Minusta riehuminen on hauskaa. Ajatelkaa. Paljon lunta, jonka sisään voi syöksyä! Voiko parempaa olla? Ei voi!
Hangessa riehumisen jälkeen olen niin väsynyt, että on ihan pakko nukkua. Nukkumistan haittaa se, että emäntä ei pysy paikoillaan. Se liikkuu huoneesta toiseen ja puuhastelee mitä milloinkin. Minun on pakko seurata sitä. Ties mitä kivaa se tekee, enkä minä tiedä asiasta mitään.
Olen välillä riehunut sisälläkin. Emäntäni ei selvästikään pidä siitä. Ei se huuda, ei karju. Se vain katselee minua tuimasti ja sanoo, että tulepas Jäbä tänne. No, kun käsky käy, mentävä on.
Tänään illalla, vielä valoisan aikaan, riehumiseni pihalla taisi mennä niin sanotusti överiksi. Innostuin karkaamaan aidan toiselle puolelle, kun lunta on niin mukavan sopivasti paljon. Ja naapurissa oli uusi, tuntematon auto. Haistoin sen.
Emäntäni kyllä huuteli minua takaisin, mutta vapaus kiinnosti. Toisaalta olin välillä palaamassa takaisin omaan pihaan, kun muistin aiemman riehumiseni ja siihen liittyvän karkaamiseni. Olin hätääntynyt, kun ovi ei auennutkaan heti sisään pääsemisekseni.
Silti piti tänään jatkaa riehumista. Kävin välillä tarkistamassa, että emäntäni on olemassa, ja taas riehuin naapurissa. Kun emäntä tajusi kutsua minua toielta puolen taloa, menin jo portaille. Emäntäni sai minut taluttimeen, mutta riehuin niin, että pantakin lähti kaulasta pois.
Lopulta emäntäni muisti, että olen perso ruoalle. Sisäkuistilla on ruokasäkkini, joten hänen oli helppoa napata kourallinen papuja ja tarjota minulle.
Menin halpaan. Kun emäntäni aikoi sulkea oven, yritin päästä ulos. Turhaan. Hän olikin noheva ja sai oven kiinni edestäni.
Oli se silti todella hauskaa. Nyt ole niiiiin väsynyyyt... zzzz
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti