Taannoinen nojatuolimatkani poiki uuden harrastuksen. Toivottavasti. Pääsin kuntayhtymän kuntosaliryhmään, pieneen sellaiseen, tuonne Hammaslahden puolelle. Minä saatan olla nuorin, mutta en ole tavannut kaikkia.
Tänään olivat ensimmäiset harjoitukset. Fysioterapeutti oli räätälöinyt meille jokaiselle oman ohjelman.
Olen niin pyörryksissä siitä valtavan hienosta tunteesta, joka siinä eri laitteilla puurtaessa tuli, että en muista kaikkea. Jalka-, käsi-, vatsa- ja selkälihakset ainakin saivat kyytiä. Yksi pitkiä selkälihaksia treenaava liike oli vaikea. En saanut paljon rautaa ilmaan. Siinä siis riittää erityistä haastetta.
Toinen uusi harrastukseni on kiipeily. Aivan oikein, luit oikein! Kiipeily. Tosin erittäin pienimuoitoisena.
Päädyin siihen, kun piti siivota keittiössä yläkaappeja. Sen verran on lukiossa mitattu 157,5 cm:n pituuteni on kutistunut, että tavallinen porrasjakkara ei riitä eikä ole riittävän turvallinen. Siispä tikaskiipeily alkoi.
Tikkaat ovat A-malliset, joiden yläosassa on tasanne, jolla eri osat tukeutuvat toisiinsa ja jolle saa vaikkapa pienen vesiastian. Viisi askelmaa.
Kiipelyharrastuksen aloittelijalle ne ovat ihan riittävän korkeat. Kunhan hieman edistyn, siirryn Penttilän kaupunginosan kiipeilyportaisiin. Meidänkin kylälle ehdotettiin kiipeilyportaita, mutta kyläyhdistyksestä ilmoittivat, että ei ole kiinnostuneita.
Me tavan kyläläiset ihmettelimme, että mistä sellainen tieto. Kyselyä ei ole tehty, vaikka kyläyhdistys niin väittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti