Ihmisille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Kaikkea ei tarvitsisi sattua kuten minulle maanantaina. Tai myöhään sunnuntaina. En enää muista, milloin tarkemmin.
Joka tapauksessa toinen jalkani teki tempun. Tietyt liikkeet sattuvat vietävän kipeästi. Nukkumaankaan en pysty tavalliseen tapaan. Hoitajan ohjeiden mukaan syön dopingia niin paljon kuin saan, ja vähän enemmäkin.
Koska kaikki tekeminen ei suju, olen kääntynyt naapurini puoleen. Olen ennenkin pyytänyt, mutta nyt tarve saattaa olla pidempi.
Juhani ja Riitta ovat auttaneet, kiitos heille. Tulehduskipulääkettä tuotu, puita kannettu, lumitöitä tehty. Ruokani olen sentään pystynyt laittamaan ja Jäbälle antamaan sen omat ruoat.
Ennen ikävää sattumaa, josta en ymmärrä mitä kävi, sain apua auton kanssa. Sunnuntaina yritin lähteä kauppaan, mutta asuto ei käynnistynyt. Naapurin Juhanilta tuli apu. Maanantaina hän latasi akun täyteen ja piti autoa käynnissä niin kauan, että moottori lämpesi.
Nyt en ole voinut käydä "koeajamassa", miltä istua ratin takana täydellisen latauksen jälkeen. En vielä uskalla edes yrittää nousta autoon, etteivä tuskalliset kivut palaa.
Ruoka alkaa olla lopussa. Soitin lähikauppaan myymälänhoitajalle ja kerroin ongelmastani. Hän lupasi tuoda tauotteet, jotka tilaan. Hän maksaa ensin, ja minä maksan hänelle. Tämä on tietenkin poikkeus, mutta sain aikaa selvitellä jatkoa.
Tulin sanoneeksi Juhanille tästä järjestelystä. Hän totesi, että soita meille, niin käymme kyllä kaupassa. Hän joutu hieman komentamaan, kun minua vähän nolotti. Hän painotti, että naapuriapu on naapuriapua.
Ehkä minäkin opin pyytämään ja vastaanottamaan apua ilman, että tunnen olevani vaivaksi. Ihanat naapurit opettavat minua tässäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti