keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Nälkä on paras mauste

Jäbä on välillä nirso ruoan suhteen. Ei uskoisi, kun kultainennoutaja on. Aiemmat kuusi kultsikkaani hotkivat ruoan heti. Ensimmäinenkin, joka oli ainoa kuten Jäbä on, eikä kilpailijoita ollut.

Jäbäräisen ruoan perusta on kuivaruoka, Jahti&Vahti Energia. Tarjoilen sen veden kera, ei liuoitettuna. Lisään vielä muutaman ruokalusikallisen märkäruokaa, jonka sekoita siten, että maku leviää koko ruokaan. Päälle reilusti rypsiöljyä.

Tämän tarjoilun aloitettuani ei ollut ongelmia. Sitten Jäbä kyllästyi. Rupesin välillä lisäämään märkäruoan sijaan liha-makarooni-laatikkoa, liha-peruna-laatikkoa, maksalaatikkoa - halvinta mahdollista ja vielä punalaputettua. Sitten vielä koiranmakkaraa. Siis vuorotellen.

A vot, kyllä maistui. Aina en muista ostaa tai ei ole punalaputettua. Oman ruokani maustan reilusti, joten sitä en koiralle anna.

Tänään aamulla oli tarjolla vain kuiva- ja märkäruokaa vedellä ja öljyllä höystettynä. Jäbä haisteli kaukaa ja kiersi pois. Annoin kupin olla saavutettavissa aamupäivän. Ei maistunut. Nostin pois ulottumattomiin.

Viiden tienoilla koiruus alkoi osoitta merkkejä, että voisin sittenkin syödä. No, eihän kaveria voi nälässä pitää.

Hieman minua jännitti, kelpaako. Sama ruoka kuin aamulla. Vain uudelleen sekoitettuna. Kuppi tyjeni nopeasti.

Kuten rakas, ihana kummitustyttöni totesi asiasta kerrottuani: Nälkä on paras mauste.

perjantai 22. syyskuuta 2023

Petteriikka ja takiaiset

Petteriikka ja takiaiset (nimi lainattu sanomalehti Karjalaisen tekstiviestipalstalta 21.9.2023) saivat keväällä 2023 luotsattavakseen Suomi-nimisen maan, jota laivaksikin nykyään kutsutaan. Petteri on laivan kapteeni. Vai onko sittenkään? Pyrkiikö perämies Riikka sittenkin varakapteenin paikalta kapteenin paikalle?

Mitä tekevät Anna-Maja ja Sari? Ovat onnellisia ministereinä, hinnalla millä hyvässä. Roikuttava on takiaisen lailla. Joskus he haluaisivat sanoa jotakin, mutta varovainen vilkaisu kapteeniin ja perämieheen muuttaa sanat toisiksi. Ainakaan perämiehen tontin asioista ei uskalla sanoa mitään.

Muuten heillä menee yhdessä loistavasti, ainakin sellainen kuva annetaan. Kilpakehujaisia pidetään lähes jokaisessa tiedotustilaisuudessa. Etenkin kapteeni kehuu perämiestä, joka on tainnut ennenkin laatia valtion budjetteja. Vai pitäisikö kehut suunnata valtiovarainministeriön viranhaltijoille?

Mikä onkaan Suomi-laivan suunta? Loistava – hyvin toimeentulevien kannalta. Vähäosaisilta viedään se vähäkin, tulonsiirtona hyvätuloisille.

Jotta tätä suuntaa ei häirittäisi, on kiire viedä lakeja eduskuntaan sen kummemmin valmistelematta. Mitä sitä turhaan asiantuntijoita kuulemaan! Ovathan ministerit kaikkien alojen asiantuntijoita, omasta mielestään.

Kuitenkin jo nyt taivaalle on kertynyt mustia pilviä ja sumu on laskeutunut. Suomen pahat ihmiset, jotka haluavat yhdenvertaisuutta, oikeutta, riittävää toimeentuloa kaikille, ovat nousemassa kapinaan.

Laivan kulun tielle on ilmestynyt tuhansia ja taas tuhansia veneitä. Ja kas kummaa, veneissä istuvilla on pelastusliivit yllään. Petteriikalla ja takiaisilla ei niitä ole.


tiistai 19. syyskuuta 2023

Mokasimme

Mokasimme. Sain kaksi tällaista viestiä pari päivää sitten. Lähettäjänä oli Elisa. Olin aivan ihmeissäni.

Ensimmäinen viesti koski valokuituverkkoa. Sitä olisi rakennettu alueelleni. Hinta vaikutti mielenkiintoiselta, joten ajattelin kysellä tarkemmin. En ennättänyt, sillä mokasimme-viesti tuli aiemmin. Tosin ihmettelin alkuperäistä suunnitelmaa, koska meille tuli jo valokuitu - kalliilla hinnalla.

Toinen mokasimme-viesti koski Ruutu+ -tlaustani. Muuten kaikki meni hyvin, mutta ilmainen kaktselukuukausi oli unohtunut tilausvahvistuksesta Viesti tuli, mutta olin silti yhteydessä Elisaan saadakseni varmuuden tilauksestani. Elisa Viihteen kauttahan näkyvät jatkossa myös Ruutu+ -ohjelmat.

No voin todeta, että lopetan tilaukseni heti, kun olen katsonut ne kaksi sarjaa, joista olen kiinnostunut. Hyvässä lykyssä voin keskeyttää tilauksen ennen kuin alkaa maksullinen kausi. Ensinnäinen kuukausi on maksuton. Seuraavat ovat hieman yli kymmenen euroa.

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Mykkänen, älä tunkeudu kotiini

Ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) suunnittelee lehtitietojen mukaan ”uudistuksia” sähkömittareihin. Hän aikoo vaihdattaa sähkölämmitteisten talojen mittarit sellaisiksi, joissa on täsmäohjauksella toimivat releet. Näin katkosten suuntaaminen vain tiettyihin talouksiin mahdollistuisi.

 
Ministeri Mykkänen, älä tunkeudu kotiini! Jos hallitus päättää tällaisesta pakkolaista, niin minusta tulee kansalaistottelematon. Kotiini ei tulla ilman lupaani. Minun kodissani mittari vaihdetaan vain silloin, kun sähkölaitos niin katsoo tarpeelliseksi oman toimintansa varmistamiseksi. Silloin maksajakin on selvä: sähköyhtiö.
 
Kun ensimmäisen kerran luin ministerin suunnitelmista, luulin niiden olevan mätäkuun juttuja. Asiasta kirjoitettiin uudestaan syyskuussa, joten suunnitelmat lienevät totta. Sähköyhtiöt eivät aio ottaa vastuulleen kustannuksia, joten ne kaatunevat kansalaisten maksettaviksi.
 
Kummastelen Mykkäsen ”uudistusta”. Hän perustelee sitä sähkön säästämisellä huppukulutuksen aikoina. Mutta sähköthän voidaan katkaista jo nyt – kaikilta talouksilta, ei vain sähkölämmitteisistä taloista.
 
Mykkäsen ehdotus on kansalaisia eriarvoistava. Osa talouksista säästää sähköä ja joutuu sitä maksamaan. Eikä tällaisille pakkotoimille ole tarvetta. Suomalaisethan huolehtivat viime talvena hyvin, että sähkö riitti iman alueellisia sähkökatkoksia. Eikö ministeri luota kansalaisiin?
 
Muistelen lukeneeni, että talvella eniten sähköä käyttivat hyvätuloiset ja ei-sähkölämmitteisten asuntojen asukkaat.. Meidän sähkölämmitteisten talojen omistajien oli jo pakko itse säästää, jotta selviäisimme kaikista maksuista.
 
Tätä kirjoittaessani tarkistin sähkönkäyttöni yhtiön sivuilta. Vuosi taaksepäin käyttöni oli 2779 kWh, kun säästäväinen käyttö on 9346 kWh vuodessa vastaavankokoisessa talossa. Olisnkohan tehnyt osani sähkönsäästötalkoissa?
 

perjantai 15. syyskuuta 2023

Oli kiva kyläillä

Kyläilin tällä viikolla Lieksassa asti. Matka suuntaansa oli 120 kilometriä. Aikaa matkoihin meni yhteensä lähes neljä tuntia.

Vierailu ystävän luokse tuotti iloa. Siitäkin huolimatta, että jalkani meinasivat tehdä tenän. Onneksi keksivä keinot keksii, ja Partsu saatiin ehjänä sisälle asti ja takaisin autoon, ja tietysti kotiin.

Minulla oli mukana matkapuhelin. Valitettavasti siitä huoimatta unohdin ottaa kuvia ystäväni ja hänen miehensä tassukkaista: Nekku-kissasta ja Paavo-sheltistä. Nekku oli mennyt heti vaatehuoneeseen piiloon, kun olin soittanut ovikelloa. Paavo puolestaan haukkui ja kutsui leikkiin. Tuli se Nekkukin ihmisten ilmoille - lopulta.

Oli todella kivaa tavata Leaa. Juttua riitti jos mistä. Hän oli paistanut kinkku-paprikapiirakkaa sekä omenapiirakkaa. Maistuivat erittäin hyvin. :)

Lean mies Seppokin joutui töistä kotiin ennen lähtöäni. Hän oli päässyt ikävuosissa oikealle vuosikymmenelle aiemmin kesällä. Oli muuten saanut asiakkaaltaa lanttukukon, jota minulle myös tarjottiin. En jaksanut syödä aiemmin nauttiemieni piiraiden lisäksi.

tiistai 12. syyskuuta 2023

Rasismista ja syrjinnästä puhumista jatkettava

Karjalaisen tekstiviestipalstalla on kirjoiteltu, että rasismista puhumisen pitää loppua. Hallituksen pitäisi kirjoittajien mielestä ryhtyä työhön oikeasti.

Vaikeneminen on väärä ratkaisu. Rasismista ja syrjinnästä puhumista on jatkettava. Niissä on kyse ihmisarvon loukkaamisesta, väheksymisestä ja halventamisesta. Ihmisarvo on elämän perusta.

Niin kauan kuin kaikki hallituspuolueet eivät oikeasti irtisanoudu rasismista ja syrjinnästä, niin hallituksen ”oikeasti työskentely” rakentuu pettävälle hiekalle.

Perussuomalaiset ministerit Purra ja Rydman eivät ole osoittaneet isrtisanoutumistaan riittävällä tavalla. Oikea tapa olisi ollut hallituksesta eroaminen.

Saman puolueen rivikansanedustajat jatkavat rasistista ja syrjivää kirjoitteluaan ja puhumistaan hallituksen tiedonannosta huolimatta. Pohjoiskarjalainen Sanna Antikainen kirjoitti viimeisimmäksi fasebookissa halventavasti transsukupuolisista 10.9.

Häneltä rasistinen ja syrjivä kirjoitus ei ollut ensimmäinen eikä varmaan viimeinen. Myös monet Antikaista peukuttavat ihmiset kirjoittavat hävyttömän rasistisesti. Yhdestä jouduin tekemään ilmoituksen poliisille, kun mukana oli tappouhkauksia. Asia on nyt esitutkinnassa.

Meillä ei ole varaa lopettaa puhumista rasismista ja syrjinnästä. Muutoin olemme pian tilanteessa, että niiden kannattajat ryhtyvät sanoista tekoihin. Syntyy väkivaltaa.

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Kuin sylkisit päin naamaa

Pääministeri Petteri Orpo, hallitusohjemasi, puheesi, viestisi ovat kuin sylkisit pän naamaa, pieni- ja keskituloisille, etenkin vähävaraisille ja heikoiten pärjääville. Tekstini on tiukkaa ja se sisältää kysymyksiä, joihin odotan sinun vastaavan. Sinä pääministerinä olet velvollinen vastaamaan, sillä sinut rinnastetaan viranhaltijoihin tämän(kin) velvollisuuden osalta. Olen selvittänyt asian oikeiuskanslerilta viime hallituskaudella Kun kysymykset ovat selkeitä ja asiallisia, ministerin ja kansanedustajan on vastattava kohtuullisessa ajassa (noin kaksi viikkoa).
 
Sinulla ei selvästikään ole hajuakaan, ei pienintä käsitystäkään siitä, miten vaikeissa oloissa ihmiset elävät. Liian moni joutuu päättämään, ostanko ruokaa vai lääkkeitä, maksanko vuokran vai hankinko lapsilleni välttämättömiä kuten vaatteita. Sinusta työttömät ovat itse syyllisiä tilanteeseensa ja ovat laiskoja. Sinusta työkyvyttömienkin pitäisi mennä töihin, vaikka he eivät kykene tekemään työtä. Nyt olet viemässä ihimislltä elämän arvon, mahdollisuuden elää edes välttävästi elämisen arvoista elämää. Aiot lisätä lapsiköyhyyttä. Sinulle lapset tuntuvat olevan pelinappuloita. Vaikuttaa, että haluat rangaista köyhiä, mistä, sitä ei tietäne kukaan muu kuin sinä.
 
Kaiken tämän touhuamisen lomassa sinä flirttailet rasistisia ja syrjiviä kirjoituksia ja puheita viljelevien persujen kanssa. Väität Purran ja Rydmanin pyytäneen anteeksi ja katuneen. Eivät ole! Purra "unohti" "anteeksipyynnössään" vuoden 2019 kirjoituksensa. Rydman ei ole takapuoltaan nostanut, jotta kävelisi ihmisten eteen pyytämään anteeksi. Väität, että nyt asia on kunnossa, kun hallitus on hyväksynyt tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi.Ei ole. Persut jatkavat puheitaan ja kirjoituksiaan kuin mitään tiedonantoa ei olisikaan. Kansanedustajat kirjoittavat törkeän syrjivästi. Käypä katsomassa esimerkiksi edustaja Sanna Antikaisen kirjoitus päivä, kaksi sitten. Purra totesi jonkin tiedotustilaisuuden yhteydessä, että ei hän "näissä merkeissä" käytä sellaista kieltä. Hän esiintyi siinä ministerinä. Onko sinusta oikein, että ministeri puhuu rasistisesti jossain muualla?
 
Haluat, että ihmiset tekevät töitä. Niin hekin haluavat, kun vain saisivat niitä. En ymmärrä, miten kuvittelet suunnitelmissa olevien leikkausten tuovan työpaikkoja ja ihimisä niihin töihin. Sinusta on hyvä, että tekee vaikka osa-aikaista työtä. Olisihan se, mutta kun siitä saatavalla palkalla ei elä ilman soviteltua päivärahaa. Ja sen päivärahan sinä olet viemässä pois. Miten työttömyyyskorvauksen leikkaaminen synnyttää työpaikkoja ihmisille?
 
Vastaa minulle esittämiini kysymyksiin. Vastaus ei voi olla, että ihmiset eivät halua töihin.
 
Miksi sinä suostut persujen johdolla käperryttämään Suomea? Miksi sinä et kuuntele tässä asiassa työnantajia? Työperäinen maahanmuutto on tarpeen, mutta se ei saa tarkoittaa halpatyövoimaa, vaan asianmukaista, työehtosopimusten mukaista palkkaa maahanmuuttajillekin.
 
Puhut usein kokonaisvaltaisesta näkemyksestä. Ei sinulla ole selaista. Sinä näet asiat kapeasti hyvätuloisten kannalta, työnantajien kannalta. Et sinä näe asioita heikommin toimeentulevien, sairaiden, lasten ja niiden työssäkäyvine kannalta, jotka tekevät töitä paljon, mutta saavat huonoa palkkaa. Et näe asioita niiden työtätekevien kannalta, jotka eivät elä palkallaan. Et näe asioita pientä eläkettä saavien kannalta.
 
Petteri Orpo, lupaan olla sanojeni takana hamaan tulevaisuuteen. Lupaan, että en pyydä anteeksi kirjoitustani.
 

perjantai 8. syyskuuta 2023

Mitä palvelua

Kävinpä tänään ihan kaupungissa asti asioita hoitelemassa, lähinnä ruokaa ostamassa. Ja koiralleni Jäbälle kaksivuotissyntymäpäivälahjat:  heittopampun ja pehmorotan (yhden kummallekin vuodelle).

Minulla ei ollut kiire minnekään. Siksi päätin vielä käväistä Timosen Autolla. Kuljettajan puoleinen tuulilasinpyyhin oli rikki. Alhaalta ainakin kymmenen senttiä jäi litimäräksi sadetta pyyhittäessä. Osui minulla juuri näkökenttään. Keskiviikkona on tarkoitukseni lähteä Lieksaan kyläilemään.

Tiskin takana Rytkösen Kimmo viittelöi istumaan pöydän toiselle puolelle. En huomannut hänen puhuvan puhelimessa, joten kailotin heti asiani. Kun sitten Sami Väisänen kuuli "ongelmani", hän lähti etsimään pyyhkimiä.

Lopupeleissä kävi ilmi, että autooni sopivia ei ollut talossa. Rytkönen soitti naapuriin ja kertoi, että on tulossa jo ovella hakemaan pyyhkimiä. Pian hän palasi takaisin, nuori asentaja lähti vaihtamaan. Samalla pyyhkimiä maksaessani juttelimme Rytkösen kanssa niitä näitä.

Pakko todeta, mitä palvelua. Jos tuotetta ei ole hyllyssä, se haetaan (tietenkin mahdollisuuksien mukaan). Kaupan päällisiksi sain pyyhkimien paikalleen laiton veloituksetta. Kiitos hyvästä asiakaspalvelusta!


Tunnustan, olen suurkuluttaja

Tunnustan näin julkisesti olevani suurkuluttaja. Onneksi kyse ei kuitenkaan ole alkoholista eikä muista huumaavista aineista, vaan aivan muista asioista.

Ensinnäkin kulutan runsaasti radio-ohjelmia. Yle Radio 1 on ehdoton suosikkini. Nyt kesän kääntyessä pikkuhiljaa syksyyn pääsee seuraamaan uusia ohjelmia, ei vain uusintoja.

Arkupäiväni Ylen seurassa alkavat aamulla kahdeksalta: uutiset ja Ykkösaamu. Siitä se jatkuu yhteentoista. Iltapäivästä kolmen uutisten jälkeen lähetetään Kullttuuriykkönen. Suosittelen. Joka arkipäivä eri aiheet, eri juontajat ja eri panelistit. Poikkeuksia päivissäni on myös, koska välillä pitää tehdä muutakin.

Haluaisin kuunnella myös Radio Suomea, mutta Yle on pyyhkinyt Pohjois-Karjalan Suomen kartalta lähes täysin. (Valtakunnalliset lähetykset ovat suurelta osin Ykkösaamun aiheiden tointoja.) Ei ole maakuntaradiota vaan on Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueradio, jota myös Itä-Suomen radioksi kutsutaan. Mitä mieltä muut itäsuomalaiset mahtanevat olla tästä nimestä? Näillä radioaalloilla Kuopion toimitus, sinänsä ammattitaitoista väkeä, jyllää. Pohjois-Karjala takaisin Ylen Suomi-kartalle!

Olen myös sudokujen suurkuluttaja. Ennen ostin lehtiä, mutta se toiminta kävi kukkaron päälle. Alettuani tilata digi-Hesaria löysin sudokut uudelleen. Joka päivä uusi. Lopulta myös Karjalaisen maanantaiset digilehden sudokut alkoivat toimia. Tarvittiin vain muutama kysely lehteen ja neuvo, kysykää Hesarista.

Tällä viikolla huomasin etsiä netistä sudokuja. Löytyihän niitä. Aloitin yhdestä: helppo, vaikea ja erittäin vaikea. Sain ratkaistua. Pitää etsiä muitakin kuin tuo yksi osoite, jotta löytyisi enemmän haastetta. Tällaisen suurkuluttajan on hienoa olla.

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Hyväksyä vai ei?

Katsoin tänään eduskunnan keskustelua hallituksen rasismitiedoksiannosta. Oloni jäi hämmentyneeksi. Mitä mieltä Keskusta oikeastaan on? Hyväksyy vai ei tiedoksianto?

Yksittäiset kansanedustajat toivat esiin erinäisiä seikkoja asiasta. Heistä hallituksen toiminta on ollut rasismista irtautumisen suhteen huonoa. Silti he hyväksyvät tiedoksiannon.

Sinänsä rasismin vastainen tiedoksianto on tervetullut. Ongelmana on vain se, että Perussuomalaiset ei ole puolueena selkeästi irtisanoutunut rasismista ja syrjinnästä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kierteli ja kaarteli vastauksia suoriin kysymyksiin. Lopputulos: muut ovat väärässä.

Pääministeri Petteri Orpo vakuutti, että rasismista on irtisanouduttu. Toivottavasti hän ei joudu pettymään.

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Hieno mielenosoitus

Tänään Helsingissä järjestettiin mielenosoitus rasismia vatsaan. Se onnistui hienosti. Yli 10 000 henkilöä osallistui siihen.

Lyhyessä ajassa järjestetty tapahtuma, joka kerää noin paljon osallistujia, ei ole kovin tavnomainen. Tämä kertoo, että ihmiset pitävät tärkeänä ilmaista tukensa rasismin vastaiselle työlle.

perjantai 1. syyskuuta 2023

Kaksi vuotta, eikä suotta

Tänään on hieno päivä. Jäbä täyttää kaksi vuotta. Sen vielä lyhyt elämä on tuonut paljon iloa, ja harmia, mutta harmit unohdetaan tänään.

Kun reilu kaksi vuotta sitten päätin etsiä vieä yhden kultsikan, en tiennyt, mitä elämä tuo tullessaan. Nyt tiedän jotakin. Kannatti hakea Jäbä kotiin. Toivottavasti senkin mielestä oli hyvä saada koti luonani.

Hyvää syntymäpäivää Jäbä! Kun ennätän kaupunkiin, saat lahjan. Sellaisen, jota toivottavasti et heti hajoita.