Heti alkuun varoitus. Tekstini on pitkä.
Kaikki kuusi kultaistanoutajaani ovat olleet suhteellisen terveitä ja eläneet yllättävän vanhoiksi. Ensimmäiseni Emppu-likka eli melkein 15-vuotiaaksi. Seuraava, jonka hankin heti muutettuani omakotitaloon, Nora, saavutti lähes 14 vuoden iän.
Empun kävin hakemassa Jämsänkoskelta. Hierojallani oli kultsikoita, joiden myötä innostukseni koiran hankintaan sai alkunsa. Noran hain kolmisen vuotta myöhemmin Lahden eteläpuolelta Herralasta.
Kummankin kohdalla eläinlääkärissä käynnit jäivät rokotusten ottamisiin. Paitsi. Emppu, suuri ahmatti, onnistui hankkimaan itselleen kaasumahan, josta selvittiin hyvin lääkkeiden avulla. Noralla ilmeni kohtutulehdus. Ihan viime hetkillä se sai avun. Muutoin elämä olisi jäänyt lyhyemmäksi.
Kaksi seuraavaa, sisarukset Mandi ja Joonas, tulivat suunnittelematta. Noran kasvattaja soitti ja kertoi ihanan tummasta kultsikkanartusta. Pitihän se käydä hakemassa pois kuljeksimasta. Nora oli vasta vuoden.
Hakureissulla kävi köpelösti. Siellä oli myös vaalea urospentu, joka halusi luokseni. Suustani vain pääsi kysymys, että voinko saada tämänkin, Joonaksen. Maksan, kun olen kotona. Kotimatkalla yksi siskoistani soitti ja kyseli pennun kuulumisia. Sanoin, että molemmat voivat hyvin.
Mandi ja Joonas elivät lyhyehkön elämän. Mandi menehtyi verenmyrkytykseen neljän vuoden iässä, kun laumassani käytiin verinen tappelu. Jos päivystävä eläinlääkäri olisi antanut puhelinreseptin antibiooteista perjantai-iltana, niin kenties Mandi olisi selvinnyt. Maanantainen kaupungineläinlääkärin vastaanotolla käynti ja vahvat lääkkeet eivät enää sitä pelastaneet.
Joonaksella diagnosoitiin sydänvika. Lääkitystä korjattiin kahdesti, mutta se ei auttanut. Jätkä itse ilmaisi minulle, että voi huonosti. Se oli täyttänyt kuusi vuotta.
Seuraava riiviö oli Ada. Olin kaverini kanssa valitsemassa hänelle koiraa, kun suustani vain pulpahti, että varaan tämän. Oli sen verran aktiivinen likka. No, sen vuoksi meillä käytiinkin se laumatappelu.
Ada ei tarvinnut eläinlääkäripalveluja muutoin kuin rokotukset. Ja eutanasian, kuten Emppu, Nora ja Joonas. Ada sai eutanasian ollessaan melkein 13-vuotias.
Santtu(kin) tuli minulle yllättäen. En ollut aikonut hankkia enää koiraa. Eräänä sunnuntaina lueskelin maakuntalehteä, josta näin ilmoituksen. Heti puhelinyhteyden jälkeen hyppäsin autoon ja suuntasin Joensuun Utraan, ihan lähelle.
Santtu valikoitui pian. Yksi, loistoyksilö, kuten minulle kerrottiin, oli varattu. Me tulimme Santtulin kanssa heti toimeen. Olimme kavereita. Varasin sen.
Jonkin ajan kuluttua sain soiton, että saisin sen loitoyksilön, kun varaus oli peruttu. Valintani oli selvä. Santtu tulee meille kotiin. Ei mikään muu. Meillä oli jo sopimus.
Santunkaan osalta ei ole tarvinnut eläinlääkärissä käydä kuin rokotuksia ottamassa. Nyt on toisin. Santtu lopetti syömisen. Sen hengitys rohisi. Se yski. Alkoi oksennella. Suusta tuli myös vaahtoa ja mahanesteitä.
Aivan alussa en ollut huolissani. Helteet, ne helteet. Kun tilanne ei korjaantunut, soitin viime perjantaina eläinlääkärille. Sain ajan eiliselle, maanantaille.
Tutkimuksessa ei ilmennyt hälyttävää. Sydän kunnossa. Palpoinnissa ei ilmennyt kasvaimia. Matolääkitys oli kunnossa. Laboratoriokokeet osoittivat kaiken olevan viitearvojen sisällä. Santtu pääsi kotiin. Mukana lääkkeet vatsakalvon suojaamiseksi ja oksentelun estämiseksi.
Valitettavasti tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Viime yö meni jehua kuunnellessa ja seuratessa. Aamulla soitin eläinlääkäriin uudestaan. Sain luvan antaa mitä tahansa. Vaikka herkkuja, jotta ruokahalu heräisi. Jos ei ala syödä, huomenna lääkärin pakeille. Tehdään röntgen ja ultra.
Nyt näyttää siltä, että tie vie huomenna eläinlääkäriin. Santtu on nyt 13-vuotias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti