On työntekijä, esinainen ja tämän esinainen. Työntekijä on pitkällä sairauslomalla. Työntekijä oli yhteydessä esinaiseen ja pyysi / vaati yhteistä tapaamista. Sovittiin tapaaminen, johon osallistuu heidän kahden lisäksi esinaisen esinainen.
Tapaamisessa työntekijä halusi selvitettävän asioita, jotka olivat jääneet hänelle epäselviksi. Hän halusi vastauksen muun muassa kysymykseen 'miksi'.
Mitään suoria vastauksia hän ei saanut. Paitsi yhteen esinainen vastasi, ettei hän tiedä. Olisi pitänyt tietää. Tähän samaiseen asiaan liittyen esinaisen esinainen totesi, että hän oli kuuluu sellaista, joista oli tehty tiettyjä johtopäätöksiä.
Työntekijä peräsi, keneltä esinaisen esinainen oli asian kuullut. Tämä vastasi, ettei muista! Siis hän perustaa päätöksentekonsa kuulopuheisiin, ei tosiasioihin. Asia olisi selvinnyt yksinkertaisesti, jos sitä olisi kysytty työntekijältä itseltään.
Tämä on esimerkki täältä Pohjois-Karjalasta. Vähän samanlaista eriskummallista johtamista on ilmassa myös Hämeen suunnalla. Näin minulle kertoi eräs ystäväni.
Miksi käytän tässä vahvasti ilmaisua esinainen? Siksi, kun kuvittelin naisten yleensäkin päästyä esihenkilöiksi, johtamisen kulttuuri muuttuisi selvästi parempaan. Jouduin pettymään! Toivon, että nämä ovat poikkeustapauksia. Tunnen onneksi myös mainioita esinaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti