Minä, Partsu pienoinen, menin naimisiin viime yönä. Itse vihkimistä en muista, mutta osallistuin kuitenkin omiin häihini.
Olin suloisen ujo, enhän ollut tottunut omiin häihini. Onneksi sulhaseni oli herttainen. Hän oli pitkä, hoikka, vaaleahiuksinen. Hän piti minua kädestä kiinni, ja välillä auttoi eteenpäin lempeästi niskasta työntäen.
En muista, miten olin pukeutunut. Minulla ei ollut ainakaan perinteistä hääpukua. Sulhasen pukeutumisesta muistan jotakin. Ensin hänellä oli kauniin kirkkaanpunainen samettitakki, sellainen lantioiden alapuolelle ulottuva. Sitten hänellä olikin kauniin kirkkaankeltainen puuvillaneule.
Häiden onnistumista siivitti seremoniamestari. Työkaverini Miia Hoo oli omiaan siihen tehtävään.
Hän saapui paikalle näyttävästi. Hän oli pukeutunut mustaan samettiviittaan. Päänsä ympärille hän oli kietonut muhkean ison huivin. Nämä vaatekappaleet hän riisui reippaasti eteisessä.
Kun yritin kätellä häntä, hän huiskautti käteni sivuun ja kaappasi syleilyynsä. Tällaisena päivänä ei halauksista kursailla. Partsu menee naimisiin.
Minulla oli omat eväät mukana: pari purkkia maustettua jugurttia. Sain laittaa ne pieneen lattialla seisovaan jääkaappiin. Ihan alahyllylle. Onneksi en ole pitkäselkäinen.
Ja tänään, häiden jälkeisenä päivänä talooni muutti sikapossu. Sellainen ihanan vaaleanpunainen. Kun sitä puristelee, se jopa röhkii. Se tuli ilahduttamaan Santtu-koiraani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti