Olen ihmetellyt, siis ihan oikeasti ihmetellyt, onko emäntäni ymmärryksessä joskus jotain vikaa. Olen jo useamman päivän yrittänyt viestittää, että suhteemme ei toimi nykyisellään.
Joo kyllä. Kyllä se leikittää minua. Käy lenkillä kanssani. On takapihalla, kun haluan olla ulkona. Ainakin jonkin aikaa. Antaa ruokaa ja vettä. Rapsuttelee usein. Saan pusitella sen korvia.
Mutta ei se riitä. Minä haluan paljon, kaiken! Jos en saa sitä, ryhdyn syömälakkoon. Näin muuten kävikin.
Tänään emäntä tajusi viimein, mistä on kyse. En halua olla yksin takapihalla, vaikka siellä puuhaa riittää. Haluan nähdä, että emäntä on kanssani. Myös silloin, kun minä leikin omiani ja se vaikkapa lueskelee.
Se oli hakenut varastosta puutarhatuolit, joten sen ei tarvitse enää olla tuntikausia jaloillaan. Kun se tai sen jalat väsyvät, se voi istuskella. Hienoa!
Tänään iltapäivällä oltiin yhdessä pihalla kolmisen tuntia. Emäntää alkoi toppatakista huolimatta palella, joten se meni sisälle- Minä en malttanut. Touhusin vielä tunnin verran.
Kun tulin sisälle, lopetin syömälakon. Tarjolla oli iso kuppi kuivamuonaa, johon oli sekoitettuna märkämuonaa ja vähän vettä. Sitä tuttua ruokaa. Nyt kyllä nukuttaa!
Ja vielä. Se valkea, jota lumeksi kutsutaan, on hävimämässä. Yritin puolustaa sitä makaamalla sen päällä.
. Ja sitten on kuulemma kevät. Tästä kaikesta emäntä otti kuvia. Miksi, sitä en ymmärrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti