Tänään aamulla yllätyin. Positiivisesti. Sain, siis minä, sain peukutuksia livenä. En olisi koskaan uskonut. Netissä peukutukset ovat aika tavallista kauraa.
Jalkani olivat (taas kerran) yön jälkeen tönkkönä. Kun olin saanut kahvin valumaan, lähdin hakemaan päivän lehtiä potilaatikosta noin 150 metrin päästä.
Jalkojeni tönkköyden vuoksi aioin ensin lähteä ajamaan autolla tämän pätömatkan. Ilma oli kuitenkin ihanan ja syksyisen raikas. En voinut käynnistää autoa. Oli pakko lähteä kävellen.
Yllätyksekseni jalkani (tönkköydestään huolimatta) toimivat hyvin. Askel oli paljon pidempi kuin esimerkiksi kuukausi sitten.
Ylittäessäni isoa tietä kuulin huudahduksen 'huomenta'. Käännyin katsomaan. Jonkin matkan päässä asuva naapuripariskunta oli ulkoiluttamassa snautseriaan.
Ilahduin, kun pariskunta huomasi minun olevan lenkillä, vaikka kylläkin pienellä. Huutelin iloiset koiravauvauutiseni. Naapurin mies peukutti, kun kerroin petranneeni liikkumistani.
Tämä ihana kannustus aiheutti sen, että vietyäni lehdet sisälle lähdin oikealle lenkille. Ilmakin oli hieno.
Ja yksi pieni Jäbä-koira siivitti lisäksi askeliani. Haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa, kun se tulee uuteen kotiin ilman emää ja sisaruksiaan. Minä olen sitten sen lauma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti