Synnyinmaa, isänmaa, kotimaa

Aina joulukuussa Suomessa puhutaan lähes paatoksella isänmaasta. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, johtuu itsenäisyyspäivästä, joka on 6.12. Isämme ja isiemme isät puolustivat maataan.

Olen usein miettinyt sanaa isänmaa ja verrannut mielessäni sitä synnyinmaa- ja kotimaa-sanoihin.

Tarvitsemmeko sanaa isänmaa. Se ei kerro oikeastaan yhtään mitään. Sana viittaa maahan, jossa isämme asuvat tai ovat asuneet. Miksi ei yhtä hyvin setäinmaa, äidinmaa, tätienmaa? Hyvin suurella todennäköisyydellä hekin asuvat tässä maassa.

Ja aivan hyvin kukaan heistä ei asu Suomessa, kun katsomme asiaa suomalaisten perspektiivistä. Muilla perspektiivi on omansa.

Minusta olisikin parempi käyttää ilmaisuja synnyinmaa ja kotimaa. Ne ovat selkeitä ilmaisuja, eikä niiden tarvitse olla yksi ja sama maa.

Olen syntynyt Suomessa ja asun Suomessa. Näin ollen Suomi on minulle sekä synnyinmaa että kotimaa. Jos olisin muuttanut johonkin toiseen maahan ja asuisin siellä pysyvästi, niin tämä toinen maa olisi kotimaani. Suomi on ja pysyy synnyinmaanani.

Omalta osaltani en halua puhua isänmaasta. Se vie ajatukset jotenkin hyvin oikealle poliittisessa kentässä, ja sotiin.

Loputon luonnonvara

Nykyään kautta maailman puhutaan luonnonvaroista, uusiutuvista ja uusiutumattomista. Tosin näiden kahden vaihtoehdon kohdalla käytetään useimmiten sanaa energia, ei luonnonvara. Maallikosta kyse on aivan samasta asiasta.

Yksi erittäin tärkeä luonnonvaramuoto on unohdettu. Se on loputon. Siitä voidaan puhua myös energiana, koska se turvaa kansalaisia kuten vaikkapa sähköenergia.

Kyse on sosiaalityöstä yleensä, ja tässä erityisesti lastensuojelun sosiaalpalveluista. Niin sosiaalohjaajien kuin sosiaalityöntekijöiden työ antaa ainakin jonkinlaista energiaa eli turvaa asiakkaille - joskus vapaaehtoisesti, joskus pakotetusti. 

Sosiaalityö, sosiaalipalvelut ovat loputon luonnonvara, koska näin on pakko olla. Muuten yhteiskunta olisi entistä pahemmassa kriisissä.

Väheksymättä muiden sosiaalipalvelujen merkitystä haluan jostain syystä keskittyä lastensuojeluun.

Miksi lastensuojelua tarvitaan? Siksi, kun yhteiskunta ei suojaa kansalaisiaan riittävästi muilla keinoilla. 

Jos, siis jos, neuvoloiden palvelut olisivat ajantasaisia ja niissä pystyttäisiin keskittymään perheiden asioihin kunnolla, oltaisiin hyvällä alulla. Jos neuvolat voisivat havaita perheiden mahdolliset ongelmat ajoissa, niin perheet saisivat oikeanlaisen avun oikeaan aikaan.

Jos koulut pystyisivät ja uskaltaisivat kiinnittää huomiota riittävän ajoissa oppimisongelmiin ja muihin lapsen kasvua ja kehitystä haittaaviin ongelmiin, niin lapsi saisi ajoissa apua.

Jos lapsiperhepalveluiden varhainen tuki tarjoaisi riittävästi tukea, niin lastensuojelua ei ehkä tarvittaisi. Yksi palvelumuodoista on kotipalvelu, ei ihan mutta melkein kuin entinen kodinhoitaja. Jos kotipalvelua olisi saatavilla, niin perheiden monista ongelmatilanteista päästäisiin eteenpäin ilman lastensuojelua.

Sosiaalihuoltolaissa kyllä todetaan muun muassa, että kotipalveluja tulee saada milloin vain vuorokauden ajasta riippumatta.

Jos terveydenhuolto pystyisi huolehtimaan kansalaisten terveyden- ja sairaanhoidosta riittävällä tasolla, niin lastensuojelua ei tarvittaisi ainakaan siinä määrin kuin nykyään.

Jos erikoissairaanhoito pystyisi vastaamaan lasten ja nuorten hyvinkin vaikeisiin psyykkisiin oireiluihin, niin lastensuojelu ei kuormittuisi niin paljon kuin nykyään.

Lastensuojelu ei yleensä ole oikea ratkaisu psyykkisesti oireileville lapsille. Traumat vain vahvistuvat ja pitkittyvät. Lastensuojelussa ei ole psykiatrista osaamista. Se hankitaan sijoittamalla lapsi/nuori sellaiseen paikkaan, jossa kyseista osaamista on. 

Kun jokin palvelu ennen viimesijaista lastensuojelua ei pysty huolehtimaan lapsesta/nuoresta, niin lastensuojelu ottaa kopin, sen on pakko ottaa koppi.

Miksi sitten ei toimita kuten pitäisi? Siksi, kun kunnat ja kuntayhtymät eivät myönnä resursseja niihin ensisijaisiin palveluihin riittävästi. Ilmeisesti pitävät parempana sitä, että perheet kärsivät ja huomattavasti kalliimmat palvelut ratkaisevat!?!

Eivätkä sosiaalipalvelut ole ainoa loputon luonnonvara. Myös terveydenhuolto kuuluu tähän katergoriaan.

Ihan oikeaa joululunta

Eilen manantaina täällä kotikonnuillani satoi ihan oikeaa joululunta. Pakkaslunta, joka kevyesti leijaili maanhan. 

Sitä oli helppo kolata. Ahnehdin niin ennen töihinlähtöä, että en meinannut joutua pihasta minnekään. Meinasin viedä talkkariltani leivän suusta.

Onneksi kolattava alue on sen verran suuri, että talkkarikin sai omansa. Töihin oli pakko joutua.

Jäin miettimään, että tietävätkö lapset 20-30 vuoden kuluttua, mitä pakkaslumi, joululumi tarkoittaa. Viekö ilmastonmuutos heiltä tämän ihmeen?

Voimmeko me jotenkin edistää lumen asiaa? Voimmeko jotenkin säilöä pakkaslunta, tai lunta yleensä? En tarkoita konkreettisesti vaan edes kuvaannollisesti. Otetaan edes kuvia, viedeoita, mitä tahansa. Tallennetaan tätä talven ihmettä!

Parasta olisi, että vuosikymmenien kuluttua lumi olisi sitä ihan oikeaa!

Oletko kulkutautimyönteinen?

Oletko kulkutautimyönteinen? Jos olet, Partsulla on hyviä ohjeita.

Kulkutauti voi olla mikä tahansa massoissa leviävä tauti, joita on ollut kautta aikojen. Myös nykyään niin "muodissa" oleva Covid-19-viruksen aiheuttama tauti. 

Miten voit osoittaa, että olet kulkutautimyönteinen? Voi hyvät hyssykät! Keinoja on monia.

Älä välitä Suomen hallituksen määräyksistä tai ohjeista. Halveksi terveysviranomaisten antamia ohjeita. Ne rajoittavat sinun itsemääräämisoikeuttasi ja jopa liikkumisvapauttasi. Ajattele, että MINÄ päätän, eivät muut!

Voit hillua missä vain ja miten vain. Voit vierailla kenen tahansa luona tai kutsua kenet tahansa luoksesi. Eri asia on, päästävätkö he sinut luokseen tai tulevatko he luoksesi. Biletä sydämesi kyllyydestä.

Pärski nuhaasi missä vain ja miten vain. Nenäliinat, hihan ja muut suojaavat elementit voi unohtaa kokonaan. Et voi mitään, jos aivastuttaa! Aivastus vain tulee.

Voit myös unohtaa käsihygienian, mieluiten hygienian kokonaan. Älä missään tapauksessa käytä kasvomaskeja, koska ne suojaavat ilmeisesti vain muita, eivät sinua. Mitä niistä muista?!

Matkustele eri puolilla maailmaa, ihan vain huviksesi. Kotimaassa suuntaa tiesi sinne, missä on Covid-19:n kiihtymis- tai leviämisvaihe. Ei se sinua koske. Sinähän olet vain vierailulla. Ei tartu ei.

Äläkä missään tapauksessa ota rokotteita. Saattaisithan estää taudin leviämisen.

Sanan kulkutautimyönteinen kuulin tänään MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa, kun emeritusprofessori Heikki Peltola nosti sen esiin rokotekriittisyyden synonyymina. Hän oli törmännyt sanaan edellisenä päivänä Ylen Ykkösaamun twiitissä.

Vain "kulkutautimyönteinen", joka muuten on loistava oivallus rokotekriittisyyden synonyymiksi, on lainausta. Muutoin ajatukseni ovat omiani.

Toivottavasti, hyvä lukijani, et ole kulkutautimyönteinen. Jos olet, saat silti lukea blogiani jatkossakin. 

Toivon meidän kaikkien toimivan vastuullisesti - ei kulkutautimyönteisesti!

Kutsu tuli - vihdoinkin

Olen ollut pienestä pitäen sitä mieltä, että minussa on sitä jotakin. Tosin niin on muissakin, mutta väliäkö sillä.

Olen ollut lupaava hiihtäjä. Lapsena hiihtelin lähipellolla. Osallistuin myös hiihtokilpailuihin. Piirimestaruuskisoissa vein voiton. Hieno suoritus! Eikö totta?

Valtakunnallisissa kisoissa Kajaanissa tulin toiseksi. Kyseisessä sarjassa meitä kilpailijoita oli kaksi. Jätin siis kaikki, jotka eivät uskaltaneet osallistua, taakseni. Olin silloin ehkä 8-10-vuotias.

Mielestäni saavutukseni oli sen verran huomattava, että olen odottanut kutsua itsenäisyyspäivän linnanjuhliin jo kauan. Yli 50, siis yli viisikymmentä vuotta!

Tänä vuonna se viimein tuli. Kiitos Covid-19-viruksen, tai kuten itse mieluummin ilmaisen, kiitos koronan.

Nyt me kaikki saimme kutsun itsenäisyyspäivän juhliin. Ihan linnaan emme pääse, mutta väliäkö sillä. Eivät pääse ne muutkaan, ne, jotka yleensä kutsutaan.

Mitä muita ansioita minulla on kuin lupaava hiihtäjä? Enpä nyt keksi. Minusta se olisi ollut riittävä peruste saada kutsu Linnan Juhliin! :)

 

Etätyön riemuja

Kun viime keväänä työnantajani päätti siirtää meidät osittaiseen etätyöhön, en tykännyt laisinkaan. Alusta alkaen minulle etätyön haitat olivat suuremmat kuin hyödyt.

Suurin haitta oli, kun ei tavannut kuin osaa työkavereista. Meidän yksikkömme jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen (johon kuulun) oli toimistolla vuoroviikoin maanantaista keskiviikkoon tai maanantain ja tiistain. Loppuviikko meni etätöissä kotona.

Hienoa oli tietenkin se, että näin oman ryhmäni porukkaa, tosin vaihtelevasti. Työmme on sellaista, että emme ole vain toimistolla vaan teemme kotikäyntejä ja istumme verkostopalavereissa muiden viranomaisten ja asiakkaiden kanssa.

Sen toisen ryhmän väkeä en ole juuri nähnyt. Kesällä oli pieni tauko pakollisiin etätöihin. Silloin meillä oli mahdollisuus tavata isommalla porukalla.

Tähän väliin haluan korostaa, että en vastusta etätyöpäätöstä. Covid-19-viruksen, kotoisammin koronan, vuoksi se oli enemmän kuin tarpeellinen ja hyvä päätös.

Kun syksyllä alkoi uudestaan tämä vuorottelu lähi- ja etätöissä, niin olen löytänyt siitä uskomattomia riemunaiheita. Vaikka osaa työkavereistani en voi vieläkään tavata, ja heitä on ikävä.

Riemua tuottaa se, että saan nukkua aamulla pidempään. Entisenä aamuvirkkuna, nykyisenä ei-koskaan-virkkuna ((;), jopa puolentoista tunnin lisäaika on luksusta.

Kun menen työpaikalleni, niin herätys on ennen kuutta. Koska nykyään olen äärettömän hidas aamutoimissa, niin pienikin lisäaika tekee terää. Etäpäivinä riittää, kun nousen ylös puoli kahdeksalta, jos siltä tuntuu.

Toinen riemun tuoja on kiireettömyyden tunne. En sovi kotikäyntejä tai muita pakollisia palavereja heti aamuun. Jos myöhemmin päivällä tulee kiire, niin se ei haittaa. Herätty on.

Ja se valon, luonnonvalon (lue hämärän) näkeminen kotikonttorissa! Työpaikallani istun selkä osittain kahteen kapeaan ikkunaan päin. Ja niiden alaosa on tummanvihreän hyönteissuojan peitossa. Eli niiden kohdalla ei näy valoa. 

Kotona näen sen valon. Kodin työhuone on talon eteläisellä puolella, joten auringonkin voi nähdä, jos se suvaitsee taivaalle ilmestyä.

Kaikkia kodin askareita ei tarvitse aloittaa alusta työpäivän jälkeen, vaan niihin voi valmistautua hyvin jo aamusta. Pyykinpesukoneen voin laittaa pyörimään niin, että pyykki on ripustettavissa heti, kun työpäivä päättyy. Samoin on astianpesukoneen kohdalla.

Ruokatauolla voi käydä happihyppelyllä ja hakea liiteristä, puuvajasta, puuvarastosta (mitä sanaa kukin haluaa käyttää) puita, pilkettä, klapeja (mitä sanaa niistäkin kukin haluaa käyttää) seuraavaa päivää varten.

Ja päivän päätteeksi. Kirjaudut ulos töistä, suljet työkoneen ja -puhelimen, ja volaa, olet jo kotona, vapaalla. Yli puolen tunnin kotimatka-aika säästyi. Ja aamulla vastaava aika työmatkaan. 

Kun olen ns. lähipäivinä huolehtinut kaupassa käynnistä, niin ei tarvitse lähteä kauppaankaan. On minulla kauppa noin kilometrin päässä, mutta ostan sieltä vain täydennystä. Sen verran kallis tämä Sale on.