Tänään minulle selvisi karmaiseva totuus Jäbästä. Sillä on toinen, salattu elämä, josta se ei ole minulle kertonut.
Menimme tänään yhdessä valoisan aikana takapihalle. Minun piti hakata kovettunutta lunta oven edestä, sillä ovi ei auennut enää kokonaan. Ei ole varaa päästää tilannetta siihen, että toinen poistumistie jumittaa kokonaan.
Ensin Jäbä entiseen malliin härnäsi minua ja pyrki kaikin tavoin estämään työni. Minua vähän pelotti, että jos sen tassu osuu lapion alle juuri silloin, kun isken kovaa.
Sitten se kyllästyi minuun ja alkoi touhuta muuta. Se tarkoittaa, että se riehui lumessa, juoksenteli edestakaisin. Sitten minä näin sen.
Se juoksi vauhdilla aidan ylitse naapurin metsikköön. Onneksi se on oppinut tottelemaan ja palasi takaisin heti, kun kutsuin.
No tuo olisi ollut vähäinen asia, mutta kun ylityspaikkoja näkyi vähän joka puolella. Huomasin, että tonttimme toisella puolella olevan talon pihaan johti yksi polku. Ja siinä aivan vieressä "matkan varrella" oli ylityspaikka meidän etupihalle.
Minun aikani oli mennä siihen, että seuraan Jäbäräisen liikkeitä ja kutsun takaisin, kun se meinaa ylittää tontin rajan. Sitten se meni isommille aukeille eli takapihan laajalle lumikentälle. Saatoin hieman hengähtää ja tehdä töitäni.
Lopulta se kierteli pihaa pitkin aidan viertä. Ha haa, se jäi kiinni vielä kahdesti luvattomasta rajanylityksen yrityksestä. Siellä taka-aidan vieressä oli kaksi ylityspaikkaa, joista se pyrkiytyi yhden naapurin pihalle ja toisen pellolle.
Nyt loppui Jäbän salattu elämä. Kun se haluaa ulos, minä lähden poikkeuksetta mukaan, vaikka olisi kuinka paljon tekemistä. Vain pimeällä uskallan vielä päästää sen yksin. Silloin se pyörii takapihan valon ja sisältä tulevien valojen piirissä.
Minun osani takapihalla on kurja. Metri kertaa puoli metria on minun liikkuma-alani, kun esteenä on katolta tippunut lumimuuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti