Korkattu on. Nimittäin uusi keittiönpöytä ja tuolit. Sain ne eilen torstaina alkuiltapäivästä. Ja heti kun ne olivat paikoillaan, laitoin kahvin tippumaan. Kaksi mukillista. Kahvin kanssa söin pari voileipää, joiden päällä oli graavilohta.
Kuten yleenssä käy, kun odottaa jotakin kovin (toimitusaika venyi yli kahteen kuukauteen - koronan vuoksi), niin jotakin tapahtuu. Niin nytkin.
Innoissani päätin olla auttavainen. Raijasin ensin vanhat kuusi tuolia ja pöydän jatkolevyn ulos. Sitten oli itse pöydän vuoro. Paksu, mäntyinen, pyöreänä 90 senttiä halkaisijaltaan.
Kannoin sitä sentti sentiltä "kainalossani". Alas rappusia en aikonutkaan viedä. Kunhan saan ulkokuistin ylimmälle tasanteelle siten, ettei se estä uusien sisään kantamista.
Kaikki sujui hyvin. Aluksi. Ennen tätä operaatiotani oli satanut jonkin aikaa rankasti. Niinpä ulkokuistin lattialaudat olivat märät, koska katosta ei ole.
Juuri, kun olin saamassa pöytälevyn sopivasti kyljelleen, se luisti. Ja kuinka ollakaan. Se jysähti täydellä painollaan oikean jalkani varpaille - vain ukkovarvas säästyi.
Varpaani ovat ehjät. Tunto on tallella, ja varpaat liikkuvat, kun liikutan. Ovat saaneet kauniin sinimustan värin koristuksekseen. Vähän kipeät.
Kaiken tämän ikävän korvasi uuden pöydän korkkaus. Kahvi maistui miljoona kertaa paremmalta kuin vanhan, lähes 30 vuotta vanhan pöytäni ääressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti