Oltiinpa tuossa emännän kanssa pihalla. Se, tai paremminkin sen jalat tekivät enkat. Sain puuhailla pihassa melkein tunnin ennen kuin emäntä paineli sisälle.
Ihmettelin, miksi näin. Tavallisesti se houkuttelee mukaansa. Tai no joo. Houkutteli se. En vain välittänyt. Oli mielenkintoisempaa tekemistä kuin syödä herkkupaloja. Alkoihan puiden ympärillä olla hienoja ja paljaita pälviä. Pälviä löytyi myös aidan viereltä.
Kun emäntää ei näkynyt ees ikkunan takana, hätäännyin hieman. Oli pakko mennä oven taakse, josko se sieltä tulisi. Tulihan se. Totesin, kaikki hyvin, ja menin puuhastelemaan omiani.
Kummastelin, miksi en pääse enää aidan yli karkuun. En mistään paikasta! Mitä ihmettä se emäntä on mennyt tekemään? Olisi ollut mitä mainioin tilaisuus päästä tutustumaan vapaasti omaan kylään, kun se, siis emäntä, oli sisällä.
Kiertelin pihaa. En tiennytkään, että meillä on tällainen hieno alue. Aiemmin en ole rohjennut mennä kovin kauas, vaikka muuten olenkin karannut kauas.
Kun huomasin, että siellä sisällä se emäntä tekee omia juttujaan ilman minua, oli pakko mennä oven taakse kerjäämään. Päästä sisälle. Onneksi sillä ei ole kylmä sydän. Pääsin sisälle ja sain herkkupalankin.
Nyt vain läähättelen, kun oli niin jännittävä alkuilta. Ja ymmärrän. Ei emäntä tehnytkään mitään jekkua minulle. Se on tuo säätila. On ollut riittävän lämmintä ja sadetta tarpeeksi, jotta lumi on sulanut ja painunut. Odotan innolla ensi talvea, kun pääsen taas karkumakoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti