Toinen blogikirjoitukseni kolmisen vuotta sitten koski sitä, että päävalmentaja tukee. Kyse oli työkavereitteni osallistumisesta Joensuu run -tapahtumaan. Minä olin se päävalmentaja, uskokoon ken haluaa. Ja lisäksi oli huoltopäällikkö ja muuta.
En ollut ainoa, joka ei (jostain syystä 😂) osallistunut juoksutapahtumaan. Minä, työkavereitteni juoksun päävalmentaja, sain tukijoukkoja katsomoon huoltopäälliköstä MKoosta ja toisesta etunimeltään samasta MHoosta.
Nyt minulla on tilanne, että olen kyllä itseni päävalmentaja, mutta minulla on tukija ja kannustaja. Se on tämä pieni koiranpentu Jäbä.
Jokunen vuosi sitten eräs lääkäri totesi minulla hermovaurion. En suostunut leikkaukseen, sillä halvaantumisen mahdollisuus oli 50/50. Silloin lääkäri kehotti liikkumaan minua erittäin varovaisesti.
Uskoin, ja silloin alkoi alamäki. Kuntoni rapistui pikkuhiljaa ja lihasteni voimat vähenivät.
Tänä kesänä ensin fysioterapeutti totesi, että kyse ei hermovauriosta, vaan jostain muusta hoidettavasta asiasta. Kun terveysasemamme lääkärikin totesi asian olevan näin, päätin ryhtyä rohkeisiin toimiin.
Aloitin kuntouttamiseni. Jo silloin tilanteeni parani huomattavasti. Nyt Jäbän luokseni muuton jälkeen liikkumiseni on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin. Askel on keventynyt ja askelväli kasvanut. Lihakset ovat vahvistuneet.
Vaikka Jäbän tehtävänä ei ole huolehtia minusta, niin se tukee ja kannustaa minua liikkumaan. Tietämättään, kuten arvata saattaa.
Jäbä on personal trainerini, mutta ei suinkaan ensisijaisesti. Se on ennen kaikkea hieno kaveri. Toivottavasti jatkossa se on myös kaverikoira ja lukukoira. Sen aika näyttää. Riippuu, millainen koiruus siitä kehittyy. 💓
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti