Kyllä persut ovat nyt näyttäneet todellisen karvansa. Eduskunnassa esiintyminen on viime päivinä ollut törkeän epäasiallista ja päätöksenteon estävää. Ei laisinkaan kansanedustajille sopivaa käyttäytymistä.
Persut ovat kuin ryhmä häiriköiviä kakaroita, joiden kuuluisi olla äidin
ja isän kasvatettavina, ei missään aikuisten maailmassa.
Ville Tavio väitti uutisissa, että jokainen persu on itse
päättänyt puheiden pitämisestä. Tavallaan kyllä. Kukaan ei kuitenkaan
usko, että se olisi näin viatonta. Ihan sattumalta vain kaikki persut
haluvat esiintyä, lukea virsiä ja satuja eduskunnan puhujapöntöstä
(pöntöstä-sanalla paino tässä tapauksessa).
Samaan hengenvetoon hän kertoi, että pitää saada demareita ja keskustalaisia persujen esityksen taakse. Kyseessä oli selvästi organisoitu toiminta. Olisikohan jokin
pieni Ville tämän takana?
Onko persujen todellakin näin vaikeaa hyväksyä demokraattisen
päätöksenteon periaatteet?!? Jos oma mielipide ei mene läpi, estetään
asian eteminen. He ovat kuin pieniä lapsia, jotka kiukuttelevat, kun
eivät saa haluamaansa. Kuinkahan moni heistä polki jalkaa lattiaan?
He eivät halua kunnioittaa tiettyjä periaatteita. Yhdysvaltain edellinen
presidentti Trump (minulle trumppi) oli maailman huonoimmin käyttäytyvä
poliittinen henkilö. Suomen persut menivät nyt hänen edelleen.
Asioista pitää voida olla eri mieltä. Asioita pitää voida kritisoida. Se
pitää vain tehdä asiallisesti. Ja huomio, asioista pitää voida olla
myös samaa mieltä (muut keskenään)!
Persut ovat osoittautuneet poliitikon irvikuviksi. Ylimielisiksi.
Ylimielisyydestä löytyy esimerkkejä myös persujen naisväestä. Yksikin
nainen haastatteluissa kohottaa ylähuultaan paljastaen ylähampaansa. Hän
on kuin hykökkäämään valmistautuva koira, joka haluaa purra
vastustajaansa.
Yleensä kirjoitan ihmisille kunnioittavaan sävyyn, vaikka kyse olisi kritiikistä. Persut eivät ansaitse kunnioitusta.
---
Jk. Lähetin tämän viestin piolueen puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Ville Taviolle perjantaina 14.5.2021.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti