Moitteita

Nyt on pakko moittia tiedotusvälineitä. Ihan näitä oman alueen. Kyse on Karjalaisesta ja Yle Joensuussta.

Koen, että sanomalehti on asiapitoinen ja se välittää tietoa tärkeistä asioista. Sen ei pidä olla seuraapiriasioista kertova väline.

Valitettavasti sanomalehti Karjalainen on pikkuhiljaa siirtynyt osittain seurapiirilehden rooliin. En maksa siitä, että lehti kirjoittaa jos jonkinlaisia juttuja kihlajaisista ja häistä. Esimerkiksi.

En tarkoita, että joidenkin maakunnallisesti merkittävien henkilöiden kihloihin tai naimisiin meno pitäisi sivuuttaa vaikenemalla. Kokonaisten sivujen pyhittäminen tällaisille asioille on turhaa.

Pelkkä lyhyt tiedote, että se ja se ovat menneet kiloihin / naimisiin riittää. Antaa seurapiirilehtien makustella sydämen kyllyydestä poliitikkojen ja artistien yhteisen elämän alkamisesta. Ei asiallisten (?) sanomalehtien pdä niistä isoja juttuja kirjoitella.

Tänään sunnuntaina Karjalaisessa oli kokonainen sivu omistettu Hanna Huttusen (pöliitikko) ja Erkki Räsäsen (tangokuningas) naimisiin menolle. Viime vuonna heidän kihlajaisistaan oli myös iso juttu.

Ei kiinnosta. Ei kiinostanut viime vuonnakaan. Otsikko riitti kummastakin jutusta. Menivät kihloihin ja sitten naimisiin. Se siitä.

Yle Joensuu saa moitteita kahden (nais)toimittajan moralisoinnista ja omahyvyydestä. Milla Holm ja Siru Päivinen vaikuttavat olevan parempia ihmisiä kuin muut. Ainakin, jos uskoo heidän puheitaan.

En sano, etteikö ympäristöstä huolehtiminen olisi tärkeää, mutta moralisointi ei sovi. Olen valitettavan usein kuullut näiden kahden naisen kertovan, miten he ovat ohjeistaneet kanssaihmisiään toimimaan oikein milloin hyötyjätteen keräyspisteellä, milloin jossakin muualla. Osaavat itse hoitaa asiat oikein.

Eikä minua kiinnosta, mitä Yle Joensuun toimittajíen perheisssä tapahtuu. Ovatko sähköt poikki, miten miestä on ohjeistettu toimimaan kyseisessä tilanteessa, miten mitkin kasvit kasvavat omalla pihamaalla.

Asiaa, kiitos! Pyyntö niin sanaomalehti Karjalaiseen kuin Yle Joensuuhunkin. Höpö-höpö-jutut eivät kiinnosta. Jos alkavat kiinnostaa, ostan lehtiä, joissa höpö-höpöä on riittämiin.

Onneksi on

Onneksi on! Lämmintä, välillä hellettä, talossa etu- ja takapuoli (suunta suunnilleen pohjoiseen ja etelään), puutarhatuolit ja pöydät. Ja myös kaihtimet ja tornituuletin talossa sisällä.

Nautin lämpimästä. Helle jää lämpimästä kauas taakse suosikeissani. Ainakin, jos se kestää pitkään. Nämä viimeisimmät hellepäivät ovat hellineet minua, olen suorastaan nauttinut. Ei ole liian kuuma, kun ei oleskele suorassa auringonpaisteessa.

Eilen lauantaina ja tänään heräsin mukavan ajoissa. Istuin takapihan terassilla jo kahdeksan aikaan aamupalalla ja päivän lehteä lukemassa. Aurinko oli kipuamassa kohti lakipistettään, mutta saatoin istua varjon viileässä lämpimässä. Tiesin, että kymmenen jälkeen se iskee. Kuumuus.

Koiranikin nautti aamun hetkistä. Se juoksenteli ja tutki pihaa suurella innolla. Pieviläsen kiinteistöhuollon miehet (tai naiset - en tiedä) kävivät torstaina päivällä siistimässä takapihaani. Poistivat turhat koivujen taimet, jotta terassini ei joutuisi niiden piirittämäksi eikä naapurin tontti jäisi pimentoon, kun heidän tonttiin rajaavan aidan vieressä alkoi olla jo mahtavia koivujen ja tuomien alkuja. Koirani tutkiskeli Paulin työntekijöiden jälkiä, niistä tulevia hajuja.

Kun aurinko kipusi lisää ylös, kävin laskemassa rullakaihtimiet alas etelän puolelta. Kytkin liesituulettimen melkein suurimmalle nopeudelle. Ja panin päälle tornituulettimen. Se on aarre. Se ei viilennä, mutta edestakaista liikettä heijatessaan se pistää ilman liikkeelle, mikä tuntuu mukavalle. Koirakin hakeutuu ilmavirtaan, jotta on parempi olla.

Jos päivällä tekee mieli istuskella ulkona, mutta ei auringossa, niin suuntaan talon pohjoispuolella olevalla kuistille. Kun on riittävän lämmintä, varjossakin on hyvä olla. Ja jos illalla haluan olla varjossa, istuskelen pohjoispuolella olevalla terassilla. Jos illalla kaipaan aurinkoa, kuten usein työpäivän jälkeen, suuntaan pohjoispuolen kuistille. Aurinkoa riittää lähes iltakahdeksaan asti ennen kuin se piiloutuu puiden taakse. Lämmin jää silti.

Onneksi on. Ja onneksi olo on hyvä. Vanhan luita ei kolota.

Minä ja Jussi Halla-aho

Äkkiseltään voisi luulla, että minulla ja Jussi Halla-aholla ei ole mitään yhteistä. Eipä juuri olekaan. Meitä yhdistävä tekijä on se, että näemme asiat aivan eri tavalla. Tosin Halla-aho ei sitä tiedä, koska ei tiedä olemassaoloanikaan. Näin uskon.

Taivahan tosi on, että en ole kannattanut enkä kannata persuja. Sen verran vieras heidän maailmansa ja maailmankatsomuksensa minulle on.

Päivänä muutamana yllätyin, kun huomasin olevani samaa mieltä Halla-ahon kanssa, kun häntä haastateltiin televisoon, jollekin kanavalle. Mille, en muista eikä sillä ole väliä. Todennäköisesti sekä Ylelle että MTV:lle.

Jussi Halla-aho lausahti jotain, joka sai minut höristämään (pieniä, sieviä) korviani. Hän totesi, että Kokoomuksen muuttunut linja ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamisesta myös niihin, jotka eivät ole ammattiliittojen jäseniä, on pyrkimys vähentää työntekijöiden järjestäytyneisyyttä. Ja sitä kautta vesittää ammattiliittojen vahvuutta (minun tulkintani).

Tähän se minun ja Jussi Halla-ahon yhteinen näkemys sitten päättyykin. Halla-ahon osalta loppu on pelkkää persuilua, johon en samaistu millään tavalla!

Robotti kaupan kassalla

Lähikauppani kassalle on ilmestynyt asiakkaita palvelemaan robotti. Näin luulen. Kun asiakkaat astuvat kauppaan, hän nyökkää ja tapailee hymyn tapaista ilmettä.

Kassalla toistuu kaikkien kohdalla sama kaava: Tervee! Saako olla muuta? Hintaa. Hyvää päivän jatkoa. Tervee! Saako olla muuta? Hintaa. Hyvää päivän jatkoa....

Olen luullut, että robotit ovat täysin ilmeettömiä. Tämä meidän kassan robotti ei ole. Siinä siirtäessään tavaroita kassan lukulaitteen ohi hihnalla eteenpäin, hän vääntelee naamaansa, rypistelee otsaansa. Minusta tuntuu, että hänellä on valtavia kipuja, ainakin ajoittain.

Aiemmin tällä viikolla suorastaan säikähdin. Robotti oli joko ohjelmoitu täysin uudestaan tai häntä oli säädetty. Kun astuin kauppaan ja aloin desinfioida käsiäni, niin hän sieltä hyllyjen välistä loihti kasvoilleen jonkinlaisen hymyn, muistutti ehkä enemmän irvistystä, mutta hymyksi minä sen tulkitsin. Ja sitten hän sanoi: "Hei!".

Kiersin kaupan ja keräsin tarvitsemani tuotteet. Kun lähestyin kassaa, minua jännitti. Onko kenties jotain muuta uutta? Ja olihan sitä.

Aiempi hokema oli saanut osittain uuden muodon. Robotti ei sanonutkaan kaikille 'Hyvää päivän jatkoa'. Minulle hän sanoi 'Mukavaa päivää sinulle!'. Seuraavalle 'Tervetuloa uudestaan!'.

Oli lohdullista huomata, että robotit, ja myös ihmisrobotit, kehittyvät ja saavat uusia muotoja ilmaisuilleen.

Olen miettinyt tätä kassamme ihmisrobottia. Hän on aika nuori. Ehkä hänen on ollut turvallista turvautua saman toistamiseen. Etenkin, kun se, mitä hän sanoo, ei missään tapauksessa ole epäkohteliasta, loukkaavasta puhumattakaan.

Jokainenhan meistä on aloittanut tai aloittaa uudessa työssä. Silloin ei luovuus kukoista, kun pitää oppia perusasiat, kun niiden aika on tullut - kuten yhdessä (vanhassa) laulussa sanotaan jotenkin siihen suuntaan.

Olen päättänyt, että en suhtaudu enää tähän nuoreen henkilöön robottina vaan ihmisenä. Jos tulee asiakkaan mahdollisuus / tilaisuus jotenkin tukea häntä, niin tuen. Tosin edellytyksenä on, että huomaan, milloin sellainen hetki on. Ja voihan olla, että hän ei tarvitse meidän asiakkaiden tukea muutoin kuin, että olemme asiallisia. Kuten kaikkia myyjiä kohtaan pitää olla.

Yksin yökylässä

Morjesta vaan teille kaikille. Toivottavasti teitä on monta, kymmeniä, satoja, tuhansiakin käy.

Minä olen sellainen ihana neljalkainen, valkoinen karvaturri, kultainennoutaja. Olen Santtu, 12 v. Emäntä unohti tietokoneen auki, joten päätin käyttää tilannetta hyväkseni. Kirjoitan plokitekstin. Emäntä kyllä joutuu sen julkaisemaan, koska itse en sitä osaa. Luotan sen verran emäntääni, että se ei sensuroi mitään.

Pääsin viikonloppuna eka kerran elämässäni yökylään yksin. Tuohon naapuriin Riitan ja Juhanin riemuksi ja riesaksi. Oli aika hämmentävää, kun lähdin ilman emäntää. Toisaalta tuntui makoisalta. Mieli oli kyllä oli iloinen. Heilutin häntääni sen merkiksi, että täähän on kivaa. Taisi muuten kaiken kaikkiaan olla eka kerta, kun olin poissa kotoa yön.

Pärjäsin hyvin. Luulen. Naapurit eivät tainneet nukkua kovin hyvin. Sen verran olin jännittynyt, että piti hieman häiriköidä.

Hyvin ne hoiti minua. Harjasivatkin. Emäntä on ollut niin pitkään väsynyt ja kipeä, että perusasiatkin ovat osittain jääneet hoitamatta. Ei hätää, pärjätty ollaan. Ruokaa, vettä ja vähän herkkuja on ollut tarjolla. Niillä pärjätään.Eikä nyt ihan sisällä ole tarvinnut olla. Uloskin tässä huushollissa pääsee. Emäntäkin on ihan ok, ainakin joskus.

Miksi sitten päädyin yksin yökylään? Emännän piti mennä jollekin mäelle, joka viittaa lintuun. Ihan tarkkaan en muista, oliko se varis, tikka vai leivonen. No, väliäkö sillä! Mäki kuin mäki. Aikoi nukkua melkein kuin hotellissa. Hotelleista en tiedä mitään.

Se minua harmittaa, että sen enempää emäntä kuin naapuritkaan eivät huolehtineet paikalle Maria Veitolaa. Olisi ollut niin makeaa katsoa itseään telkkarista. Emännän kanssa sohvalla istuen. Olisi voinut pröystäillä, että katsopas vaan, kuka siellä on. Oletkos itse päässyt telkkariin?

Onneksi ei näin kuitenkaan käynyt. On se emäntä ollut telkkarissa, maikkarilla, silloin entisinä aikoina. Niistä minulla ei ole hajuakaan. tiedän vain, että se puolusti jotakin. Silloinen kulttuurijohtaja jänisti ja pisti luottamushenkilön tilalle. Emännän oli kuulemma parasta pistää parastaan, sillä kummitustätinä oleminen oli katkolla. Sai jatkaa sen Aijan kummitustätinä. Kai se sitten jotenkin onnistui.

Piti minun päästä toiseenkin yökylään. Yhden emäntäni ystävän Tuulan luokse. Kyllä minä sinne asti pääsinkin. Yhdessä Tuulan kanssa saatoimme emännän sunnuntaina taas sille mäelle, mikä lienee. Yritin näyttää surkealta, kun emäntä jäi kyydistä. Ei se tiennyt, miten mukavalta minusta tuntui. Taas yksi yö yökylässä ilman emäntää. Kyllä kaksitoistavuotiaan pitää päästä kokemaan muutakin kuin elämää emännän kanssa.

Joku lääkärin planttu pilasi kaiken! Päättikin vapauttaa emännän sieltä mäeltä. Ei vain vapauttaa, vaan pistää ulos. Ihmisten asioista en oikein ymmärrä, mutta emäntää taisi hieman pelottaa yllättävä kotiin pääsy. Taisi miettiä, käykö tässä huonosti.

Ei käy, jos minusta riippuu. Vaikka emäntä onkin tylsä, ainakin välillä, niin on se rakas.

Emännän kommentti: niin olet sinäkin Santtu, rakas.

PS. Huomasin, että emäntä oli hieman mustasukkainen, kun Tuula toi meidät kotiin. Sen verran kaihoisasti katselin Tuulan perään. Olisi ollut niiin mukavaa kokea yö Tuulan kotona. Päivällä kun oli kivaa tekemistä. Ja Tuulan levätessä oli mukava makoilla sen sängyn vieressä. Kuulemma samalla paikalla kuin Kirppukin, se Tuulan koira, joka ei ollut kotona. Miksikähän? Pelkäsikö minua vai oliko sekin mustasukkainen? Tiedä noista naisista ja nartuista!