perjantai 20. elokuuta 2021

Kun naurua ei pysty pidättämään

Tässä tällä tai viime viikolla odottelin radiosta Yle Joensuun aamu-uutisia. Joko puoli seitsemältä tai puoli kahdeksalta.

Aamun uutistoimittaja selvisi tehtävästään hyvin. Vaikkakin yhdessä hetkessä hän ei pystynyt pidättämään nauruaan. Enkä sitten minäkään.

Hän uutisoi yhdestä Siun soten nimityksestä. Ihan johtaja-tason nimityksestä. Kesken luennan hän sai valtavan naurukohtauksen. Hän ei pystynyt pidättämään nauruaan. Enkä sitten minäkään, vaikka en tarkalleen tiennyt, mistä oli kyse.

Nauraa kätkäkin niin pirusti. Nauruhan kun tarttuu herkästi.

Aamuohjelman toimittaja selvisi tilanteesta nauramatta, vaikka toinen nauraa pyrskähteli siinä pöydän toisella puolella ja yritti jatkaa uutisten lukemista. Ihailen. Minulle sellainen asiallinen käytös olisi ollut mahdotonta. Olisin lähtenyt nauruun mukaan. Väkisin.

Myöhemmin lähetyksessä selvisi, että uutistoimittajaa oli alkanut naurattaa oma kirjoitusvirheensä. Olisin veikannut kyseistä hienoa nimitystä. Johtaja-titteliä. Oli jotain sinne päin kuten hyvinvointimuutosjohtaja.

Olen saanut pidättelemättömiä naurukohtauksia aiemminkin. Tässä vain yksi niistä.

Työskentelin eräässä keskisuuressa yrityksessä. Minun ja toisen vientisihteerin työpiste oli käytännössä eteisessä. Vastasimme myös vuoronperään yrityksen vaihteeseen.

Erään kerran, kun olin vastuuvuorossa vaihteeseen vastaamisessa iltapäivällä, vastasin kummallisesti. Jos nimeni oli Partsu Partsunen ja työkaverini Leena Leppänen, niin tilanne meni suunnilleen näin.

Puhelimen soidessa vastasin: Firma se ja se, Leena Leppänen. Näin silmäkulmastani, että Leena vilkaisi minua kummastellen. Hänellekö puhelu oli tulossa. Ei ollut, vaan yhdelle firman miehistä.

Olin kuunnellut aamupäivän ajan, kun työkaverini oli vastaillut "Firma se ja se, Leena Leppänen." Tämä toisto oli jäänyt selkärankaani ja aivoihini, joten toistin sitä.

Minua alkoi naurattaa. Nauruun yhtyi työkaverini. En pystynyt pidättämään nauruani, vaan sanoin soittajalle pyrskähdelle, että pieni hetki. Nauru vain valtasi koko tilan.

Myöhemmin en kysellyt kyseiseltä firman mieheltä, mahtoitko soittaja kommentoida käyttäytymistäni vai ei. Eikä tämä mieskään minulle asiaa kommentoinut.

Nauruani en vain pystynyt pidättämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti