perjantai 31. maaliskuuta 2023

Vielä pieni epävarmuustekijä

Suomessa on riemuittu, että kaikki nykyiset Nato-maat ovat ratfioineet maamme jäsenyyshakemuksen. Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin onnitteli presidetti Sauli Niinistöä.

Matkalla jäsenyyteen on vielä pieni epävarmuustekijä - Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Ennen kuin jäsenyys on lopullisesti sinetöity, Erdoganin pitää allekirjoittaa asiakirja ja Turkin ratifiointipaperin tulee olla tallessa Yhdysvalloissa .

Koska diktaattori Erdogan on toiminut hyvin epävakaasti ja muuttanut mieltään useammin kuin kerran, niin tästä allekirjoittamisestakaan ei voi olla vielä varma. Kun fakta on faktaa, Suomen Nato-jäsenyyteen voi uskoa.

Tämä ajattelu ei ole pelkästään minun yksinajattelua. Tänään muun muassa Ylen Jälkiviisaissa Jan Erola nosti asian esiin.

No, aika näyttää. Kuten monessa muussakin asiassa.

torstai 30. maaliskuuta 2023

Joensuun kaupunginjohtajan valinta

Joensuun kaupunginjohtajan valinta sai yllättäviä käänteitä. Hakemuksia oli lähetetty toisten nimissä kiusaamistarkoituksessa. Joensuun lakimies Mikko Kärkkäinen totesi uutitissa, että kyseessä voi olla identiteettivarkaus.

Koska tälläinen tilanne pääsi syntymään, sanomalehti Karjalaisen mukaan kaupunki joutuu selvittämäään, mitkä ovat oikeita hakemuksia. Lisäksi muodollinen pätevyys on harvalla.

Näin ollen valinta lienee kolmen kauppa, arvioin tietojen perusteella. Tuleva kaupunginjohtajamme on Anu Vehviläinen, Jere Penttilä tai Pekka Hirvonen. Muodollisesti päteviä lehti listaa kolme muuta, mutta tuskin joensuulaiset päättäjät valitsevat heistä ketään. Sen verran kotiinpäin pitää vetää.

Kunnan- tai kaupunginjohtajan tehtävistä kokemusta on Penttilän ja Hirvosen lisäksi Tornion kaupunginjohtajana ja Oulunsalon kunnanjohtajana toimineella Timo Nousiaisella.

Mielenkiintoista on, että pohjoiskarjalaisista johtavista hakijoista kaikki kolme on keskustalaisia tai keskustalaistaustaisia. Tähän saakka Joensuussa on on ollut demareita kaupunginjohtajina Aaro Heikkilän ajoista alkaen.

Sen verran saatoin huokaista helpotuksesta, että Siun soten entinen toimitusjohtaja ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen strategia johta Ilkka Pirskanen ei hakenut virkaa. Ehkä Joensuu on hänelle liian pieni alue (sotkettavaksi).

Jos arvaukseni valinnasta kolmen pohjoiskarjalaisen kesken meni pieleen, en syö hattuani. En omista sellaista.


Edelleen sosiaalinen olento

Eilen aamulla ajattelin, että haluan jäädä vain sängyn pohjalle ja nukkua kunnes ruoho viheriöi omalla pihallani. Sen verran oli lunta tupruttanut. Töitä riitti minullekin ihan tarpeeksi, vaikka auraustraktori käy hoitamassa pihatien ja ison pihan. Eilen kävi vasta puoli kahden tienoilla.

Tänään totesin (jälleen kerran), että en sittenkään halua mökkiytyä edes muutamaksi kuukaudeksi. Tapasin opiskelu- ja työkaverini. Kävimme syömässä kreikkalaisessa ravintolassa. Oli todella mukavaa, ja ruoka oli hyvää.

Näitä ruokailun merkeissä tapaamisia on ollut jo jonkin verran ja tiedossa on lisää. Ja kunhan erään ystäväni kotiportaat sulavat sen verran, että tällainen kömpelyskin voi kiivetä niitä turvallisesti - ja uskaltaa -, niin rynnistän sinnekin kyläilemään.

Olen siis edelleen sosiaalinen olento, vaikka välillä luulin jotain muuta. Ei se mökkiytyminen ole sittenkään minua varten.

Kotiinkin oli mainiota tulla. Jäbä jäbäräinen otti vastaan innoissaan häntä heiluen ja pylly pyörien. Pääsin myös yllättymään. Se ei hyppinyt enää päälle vaan pysyi tassut lattialla tanssien. Ja koti oli samassa kunnossa kuin viihteelle lähtiessäni.

tiistai 28. maaliskuuta 2023

Onpas hammastahna

Hammaslääkärini antoi minulle hammastahnanäytteitä. Merkki on Parodontax. Yllätyin. Onpas hammastahna.

Tuntuu, että kun vain näytän harjaa, jossa tätä hammastahnaa on, niin hampaani ovat puhtaat. Tahna ei pahemmin vaahtoa, mikä ei haittaa minua. Pääasia on, että hampaat puhdistuvat.

Jos aiemmin piti harjata kymmenen minuuttia pepsodenteilla ja muilla vastaavilla, niin tällä hammastahnalla riittää todellakin se kaksi minuuttia. Käytän sähköhammasharjaa.

Onneksi kyseistä hammastahnaa saa tavallisista marketeista kohtuuhintaan. Näin ei tarvitse juosta erikoiskaupoissa tai apteekeissa tahnaa etsimässä. Saa hankittua samalla reissulla kuin ruokansa.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Onko Suomen velkaantuminen vaaraksi

Näin eduskuntavaalien alla monet puolueet ovat tuoneet esiin suurta huolta Suomen valtion velkaantumisesta. Etenkin kokoomus on toitottanut, että nyt on oikea aika lopettaa velaksi eläminen.

Mutta onko meillä oikeasti aihetta olla huolissamme? Ei, jos kuuntelee asiantuntijoita - taloustieteilijöitä ja yliopistojen professoreja.

Muun muassa arvostettu taloustieteilijä, entinen taloustieteen työelämäproferssori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Sixten Korkman on todennut Helsingin Sanomissa 23.3.2023, että talousongelma ei ole niin paha kuin kansalle kerrotaan.

Vastaavanlaista viestiä ovat tuoneet monet muuta talopuselämän asiantuntijat. He muistuttavat, että valtion velka ei ole sama asia kuin kotitalouksien velka. He ovat myös todenneet, että Suomi ei ole niin sanotulla Kreikan tiellä valtion velkaantumisen suhteen.

Minusta on ikävää, että meitä kansalaisia pelotellaan asioilla, jotka ovat harhaanjohtamista. En väitä, etteikö myös valtion taloutta pitäisi hoitaa hyvin, mutta on puhuttava tosiasioihin perustuen. On muun muassa muistettava, missä tilanteessa velkaa on jouduttu ottamaan.

Minusta ei ole talousasioiden asiantutijaksi eikä siten analysoijaksi, mutta luotan oikeisiin asiantuntijoihin ja tutkittuun tietoon.


torstai 23. maaliskuuta 2023

Käytin kansalaisoikeuttani

Käytin tänään kansalaisoikeuttani. Kävin äänestämässä kuten olen aina tehnyt siitä lähtien, kun minulla on ollut oikeus äänestää. Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa: presidentin, eduskunta-, kunnallis- ja hyvinvointialuevaaleissa. Ja äänestän loppuuni saakka.

Äänestäminen on todellakin oikeus. Näin ei ole maailmalla eikä Suomessa ollut aina, eikä varsinkaan naisilla. Suomeen saatiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus vuonna 1906. Naisten lisäksi suurin osa miehistäkin sai vasta silloin äänioikeuden.

Meillä äänioikeus tarkoittaa, että sillä on merkitystä. Kaikkialla ei näin ole. Esimerkiksi Venäjällä ja muissa diktatuureissa äänioikeuden käyttäminen ei vaikuta. Maan johto / johtaja on päättänyt, mikä on vaalin tulos.

Toivon, että jokainen meistä kunnioittaa tätä Suomen oikeusvaltion periaatetta saada äänestää. Monipuoluejärjestelmä on yksi demokratian tunnusmerkeistä, mutta se ei pelkästään pysty turvaamaan demokratiaa. Demokraattiseen monipuoluejärjestelmään liittyy oikeus valita puolue ja henkilö, ketä äänestää, sekä se, että äänestyksen tulosta kunnioitetaan.



maanantai 20. maaliskuuta 2023

Kunhan vain on siinä

Tänään sain taas kerran kokea, että aina ei tarvitse olla kaiken maailman sirkushuveja. Riittää, kuhan vain on siinä, lähellä.

Jäbän iltaruoan jälkeen menimme takapihalle. Jo siinä vaiheessa, kun puin ulkovaatteita päälleni ja otin etupihalta petkelin kovan lumen rikkomista varten, Jäbä riemuitsi. Jee, mennään yhdessä.

Olen itselleni hyvin ankara ja koen huonoa omaatuntuoa, kun en pysty tekemään pitkiä lenkkejä jäbäräisen kanssa. Ehkä ei aina tarvitsekaan.

Jäbä ryntäsi meuhkaamaan lumessa, kiskomaan puiden katkenneita oksia ja järsimään niitä. Välillä se kävi tervehtimissä minua.

Minä puolestani lapioin märkää lunta takaoven edestä, jotta jatkossakin pääsemme ulos. Hakkasin petkelillä jäätynyttä lunta, kun sitä oli kasautunut oven taakse rappuselle.

Minun liikkumatilani on pieni. Takapihalle tippuu koko talon leveydeltä lunta katolta. Sen kolaaminen on käytännössä mahdotonta. Siksi pyörin pienellä noin neliön mittaisella alueella. Siis joko seisoskelen tai tökin lunta kauemmaksi ovesta.

Jäbä kyllä jaksoi osoittaa sitä suurta rakkautta ja riemua, kun olin vain siinä lähellä. Hienointa taisi olla, kun lapioin lumipaakkuja, joita se sai ottaa kiinni. Onnistui muuten melkein koko ajan.

Toivottavasti tämä pätee myös ihmisten välisiin suhteisiin.

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Puoli vuosisataa liian myöhään

Opiskelin Kiovassa vuosina 1976 - 1979. Kahteen silloiseen opiskelukaveriini olen pitänyt yhteyttä enemmän tai vähemmän tiiviisti.

Tänään juttelin toisen heistä kanssa. Olkoon hän E. Hän kertoi olleensa yhteydessä erääseen henkilöön, joka opiskeli samaan aikaan siellä Ukrainan pääkaupungissa.

Heillä oli tullut puheeksi muut silloiset opiskelijakaverit. Tämä opiskelijanuorukainen, nykyään ei enää niin nuorukainen, oli muistanut minut. Hän oli sanonut olleensa ihastunut minuun.

Tämä tieto saavutti minut miltei puolivuosisataa liian myöhään. En silloin ymmärtänyt tätä. Olisiko suhteesta tullut jotakin, jos olisin ymmärtänyt tilanteen? Tiedä häntä.

Hyvää tässä on se, että me kumpikin olemme eläneet hyvän elämän. Hän on isä. Hänellä on nyt toinen liitto. Hän asuu nykyisin vaimonsa kanssa Puolan pohjoisosissa hienossa talossa.

Sydäntäni lämmitti, kun sain tietää hänen ihastumisestaan. Riittääpähän minulla muisteltavaa (jota ei ole tässä tapauksessa) näin eläkepäivillä.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Jäbän jorinat - Luppa, Lutu ja NM

Onpa tässä eletty taas elämää. On tullut tehtyä yhtä jos sun toista. Sen jälkeen, kun tulin syntymäkodista omaan kotiini 20.10.2021, olen saanut aikaiseksi paljon juttuja.

Aivan alussa minulla olivat Luppa, Lutu ja NM eli nahkamutsi. Nyt on vain NM ja Lutun raatoa vähän.

Luppa oli kiva kaveri. Sellainen isohko siniruudullinen luppakorvainen koira, ei oikea. Siitä sain yliotteen aika pian. Oli mukavaa retuuttaa sitä, repiä ja riehua. Sain sen melko pieniksi palasiksi. NM löytää vieläkin joskus sen sisuksia hyvistä piiloistani.

Lutu, sellainen pitkäkorvajänönen, vaaleanpunainen pehmo, oli kovempi vastus. Sitä revittiin NM:n kanssa yhdessä. Sisukset saatiin ulos melko tarkkaan. Sitkeä se on. Siitä on vieläkin jäljellä "nahka". Muutama päivä sitten sain siltä toisen korvan irti. Nyt tämä kaksiosainen lutunen on narulelujen lisäksi lempijuttujani.

NM, joka näyttää vähiten pinkeältä olennolta, onkin sitkeä tapaus. Olen minä sitä yrittänyt riepotella, mutta tulos on ollut huono. Se on edelleen ihan kokonainen. Joitakin pintavaurioita se on saanut, mutta ne eivät haittaa sen elämää. Jos vielä joskus yritän siitä vähän näykkästä palan, niin lopetan äkkiä. NM tuijottaa minua niin tuimasti, että jopa minäkin ymmärrän, että on parasta lopettaa.

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Ei koira karvoistaan eroon pääse

'Ei koira karvoistaan eroon pääse' on vanha sanonta. Eikä se tarkoita oikeasti koiraa vaan ihmistä ja hänen tapojaan sekä tottumuksiaan. Sitä, että ei välttämättä ole sellainen, joksi luullaan.

Minulle on työelämästä jäänyt monia asioita, jotka kulkevat mukana. Siitäkin huolimatta, että en niitä välttämättä tarvitsisi tai minun ei ammatillisista syistä tarvitse olla laisinkaan niistä kiinnostunut.

Kaikesta ei vain pääse eroon - onneksi. On hyvä tietää asioita laajemmin kuin vain omaan arkeen liittyen. Kai sitä sivistyksesti sanotaan.

Tänään huomasin ohimennen, että Ylellä on tulossa realitysarja autismin kirjosta 'Kirjolla'. Sarja avaa elämää autistien silmin. Siinä kuullaan myös heidän läheisiään, mutta ei asiantuntijoita.

Sarja on nähtävissä Areenassa 27.3.2023. Sitä, tuleeko se myös televisiosta, en huomannut.

Toivottavasti sarja on todellinen asiapläjäys eikä mikään siloiteltu nyyhkytarina.

Politiikkaradio

Yle radio 1 lähettää maanantaista perjantaihin klo 13.00 Politiikkaradion. Toimittajat vaihtelevat. Pejantaisin Puheet päreiksi osiossa ovat aina suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen.

Jos olen vain kuulolla, kuuntelen ohjelman. Nyt siinä on meneillään puolueiden puheenjohtajien tentti. Kyllä ne puheenjohtajat puhuvat asiaakin, mutta välillä lipsahtaa, jotkut jopa vain jankkaavat.

Perussuomalaisten Riikka Purra tarjosi lääkkeeksi miltei asiaan kuin asiaan maahanmuuton rajoittamista ja bensan hinnan alentamista. Tänään vuorossa oli kokoomuksen Petteri Orpo. Anteeksi vain, mutta minulta pääsi nauru.

Petteri totesi, että koulutus on kokoomuksen "suojelussa" tai jotain sinne päin. Siis tärkeä asia. Siitä ei leikata. Kuitenkin, kun kokoomus oli edellisen kerran hallituksessa, niin juuri koulutuksesta ja tutkimuksesta leikatti, ja paljon. Voiko luottaa, jos sekoomus on seuraavass hallituksessa?

Ken ohjelmasta kiinnostui, niin Politiikkaradion lähetykset ovat kuunneltavissa Areenassa. Suosittelen. Sieltä löytyy paljon muutakin mielenkiintoista kuunneltavaa, ei siis vain katseltavaa.

lauantai 11. maaliskuuta 2023

Rimanalituiksia

Ei tarvitse olla urheilija voidakseen alittaa riman. Riittää, kun on ministeri tai yleensä poliitikko. Rimanalittaja voi olla minkämaalainen tahansa.

Kaksi suomalaista ministeriä on alittanut riman aivan äskettäin. Itse asiassa toinen heistä, elinkeinoministeri Mika Lintilä, on onnistunut tässä lajissa useamman kerran peräjälkeen.

Ensin hänen työpuhelimestaan lähti Whatsappi-viesti, jossa ivailtiin Sanna Marinille ja Matias Mäkyselle. Lintilä kiisti lähettäneensä viestin itse. Vielä ei ole osoitettu, ettei hän sitä lähettänyt.

Sitten pinnalle nousi Lintilän alkoholin käyttö työtehtävissä. Hän kiisti käyttäneensä alkoholia työtehtävissä. Samalla hän kuitenkin kertoi nauttineensa viiniä muun muassa ennen hallituksen kokousta, jossa päätettiin Uudenmaan sulkemisesta koronatilanteen vuoksi.

Tällä viikolla Lintilä kertoi nauttineensa lonkeron matkustaessaan työmatkalle Ruotsiin. Eihän siellä kovin kummoisesta tapaamisesta ollutkaan kye. Oli vain illallinen Ruotsin hallituksen kanssa. Tiedotusvälineiden saamien tietojen mukaa herra ministeri oli myöhästynyt illalliselta ja ollut melko päihtynyt. Lonkerokarkeiloihin osallistunut puolustusministeri Antti Kaikkonen sentään ennätti ajoissa illalliselle.

Lintilää ovat puolustaneet hänen puoluetoverinsa, muun muassa Matti Vanhaen ja Annika Saarikko. He ovat puhuneet ajojahdista ja siitä, että Lintilän juominen ei ole vaikuttanut työtehtäviin. Ei olekaan, sillä tehtävät ovat säilyneet entisellään. Niiden suorittamiseen on ollut vaikutusta, esimerkiksi eduskunnan kyselytunnilla 15.12.2022.

Jos riman alitti Lintilä, niin samoin teki pääministeri Sanna Marin. Ukrainan vierailullaan hän toi esiin, että Suomi voisi toimittaa sinne käytöstä poistettavia Horneteja. Marin unohti keskustella muiden ulko- ja turvallisuuspoliitikasta vastaavien kanssa. Hän leväytti märän rätin Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja puolustusministeri Antti Kaikkosen naamalle.

Marinin puhe oli täysin harkitsematon. Eihän hän edes tiedä, kauanko Suomi tarvitsee Horneteja ja ovatko Hornetit enää käyttökelpoisia, kun ne korvataan uusilla koneilla.


perjantai 10. maaliskuuta 2023

Perjantai: Pahoinvointivaltio

Suosittelen ohjelmaa. Perjantai: Pahoinvointivaltio. Tänään perjantaina 10.3.2023  se on nähtävissä klo 21.05 Yle TV1:ssä ja Areenassa jo nyt. Areenasta se poistuu maanantaina 13.3.2023.

torstai 9. maaliskuuta 2023

Ruoan kruunu ja jalokivi

Olen ihastunut punasipulin makuun. Hyvä, että en lisää sitä kaurapuuroonkiin tai muihin ruokiin, joihin sen makua ei odoteta.

Kävin tänään kahden ystäväni kanssa pitsalla. Olin tutkaillut jo etukäteen, mitähän tilaisin. Yllätys, yllätys. Tilasin toisen niistä kyseisen paikan vakiopitsoistani: Alla Rosson.

Siihen, kuten toiseen "vakkariini" Quatro Stagioneen, punasipuli ei kuulu automaattisesti. Koska olin huomannut sen olevan joissakin muissa pitsoissa tarjolla, päätin kokeilla. Tarjolla oli marinoitua punasipulia.

Ei ollut laisinkaan huono valinta. Kun tilasin siihen vielä lisäksi valkosipulia (uunin kautta) ja Aurajuustoa, nin ei pitsa siitä parane.

Mutta se punasipuli. Se kruunasi pitsan, oli sen jalokivi. Saisikohan sitä marinoitua punasipulia ostaa kotiin tai vaikka saada sen reseptin? Oli sen verran maukasta!

Hieno päivä: mukava tapaaminen, maukas ruoka, eikä Jäbäkään ollut tehnyt tuhoa viisituntisen poissaoloni aikana.

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Maukkaat kasvispyörykät

Tänään oli tulla tenkkapoo ruoan kanssa. Oli valmiiksi keitettyjä perunoita, mutta "ei mitään" niiden lisäksi. Vähän laiskotti valmistaa isompaa, vaikka tarvikkeita olikin.

Kun vein kierrätyspisteelle pahvi- ja metallijätettä, niin päätin pistäytyä vieressä olevassa lähikaupassa. Kylmäkaapista löytyikin 30 prosentin alennkuksella Saarioisten kasvispyöryköitä. Ostin kaksi pussia, joista toisen laitoin pakastimeen.

Yllätyin pyöryköiden maukkauden suhteen. Ruoasta tuli todella hyvää. Mikrossa lämmitettyjä perunoita ja kasvispyöryköitä sekä lisäksi tomaattia, kurkkua ja leipää. Ei jäänyt nälkä, vaikka pyörykät yksinään olisivatkin tuntuneet höttöisiltä.

Loput pyörykät ensimmäisestä pussista aion syödä huomenna myöhäisellä aamiaisella leivän päällä. Siitä se päivä lähtee käyntiin. Puuroaamiainen onkin vuorossa ylihuomenna.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

"...asettaa tavoitteeksi poistaa pitkäaikaisasunnottomuuden..."

Käyn silloin tällöin lukemassa poliitikkojen, etenkin puolueiden puheenjohtajien naamakirjakirjoituksia. Tänään vierailin Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon sivuilla.

Orpo kirjoittaa: "Kokoomus asettaa tavoitteeksi poistaa pitkäaikaisasunnottomuuden seuraavan vaalikauden aikana. Yhdenkään ihmisen ei pitäisi joutua miettimään, missä nukkuu seuraavan yön.
Tavoite pitkäaikaisasunnottomuuden poistosta vaalikauden aikana on kirjattava tulevaan hallitusohjelmaan. Vähintä, mitä voimme tehdä, on huolehtia jokaiselle koti ja nimi oveen."
 
Hieman huvittaa tämä. Ei siksi, etteikö asunnottomuuden poistaminen olisi tärkeä ja vakava asia. Huvittaa siksi, että kokoomuksellla on ollut mahdollisuus hoitaa asia kuntoon lähes 30-vuotisen hallitusvastuun aikana.
 
Kokoomus oli hallituksessa vuosina 1987-2003 ja 2007-2019. Näistä kahdella kaudella pääministerin pesti oli kokoomuksella. Harri Holkeri toimi pääministerinä vuosina 1987-1991. Jyrki Katainen puolestaan toimi melkein koko vaalikauden pääministerinä vuosina 2011-2014. Tynkäpääministeripestin hoiti Aleksander Stubb kauden loppuun 2014-2015.

Jo Holkerin aikana asunnottomuus oli ongelma. Asiaan ei kuitenkaan puututtu. Silloin, kun pääministeri ei ollut kokoomuksesta, hallitusvastuussa olevalla puolueella olisi kuitenkin ollut mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin. Ei vienyt!

torstai 2. maaliskuuta 2023

Taskuvaras

Tänään torstaina 2.3.2023 jouduin ensimmäisen kerran elämässäni taskuvarkaan uhriksi. Kaikki tapahtui niin äkkiä, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta estää tapahtunutta.

Harmillisinta tässä on se, että varkaus tapahtui omassa kodissani.

Olimme olleet Jäbän kanssa tunnin verran takapihalla. Minä puhdistin rappusta kovettuneesta lumesta ja Jäbä riemuitsi hangessa. Se juoksenteli, meuhkasi isojen keppien (lue oksien) kanssa ja välillä kävi kerjäämässä sekä herkkuja että leikittämistä.

Menimme sisälle. Minä valmistauduin käymään lähikaupassa. Jäbä pyrki ulos. Se sopi minulle, päästin sen.

Kaupasta tultuani päästin jäbäräisen sisälle. Se ryökäle huomasi puseroni taskussa olevan "hammasharjan" eli Dentastixin. Nappasi, siis varasti sen.

No tämä on anteeksiannettavaa, vaikka näin ei saisi käydä. Olihan moinen herkku sille tarkoitettukin. Minulle ei jäänyt traumoja. Varmaan kasvatuksessa on puutteita.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Puolitoistavuotias

Jäbä täyttää tänään puolitoista vuotta. Kuvat marraskuu 2021 ja tammikuu 2023.