Käytin tänään tärkeintä oikeuttani - äänestysoikeutta vapaissa vaaleissa. Se ei ole itsestäänselvyys, vaikka siltä meistä saattaa tuntuakin.
Kylämme äänestyspaikalle kömpiessäni olin hieman hukassa, kun paikkana ei enää ollutkaan tuttu lasiluukku. Ennakkoäänestystä varten oli avattu varsinainen äänestyshuone. Pleksien takana istui kaksi henkilöä. Tavallisesti kirjoittaisin mies ja nainen tai nainen ja mies. Nyt en uskalla, sillä me kaikki olemme enää henkilöitä.
Se ennen nainen kysyi, että äänestämäänkö. Murahdin maskini takaa, että sitä vartenhan täällä olen. Silmilläni yritin viestiä ystävällisyyttä. Maski sai aikaan "äänenmurroksen".
Se ennen mies totesi, että tänne päin. Hän tarkisti henkilökorttini ja sen, että minulla on vielä äänioikeus. Sain äänestyslipun ja lyjykynän. Tarkistin, että palautanko myös kynän. Se ennen mies, nyt vain henkilö, sanoi, että kyllä. Noihin koreihin. Me sitten desinfioimme ne.
Äänestyslipun palautin ennen naiselle, nyt vain henkilölle. Hän hoiti leimat ja muut tarvittavat ja antoi minulle kuoren, johon suljin arvokkaan ääneni.
Sitten hän tarkisti henkilökorttini. Hän pyysi minua paljastamaan hieman kasvojani maskin takaa.
Tein työtä käskettyä. Samalla sanoin, että älä säikähdä. Hän oli heti mukana leikissä. Peitti kasvonsa osittain käsivarrellaan.
Minä siihen, että ei muuten, mutta olen niin kaunis. Silloin molemmat henkilöt, ennen mies ja nainen, purskahtivat hyväntahtoiseen nauruun.
Minä poistuin äänestyssalista niin arvokkaasti kuin mahdollista. Eivät he säikähtäneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti