Suorastaan rakastan luonto- ja muita eläinohjelmia. Ylen Eränkävijöihin olen jäänyt koukkuun. Siinä yhdistyvät hienolla tavalla luonnossa liikkuminen, metsästys ja kalastus.
Siitä on nähtävissä Yle Areenassa kaikki kuusi kautta, syksystä 2016 lähtien. Jo ensimmäisellä kaudella rakastuin Äijään, mainioon lapinkoiraan. Se on yhtäaikaa suloinen ja itsenäinen. Aina se välitä isäntänsä Akin höpinöistä. Taisivat saada muuten Venla-palkinnonkin.
Huolestuin jo, kun tällä kuudennella jaksolla ei Äijää näkynyt. Luulin, että alku- ja lopputeksteissä maaininta Äijästä ja Aki-isännästä johtui heidän osallistumisestaan yleensä sarjaan.
Nyt olen helpottunut. Kauden 6 jaksossa 9 Äijä ja Aki tulevat mukaan. Akista ei niin väliä, mutta Äijästä kyllä. Äijä on selvästi vanhentunut näissä kuudessa vuodessa. Ja niin pitääkin. Nuoruus ei ole ikuista. Ikä ei ole este olla rakastettu.
Ainoa asia, jota kaipaan niin tältä kuin muiltakin ohjelmilta, on syvällisyys. Haluaisin asioihin perehdyttävän paremmin, jottei ohjelma olisi kuin tilkkutäkki. Tosin tilkkutäkit alkuperäisessä merityksessään ovat hienoja.
Haluaisin, että tämäkin sarja olisi keskittyvä, kuten brittiläisen David Attenboroughin luonto-ohjelmat. No, kaikkea ei voi saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti