Olen tässä reilun viikon ajan pohtinut, ovatko maailman kirjat sekaisin. Meillä on joka aamu ollut herätys kello kahdeksan, vaikka nahkamutsilla ei ole ollut minnekään menoa.
Se on noussut joko herätyssoittoon tai vähän aiemmin ja mennyt pistämään uunin tulen. Miksi ihmeessä? On se höpissyt jotain sellaista, että ei tule kylmä. No miksi ihmeessä sitten ulkona on kylmä? Laittaisi tulen sinnekin!
Se on laittanut uudestaan tulen uuniin iltapäivällä tai alkuillasta. Jotta ei tule kylmä. Väliajan se on kantanut puita kassillisen, kaksi, kolme sisälle. Osan se on pistänyt uunin päälle (sytytyspuut ja vähän muutakin) ja osan uunin vieressä olevaan kassiin. Miksei se pistä niitä suoraan uuniin?
Rehellisyyden nimissä, on se tehnyt muutakin. Lukenut lehtiä puhelimesta, touhunnut kotihommia. Ja on se muistanut minunkin olemassaoloni, ihan kiitettävästi. Joka päivä olen saanut ruokaa kahdesti, herkkupalat kahdesti ja rapsutuksia tosi paljon. Leikkiä nahkamutsi osaa.
Yhteiset ulkoilut ovat jääneet vähiin. Jos nahkis tulee ulos näillä paukkupakkasilla, sen hengitys alkaa vinkua. Ei sitä kuuntele Erkkikään!
Eikä sillä ole niin väliä, tuleeko ulos vai ei. En minäkään tarkene olla ulkona kauan. Käyn vai pikaisesti tarpeillani. Kunhan vähän lämpenee, pääsen tarkemmin tutkimaan, onko jotain uutta kuusen juurella oksien alla.
Tänään nahkis kävi asioilla kaupungissa. Sekään ei mennyt ilman ennakkostressia. Sitä onnetonta jännitti, miten auto kestää kylmyyttä (vaikka pakkasta oli enää vain hieman yli 20 asttta). Käynnistyykö auto vai ei? Hui hai! Olisi vain muistanut, miten se hoiti asiat ennen eläköitymistään (ennen yhteistä elämäämme).
Nahkamutsin asiointireissu oli minulle rankka koettelemus. Olemmehan olleet yhdessä yli viikon tiiviisti. Vain ne muutatmat hetket, jolloin olen käynyt ulkoilemassa, olemme olleet erossa. Muistaakseni.
Kun se tuli kotiin, järjestin kohtauksen. Ulko-ovi oli avoinna. Hyppäsin väliovea vasten. Ajattelin pääseväni sien livahtamaan jonnekin seikkailulle. Ei onnistunut. Nahkis komensi heti, että ei. Sen lisäksi se oli pannut jotain välioven taakse, että en saanut sitä kokonaan auki.
Tällaiste elämäni on. Ainakin nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti