Tässä jokin viikko sitten Jäbä kamppasi minut. Lentoni kohti lattiaa oli puhdas suoritus. Silmäkulmaan tuli haava ja vasemman jalan sääreen kuoppa, haavaksi kai kutsutaan.
Silmäkulma parani ilman erityisiä toimia. Säärihaava vaati ja vaatii edelleen terveydenhuollon asiantuntijoiden apua. Olen saanut sitä, mistä kiitos oman terveysasemani hoitajille.
Jäbä on hidas, kun sen pitäisi siirtyä tieltäni, jotta pääsisin eteenpäin. Nopea se on silloin, kun en osaa varautua sen väkkärämäiseen riemuun.
Tuon yhden riemuhetken vuoksi se kamppasi minut. Onneksi sääressä oleva kuoppa on paranemaan päin. Tämänpäiväisen hoitajan arvion mukaan se umpeutuu kokonaan ensi viikon aikana.
Hyvä näin. Muutoin olisi ollut pahempaa tiedossa. Jos haavainen kuoppa ei olisi parantunut, pahimmassa tapauksessa edessä olisi ollut säären kuolio ja jalan amputointi. Nyt ei ole pelkoa siitä.
Kaikesta huolimatta Jäbä on edelleen rakas. Minun vain pitää muistaa olla aina varovainen kunnes se kasvaa aikuiseksi ja rauhoittuu. Ja ehkä vielä silloinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti