Tasan 25 vuotta sitten hain ensimmäisen koirani Empun Jämsänkoskelta. Mukana oli autolastillinen lainattuja lapsia, siis neljä lasta.
Sinä vuonna (1996) oli pitkä, lämmin syksy. Lumi satoi vasta marraskuun loppupuolella. Näin minulla oli hyvää aikaa opettaa ensimmäistä koiraani ilman, että palelluimme kovassa pakkasessa. Ja ennen kaikke oppia itse.
Kun tulimme kotiin, naapurin poika järkyttyi koiran nimestä. Hänestä Emppu oli pojan nimi. Kultainennoutajani Emppu oli narttu.
Emppu eli pitkän elämän, melkein viisitoista vuotta.
Tänään olen miettinyt paljon koirien täyttämiä vuosia. Välillä on naurattanut, välillä itkettänyt. Välillä on valtava ikävä kaikkia kuutta koiraani, joiden kanssa ennätin kokea jos jonkinmoista, kommelluksia, vakavia asioita, riemua, kynsien kasvamista sisään, kun on pitänyt hillitä itsensä - ei koira tahallaan ihmisiä kiusaa. Se oli hienoa aikaa.
Tämänpäiväisestä haikeasta olostani huolimatta odotan samalla Jäbän tuloa innolla. Se ei korvaa muita, eikä pidäkään. Sillä on oma paikkansa elämässäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti