Tänään meillä kuului todella kova jysäys. Se oli jotain muuta aiempaan verrattuna. Jos aiemmin emäntä ei reagoinut mitenkään ja minä vain vähän korviani kohotin, niin nyt emäntäkin vähän liikahti ja minä käänsin korvani melkein väärinpäin.
Katolta tippuivat lumet takapihalle. Minun valtakuntaani. Jysäys oli aikamoinen. Se oli ennen viittä tänään iltapäivällä. Minä ja emäntä olimme sisällä. Onneksi.
Emäntä suorastaan syöksyi katsomaan, miten pihalla kävi. Se oli iloinen. Lumet olivat tulleet sellaisella vauhdilla, että ne eivät pudonneet suoraan oven eteen vaan kauemmaksi. Ja olihan hän huolehtinut pitkin talvea, että oven edusta pysyy vapaana.
Se on tärkeää. Saan takapihalla juosta ja melskata ihan vapaasti. Ei tarvitse olla taluttimen päässä kiinni.
Täytyy todeta haukahdellen, että näitä jysäyksiä saisi olla enemmän. Emäntä ei niistä tykkää. Minusta lumikasat ovat hienoja. Nyt meillä on hienot lumiset ja osittain jäiset kukkulat, joilla minä saan olla kuningas.
On noita muitakin ääniä kuulunut. Yhtenä päivänä meinasin rynnätä sisälle oven läpi, kun taivaalta kuului aivan käsittämätön ääni. Emäntä pelasti minut.
Hän selitti, että kyse oli sähkölaitoksen helikopterista, joka kierteli katsomassa puiden lumikuormia. Voisivat hankkia hiljaisemmat koneet. Sen verran säikähdin.
Onneksi on myös niitä ei pelottavia ääni. Aamuisin, ei aina, ulkoa kuuluu ääni. Emäntä selittää, että se on Pauli. Mikä ihmeen Pauli? Siis mies, joka käy auraamassa traktorillaan meidän etupihan ja pihatien. Saa käydä jatkossakin.
Ja sitten on ääniä, jotka eivät kuulu. Emäntä pääsi yllättämään, kun se tuossa noin viikko sitten tuli kotiin laina-autolla. Siitä ei kuulunut mitään. Oli kuulemma jokin hybridi. Minä en ollut vahdissa oikeassa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti