keskiviikko 18. elokuuta 2021

Takaisin koulun penkille

Elokuun alku on sellaista aikaa, että ainakin perusasteen ja toisen asteen oppilaat palaavat takaisin koulun penkille. Toivottavasti, eivätkä oman kodin jollekin penkille etäopetukseen.

Yliopistoissa ja kansalaisopistoissa opetus alkaa syyskuussa. Se tarkoittaa, että minäkin palaan koulun penkille. Pitkästä aikaa.

Olen ilmoittautunut kolmelle Joensuun seudun kansalaisopiston kurssille: espanjan (aamu) päiväkurssille, ilmaisutaidon Vaikuta ja vakuuta -kurssille sekä Aloita kirjoittaminen.

Näistä kaksi viimeisintä ovat lyhytkursseja, joten ne päättyvät ennen kuin saan koiranpennun - jos saan. Se on vielä kasvattajan vallassa. 

Nämä kaksi kurssia kutkuttavat. Ne ovat minulle vieraita. Vaikuta ja vakuuta -kurssilla kouluttajana on itse Tuire Hindikka!

Espanjan kurssista, jolle olen halunnut päästä jo kauan, jää osa oman opiskelun varaan, jos koira tulee taloon. Keväällä jatkan.

On todella mukavaa päästä tapaamaan minulle aivan uusia ihmisiä. Ainakin osa heistä on  tuntemattomia, outoja. Mutta eivät kummallisia. Riittää, kun minä olen outo ja kummallinen. Tai saavat hekin olla outoja. Se on mielenkiintoista.

Käyn vielä katsomassa Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston kurssitarjonnan. Ehkä sieltä löytyy jotain. Tai löytyy varmasti, mutta nyt elämääni määrittää mahdollinen uusi perheenjäsen. Liikaa  en halua ahnehtia kursseja, vaikka tiedonnälkä onkin valtava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti