Tänään nautimme Jäbän kanssa mainiosta auringonpaisteesta. Eilisen myräkän jälkeen ulkona oleminen oli suorastaan ihanan nautittavaa. Tuulikaan ei tuntunut viiltävältä.
Olimme takapihalla, jotta Jäbä saattoi purkaa energiaansa vapaana juoksennellen ja lumihangessa meuhkaten. Kävelylenkillä se olisi ollut kiinni taluttimessa ja joutunut köpöttelemään minun tahtiini.
Vaikka jouduinkin olemaan vankina talon ja korkean lumipenkan välissä, en harmitellut. Oli hauskaa katsella Jäbän riemua. Nautin auringon lämmöstä.
Välillä heittelin sille lumikokkareita ja jopa lumipalloja, kun aurinko oli lämmittänyt sen verran, että sain palloja puristeltua. Jäbä on aina innoissan tästä leikistä. Väillä se käy kiertelemässä pihassa. Ja minä kutsun sen säännöllisesti takaisin, jottei se karkaisi.
Jäbällä on muutamia salaisia reittejä, joitden kautta se pääsee lähelle aidanylityspaikkoja. Se on ovela. Onneksi olen jo tajunnut, miten se toimii. Joka kerta, kun se suuntasi näille reteille, kutsuin takaisin ja palkitsin tassukeksipaloilla.
Tänään Jäbä harkitsi pitkään, karatako vai ei. Se oli suuntaamassa yhdelle kiertoreitilleen, kun sain pysähtymän kutsusta. Sain napattua kuvan, kun se katseli minua, että mitäpä huutelet.
Jatkoin kutsumista, rapistelin taskuani ja hamuilin lumikokkareita, jotta se tajuaisi, että taas pääseen leikkimään.
Pitkähkön harkinnan jälkeen se ryntäsi vauhdilla luokseni ja hyppeli lumikokkareiden perässä, kun heittelin niitä. Ja tietenkin tarjosin keksiä.
Ei karannut ainakaan tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti