitään painoarvoa.
 
Suoniemi mainitsee näkökulmittamisen olennaiseksi. Näin sen pitäisi ollakin, mutta usein maakunnalinen näkökulma puuttuu. Etenkin "lukupaketeissa" kirjoitetaan paljon muilta alueilta, mutta ei oman alueen vastaavista ilmiöistä. Eikä juttuja linkitetä mitenkään Pohjois-Karjalaan.
 
Helsingin Sanomien verkkosivuilla Suoniemi toteaa, että eläkkeistä kirjoitettaessa ei puututa siihen, miten uudistukset vaikuttavat nykyeläkkeisiin. Kirjoitetaan siitä, miten ne vaikuttavat tuleviin eläkkeisiin. On hyvä, että jälkimmäisestä kirjoitetaan, ja minuakin nykyistä eläkeläistä asia kiinnostaa. Perin kummallista on, miksi ei kirjoitettaisi myös siistä, miten uudistukset  vaikuttava nykyisiin eläkkeisiin. Niihinkin kun on jo vilauteltu "uudistuksia".
 
Karjalainen väheksyy meitä pitkän linjan lukijoita ja tilaajia. Vaikuttaa, että meihin suhtaudutaan "kyllä ne lukee mitä tarjotaan" -mentaliteetilla. Emme lue. Minä jätän nykylehdestä paljon väliin. Lehden tilaus alkaa olla katkolla. Hsarista löytyy ne tärkeimmät maan ja muun maailman asiat. Maakunnan asiat haen sitten kunta kunnalta läpi kuntien verkkosivuilta.
 
Minusta on äärimmäisen loukkaavaa, että osaa meistä lehden tilaajista (lue osamaksajista) ei arvosteta. Onko todellakin vaikeaa ymmärtää, että me 50+ ihmiset emme ole aivottomia lukijoita, jotka tyytyvät mihin tahnsa? Me arvostamme laadukasta ja tutkivaa journalismia. Karlainen ilmeisesti aikoo luopua tästä. Tuleeko sitten hutkivaa ja/vai laiskaa journalismia tilalle, en tiedä.
 
Karjalainen uutisoi tiistaina saavansa valtion uutismediatukea 135 357,80 euroa. "Traficomin mukaan valtiontuen tavoitteena on tukea kattavaa ja yhteiskunnallisesti tärkeää tiedonvälitystä sekä monipuolista ja monnimuotoista uustistoimintaa.", lehti kirjoittaa. Toivottavasti sanat yhteiskunnallisesti tärkeä ja muutistoiminta syöpyvät Karjalaisen johdon ja rivitoimittajien päihin ja avustukselle löytyy jatkossa hyvää vastinetta.. Nyt vastineen löytäminen on välillä haastavaa.
 
Lähetin kirjoitukseni Karjalaisen yleisönosastolle. Vielä ei ole julkaistu. Saa nähdä julkaisevatko. Lähetin myös laajemman palautteen päätoimittaja Pasi Koivumaalle, hänen sijaiselleen, toimtuspäällikkö ja uutispäällikkö Anna  Suoniemelle.
 

tiistai 26. joulukuuta 2023

Uusi perheenjäsen

Jäbä ja minä olemme saaneet uuden perheenjäsenen. Se ei asu pysyvästi meillä. Se ilmestyy yleensä noin kello yhdentoista aikaan päivällä. Kelloa sen ilmestymisestä ei voi tarkistaa.

Kun se ensimmäisen kerran pyrkiytyi perheeseemme, en tajunnut, mikä se on. Musta, kiipeää puussa, tulee alas kömpelösti takaperin. Oli sen verran kaukana pihan takaosassa, että en edes nähnyt sitä kunnolla.

Seuraavalla kerralla ilmestyessään pihaamme se osoitti olevansa kaikkea muuta kuin kömpelö. Kiipesi ketterästi puuhun, hyppäsi toiseen puuhun oksalta oksalle. Välillä vilkuili ympärilleen, muuten toimi rohkeasti. Alkoi härnätä Jäbää.

Kyllä. Oravahan siinä. Mutta ei tavallisessa värityksessään. Aivan musta. Nimesin sen Osku Oravaksi.

Aloin selvittää turkin väriä. Mustia oravia on todellakin olemassa. Pohjoisimpana niitä on yleensä ollut Virossa. Myös Turussa on niitä nähty. Se oli löytämieni tietojen (Suomen Luonto -lehden) mukaan harvinaista.

Harmittelen, että en ole Oskun ketteryyden vuoksi onnistunut saamaan siitä kuvaa. Reilun viikon ajan se on pihapiirissämme hypellyt, joten värityksestä ja siitä, että se on orava, olen varma.

maanantai 18. joulukuuta 2023

Ministerit mokasivat

Ulkoministeri Elina Valtonen ja puolustusministeri Antti Häkkänen matkustivat Yhdysvaltoihin. Valtosen matka oli sovittu jo aiemmin. Koska samalla piti allekirjoittaa Suomen ja Yhdysvaltain välinen sopimus NATO:on liittyen, Valtonen omien sanojensa mukaan "kutsui" Häkkäsen mukaan.

Häkkäsen matka on kyseenalainen. USA:n puolelta sopimuksen allekirjoitti ulkoministerit Blinken. Näin ollen kansaivälisen protokollan mukaan Valtosen olisi pitänyt allekirjoittaa sopimus Suomen puolesta. Yhdenvertaiset edustajat allekirjoittavat tällaiset sopimukset: ulkoministeri - ulkoministeri (tai puolustusministeri - puolustusministeri).

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun nykyiset ministerimme osoittavat olevansa ymmärtämättömiä säännöistä ja laeista, myös kirjoittamattomista säännöistä. Olisi luullut, että pääministeri Orpo olisi "ylimpänä viisaana" puuttunut asiaan. 

Ei tietenkään, ei joko ymmärtänyt tai kannattaa Häkkästä seuraavaksi kokoomuksen puheenjohtajaksi. Tietenkin vasta sitten, kun hän itse luopuu tai joutuu luopumaan puheenjohtajuudesta. Valtonen ja Häkkänen ovat aloittaneen kilpailun.

maanantai 11. joulukuuta 2023

Petteri Julman ja Riikka Jäätävän hallitus

Tasavallan nimeltä Suomi hallitus poukkoille ja toimii kuin ryhmä kurittomia päiväkoti-ikäisiä lapsia. Osaamisessa on puutetta enemmän kuin tarpeeksi.

Demokratialle ja ihmisoikeuksille hallituksemme tuntuu haluavan viitata kintaalla. Etenkin persut (virallisesti perussuomalaiset) mesoavat kuin maailmanvalloittajat. Me päätämme, muista viis. Olemme Suomen diktaattori.

Täysin pihalla tehtävistään on useampi kuin yksi. Sisäministeri Rantanen kirjelmöi aivan väärään osoitteeseen - YK:n sijasta EU:lle. Sosiaaliturvaminuisteri Gran-Laasonen katselee bambin silmillään eikä ymmärrä sosiaaliturvan merkitystä turvaa tarvitseville. Työministeri Satonen ei osaa selittää, miten työttömyysturvan leikkaaminen synnyttää uusia työpaikkoja.

Puolustus- ja ulkoministeri ovat viemässä meitä tuntemattomaan USA:n kanssa solmittavan kahdenkeskisen sopimuksen myötä. Mistä tiedämme, millainen USA on vaikkapa vuoden kuluttua? Salliiko sopimus kaikenlaisten militanttien hilluvan maassamme? Annetaanko osa Suomen oikeusvallasta Yhdysvalloille?

Tässä on vain osa hallituksen typeryydestä.

Kaikkea tätä konserttia johtaa pääministeri Petteri Julma. Tai luulee johtavansa. Oikeasti kapellimestarin puikoissa on valtionvarainministeri Riikka Jäätävä.

maanantai 4. joulukuuta 2023

Viestejä poliisilta

 Olen saanut tänään kaksi tekstiviestiä poliisilta. Ja yhtä monta sähköpostiviestiä, ellen peräti enemmän.

Näinä ankeina kalasteluaikoina voisi olla huolissaan. Minä en ole. Nämä poliisin viestit olivat toivottuja. Hain nimittäin henkilökorttia, minkä vuoksi sain vahvistukset niin kortin hakemiseen liittyvästä koodista, kortin maksusta ja ajavarauksesta, jolloin voin käydä tunnistäutumassa poliisilaitoksella.

Hieman yllätyin, että tarvitsee käydä tunnistautumassa. Luulin, että vajaa viisi vuotta sitten antamani sormenjäljet ja näyttäytymiseni olisivat riittäneet. 

No, ei haittaa. Tuleepahan käytyä poliisilaitoksella joulun alla, jouluaatonaatonaatonaatonaattona eli torstaina 21.12.

Olin kyllä yllättynyt, että henkilökortin hakupaikkoja Joensuussa ei ole kovin monta Kiihtelysvaaran, Pyhäselän ja Tuupovaran asuakkaat joutuvat ajelemaan kantakaupunkiin, Enoon tai Tohmajärvelle, jos lähintä hakupaikkaa mielivät.

Toivottavasti en ole ainoa, jolla on tarvetta käydä muuallakin kuin oman pitäjänsä alueella.