Jäbä on ihmeiden tekijä. Se on pakko sanoa. Tänään huomasin, että jo aiemmin aloittamani kuntoutuminen on tuottanut lisää tulosta Jäbän tulosta alkaen.
Jaksan olla jaloillani useita tunteja päivässä. Enkä tarkoita, että seisoisin muutaman minuutin tai kymmenen ja istahtaisin, vaan sitä, että olen jaloillani kerralla jopa tunnin. Jokin aika sitten en edes uskaltanut unelmoida siitä.
Kun kävin hakemassa puita liiteristä, niin yllätin itseni. Minulla oli mukana, tietenkin, keppi, johon tukeutua tarvittaessa. Matka ei ole kummoinen, mutta rohkaisin itseni ja pidin keppiä ilmassa. Askeleeni olivat pitkät - niin pitkät kuin lyhyellä ihmisellä olla voi. Tasapainokaan ei horjunut.
Jäbä itse yllätti minut reippaudellaan. Päätin kokeilla, miten se jaksaa kävellä. Tavoitteenani on ollut, että kun se jaksaa kävellä hyvin yli kolmesataa metriä, niin sitten käymme yhdessä jalkaisin hakemassa aamun lehdet postilaatikosta. Kolmesataa metriä on se edestakainen matka.
Kävimme iltapäivällä kävelemässä. Minun oli pakko toppuutella tätä herraa. Se olisi kulkenut vaikka kuinka paljon, ja minäkin olisin jaksanut ja pystynyt, mutta Jäbän vuoksi en rohjennut.
Huomenna käymme hakemassa lehdet yhdessä kävellen. Hyvin nukutun yön jälkeen me molemmat olemme reippaita. Näin uskon.
Ja on Jäbä myös rohkea. Se ei pelännyt isolla tiellä liikkuvia autoja. Katseli niitä istualleen, ensiksi. Sitten se ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota vaan jatkoi matkaa tutkimalla kevyenliikenteen piennarta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti