On pakko todeta, että Jäbä on ihana, vaikka onkin välillä riiviö, kuten pennun kuuluu olla. Palattuani tänään kotiin auton huollosta, minua odotti oikea ilopilleri. Se jaksoi makoilla haukkumatta (aiemmin se on haukkunut minut nähdessään) sisäkuistin ja eteisen välisen oven takana. Näki minut välioven ikkunasta.
Kun tulin sisäkuistilta sisemmälle, Jäbän häntä alkoi viuhtoa. Rapsuttelin sitä, jolloin sen pylly ja koko vartalo menivät mutkalle. Ajattelin, että taisin olla odotettu ihminen.
Päästin sen pihalle ja annoin sitten ruoan. Sen jälkeen se halusi seurustella, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan.
Kun minun piti vastata saapuvaan puheluun, näytin odota-merkin. Ja kuinka ollakaan. Ensimmäisen kerran sain puhua puhelun ilman, että Jäbä hyppi tai haukkui.
Koko tämä loppuiltapäivä ja ilta ovat olleet hienoa aikaa. Olemme löytäneet yhteisen kielen siitä, milloin on leikin ja riehumisen aika ja milloin on vain maltettava.
Tämä oli tämä päivä. Huomenna voi olla toisin. Tärkeintä on, että menemme Jäbän kanssa hyvään suuntaan. On se vaan niin ihana.!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti