Allekirjoitettu

Nyt se on allekirjoitettu. Nimittäin suostumukseni ryhtyä Pohjois-Karjalan aluevaaliehdokkaaksi Vasemmistoliiton listalla. En ole puolueen jäsen, mutta allekirjoitan sen arvot täysin.

Jos tulen valituksi, sitoudun tekemään kovasti töitä makuntamme terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen hyväksi ja kehittämiseksi. Tai ainakin yrittää. Aina ei voi tietää, mitä isossa porukassa voi saavuttaa.

Eläkkeellä olevana sosiaalityöntekijänä uskon osaamiseeni, ainakin lapsiperheiden asioissa. Minulla on vakaa käsitys siitä, mihin erityisesti pitää kiinnittää huomiota: varhaisen tuen ja lastensuojelun resurssien parantamiseen. 

Mutta ne eivät ole ainoat kohennusta kaipaavat asiat. Pelkästään perusterveydenhuollon oikeanlainen saavutettavuus ja ikäihmisten palvelut ansaitsevat parannusta. Terveydenhuollon osalta voin todeta olevani kokemusasiantuntija joiltakin osin.

Jos en tule valituksi, toivon saamieni äänien edistävän Vasemmistoliiton muiden hyvien ehdokkaiden pääsyä vaikuttamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen Pohjois-Karjalassa.

Jäbän jorinat - Mistä niitä kivoja ihmisiä löytyy

Käytiin tänään emännän kanssa kylässä. Kahden kaksijalkaisen luona. Päivikki ja Seppo on niiden nimet. 

Oli muuten hauskaa. Mistä tuo emäntä löytääkin niin kivoja ihmisiä!? Aina kun ollaan tavattu joku, niin ei ole ollut tylsää.

(Ihan vain ettei emäntä saa kuulla: Se on joskus tylsä. Ei se riehu. Se yrittää kasvattaa ja kouluttaa minua. Onneksi se sentään leikkii kanssani.)

Juu. Kyllä Pävikki ja Seppo tai Seppo ja Päivikki, miten vain, ovat kivoja. Ne jaksoi leikittää minua. Sain minä sellaisen dentastikin tai sentapaisen järsittäväksi. Ja narulelun myös kotiin vietäväksi. Vettäkin tarjoiltiin.

Emäntä oli laiska. Se ei jaksanut käyttää minua ulkona. Onneksi Päivikki pelasti tilanteen ja uhrautui. Sain olla olla vapaana vaikka kaupungissa oltiin. Olen minä sen verran tottelevainen. Pissasin minä ainakin kerran.

Sain kiinni variksenpoikasen, mutta Päivikki ei antanut sitä syödä. Emäntä sanoi, että se oli hyvä asia. Olisin voinut tulla kipeäksi. Hyvä ettei antanut syödä.

Se Seppo on hyvä leikittäjä. Sillä on selvästi kokemusta meistä koirista.

Emäntä muuten vain istui pöydän ääressä ja joi kahvia sekä söi herkkuja. Minä en niitä saanut vaikka kuinka yritin hyppiä pöytään.

Oli niin jännittävää, että kotona olen vain nukkunut syönnin jälkeen. Syöminen on tärkeää, jotta jaksaa kasvaa. Kävin kyllä kakkimassa ja pissimässä tuolla pihalla. Välillä olen herännyt ja käskenyt emäntää kirjoittamaan näitä ajatuksiani. Kerrankin se totteli!

Ei emäntä ole pistänyt pahaksi, vaikka olenkin ollut väsynyt. Ihan tyytyväinen se on ollut, kun on saanut välillä omaa aikaa. Taitaa se ymmärtää entistä paremmin ihmisten lapsiperheiden arkea. Ihmisitä on vain välillä mukavaa saada hengähtää.

Ja tässä vielä kuva vierailustamme. Kuvan on ottanut Päivikki N. Kerjäsinköhän minä jotakin?!

Joensuu osoitti selkärankaisuutta

Tänään uutisoitiin, että Joensuun kulttuuri- ja liikuntalautakunta ei myöntänyt enää virkavapautta kulttuurijohtaja Sari Kaasiselle. Se osoittaa selkärankaisuutta päätöksenteossa!

Kaasinen ei kulttuurijohtaksi valintansa jälkeen ole juurikaan tehnyt niitä töitä, joita olisi pitänyt. Hän aloitti virassaan vuonna 2018 (joko jo maaliskuussa tai vasta kesällä). Valinta vahvistettiin helmikuussa. 

Kaasisen sitoutuminen työhönsä on ollut heikkoa. Muun muassa Karjalan Heili kirjoitti 21.7.2021, että kulttuurijohtaja on singahdellut virkavapaalta toiselle.

Yle Joensuun verkkosivuilta löytyy kirjoitus 22.2.2018. Siinä vasta valittu kulttuurijohtaja hehkuttaa muun muassa uusia avauksia.

"Joensuun uudeksi kulttuurijohtajaksi valittu Sari Kaasinen aikoo aloittaa uudessa pestissään rauhallisesti.

– Olen seurannut ilolla Joensuun kulttuurielämää takavasemmalta. Jotkut kutsuisivat meininkiä pöhinäksi. Kulttuurijohtajana haluan auttaa tukemaan sitä kaikkea hyvää, mitä Joensuussa jo tehdään, Kaasinen sanoo.

Hän lupaa, että myös uusia avauksia on luvassa. Aika ajoin keskusteluun on noussut vaatimus uudesta musiikkitalosta Joensuuhun.

– Musiikkitalo kuulostaa hienolta idealta. Itse ajattelen kuitenkin, että mahdollisen uuden tilan pitäisi olla monipuolinen taiteiden paikka."

Hyvinpä on Kaasinen uusia avauksia tehnyt ja kehittänyt Joensuun kulttuurielämää!

Musta Perjantai ja muita kummallisuuksia

Huomenna vietetään Mustaa Perjantaita, josta aivan käsittämättömästä syystä käytetään englanninkielistä nimitystä Black Friday. Ja onhan jo nimi Musta Perjantai (Black Friday) sinänsäkin käsittämätön, kummallinen. En tiedä, mistä se tulee. Voin vain arvailla. 

Marraskuussa on mustaa. Paitsi nyt. Marraskuisena perjantaina ihmisten mieli on musta. Ahdistaa. Pitää saada piristystä. Siis ostoksia tekemään ja rahoja tuhlailemaan. Ei ostosten tarvitse tarpeellisia olla. Tuleehan hyvä mieli, joksikin aikaa.

Tosin Musta Perjantai ei ole enää yhdelläkään kauppaliikkeellä perjantai. Se on vähintäänkin torstaista lauantaihin tai sunnuntaihin. Puhutaan Mustasta Viikonlopusta (siis Black Weekend). Ja Musta Viikkokin on jo esitelty.

Kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan kulutusjuhlasta. Seuraava kulutusjuhla on sitten joulukuussa tästä juhlasta huolimatta.

On muitakin kummallisuuksia. Sokokset aloittivat 3+1 päivää -juhlat joskus, en muista aikaa. Nyt se juhla voi kestää jopa viisi päivää keskiviikosta sunnuntaihin. Carlssonin Neljä Hullua Päivää taitaa kestää viisi, ehkä kuusi päivää.

Onkohan kyse laskutaidon puutteesta? Tiedä häntä.

Tasan 12 viikkoa

Tänään Jäbä täyttää 12 viikkoa. Ensimmäiset rokotukset se sai jo maanantaina. Eläinlääkärissä saatiin painoksi vain kahdeksan kiloa. Tiesin sen olevan väärin. Painoihan se jo viikko sitten yhdeksän kiloa. Käytiin äksen yhdessä painot tarkistamassa. Omaani en kerro (on niin vähän 😄), mutta Jäbä painoi 10,4 kiloa. Poika on terve. Riemastui, kun satoi paljon lunta, Tehtiin yhdessä lumitöitä etupihalla ei aidatuissa oloissa. Jäbä vapaana. Hienosti meni. Aina kun oli menossa turhan kauas pihapiiristä, kutsuin sen takaisin. Tuli ja helposti. Jotain olemme oppineet. Välillä se haaveili omatoimisesta reissusta isommalle tielle ja sitten väsyn tultua järsi, mitä sattui löytämään.

Katseltiin muuten yhdessä Yle Areenasta Pentu Liveä. Kyllä koira koiran tunnisraa ainakin äänestä. Katsomista riittäisi, mutta pitää tehdä muutakin.

 

 

Mitätöintiä

Monet teistä tietävätkin, että annan palautetta paitsi lehtien yleisöosastojen kautta niin myös suoraan palautteen saajalle. Niin kiitosta kuin kritiikkiäkin.

Tänä vuonna olen käynyt sähköpostikeskustelua kahden suuren kanssa. Toinen on suuri kauppaliike ja toinen suuren konsernin suuri vaikuttaja. Keskustelut kävin aivan eriaikaisesti, väliä oli useampi kuukausi.

Molempien tahojen "keskustelukumppanini" oli korkeassa esimiesasemasemassa, anteeksi esihenkilöasemassa, oleva mies, ei kun anteeksi henkilö.

Tässä taannoin tajusin heidän antamiensa vastausten olevan aivan yhdensuuntaiset. Kumpikin vähätteli mielipidettäni eli näin ollen mitätöi sen. Toinen vastasi suunnilleen niin, että ei meille muut ole antaneet tällaista palautetta. Toinen, että olemme kyllä saaneet aivan toisenlaista palautetta.

Minä olin siis väärässä (heidän mielestään). Minulla oli tosin hyvinkin vakuuttavat perustelut palautteelleeni, kritiikille.

Jäin miettimään, että pitääkö olla huolissaan. Näillä miehillä eli henkilöillä on alaisia. Toimivatko he samalla tavalla alaiastensa suhteen kuin minun? Jos näin on, ei ole alaisilla herkkua olla töissä!

Toisaalta vastausten yhteneväisyyttä ei pidä ihmetellä. Ovathan nämä esimiehet, siis esihenkilöt, olleet saman yrityksen palveluksessa. Toinen on vieläkin.

Jäbän jorinat - Hieno iltapäivä

Oltiin tänään emännän kanssa iltapäivällä kyläilemässä. Emäntä ja sen ystävä Mari olivat sopineet tapaamisen Marin kotiin.

Ensin me emännän kanssa tutustuttiin pihapiiriin, joka on iso. Siinä on lähellä isoa tietä metsikkö, jonne sain pissata. Sitten mentiin taloon.

Ensin minun kyllä piti vähän haukkua (lue komentaa) sellaista pientä polkupyörää. Se on Joonan. Pyörä ei totellut minua. Se vain seistä jökötti paikallaan talon vierustalla. Ei tullut leikkimään.

Sitten kuistille tulivat Mari ja Joona. Marin mies ja Joonan isä Ari oli pesemässä autoja. Emäntä luuli, että toinen auto palaa, kun sieltä nousi savua. Ei se mitään savua ollut, vaan vesihöyryä.

Kurjaa, kun emäntä on niin hidas. Minulla oli kiire tervehtimään talon asukkaita. Onneksi se Mari otti ohjat käsiinsä ja vei minut sisälle. Emäntä sai kömpiä kaikessa rauhassa portaat ylös ja tulla sisälle.

Joonaa vähän jännitti, kun minä yritin tutustua siihen. Eikä ihme. Olen minä välillä aika villin oloinen, kun olen niin innokas. Emäntä kertoi Joonalle, miten minua kannattaa komentaa, jos tuntuu siltä.

Minä sähelsin sinne tänne. Emäntääkin jännitti, kun oltiin eka kerran kylässä sisällä. Jos minä vaikka pissaan lattialle. Pyysi se Maria laittamaan sanomalehtiä minua varten, mutta ne olivat sitten väärässä paikassa, kun innostuksissani en niille ennättänyt. Pissi vain tuli. Kukaan ei suuttunut, kiva.

Sitten minä sain lahjoja. Narulelun ja vinkuvan sikapossun. Aika makeeta. Ja sain minä myös hammastikkuja, joitain dentastikkejä tai sinne päin. Ei väliä. Niitä on hyvä järsiä, jotta hampaat pysyvät kunnossa. Kotona tutustuin siihen sikapossuun. Sitäkin piti komentaa, kun en ollut varma, onko se kaveri vai vihollinen. Taitaa olla kaveri.

Taisin minä muuten merkata "oman" reviirini sisällä vielä muutaman kerran. Oli oikeita innostuspissejä. Ei tarvinnut pissiä ulos, kun lähdettiin kotiin. Tosin kotona tuli pihalle piiiitkä pissi. Ei meinannut loppua laisinkaan.

Ja arvatkaam mitä? Kun me lähdettiin kotiin, niin auto oli eripäin kuin mitä emäntä sen jätti. Ei se mitään. Se oli myös pesty! En ollut huomannut, kun emäntä ja Ari olivat sopineet asiasta. Se Ari oli pessyt auton. Kyllä kelpasi puhtaalla autolla ajella. harmi, kuin ei näkynyt muita koira, jotka olisivat voineet olla kateellisia meille.

Emäntä ja minä kiitämme Aria!

Kyllä minä olen nyt niin väsynyt, mutta onnellinen. Pitää nukkua, jotta jaksaa myöhemmin illalla riehua.

Milloin vietämme kansainvälistä ihmisten päivää

Tänään vietämme kansainvälistä miestenpäivää. Sitä on juhlittu (onko juhlittu?) vuodesta 1999. Maaliskuun 8. päivä on kansainvälinen naistenpäivä, jota vietettiin YK:n julistamana ensimmäistä kertaa 1975.

On tärkeää, että näitä päiviä vietetään. Me kaikki emme ole äitejä tai isiä, joita juhlitaan toukokuussa (äidit) ja marraskuussa (isät).

On myös kansainvälinen lasten päivä / lapsen oikeuksien päivä 20.11, jota vietetään YK:n vuonna 1989 hyväksymän sopimuksen kunniaksi

Kaikki nämä päivät ovat tärkeitä. Ja vielä tärkeämpää on, että jokainen päivä on lasten, naisten ja miesten päivä.

Mutta milloin vietämme kansainvälistä ihmisten päivää? Silloin emme tekisi eroa miesten, naisten, transsukupuolisten, muunsukupuolisten, aikuisten tai lasten tai kenenkään ihmisen kohdalla. Olisimme vai ihmisiä. Kuten olemmekin.

Onnea meille kaikille ihmisille vuoden jokaisena päivänä!

Rakas, raivostuttava, reipas riesa

Rakas, raivostuttava, reipas riesa. Näillä sanoilla voin hyvin kuvailla Jäbää.

Kun se tuli kotiin, opetin heti alusta alkaen sen olemaan sylissäni. Silittelin, kutsuin nimeltä. Näin se oppi nopeasti luottamaan minuun ja tuntemaan nimensä.

Silloin se painoi vajaat viisi kiloa. Nyt pari kertaa painavampana, ehkä jo enemmänkin, alkaa olla haastavaa pitää sitä sylissä. Se kuitenkin haluaa syliin ja osoittaa sen. Ei auta muu kuin istua keittiön tuolille ja nostaa se. Tuossa se rinnan päällä makoilee, etutassut olkapäätä vasten. Välillä nuolaisee leuasta, välillä seurailee liikennettä tiellä, jonne näkyy naapurin talon ja puiden välistä.

Sitten, kun sille riittää, se hamuilee sormia ja korvanlehtiä. Jos vaikka vähän puraisisi pienillä terävillä hampailla.

Päästyään lattialle se hyökkäilee minua kohti ja yrittää löytää parhaita paloja niin minusta kuin vaatteistani. Useimmiten se loppuu, kun käännän selkäni enkä kiinnitä Jäbään mitään huomiota. Joskus siirryn hetkeksi toiseen huoneeseen.

Se on oppinut hyvin myös käsimerkkejä. Ei tarvitse sanoa koko ajan ei. Selkeä seis-merkki saa sen rauhoittumaan, vaikkei aina. Rauhoittumisen palkitsen puruluulla, jotta ikenet eivät niin kovin kutiaisi. Jäbä antaa hieroa ikeniään, mistä myös on hyötyä.

Ja mikä tahansa aktiivinen tekeminen auttaa, ettei se hyökkäile. Väsymys tulee varmasti. Ja teen melkein mitä tahansa, jotta en saisi lisää mustelmia ja pieniä hampaiden jälkiä ihooni.

Jos olisin ensimmäistä kertaa "pappia kyydissä", niin saattaisin miettiä, mikä on Jäbällä vikana, pitääkö siitä luopua. Ei tarvitse. Rauhoittuu kyllä.

Reipas pentu se myös on. Rohkea. Kävelyllä ollessamme se on innokas tutustumaan ihmisiin ja koiriin. Autot ovat kiinnostavia, mutta eivät pelottavia. Eikä niitä tarvitse haukkua.

Välillä Jäbä on turhankin rohkea, suorastaan uhkarohkea. Uuniin tulta sytyttäessäni pentua pitää vahtia tarkkaan. Pyrkimyksenä on selvästikin tutustua uuniin ja tuleen hyvin, hyvin läheltä.

Kyllä Jäbä osaa haukkua. Kun se huomaa, että ruokakuppi on kädessäni, se komentaa ja kovasti. Samoin puruluita antaessani. Haukku on vaativaa. Selän kääntäminen ja toiminnan keskeyttäminen lopettavat haukkumisen. Haukunnan päätyttyä annan seis-käsimerkin, jolloin se istuu hiljaa ja odottaa siihen saakka, kunnes panen ruokakupin lattialle ja annan luvan syödä.

Vaikka riesaksi sitä tässä kutsunkin, niin se on ennen kaikkea rakas.

Kuva

 

 

Jaahas, mikä se tuolla  katolla sirittää?

Verotiedot julkistettiin

Vajaa viikko sitten keskiviikkona 10.11. oli kansallinen kateuspäivä. Silloin tiedotusvälineet julkistivat eniten erilaisia tuloja ansainneiden nimet ja sen, paljonko he ansaitsivat ja paljonko maksoivat veroja.

Osa suurituloisista oli kieltänyt verottajaa julkaisemasta heidän tietojaan. Julkisuuslain mukaisesti tiedotusvälineet saivat kuitenkin myös nämä "puuttuvat" tiedot.

Meidän vähän / vähemmän / ei niin paljon ansaitsevien palkka- ja eläketuloja ei jostain syystä julkaistu. Eivät ole kadehtimisen arvoisia.

Minua ei kiinnosta, kuka on minkäkin verran ansainnut. Paljon kiinnostavampaa olisi tietää, kuinka paljon eri tuloryhmissä on henkilöitä ja paljonko he maksavat veroa keskimäärin. Prosentuaalisesti.

Ryhmittely voisi olla: alle 1000 euroa, 1001-1500 euroa, 1501-2000 euroa, 2001-2500 euroa, 2501-3000 euroa, 3001-4000 euroa, 4001-5000 euroa, 5001-6000 euroa, 6001-7000 euroa jne. aina kymppitonniin asti.

Sen jälkeen ryhmittely voisi olla viidentuhannen euron jaksoissa aina sataantuhanteen saakka. Siitä eteenpäin 50 tuhannen jaksoissa miljoonaan. Yli miljoona euroa ansaitsevien kokonaistulomäärä ja henkilöluku voisi olla yksi ryhmä.

Tiedoista pitäisi näkyä kaikki tulot: palkka, eläke, osingot, myyntivoitot, vuokratulot ... siis kaikki! Ja se, kuinka paljon veroja on maksettu kokonaisuudessaan ja mikä on kunkin tulomuodon osuus ryhmässään. Se kertoisi parhaiten, miten maa makaa. Ja miten ihmiset toimeen tulevat.

Karjalaisen ja Helsingin Sanomien (älyttömän laajoista) jutuista en etsinyt henkilöiden nimiä. Silmäilin mahdollisia yhteisiä nimittäjiä.

Silmiini osui yhden ryhmän edustajien suuret tulot. Kyse on laulajista ja muista esiintyvistä taiteilijoista.

Koronarajoitusten aikana he pitivät suurta ääntä tilanteesta. Tunsin silloin erityistä myötätuntoa heitä kohtaan. En enää - en siis kaikkia esiintyviä taiteilijoita kohtaan.

Suurta ääntä pitäneet ja laajalti tunnetut taiteilijat ansaitsivat kaikesta huolimatta paljon. Eniten esiintyvistä taiteilijoista kärsivät maakuntien miehet ja naiset, yksin esiintyjät, orkesterit, teatterit. Ne, joiden elanto oikeasti oli kiinni siitä työstä, jota he tekevät.

Anteeksi nyt vain, mutta en kestä enää taloudellisesti hyvin menestyvien nillitystä, miten huonosti heillä menee. Ei mene huonosti!

Koronarajoitukset olivat oikein! Sillä estettiin katastrofi. Ainakin toistaiseksi.

Rokotukset pian kunnossa

Pian perheessäni rokotukset ovat kunnossa, niin täysin kuin mahdollista. Minä saan tällä viikolla torstaina kolmannen koronarokotuksen. Ja toistaiseksi se on siinä.

Ensi viikolla on Jäbän vuoro. Se täyttää vaadittavat tai tarvittavat, miten vain, kaksitoista viikkoa. Se saa silloin ensimmäisen rokotuksensa. Toinen rokotus sillä onkin sitten jouluviikolla.

Omista mahdollisista koronarokotuksistani en tiedä mitään. Eiköhän maan hallitus ja THL osaa päättää asian oikein. Toivon ainakin.

Jäbällä rokotukset jatkuvat vuoden, kahden tai kolmen välein. En enää muista, miten se menee, mitkä rokotukset ovat tarpeen vuosittain, mitkä harvemmin. Mutta onneksi eläinlääkäri kertoo sen minulle.

Tässä kuvassa Jäbä odottelee vielä mistään tietämättä tulevia rokotuksia. Pallon vaaniminen on mielekiintoisempaa: kumpi ennättää ensin hyökätä!

 

Jäbän jorinat - Hau, mitä kavereita

Tänään oli jännä päivä. Käytiin emännän kanssa oikein kunnolla kaupungissa. Enkä oksentanut autoon enkä muutenkaan, kun sain aamulla ruoan aikaisin, ja sitä oli vähän.

Oltiin monta tuntia. Ei millään asioilla, vaan kyläilemässä. Tapaamassa koiria ja ihmisiä. Tai sen verran hoidettiin asioita, että emäntä haki siskoltaan peruna- ja riisipiirakoita. Se sisko teki ne emännälle ihan lahjaksi. 51 piirakkaa. 51-100-vuotissynttäri- ja eläkkeelle siirtymislahjaksi.

Sitten me mentiin emännän sen ystävän luokse, jonka sylissä oli laatikko, jossa minä makasin, kun tulin kotiin Vesannolta. Sen ystävän lisäksi oli iso koira. Nimi on Kirppu. Hassua. Minä kun luulin, että kirput on pieniä. Mutta ei pieni koira voi kaikkea tietää.

Vähän ensin jänskätti, kun se oli niin iso. Mutta kun emäntä ja sen ystäväkään eivät sitä pelänneet, niin en minäkään. Ensin se ajoi minua takaa. Sitten minä sitä.

Ja tuli vielä yllätys. Sen ystävän tytär tuli semmoisen pienen Vinku-koiran kanssa. Sen kanssa halusin leikkiä, mutta se pelkäsi vähän minua. Kyllä me sitten kaikki kolme nelijalkaista juoksenneltiin yhdessä. Ihmiset vain seisokelivat ja kävelivät hiljakseen.

Vauhtia oli paljon. Välillä minä putosin ojaankin. Pääsin pois ihan itse. Oli kova jano. Yritin juoda rapakosta, mutta minua kiellettiin. Saatiin sitten kaikki kolme ihan hyvää raikasta vettä.

Sitten me mentiin emännän toisen ystävän luokse. Sen, jonka sämpyläreseptin emäntä täällä paljastikin jo. Siellä ei ollut koiria. Oli ihmisiä. Mutta ne oli kuin hau-kavereita. Siis kivoja. Ystävä, sen mies. Ja tuli vielä niiden toinen tytär lastensa kanssa. Näin eka kerran näin pieniä lapsia. Se toinen aloittaa ensi vuonna eskarin. Toinen on pienempi.

Nyt ollaan kotona. Olen ihan väsynyt. Taitaa tuo emäntäkin olla. Jaksoin syödä aika vähän. Nyt on kivempi makoilla ja pitää silmiä kiinni.

Ai niin. Meinasin unohtaa. Tänään on eka päivä, kun en ole kakkinut enkä pissinyt sisälle. Paitsi kerran pissin. Kun tultiin kotiin. En malttanut tehdä ulos, kun piti päästä kotiin. Sisälle. Katsomaan, että kaikki lelut ja makuualustat ovat paikalla.

Kerron vielä salaisuuden. Emäntä ahnehti niitä perunapiirakoita. Taitavat olla hyviä.

Nyt minua vä-syt-tää. Pitää taas levätä.

 

Penturuokaa metsästän

Vanhaa lastenlaulua Leijonaa mä metsästän mukaellen voin todeta, että penturuokaa metsästän. En olisi uskonut, miten koran penturuoka on nykyään "kortilla"

Niissä kaupoissa, joissa asioin, tahtoo olla vain pieniä säkkejä. Kaikki alle kahden kilon. Eihän puolitoista kiloa tai vain kilo riitä mihinkään kultaisellenoutajalle. Ja rehellisesti sanottuna: pienissä erissä ostettuna kilohinta nousee todella korkeaksi.

Päätin, että etsin kotimaisten valmistajien penturuokaa. Ja jatkossa aikuisen. Ikäväkseni jouduin tilanteeseen, että nettisivuilla oli viesti: tuote tilapäisesti loppu.

No väliäkö sillä. On sitä muitakin vaihtoehtoja. Kaksi ystävääni vinkkasi aiemmin yhdestä nettisivustosta. Sieltä saisi koiran ruokaa ja muita tarvikkeita kotiovelle asti. Jos oston summa olisi yli 49 euroa, toimitus olisi ilmainen. Ei ollut sielläkään tarjolla penturuokaa.

Päätin lopulta googlettaa. Tietoturvaohjeiden mukaisesti en klikannut osoitetta suoraan googlelta, vaan katsoin sen ja kirjoitin erikseen uudelle välilehdelle.

Lopulta löytyi paikka, josta ostin. Kaksi isoa säkkiä kotiovelle toimitettuna ilman. Odotan jännityksellä, saanko ne ensi viikolla. Pitäisi saada ihan alkuviikosta.

Maksutapakin on hieno. Summa maksetaan laskulla, joka lähetetään sähköpostiin. Maksuaikaa on 30 päivää tästä päivästä lukien. Eli ruokasäkkien pitää olla ensin perillä.

Hienoa ilmaisen toimituksen lisäksi on myös se, että laskutuslisää ei tule. Ja tämä kyseinen pankki, jonka tietoturvasta on ollut laajalti puhetta, on muuttanut käytäntöjään. Enää minun ei tarvinnut kertoa henkilötunnustani. Ei edes syntymäaikaa. Vain syntymävuosi taisi jäädä, kun olen aiemminkin maksanut kyseisen pankin kautta.

Iloinen sekametelisoppa

Reilu kolme vuotta sitten "lupasin", että blogini olisi iloista sekametelisoppaa. Vähän kaikkea kaikesta. Huomasin, että olen lupaukseni pitänyt.

Jos olisin toiminut oikein linjakkaasti, niin minulla pitäisi olla useita eri blogeja: Partsun koirablogi, Partsun ruokablogi, Partsun poliittikkablogi, Partsun liikuntablogi, Partsun ystäväblogi, Partsun reissublogi, Partsun juhlablogi ... ja vaikka vielä mitä. Ja nyt vielä Jäbän jorinat.

Eihän se käy! Se ei olisi laisinkaan lukijaystävällistä!

Olen huomannut, että päivittäin kirjoituksiani käy lukemassa aikamoinen joukko. Ei olisi reilua, että tämä porukka joutuisi surffailemaan eri osoitteissa. Yksi osoite, monta asiaa. Tämä on mottoni.

Iloinen sekametelisoppa saakoon jatkua!

Hatsapurista ja sen pikkusisaruksesta

Ville Haapasalon hatsapurit ovat olleet kovin esillä. Kun tuossa kesällä oli jokin matkailuautokiertue Joensuussa, meinasin mennä yhdessä erään ystäväni kanssa syömään näitä hatsapureja. Emme nähneet, missä niitä torilla myytin. Menimme lounaalle ravintola Roustiin.

Koska tuote on saanut valtavasti huomiota, katsoin tarpeelliseksi ostaa varsinaista hatsapuria pienemmän hatsapurillon. Niitä oli erään kaupan pakastekaapissa.

Hinta pienestä tuotteesta oli melkein kymmenen euroa. Päätin silti ostaa sen. Pitihän selvittää, mistä tässä Haapasalon gruusialaisessa juustoleivässä oikein oli kyse.

Onneksi en mennyt silloin torille ostamaan sitä ihan isoa hatsapuria. Ei olisi maksanut vaivaa jonottaa. Haapasalon juustoleipä ei maistunut miltään. Oli pelkkää rasvaa.

Päivänä muutamana huomasin, että eräs (pieni?) leipomo on myös alkanut valmistaa omalla nimellään hatsapureja. Sellaisia pyörösten näköisiä. En edes harkininnut ostaa. Olivat jo valmiiksi niin surkean näköisiä. Jäin vain miettimään, oliko se tehty jonkin taikinapohjan päälle.

Elämäni hatsapurihaaveilusta on lopussa. Ei ole "miun maun mukkaan"!

Partsun resepteillä ei ole nimisuojaa

Sain tänään sähköpostiini kysymyksen, että voiko Partsun reseptejä käyttää vapaasti ja jakaa ilman, että kertoo lähteen. Kyllä voi! Resepteilläni ei ole nimisuojaa.

Kunnioitan kuitenkin tätä henkilöä hänen kysymyksestään. Hän ymmärtää tekijänoikeudet. Jos minä tuunaan jonkin löytämäni reseptin, kerron alkuperäisen lähteen. Paitsi, jos olen yhdistellyt useammasta reseptistä. Silloinkin kerron, että olen muokannut useaa reseptiä samaksi.

Jos sellainen päivä koittaa, että luette Partsun ihan itse kehittelemän reseptin, niin voitte onnitella itseänne. Minua ei kannata, sillä sellaista reseptiä ei löydy. 😇

Synttärikuvia

Tässäpä Jäbän 10-viikkoisjuhlaa kuvina. Sen narupallon arvoisa poika osasi piilottaa hyvin. Kunhan löydän, niin kuvan julkaisen.

Syntymäpäivänään Jäbä keksi uuden leikki- ja lepopaikan. Polttopuukassin. Mukavaa repiä tuohia ja sitten ottaa kunnon levot päälle. Kuvassa leikit on leikitty ja väsymys iskenyt. Itse leikkiä en saanut kuvatuksi, kun pentu oli niin vikkelä. 

Jäbän jorinat - Syntymäpäivä

Minulla on tänään syntymäpäivä. Täytän tasan kymmenen (10) viikkoa. Olen siis kympin pentu. Tämä juhlapäivä sattui hauskasti tälle päivälle: 10.11.2021. Siinä on rytmiikkaa. Nollia, ykkösiä ja kakkosia. Emäntäkin tykkää rytmisistä numeroista.

Kun muutin kotiin, emäntä sanoi, että meillä ei syntymäpäiviä eikä joulua juhlita. Jos jotain juhlitaan, niin satunnaisesti. Kaikki päiväthän on oikeastaan juhlapäiviä, kun meitä on kaksi. Jalkoja on yhteensä kuusi ja käsiä kaksi. Tai tarkemmin: neljä tassua, kaksi jalkaa ja kaksi kättä.

Emäntä taisi huijata. Kun käytiin eilen kaupungissa kaupassa, sillä oli kaksi kassillista tavaraa. Ei se niistä minulle mitään kaivanut. Eikä antanut minunkaan kaivaa.

Tänään se sitten yllätti minut. Mentiin yhdessä sisäkuistille kaivamaan yhtä kassia. Sieltä löytyi miltei neonvihreä narulelu. Toisessa päässä on sellainen tennispallo. Siitä lähtee kieputettu naru. Se tekee lenkin toisessa päässä, niin siitä saa kiinni.

Me leikitään emännän kanssa yhdessä sillä. Emäntä sanoo, että se ei voi kovin paljon villitä minua, kun minusta pitää kasvaa rauhallinen kaveri- ja lukukoira. Ja pah. Se taitaa vain olla laiska. Olen uskovinani sitä.

Saan minä itsekseni sillä villitä itseäni. Emäntä laittaa kyllä lelusta kuvan Jäbän jorinoihin, kunhan saa ensin kiinni minut ja narupallon.

Ystävän sämpylät

Eräs ystävistäni leipoo erinomaisia sämpylöitä. Pelkästään niiden ajatteleminen saa nousemaan veden kielelle. Tässä hänen reseptinsä. Se, kuten minunkin omat reseptini, on suuntaa antava ainesmäärien suhteen. Näin jokaisen mielikuvitukselle jää varaa.

Lämmintä vettä. Suolaa ja siirappia. Kuivahiiva jauhojen seassa. Kaurahiutaleita, kauralesettä ja porkkanaraastetta. Jauhoina sämpyläjauhoja. Öljyä tietenkin. Kohotetaan ja leivotaan vehnäjauholla. Paistetaan 250 asteessa. Jätä taikina löysähköksi. Älä pyörittele, vaan nostele pellille.

Maukkaita ja nautinnollisia hetkiä sämpylöiden ja niihin laittamiesi lisukkeiden parissa!

Partsun lihapata

Tein Partsun lihapataa, joka on muunnelma karjalanpaistista. Olisin voinut nimetä sen myös Partsun karjalanpaistiksi, mutta ei taida olla niin ainutlaatuinen versio, että olisin uskaltanut tehdä karjalanpaisti-nimellä. Vaikkakaan karjalanpaisti ei ole nimisuojattu (ainakaan vielä).

Hyvänä vinkkien antajana minulla oli sukulaiseni ammattikokki Miika, joka väitti olevansa ei ammattikokki. Kummallista!!!

Ostin karjalanpaistilihaa 400 g pakkauksen. Tein sille marinadin. Perusaineena oli punaviiniä (alkoholitonta, kun se oli ainoa, jota lähikaupasta löytyi). Miikan mukaan alkoholi ei ei anna lisämakua lihaan.

Marinadiin lisäsin punaviinin lisäksi murskattua valkosipulia, soijakastiketta, rouhittua pippuria, suolaa ja tomaattipyrettä. Tämä odottaa jääkaapissa huomiseen. Miika mainitsi, että parempi tehdä hyvä soosi.

Hän kirjoitti, että marinoinnissa lihaan menee suurimaksi osaksi suolaa, joka sitä kypsentää ja pehmentää, mutta ei suurimmaksi osaksi vaikuta lihan makuun.

Kun huomenna teen padan valmiiksi, niin otan lihapalat marinadista ja panen ne rypsiöljyllä voideltuun vuokaan. paahdan ne uunissa 300 asteessa niin, että ne saavat hyvän ruskean pinnan. 

Sen jälkeen lasken uunin lämpötilan noin sataan asteeseen ja lisään silpotut sipulin ja/tai punasipulin ja kuutioidut tai viipaloidut porkkanat sekä tietysti vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Paistan kunnes kaikki on kypsää. Ihan tunnissa ei tämä onnistu.

Tarvittaessa lisään mausteita, esimerkiksi rosmariinia ja muita. Katsotaan.

Kaiken tämän herkun syön keitettyjen perunoiden ja salaatin / salaattien kera. Salaattina on ehdottomasti tomaatti, kurkku, sipuli (purjo), paprika oliiviöljykastikkeessa. Myös sienisalaatti sopii mainiosti.

Jos tämä onnistuu minulta, niin seuraavaksi kokeilen hieman arvokkaamman lihan marinointia.

Punaisen lihan vastustajat. Älkää teilatko minua. En ole ehdoton minkään ruoka-aineen suhteen. Syön myös punaista lihaa, kanaa, kalkkunaa, kalaa (etenkin) ja vihanneksia sekä lihan korvikkeita. Marjoista ja hedelmistä nautin päivittäin.

Jäbän jorinat - Lenkkelyä

Ollaan käyty emännän kanssa lenkillä. Joku voisi sanoa sitä vain kävelyksi, mutta emännän kanssa olemme sopineet käyvämme lenkillä. Sen verran ahkeruutta siihen tarvitaan.

Kaksi, joskus jopa kolme kertaa päivässä lenkkeillään. Plus tietenkin takapihalla, missä saan olla ihan vapaana. Siellä välillä vähän riivaa. Pitää mennä päättömästi kuten ihmiset sen ilmaisevat. Vietetään monta tuntia päivässä ulkona. Se on hyvää koiran elämää.

Kylällä kuulostaa olevan lajitovereita. Äänistä päätellen. Olen minä niitä nähnytkin. Tänäänkin, kun oltiin menossa ison tien suunteena, siellä käveli isohko koira emäntänsä kanssa. Menivät vauhdilla karkuun, vaikka oltiin kaukana. Taisi niistä jompikumpi tai molemmat pelätä minua. Tai emäntää.

Kun mentiin niiden perässä samaa reittiä, niin ne tulivat kaukana vastaan. Eivät halunneet kohdata meitä, vaan kiersivät, vaikka olivat selvästi menossa takaisin, mistä olivat tulleetkin.

Ei kyllä mennyt hukkaan silti se aamuinen lenkki. Nähtiin Olivia, kääpiösnautseri isäntänsä kanssa. Ottivat meidät kiinni, kun tulivat takaa. Emäntä kysyi, että saadaanko tervehtiä. Saatiin lupa.

Harmillista. Olivia kyllä haisteli minua, ja minä sain haistella sitä. Olisin innokkaasti halunut leikkiäkin sen kanssa, mutta se on arka. Se pitää sallia sille. Ei voi pakottaa, jos tällainen Jäbä hieman pelottaa.

Aamun lenkki kesti tunnin verran. Ennätettiin me kävellä melkein kilometri. Oltiin molemmat väsyneitä sen jälkeen. Tai ainakin minä.

Iltapäivällä mentiin toiseen suuntaan. Kun oltiin yhden taloyhtiön lähellä, siihen sisäänmenoväylälle pysähtyi auto. Siitä nousi nuori mies. Se halusi tulla tervehtimään minua, eikä emännällä ollut mitään sitä vastaan.

Se rapusitti minua masusta. Tuntui ihanalta. Kieristelin selälläni, että lisää, kiitos lisää! Se sanoi, että minulla ihanan pehmeä turkki. Ja että olen sosiaalinen, kuten muutkin kultaisetnoutajat.

Sitten se kertoi mainion jutun. Sillä on aikuinen kultsikka, kuten meitä myös kutsutaan. Se ja emäntä sopivat, että jos lenkillä tavataan, niin ilman muuta tervehditään. Jeeee!!! Eivät nuo kaksijalkaiset aivan hölmöjä ole. Ymmärtävät meidän nelijalkaisten tarpeita.

Iltapäivän lenkki ei ollut yhtä pitkä kuin aamulla, vaikka aikaa meni melkein saman verran. Se ihana nuori mies vei tietysti aikaa, ja niin sen pitikin olla.

Ja minä taisin olla väsyneempi. Onneksi emäntä ymmärsi koiran kieltä ja tajusi, että nyt pitää kääntyä takaisin kotiin.

Jäbä tukee ja kannustaa

Toinen blogikirjoitukseni kolmisen vuotta sitten koski sitä, että päävalmentaja tukee. Kyse oli työkavereitteni osallistumisesta Joensuu run -tapahtumaan. Minä olin se päävalmentaja, uskokoon ken haluaa. Ja lisäksi oli huoltopäällikkö ja muuta.

En ollut ainoa, joka ei (jostain syystä 😂) osallistunut juoksutapahtumaan. Minä, työkavereitteni juoksun päävalmentaja, sain tukijoukkoja katsomoon huoltopäälliköstä MKoosta ja toisesta etunimeltään samasta MHoosta.

Nyt minulla on tilanne, että olen kyllä itseni päävalmentaja, mutta minulla on tukija ja kannustaja. Se on tämä pieni koiranpentu Jäbä.

Jokunen vuosi sitten eräs lääkäri totesi minulla hermovaurion. En suostunut leikkaukseen, sillä halvaantumisen mahdollisuus oli 50/50. Silloin lääkäri kehotti liikkumaan minua erittäin varovaisesti.

Uskoin, ja silloin alkoi alamäki. Kuntoni rapistui pikkuhiljaa ja lihasteni voimat vähenivät.

Tänä kesänä ensin fysioterapeutti totesi, että kyse ei hermovauriosta, vaan jostain muusta hoidettavasta asiasta. Kun terveysasemamme lääkärikin totesi asian olevan näin, päätin ryhtyä rohkeisiin toimiin.

Aloitin kuntouttamiseni. Jo silloin tilanteeni parani huomattavasti. Nyt Jäbän luokseni muuton jälkeen liikkumiseni on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin. Askel on keventynyt ja askelväli kasvanut. Lihakset ovat vahvistuneet.

Vaikka Jäbän tehtävänä ei ole huolehtia minusta, niin se tukee ja kannustaa minua liikkumaan. Tietämättään, kuten arvata saattaa.

Jäbä on personal trainerini, mutta ei suinkaan ensisijaisesti. Se on ennen kaikkea hieno kaveri. Toivottavasti jatkossa se on myös kaverikoira ja lukukoira. Sen aika näyttää. Riippuu, millainen koiruus siitä kehittyy. 💓

Vaikuttamisyritykset kannattavat - ainakin joskus

Lapsuuden ja nuoruuden ujoudesta huolimatta minusta tullut melko ahkera kirjoittaja muun muassa yleisönosastoilla. Olen myös ollut suoraan yhteydessä päättäjiin, niin paikallisiin kuin valtakunnan tasolla toimiviin.

Yritykseni vaikuttaa asioihoin ei lopu tähän. Olen kirjoittanut niin Ylen hallituksen / hallintoneuvoston jäsenille sekä yksityisyritysten edustajille - muun muassa PKO:n toimitusjohtajalle. PKO on osuuskunta, mutta käytännössä se toimii kuin yritys konsanaan.

En luettele kaikkia, joihin olen ollut vaikuttamassa - joskus yksin, joskus yhdessä muiden kanssa. Useimmiten niin, että olen ollut rikkana rokassa, kun asioita on mennyt eteenpäin.

Viimeisin "saavutukseni", josta olen ylpeä, on kirjoitukseni 'aluevaalit vai maakuntavaalit'. Kun Karjalainen ei julkaissut sitä, lähetin sen Heiliin ja Viikko Pohjois-Karjalaan.

Jälkimmäisen reaktiota en vielä tiedä, kun en ole ennättänyt käydä kirjaston lukusalissa lehteä lukemassa. Heilin päätoimittaja vastasi, että lehti ei julkaise kirjoitustani. Toimitus oli arvioinut perusteluni kuitenkin niin vahvoiksi, että jatkossa Heili kirjoittaa aluevaaleista, ei maakuntavaaleista.

Ja ihan tiedoksi. En aja mitä tahansa asiaa, vaan vain sellaisia, jotka koen tärkeiksi ja joihin mielestäni pitää tehdä muutos.

Aluevaalit vai maakuntavaalit - kaikilla lienee mielipide asiasta. Kanssani saa olla eri mieltä. Eikä ole pahitteeksi, jos minut haastetaan keskusteluun niin tästä kuin muistakin asioista.

Terveisiä Jäbälandiasta

Kävimme tänään Jäbän kanssa kaupungissa tapaamassa yhden sisareni tytärtä ja hänen tytärtään. Ja tarvittavat ostokset tein myös samalla reissulla.

Ennen tämänpäiväistä kaupunkireissua Jäbä oli tavannut neljä perheen ulkopuolista: kanssani hakureissulla mukana olleen ystäväni ja kahdesta naapurista kolme henkilöä. Ulkoilut olemme "onnistuneet" tekemään niin, että muita on nähty kauempaa. Valitettavasti.

Jäbä pyöri väkkäränä uusien tuttavuuksien edessä ja ympärillä. Aiemmasta arkuudesta ei ollut tietoakaan. Ja taisivat nämä uudet tuttavatkin olla innoissaan Jäbästä. Harmillisen lyhyeksi jäi tapaaminen, kun minä tyrin lähdön kanssa ja hieman myöhästyin sovitusta. Sisareni tytär meni vielä töihin vähäksi aikaa.

Tässä pari kuvaa tältä päivältä. Istumakuvan on ottanut tämä 8-vuotias tyttö ja toisen hänen äitinsä. Vaihdettuamme kuvia me aikuiset totesimme, että tyttö päihitti meidät tullen menen kuvan laadussa.

Jäbän jorinat - Oppia pienestä pitäen

Olen ollut emännän ja minun yhteisessä kodissa tasan kaksi viikkoa. Oppinut olen asioita. Ja on niitä jäänyt oppimattakin.

Tiedän, mitä tarkoittaa, kun emäntä kysyy että pitäisikö syödä. Olen heti valmis. Heilutan iloisena häntääni. Samalla tavalla teen, kun emäntä kysyy että pitäisikö ottaa herkkutikku. Ja istun valmiiksi ennen kuin käsketään. Istu-käskyn olen oppinut hyvin. Välillä istun, kun haluan kerjätä herkkuja.

Emäntä tulee kovin iloiseksi, kun se kutsuu minua "tule", ja minä vipellän sen luokse että tassut meinaavat seota toisiinsa. Voi miten se kehuu minua!

Oman nimenikin minä tiedän hyvin. Kun se sanoo Jäbä, minä katselen heti sitä. Saattaisi olla jotain mukavaa tarjolla.

Minulla on kaksi nukkuma-alustaa: toinen emännän sängyn vieressä, toinen työhuoneen lattialla. Paras paikka nukkumiseen yöllä on sängyn alla. Siihen saakka kunnes pääsen hyppäämään sänkyyn. Olen yrittänyt, mutta vielä en pääse. Eikä emäntä auta.

Taidan olla aikamoinen turvamies emännälle. Paitsi postinhakureissuilla niin myös sen jälkeen, kun se syö aamupalaa, juo kahvia ja lukee lehtiä. Minä makaan sen tuolin alla, jotta sillä olisi turvallinen olo. Nyt en syö, kun söin jo ennen postia.

Ai niin. Vielä ne pissi- ja kakka-asiat. En ole vielä täysin sisäsiisti, eikä tarvitsekaan, emännän mukaan. Välillä tulee sanomalehdille, kun en ennätä pyytää ulos. Mutta emäntä sanoo, että parempi näin kuin joka paikkaan lattioille. Paljon minä teen tarpeitani ulos. Olen jo isolla tiellä merkannut paikkoja omaksi reviirikseni.

Jäbän jorinat - Kaikenlaista

Tervehdys kaikille! Täytän tänään yhdeksän viikkoa! Kaksi päivää sitten täytin kaksi kuukautta. Tuumattiin tuossa emännän kanssa, että joulukuusta alkaen emme laske enää viikkoja vaan pelkästään kuukausia. On helpompaa. Ja olenhan jo silloin aika iso poika.

Kaikenlaista on ennättänyt sattua ja tapahtua. Ollaan käyty yhdessä kävelyllä. Jaksan jo kulkea melko pitkän matkan. Olen emännän turvamiehenä, kun se hakee aamuisin päivän lehdet. Kukaan ei uskalla ryöstää niitä, kun olen mukana.

Joskus emäntä kutsuu minua vikurivarsaksi. Ihan en ymmärrä sanan merkitystä, mutta jotenkin se liittyy kävelyillä käymiseemme ja siihen, kun minä vikellän puolelta toiselle, taakse ja eteenpäin.

Olen kuullut, että kylällämme on lajitovereita. Sitä emännän ei ole tarvinnut kertoa. Kuulenhan minä itsekin, kun haukkuvat. Postia hakiessamme yhden talon pihassa koirankopin katolla häntäänsä heiluttaa jokin koira. Emme ole vielä tajunneet sen rotua. Voi olla moniro. Oikeat pystykorvan elkeet sillä kyllä on.

Yhden rivitalon pihassa tuonne vähän alaspäin länteen taisi olla aikamoinen koirien taistelu. Haukkuivat ja ärisivät ja kiljuivat niin kovasti. Sitten tuli niiden emäntä ja karjaisi "hiljaa". Siihen loppui se räksytys. Toistaiseksi.

Läheltä en ole päässyt vielä tapaamaan kylän muita koiruuksia. Ollaan oltu väärään aikaan tien päällä. Kerran näin kolme koiraa kaukaa. Olivat menossa pois päin, niin ei jääty odottelemaan.

Perjantaisin meillä on punnituspäivä. Emäntä käy ensin vaa'alla ja tarkistaa, miten on painon käynyt minun tultua taloon. Sitten se ottaa minut syliin ja me mennään yhdessä sille punnituslaitteelle. Se kehuu minua. Olen kasvanut hyvin.

Kyseessä on aluevaalit, ei maakuntavaalit

Tammikuussa valitaan (hyvinvointi)alueiden valtuutetut yleisellä vaalilla. Koska valittavat henkilöt muodostavat aluevaltuustot, kyse on aluevaaleista. Ei maakuntavaaleista.

Jostain syystä sanomalehti Karjalainen päätti, että kyse olisi maakuntavaaleista. Olisi hauskaa tietää, mistä tämä ajatus on saanut alkunsa.

Karjalaisen käyttämä termi ”maakuntavaalit” johtaa harhaan. Maakuntavaaleissa pitäisi valita maakuntavaltuusto, mutta se ei käy. Maakuntaliitollahan on oma (maakunta)valtuustonsa, jota ei ole valittu demokraattisella yleisellä vaalilla.

Karjalaisessa oli 29.10. peräti kaksi aluevaltuustoja koskevaa artikkelia. Kun viitattiin Pohjois-Karjalaan, lehden oma toimittaja käytti maakuntavaali- ja aluevaltuusto-sanoja. Hämmentävää!

Koko maata ajatellen edessä ovat aluevaalit. Tiedotusvälineiden pitäisi käyttää termejä yhteneväisesti.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Karjalainen lähtee itsepäisesti käyttämään harhaan johtavaa termiä. Pitäisikö lehden tehdä korjausliike?

Jälkikirjoitus: Tarjosin tekstiä sanomalehti Karjalaiselle, mutta sieltä ilmoitettiin, että kirjoitustani ei julkaista. Ei perusteluja, koska lehtien ei tarvitse niitä antaa.