lauantai 7. elokuuta 2021

Yhdellä on merkitystä

Olen viime aikoina oppinut ymmärtämään, että yhdellä on merkitystä. Suure voi olla mikä vain, mutta yhdellä on merkitystä.

Ajatellaanpa vain urheilun hyppylajeja. Yksi sentti voi ratkaista voiton tai häviön. Pituushypyssä, kolmiloikassa, korkeushypyssä. Tosin, jos muistan oikein, korkeushypyssä ylitettävän riman korkeus asetetaan yleensä enemmän kuin sentin välein.

Entäpä sitten juoksu? Yksi minuutti, yksi sekunti, yksi sekunnin kymmenys, jopa yksi sekunnin sadasosa on voinut ratkaista. Tosin, jos muistan oikein, tuloksia ei enää lasketa sekunnin sadasosan tarkkuudella.

Pisteet! Ne pisteet, jotka seuraavat meitä heti syntymästä saakka. Heti vauvan putkahdettua maailmaan hänet arvioidaan, pisteytetään. Yksi piste enemmän tekee paremman vauvan.

Urheilussakin pisteet kertovat sijoituksen. Jos urheilija saa yhden pisteen enemmän kilpakumppaniaan, hän voittaa. Jos hän saa yhden pisteen vähemmän, hän häviää.

Kaiken tämän ymmärsin seuratessani Tokion olympialaisia puolella korvalla. Ei tarvinnut istua öitä ja päiviä television ääressä. Aamulla kahvia juodessa saattoi lukea päivän lehtiä ja kuunnella urheiluradiota puolihuolimattomasti, ja tulla viisaammaksi.

Yhdellä on todellakin merkitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti