Päiväretki Nurmekseen toi tullessaan jos jonkinmoisia kokemuksia ja elämyksiä ja tapaamisia.
Kissat ovat viisaita olentoja, vaikka kaikki eivät sitä uskokaan. Yksi tuttavani opetti kissansa muun muassa pyörimään vartalon ympäri lelun avulla. Lieksan ystäväni kissa, Nekku, on omanlaisensa yksilö.
Juotuamme kahvit sanoin, että lähdetään (Nurmekseen). Heti tämän kuultuaan Nekku alkoi naukua äänekkäästi. Miaau, miaau, miaau.
Lieksan ystäväni kertoi, että aina kuulleessaan sanan lähdetään Nekku alkaa vaatia ruokaa. Hän totesi, että kissa varmaan luulee kuolevansa nälkään sinä aikana, kun joku on poissa.
Mainittakoon, että silloin paikalle jäivät vierailulla olleet ystäväni aikuinen poika ja tämän tytär. Mieskin oli tulossa ruokatunnilla kotiin, ja tulisi ennen ystävääni illallakin.
Ystäväni(kin) kävi ennen lähtöämme vessassa. Nekku istui eteisen lipastolla ja katsoi vahtivasti vessan ovea. Ja naukui käskevästi. Aikamoinen epeli!
Nurmekseen saavuttuamme menimme siis ensiksi lounaalle. Ystäväni meni pyynnöstäni ensin, valitsi ruoan linjalta (maksoi muuten minunkin ruokani kiitokseksi kyydistä) ja etsi pöydän. Minä menin perässä.
Istuutuessani pöytään viereisestä pöydästä nuori mies tervehti reippaasti. Ällistyin. Tunnistin heti äänen. Ihmistä en ollut katsonut tullessani. Tapani mukaan olin "ujo".
Yhden sisareni tyttären mies ja tämän lapsen isähän se siinä söi lounasta. Ällistykseni oli suuri siksi, että luulin hänen olevan lainassa Rovaniemellä.
Huumorimiehä kun tämä mies on niin hän totesi ihmettelyyni, että "palasin kotiin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti