Tänään aamupäivällä hieraisin silmiäni useamman kerran tupakeittiön ikkumoista ulos katsellessani. Ensin näin sen etelänpuoleisesta ikkunasta kaukaa tulevana. Toisesta idänpuoleisesta ikkunasta se vilahti hiljaa madellen.
Kun se keltaisena mateli toisen idänpuoleisen ikkunan kohdalle, sen minkä vieressä keittiönpöytäni on, tajusin niitä olevan vielä olemassa. Tunnistin, vaikka taloltani on sinne, missä se liikkui, on noin sata metriä. Se oli tiehöylä.
En muista, milloin olisin sellaisen meidän kulmilla nähnyt. Nyt se tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tiessä oli syvät urat. Ei oikein pystynyt ajamaan autolla niissä eikä niiden ulkopuolella. Kun meidän pikkutielle kääntyi, piti miettiä tarkkaan, mistä kohdin sen tekee, jotta ei joudu lumipenkkaan.
Kun käväisin asioilla hieman myöhemmin tiehöylän vierailun jälkeen, jännitin, mikä on työn tulos. Kiitettävä, sanon minä. Jotain aivan pientä uraa on jäljellä yhdessä kohdin, mutta se ei haittaa.
Luulin oikeasti, että Suomessa ole enää tiehöyliä. Yksi on nähty Joensuun keskusta katsoen noin 35:n kilometrin päässä itä-kaakossa, reippaasti Suomen aluerajojen sisäpuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti