Metrotytöt levyttivät aikoinaan tuon Jussista saan miehen armaan -laulun. Se tuli mieleeni, kun kuulin sen tänään radiosta ajaessani kaupunkiin.
Isäni lauleli sitä minulle yhteen aikaan aika usein. Ressukka kuvitteli, että kävin katsomassa miniän paikkaa perhetuttujen luona. Heillä oli kanssani samanikäinen Jussi-poika. Tämä tapahtui minun ollessani lukioikäinen.
Kyseisen perheen rouva oli töissä eräässä toimistossa, jossa minä olin kesätöissä. Tulimme toimeen hyvin keskenämme. Hän kutsui minut kerran kahville, ja siitä meidän ystävyytemme sai alkunsa.
Jussi oli, ja on varmaan edelleenkin, mukava ihminen. Ei vain minun tyyppiäni. Enkä minä hänen tyyppiään.
Minua ja Jussin äitiä nauratti, kun molemmissa perheissä isät suunnittelivat mielessään romanssia nuorison kesken. Olisihan se ollut makoisaa, kun perhetutut, joita yhdisti sama poliittinen aate, olisivat päässeet vielä appiukoiksi keskenään.
Molempien perheiden äidit, Jussi ja minä tiesimme, miten asian laita oikein oli.
On oikeastaan surullista, kun eri ikäisten ystävyyttä ei aina ymmärretä. Eiväthän teinityttö ja keski-ikäinen nainen voi olla ystävyksiä. Takana täytyy olla jotakin elämää suurempaa.
"Nuoruuden" Jussia on hyvä muistella näin oikeana juhannuspäivänä, Jussin päivänä. Vaikken hänestä saanutkaan miestä armasta. En edes miestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti