Pohjois-Karjalan hyvinvointialue tulee rakentaa hyvän lähipalveluverkoston pohjalle. Mitään palveluista ei saa viedä liian kauas asiakkaista. Sote- ja pelastuspalvelut tulee olla yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa.
Riittävän tiivis sote-keskusverkosto takaa lähipalveluiden säilymisen. Harvaan asuttu alue asettaa omat haasteensa, mutta jos halutaan, asia on ratkaistavissa. Kuntarajat pitää unohtaa. Asiakkailla on oltava mahdollisuus käyttää lähimmän keskuksen palveluja.
Sote-keskusten tulee tarjota sote- ja pelastustoimen laitoksen palvelut. Vain erikoissairaanhoito voidaan keskittää Joensuuhun, ellei joitakin avustavia toimia voida viedä asiakkaan luokse.
Liikkuvat palvelut täydentävät tarvittaessa sote-keskusten palveluja, mutta ne eivät korvaa lähipalveluja. Liikkuvissakin palveluissa olennaista on asiakkaan kohtaaminen kasvokkain. Näin asiakas pystyy sanojen lisäksi ilmein ja elein kertomaan asiansa, mikä auttaa työntekijää parempaan arvioon asiakkaan tilanteesta. Lisäksi hän näkee selvästi työntekijän sanattoman viestin.
Etä-palvelut ovat mahdollisia vain yksinkertaisissa, selvissä yhteydenotoissa. Diagnoosien ja arvioiden tekemiseen ne eivät ole riittäviä.
Huolestuttavaa on, että jotkut tahot pyrkivät rakentamaan hallintohimmeliä. Erilaiset lautakunnat ja monet väliportaat vievät huomion keskiöstä – palveluista ja henkilökunnasta. Lisäksi ne syövät vähiä varoja, jotka ovat tarpeen itse operatiiviseen toimintaan. Hallintorakennetta pitää keventää, ei tehdä raskaammaksi.
Lautakuntien sijaan pitää tukea eri ryhmien vaikutusmahdollisuuksia. Vanhusneuvosto, nuorisojaosto ja vammaisten asioita ajava neuvosto olisivat tärkeimmät. Asiakkaiden kanssa työskentelevä henkilöstö, joka on suurin asiantuntija hyvinvointialueella, tulee ottaa tiiviiseen vuorovaikutukseen valtuutettujen kanssa.
Lautakuntien osalta olen valmis muuttamaan päätöstäni, jos saan riittävät perustelut, miksi niitä tarvitaan. Lisäävätkö ne demokratiaa vai hallinnollisia kuluja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti