Jos olet koiraihminen ja/tai tiedät sellaisen sekä haluat auttaa, niin ota yhteyttä minuun. Välitän tiedot eteenpäin. Sähköpostiosoitteeni on partsupa@gmail.fi.
Kyseessä on kuusivuotias saksanpaimenkoirauros, joka tarvitsee vähintään tilapäisen, ehkä pysyvän kodin isännän sairastumisen vuoksi. Kiitos, jos pystyt auttamaan joko vinkkaamalla tai ottamalla sen vastaan Tällä hetkellä se on koirahoitolassa Joensuussa.
Olen avannut aluevaalinaamakirjan - Facebook - Tarja A Partanen. Saa käydä lueskelemassa ja kommentoimassa. Tietoa naamakirjasta saa myös jakaa eteenpäin.
Naamakirjan lisäksi kirjoitan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueeseen liittyvistä asioista jonkin verran tässä blogissani sekä lehtien yleisönosastopalstoilla. Koska lehdissä tilaa on niukasti ja kirjoituksia tarjolla mielettömästi, aiheet eri lehdissä vaihtelevat.
Vaaleista huolimatta tutut Partsun porinat ja Jäbän jorinat jatkuvat.
Tänään on tasan kaksi kuukautta ja kuusi päivää siitä, kun Jäbä muutti meille. Paljon on ennättänyt tapahtua. Nelikiloisesta reippaasta pikkuisesta on kasvanut yli viisitoistakiloinen reipas jäbykkä.
Ihana on poika, mutta osaa se olla riiviökin. Kuten kuuluu. Rajojaan on se hakeneut ihan kiitettävästi. Onneksi on oppivainen. Jos ei muutama toisto riitä, niin kymmet riittävät.
Kova on Jäbä komentamaan. Eivät ole ennen koirani haukkuneet kuin poikkeustapauksissa. Tämä nykyinen karvatassu haukkuu vaatiessaan antamaan ruokaa nopeammin, kun se näkee tarjoilun olevan tulossa. Samoin se haukkuu ihan muuten vain komentaakseen - minua.
Kun ovelle koputetaan, se on hiljaa. Juoksahtaa lähemmäs ovea ja tujottaa sisäkuistille vievää väliovea tarkasti. Emännän tehtävänä on katsoa, kuka tulee. Emäntä on kodin vartija.
Jäbä harrastaa kiipeilyä. Se kiipeilee pitkin sohvan selustaa - sohvalta käsin. Siitä on hauskaa makoilla sohvan selkänojan huipulla. Parasta taitaa olla kuitenkin kiivetä selkänojalle takaperin: etutassut ovat istuinosassa, takatassut selkänojalla, maha pitkin selkänojaa. Myös sohvan käsinoja on hieno kiipeilypaikka.
Erityisen mieluisaa on kiipeillä minun selässäni. Kerran raivasin sohvapöydältä tavaroita, niin Jäbä-herra kiipesi sohvalta käsin selkääni. Toisen kerran istuin sohvan käsinojalla varmistamassa, että tuli takassa syttyy. Taas se hyökkäsi selkääni ja alkoi kiivetä.
Myös seiniä pitkin kiipeily kuuluu sen bravuureihin. Se on ottanut osittain mallia minusta. Kun olen joutunut pitelemään seinästä kiinni sylissäni olevan taakan ja jaloissa juoksentelevan pennun vuoksi, olen ottanut tukea seinästä.
Jäbä on tulkinnut ilmeisesti sen niin, että kun eteiskäytävässä kävellään, niin vessan puoleisesta seinästä tulee ottaa kiinni. Voi välillä yrittää kiipeilläkin. Tärkeintä on kävellä takatassuilla oikealta vasemmalle etutassut ylhäällä seinällä. Näin tehdään vain, kun tullaan sisälle, ei ulos mentäessa. Silloin pitää joutua nopeasti.
Minun leikittämiseni vaikuttaa olevan Jäbästä hauskaa. Jos en itse huomaa tarvitsevani leikkiä, niin Jäbä huomaa senkin. Lelut vaihtuvat tiuhaan: narupallo, pierulelu, pitkä- ja suorasaparoinen violetti pikkupossu, vaaleanpunainen isompi possu. Ja vanha iso, kova pallo, jossa on nauha, josta retuuttaa. Se heiluu, ja sattuu, jos osuu.
Uteliaskin Jäbä-veitikka on. Kun kumarrun etsimään tavaroita, se tulee viereen ja kumartuu myös. Mitä täältä löytyy?
Sohvan lisäksi sen lempipaikka on sänky. Nyt, kun se pääsee sinne. Paras paikka sängyssä on minun tyynyni. Kun Jäbä huomaa minun valmistautuvan nukkumaan, se juoksee edeltä. Se oikaisee nykyään. Ennen se kiersi sängyn sille puolelle, jossa nukun. Nyt se on huomannut joutuvansa nopeammin kiipeämällä sänkyyn heti makuuhuoneeseen tultuaan.
Olemme päässeet sopuratkaisuun. Kun tulen, Jäbä siirtyy. Vähän. Saan pääni tyynylle ja mahdun jotenkuten makuulle kyljelleni. Siinä sitten käymme jatkoneuvottelut, jotka onneksi päättyvät molempia tyydyttävään ratkaisuun: minä pääsen nukkumaan sänkyyni ja Jäbä saa nukkua siinä minussa kiinni. Tosin kuuman iskiessä se siirtyy. Minä en siirry, vaikka kuinka kuumia aaltoja iskisi siinä vaiheessa.
Jäbä kotimatkalla 20.10.2021.
Jäbä yrittää olla selvästi pomo meidän kodissamme. Ei vain onnistu. Minä pistän sen ruotuun vähän väliä.
Aluevaltauksia se on tehnyt. En ole niitä vastaan. Kun se haluaa ja pääsee sohvalle, antaa mennä vain. En pahastu. Sen verran huono koiranomistaja olen.
Sänkykin on sitten vallattu. Ensiksi minä otin sen aamuisin vähäksi aikaa viereeni. Se tuntui ja tuntuu niin lämpimältä. Nyt se jo pääsee itsekin kömpimään. Kömpii vielä lähinnä aamuisin.
Se kyllä yrittää vallata minun paikkani. Haluaa nukkua erityisesti tyynylläni. Olen julma emäntä. Minun paikkani on minun paikkani! Jäbä on ihmeissään, kun siirrän sitä toiseen paikkaan. Oliko tässä jokin ongelma?
Jäbän aluevaltaukset ovat pieniä verrattuna suureen maailmaan. Lähimpänä meitä on itänaapurimme Venäjä. Sen johtaja Vladimir Putin on vallannut alueita entisestä Neuvostoliitosta melkoisen paljon.
Se on laitonta ja hävytöntä! Nyt, kun Euroopan unioni on asettamassa pakotteita Venäjää vastaan Ukrainan vuoksi, Putin uhittelee kuin maailmanomistaja. Rautaa rajoille tuntuu olevan hänen mottonsa. Meitä ei saa uhata, mutta me saamme uhata muita.
Ajattelin kirjoittaa herra Putinille kirjeen. Tosin vain tässä blogissani. Jos nousisin häntä vastaan isommasti, saattaisin olla vaarassa, vaikka ihan pieni ihminen, tekijä olenkin. Sen verran arvaamaton tämä itänaapurimme johtaja on.
Eilen sunnuntaina olin sopinut tapaamisen kaupunkiin kymmeneksi. Sen jälkeen menin erään ystäväni luokse ja sitten sisareni tyttären luokse.
Kahteen viimeiseen paikkaan olin luvannut ottaa Jäbän mukaan. Mutta mitä minä teinkään! Jätin sen kotiin, kun nukuin rokuliin. Muuten niin nopsa Jäbä on autoon mentäessä paljon hitaampi kuin minä. Kymmenen tapaamisesta ei passanut myöhästyä.
Kun menin ystäväni luokse, hän oven avatessaan kurkisteli ja kyseli, eikö Jäbä olekaan mukana. Hänen miehensä kyseli samaa tullessaan kahvipöytään. Sydämestäni viilsi ja tunsin häpeää.
Minäkin olen aina tervehtinyt ensin koirat ja vasta sitten muun talon väen. Ja olisin ollut ihmeissäni, jos nelitassuisia ei olisi löytynyt.
Viedessäni suolaisia herkkuja sisareni tyttären perheelle, hänen miehensä totesi pettyneenä: "En vieläkään nähnyt Jäbää. Olen nähnyt vain kuvista." Ja heidän tytär odotti selväskin näkevänsä Jäbän.
Tuntui pahalta. Mitä minä teinkään? Tuotin mielipahaa usealle ihmiselle. Niille, jotka tykkäävät koirista, ja selvästi erityisesti Jäbästä. Se jäbäräinen on vienyt sydämet jo pelkkien kuvien perusteella.
Onneksi ymmärsin olla tuottamatta pettymystä naapurin Riitalle ja Juhanille. Kun soitin Riitalle, että suolaiset herkut voi hakea, hän kysyi Jäbästä. Onhan Jäbäkin paikalla?
Oli, ilman muuta. Se tunnisti ihanat naapurin jo oven raosta ja yritti rynnätä heidän luokseen. Aiemman kuuden kultaisennoutajan opettamana olen oppinut varautumaan tällaisiin tilanteisiin. En kaatunut.
Jäbä oli onnessaan. Naapurin pariskunta juoksutti sitä ympäriinsä. Riitta osasi jekuttaa - poika juosta rynnisti ohi "piiloutuneen" ihmisen. Kiitos Riitta ja Juhani! Jäbä sai taas äksöniä elämäänsä.
Kai tämä sohvanvaltaaja jatkossakin pyrkii sisälle ikkunasta tuijottamalla. Ei vielä ole hylännyt minua. Hyvä, että elämässä on useita mukavia kavereita. Emäntäkin kelpaa.
Eräs ystäväni suositteli minulle Anna Rimpelän esikoiskirjaa Pitkään meni hyvin ja sen jatkoa Tilanne päällä, Aino Ritari.
Lainasin kirjat, enkä ole katunut. Ensimmäinen on vasta alkupuolella, mutta jo nyt uskallan suositella, että kannattaa lainata.
Mummeli, Aino Ritari, joutuu jos jonkinmoisiin seikkailuihin. Rullaattorin (ei siis rollaattorin) kanssa kulkeva Aino päätyy ulkoillessaan mereen, menee apteekkiin hakemaan apua seksihulluuteensa. Aikoopa ottaa itselleen miehen Afrikasta. Miettii jopa lapsen tekoa.
Aino Ritarilta ei mielikuvitusta puutu. Naapurin kuoleman takana on varmaan mafia, joka uhkaa myös Ainoa.
Kuolleen miehen ainoa perijä, serkku, muuttaa tämän asuntoon. Kommunikointi Ainon kanssa ei oikein suju. Aino puhua pälpättää mistä sattuu ja miten sattuu. Uusi naapuri on opetellut säähän liittyviä asioita voidakseen keskustella neutraalisti.
Odotan herkullisia lukuhetkiä jatkossakin!
Talvi onkin mainio asia. Tänään sekä aamusta että iltapäivästä ja illasta emäntä pääsi tosi puuhiin. Lunta, märkää sellaista, oli tullut aika paljon. Ja katolta sitä vasta tippuikin!
Aamulla tehtiin (siis emäntä teki) lumitöitä etupihalla. Minä kun en suostunut menemään takapihalle. Arvaatteko miksi? No siksi, kun näin, että katolta on tippumassa valtavasti lunta. Emäntä ymmärsi yskän, ja me lähdimme yhdessä etupihalle.
Emäntä rehki ja minä juoksentelin pitkin pihaa. Sain tehtyä polun syvään lumeen, jonne auraustraktorikin oli sitä lisää kasannut. Hyvä paikka tehdä tarpeensa.
Aika hyvin emäntää tottelin ja palasin melkein karkumatkalta. Kun yritin naapuriin Riitan ja Juhanin pihaan, niin silloin en ihan totellut. Emännän piti mennä melkein sisälle, ennen kuin tajusin sen olevan tosissaan.
Iltapäivästä takapihalla sitä lapioimista vasta riittikin. Hyvä, että emäntä sai oven auki. Ensin se lapioi sisältä käsin. Kun päästiin ulos ovesta, se jatkoi. Minäkin jatkoin, nimittäin lumessa leikkimistä ja juoksentelua.
Oli hauskaa, kun emäntä heitteli lapiolla lunta ja minä yritin ottaa kiinni niitä lumikokkareita. Taas kerran se emäntä yllätti. Sehän jaksoi lapioida oikein kunnolla. Onkohan sillä käsissä sittenkin voimaa?!?
Autoin minä emäntää. Kaivoin kuoppia patiolle, jotta se näkisi, missä laudat menevät. Niin se sai tietää, ettei kannata yrittää syvemmälle. Muutoin se olisi särkenyt patiomme.
Toisella kerralla ei ollut oven edessä niin paljon. Emäntä harmitteli hieman, kun sen unelma pitää koko patio vähälumisena ei toteudu. Niin paljon sitä lunta katolta tuli.
Aikoo see jatkaa lumien lapioimista takapihalla. Näin kun seuraavat lumet tippuvat, ne eivät valu kaikki oven eteen. Se saa oven sen verran auki, että päästään ulos. Näin se varmistaa, että minä en karkaa. Etupihan puolella alkaa olla jo houkutuksia.
Emäntä yritti tuoda tähän kuvia, mutta herra tai rouva Google, mikä lie, ei antanut. Kuvat eivät siirtyneet puhelimesta tietokoneelle.
Emäntä lähetti viestin Jarille, yhden siskonsa pojalle, joka osaa nämä asiat. Huomenna ne puhuvat puhelimessa, mitä voi tehdä. Vai voiko tehdä mitään? Jos vaikka pilvi(palvelu) on kaapannut ne kuvat.
Vasemmistoliiton Savo-Karjalan piiri asetti minut virallisesti aluevaaliehdokkaaksi sunnuntaina. Tänään ehdokaslistat on jätetty.
Koska olen nyt virallisesti ehdokkaana, julkaisen toisen vaalikuvistani, jonka pyysin itselleni.
Minua saa äänestää, mutta ei ole pakko. Ystävyys- ja tuttavuussuhteet eivä kärsi kummassakaan tapauksessa. 😀
Tänään tapahtui toisen kerran jotain ihmeellistä. Emäntä otti minut aamulla viereensä sänkyyn. Itse en vielä pääse sinne hyppäämään.
Luulin, että me koirat emme saa mennä sänkyyn. Siksi minullakin on kaksi makuualustaa, ihanan pehmeitä ja lämpimiä. Emäntä kertoi, että yleensä koirat eivät pääsekään, mutta hän on sellainen höppänä. Hänestä on mukavaa, kun vieressä on karvaturri.
Minustakin oli mukavaa siinä vieressä. Emäntä peiton alla, minä siinä kyljessä, en peiton alla. Emäntä rapsutteli minua niin mukavasti masusta. Piti yrittää auttaa toisella takatassulla.
Siinä oli todella lämmin olla. Sitten minulle tuli kuuma. Piti mennä lattialle. Keksin ihan itse, miten pääsen alas, ettei tarvitse hypätä suoraan tassuille, vaan laskeutua hienosti.
Pääsenköhän huomennakin viereen, hmm.
On työntekijä, esinainen ja tämän esinainen. Työntekijä on pitkällä sairauslomalla. Työntekijä oli yhteydessä esinaiseen ja pyysi / vaati yhteistä tapaamista. Sovittiin tapaaminen, johon osallistuu heidän kahden lisäksi esinaisen esinainen.
Tapaamisessa työntekijä halusi selvitettävän asioita, jotka olivat jääneet hänelle epäselviksi. Hän halusi vastauksen muun muassa kysymykseen 'miksi'.
Mitään suoria vastauksia hän ei saanut. Paitsi yhteen esinainen vastasi, ettei hän tiedä. Olisi pitänyt tietää. Tähän samaiseen asiaan liittyen esinaisen esinainen totesi, että hän oli kuuluu sellaista, joista oli tehty tiettyjä johtopäätöksiä.
Työntekijä peräsi, keneltä esinaisen esinainen oli asian kuullut. Tämä vastasi, ettei muista! Siis hän perustaa päätöksentekonsa kuulopuheisiin, ei tosiasioihin. Asia olisi selvinnyt yksinkertaisesti, jos sitä olisi kysytty työntekijältä itseltään.
Tämä on esimerkki täältä Pohjois-Karjalasta. Vähän samanlaista eriskummallista johtamista on ilmassa myös Hämeen suunnalla. Näin minulle kertoi eräs ystäväni.
Miksi käytän tässä vahvasti ilmaisua esinainen? Siksi, kun kuvittelin naisten yleensäkin päästyä esihenkilöiksi, johtamisen kulttuuri muuttuisi selvästi parempaan. Jouduin pettymään! Toivon, että nämä ovat poikkeustapauksia. Tunnen onneksi myös mainioita esinaisia.
Erityisesti näin joulua edeltävänä aikana odotetaan, että olemme kilttejä. Varsinkin lapsilta. Muutoin joulupukki ei tuo lahjoja.
Mutta pitääkö olla kiltti? Sehän riippuu siitä, mitä kiltteydellä tarkoitetaan.
Jos kiltteys on sitä, että me automaattisesti noudatamme toisten ohjeita ja neuvoja, niin ei aina pidä olla kiltti. Pitää ensin miettiä, onko tämä oikein ja oikeudenmukaista.
Jos kiltteyden nimissä kiusataan, niin silloin ei pidä olla kiltti. Silloin pitää protestoida, vastustaa kiusaajaa. Viedä asia eteenpäin.
Lapsiltakaan ei pidä vaatia liikaa joulunaluskiltteyden nimissä. Riittää se normaali, tavallinen kiltteys. Lapsiakaan ei saa alistaa. Miettikääpä vaikka Lassi ja Leevi -sarjakuvaa. Lassi on erityinen lapsi, vai onko sittenkin ihan tavallinen lapsi. Hänellä on vilkas mielikuvitus. Ne hurjat, ja ehkä aikuisten mielestä pahat asiat, eivät ole tahallista ilkeyttä.
Jos kiltteys tarkoittaakin omista asioista huolehtimista, vastuun ottamista ja muiden huomioon ottamista, niin silloin pitää olla kiltti. Ei vain joulun alla vaan ympäri vuoden.
Tällöinkin pitää muistaa kunkin ikä, kehitysaste ja kyky ottaa vastuuta. Lapselta ei voi vaatia samaa kuin aikuiselta!
Kävin tänään valokuvassa aluevaaliehdokkuuttani varten. Ei meinannut hymy irrota, kun en tykkää olla kuvattavana.
Piti saada sekä puolivartalokuva että kuva kainaloista ylöspäin. Eivätkä yhdet otokset riittäneet. Oli liian tuima tai vakava ilme. Mutta eikös vaalit ole vakava asia, ja tuima ilme osoita, että tiukkana ollaan?
Kun kerran hymyä vaadittiin ja kuvaajan kehotukset eivät tepsineet, keksin omat keinoni. Aloin hauskuuttaa itseäni.
Juttelin kuvaajalle niitä näitä höpö-höpö-juttuja. Hän naureskeli ja kehui ilmeitäni. Minua huvitti. Ja tuskastutti. Milloin tämä päättyy?
Ensimmäisen kuvasatsin jälkeen piti ottaa lisää, kun puolivartalokuvat olivat totisia. Voi minua jalkavaivaista, kun piti seistä paikoillaan! Jalkani kun pitävät enemmän edes pienestä liikehdinnästä.
Lopultakin kuvaukset olivat ohi. Annoin kuvaajan valita, mitkä lähetetään eteenpäin. Yksi kummastakin sarjasta. Itselleni sain sen ei puolivartalokuvan, pyynnöstäni.
Odottakaas, kun julkaisen sen kuvan. Te suorastaan häikäistytte! 😂
Kuulin tänään radiosta Ylen Itä-Suomen yhteislähetyksessä mainion ilmaisun, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut.
Kuopion Tapio sanoi puoli neljän uutisten jälkeen säätiedotetta lukiessaan, että "... on lupeessa" (tai lupeissa). Kontekstistä ymmärsin heti, että sana tarkoittaa 'luvassa'.
Piti ihan lähettää WhatsApp-viesti toimitukseen ja kysyä, käyttikö Tapio sanaa. Ei enää muistanut. Ihan ymmärrettävää. En minäkään muista läheskään aina, mitä olen puhunut, yksittäisistä sanoista puhumattakaan.
Hän kuitenkin kertoi, että 'lupeessa' kuuluu hänen sanavarastoonsa. Täytyneee joku kerta pyytää häneltä haastattelua ja kysellä hänen kielestään.
Kiitos! Tällaiset sanat rikastuttavat ohjelmia. Vain uutisilta haluan kunnon yleiskieltä, jossa kielioppi on kohdallaan.
Onnistuin säästämään sormeni. Ja huonekaluni. Ostin Jäbälle riittävän isoja vaaleita vuodannahkapuruleluja. Yhdessäkin riittää puuhaa todella kauan. Näin sormeni säästyvät - ainakin hetken aikaa. Ja huonekaluni. Aiemmin ostetut ohuemmat puruluut jäävät herkkupaloiksi. Niitä Jäbä järsii vain hetken, ja se on siinä.
Suosittelen koirien ystäville C Morelta Hau hau - Pikku koiratarha -sarjaa. Kymmenen kahdeksan minuutin jaksoa. Ihan hauskoja juttuja koirien päiväkodista.
...sydämeni rakastaa. Näin lauletaan vanhassa, (ainakin minulle) tutussa laulussa Huopikkaat, huopikaat.
Nyt huopikkaat olisivat tarpeen niin minulle kuin Jäbälle. Me molemmat pidämme ulkona olemisesta, myös pakkasella.
Minulla kovalla pakkasella ulkoilua rajoittaa astma. Jäbällä sitä rajoittaa se, että se on pentu. Pienet tassut eivät oikein kestä kovaa pakkasta. Ainakaan vielä.
Onneksi meillä on sisällä lämmintä. On varaava takkauuni, jota lämmittää.
Ja pakkasesta on sen verran hyötyä, että Jäbä riehuu siellä - kaikesta huolimatta. Tosin sitä riehumista tällä "villipedolla" riittää myös sisätiloihin. Minä joudun varomaan, jotten kompastu siihen, kun se vilistää sinne tänne. Ja vie riehuessaan jos jotakin mukanaan.
Jos sen vauhti ei olisi niin kova, ottaisin siitä kuvia. Videotkaan eivät onnistu, kun se aina häviää kuvasta.
Mutta. Ei mitään. Saanhan minä nauttia tästä villistä menosta! 😍 Teistä muista viis. Kyllä minä Jäbää rakastan. (Huh - tulipa hiki!)
Noutaja vai terrierri? Siinäpä vasta kysymys. Kyllä Jäbä on kultainennoutaja. Siitä olen varma. Olenhan ostanut sen vastuulliselta ihmiseltä. Välillä vain tulee mieleen jackrusselinterrieri, kun sitä, tai sen käytöstä, katsoo. Olen tuntenut elämässäni vain yhden jackrusselin, ja television koiraohjelmista nähnyt vähän enemmän. Monissa Jäbän toiminnoissa näyttäytyy samoja piirteitä kuin jackrusselinterrierillä. Se nousee sopivalla korkeudella oleville tasoille kuin terrieri. Ja haukkuu. Aiemmat kuusi kultaistanoutajaani eivät haukkuneet. Vain Nora haukkui lenkeillä, jos kohtasimme harmaan norjanhirvikoiran. Niitä se ei sietänyt. Mutta Jäbä on Jäbä, ja sellaisena sen otan.
Katsoin tänään TV 1:ltä Puoli seitsemän ohjelman. Aina en jaksa sitä katsoa, koska en pidä sen juontajista. Jos haastateltava on mielenkiintoinen, katson ehdottomasti.
Tänään jututettavana oli jazz-rumpali Reiska Laine. Mies on loistava työssään. Hän on esiintynyt Pori Jazzissa vuodesta 1966, joka vuosi. Siis alusta alkaen.
Paitsi, että hän on rumpali, hän on myös näytellyt. Ja tehnyt vaikka mitä. Intohimoinen jazzin ystävä hän on joka tapauksessa.
Pidän jazzista paljon. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy katsoa ohjelma, jossa Reiska Laine esiintyy. Hieno muusikko, hienoja ajatuksia.
Ja. Hän muistuttaa "elämäni miestä", joka myös oli rumpali. Ei jazzin saralla, vaan tanssiorkestereissa. Ulkoiselta olemukseltaankin he ovat samankaltaisia.
Kävi sydämeen.
Kyllä koiranpennun elämä on hienoa. Elämäni ensimmäinen talvi, ja jo nyt näin paljon lunta.
Lumessa on kivaa leikkiä. Saa hyppiä korkealle, jotta pääsee eteenpäin. Syvän lumen ansiosta opin pissimäänkin kuten uroskoiran pitää. Osaan nostaa takatassuja pissatessani. Nostan siis vain yhtä kerrallaan. Muuten olisin kuonollani hangessa.
Emäntä tekee lumitöitä etu- ja takapihalla. Takapihalla se yrittää pitää enimmät lumet pois patiolta. Jos se yrittäisi kolata koko takapihan, niin ei sillä aika riittäisi mihinkään!
Etupihallakaan sen ei tarvitse kolata koko pihaa. Sillä käy sellainen Pauli-talkkari ajamassa traktorilla suurimman osan. Onneksi jää kuitenkin portaat ja varastorakennuksen edusta emännälle, tai siis meille.
Takapihalla emäntä työntelee lumia sellaisella työntimellä. Se on vähän kuin lapio, mutta isompi. Näin emäntä sen minulle selitti. Minusta on kivaa käydä sen lumentyöntimen kimppuun ja vähän pureskella. Mutta emäntä se vain työntää ja työntää. Se ei ymmärrä, että haluan auttaa.
Etupihalla emäntä käyttää oikeaa lumikolaa. Se on aika iso. Ihme, että emäntä jaksaa työntää. Taitaa se olla sittenkin vahva, vaikka on vähän kömpelö - ainakin joskus.
Minä yritän päästä kolan kyytiin, mutta aina minä siitä luiskahdan pois. Ei hätää. Etupihalla(kin) riittää tutkimista. Saan olla sielläkin vapaana, kun muistan totella emäntää. Jos meinaan mennä pihapiiristä pois, niin se kutsuu minut takaisin. Ja minähän menen takaisin. Saan aina silloin jonkin pienen pienen herkkupalan. Taitaa olla samoja nappuloita, joita muutoinkin syön.
Eilen keskiviikkona emäntä järjesti mahtavan yllätyksen. Se soitti naapurin Riitalle ja kertoi, että olemme etupihalla ja kutsui katsomaan minua. Riitta ja Juhani tulivatkin.
Taas osasin toimia oikein. Odotin, että emäntä antoi luvan mennä tervehtimään naapureita. Ei se pitkään minua pidätellyt. Arvasi varmaan, että en ehkä tottelisi sitä.
Vautsi mitä naapureita! Ne juoksivat minua karkuun, sellaista pientä lenkkiä. Meidän pihassa kun on sellainen, että autolla ja kävellen ja juosten voi kiertää. Ei tarvitse mennä ainoastaan eteen ja taaksepäin. Välillä meinasin oikaista, mutta hitsi, ne komensivat minua. Piti jatkaa perässä juoksemista.
Minussa taitaa olla etsijän vikaa. Riitta meni piiloon. Juhani ja emäntä houkuttelivat etsimään Riitan. Löysinhän minä. Kyllä minua kehuttiin.
Taisivat nuo kaksijalkaiset sopia, että kesällä mennään Riitan ja Juhanin mökille ja uimaan. En ole varma, mikä on mökki ja mitä uiminen tarkoittaa. Kaksijalkaisten äänen perusteella voin kuvitella, että sen jotain todella kivaa. Odotan siis jo kesää!
Mutta tässä vähän kuvia talven touhuista.
