Olen asunut tässä kodissani reilun kaksi kuukautta. Luulin pääseväni aivan muihin oloihin kuin missä nyt olen.
Odotin, että kodin nahkaystäväni olisi kanssani 24/7 tuntia. Siis ihan aktiivisesti ja aina läsnä. Mutta ei! Hän, siis emäntäni on outo.
Se kyllä leikkii kanssani ja huolehtii minusta. Mutta mutta. Välistä se käy jossain muualla ilman minua. Sanoo käyvänsä kaupassa tai hakemassa postin tai hoitamassa sitä ja tätä.
Kaikkein kamalinta on, kun se on kotona eikä ole kanssani!!! Se saattaa syödä ja samalla lukea lehteä. Pthyi! Eikä leiki kanssani, vaikka kuinka houkuttelen.
Sitten sillä on joskus tapana istua tilassa, jota se kutsuu työhuoneeksi. Se tuijottaa jotain televisiota pienempää ruutua ja kuuntelee tai tai kirjoittaa.
Enkö minä muka ole tärkeämpi? Kaiken maailman palaverit, seminaarit ja koulutukset netissä saisivat jäädä unholaan, kun minä olen olemassa.
Minulla on kyllä salainen ase. Kun oikein ketuttaa, alan haukkua. Silloin emännän pakko nähdä ja kuulla minut. Tai niin luulin. Se vain siirtää minut muualle ja sulkee oven. Näin jään puruluun kanssa kahden. Oi, oi. Auttakaa!
Tänään juksasin sitä. Kun sillä alkoi jokin jutustelutuokio netissä (mikä se sitten lieneekin), niin minä olin kiltisti, hiljaa. En hyökkäillyt, en purrut. Makasin vain työhuoneen pöytätason alla, eikä emäntä ajanut minu pois. En minä muuten, mutta nukutti niin vietävästi.
Ja eikös emäntä mennyt lankaan. Se oikein kehui minua siinä jutustelutuokiossaan. Päätin kuitenkin osallistua hieman siihen. Aloin hieman metelöidä, jotta ne muut eivät luulisi minun olevan aivan nössö. No, kuitenkin ihan sivistyneesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti